Dina kertoi kaikki mrs Valterille. Tämä kuunteli keskeyttämättä.
-- Minä olen niin tottunut noihin historioihin, ettei se minua
ollenkaan ihmetytä, sanoi hän. -- Minneapoliksesta tulee pian
samanlainen Sodoma, kuin muistakin suurkaupungeista. Mutta
kuinka kauan ne; nuoret keikarit saavat esteettömästi harjoittaa
konnantöitänsä, ennenkuin laki tarttuu heidän siipipankkoihinsa sitä
minä en käsitä. Kunpa heistä saisi edes yhden merkityksi! Teidän
onnettomuutenne on se, että olette nainen ja lisäksi köyhä, sanoi
hän katkerasti -- ja sellaisen on vaikea saada oikeutta. Sanotaan
meillä naisilla olevan paljon oikeuksia täällä Amerikassa. Meitä
mielistellään todellakin ja ollaan tekevinään meille ritarillisia
palveluksia sekä sallitaan joskus olla mukana, mutta elämän suuriin
kysymyksiin nähden jätetään meidät ulkopuolelle kaikkea. Meille
ei anneta _äänestysoikeutta_, jokainen maantienkulkija, mimmoinen
juopporatti hyvänsä asetetaan naista korkeammalle. Mutta isänne
suhteen ette tarvitse olla huolissanne. Jos hän on hyvä ihminen,
täytyy hänen huomata tehneensä teille vääryyttä ja ottaa teidät
kotiin takaisin.
-- Mutta hän on niin ylpeä.
-- Juuri sentähden onkin hänen suojeltava teitä, eikä hän voi epäillä
teidän viattomuuttanne. Menen itse hänen luokseen.
-- Teettekö sen todellakin? Miten hyvä te olette! Hän pitää minusta
niin paljon, katsokaas, ja siksi se oli hänestä niin kauheaa.
-- Ja teidän hyväksenne, lapsi, koetamme tehdä voitavamme. Otan
selvän siitä, onko mahdollista saada oikeutta laillista tietä. Ja jos
se ei onnistuisikaan, mitä merkitsee itse asiassa vieraitten ihmisten
arvostelu?
Jos omaisenne tietävät teidät syyttömäksi, osoittavat he sitä
suurempaa hellyyttä teille. Ja jos nekään eivät sitä tekisi, onhan
hyvä omatunto elämän arvoinen, sillä silloin on Jumala suojaamassa.
Jos ihmiset kieltäytyvät jakamasta oikeutta, ei ijankaikkinen oikeus
meitä sentään petä. Elämä ei ole suuriarvoinen, jos emme sitä
usko. -- Se vuode, jolla makaatte, voisi todistaa monenlaisista
kärsimyksistä. Monta onnetonta on sillä levännyt ennen teitä. Ne
ovat olleet nuoria tyttöjä, joita on väkivaltaisesti häväisty,
kuten tekin, toisia, joita on kauniilla lupauksilla houkuteltu,
toisia, jotka hetken hairahdus on syössyt onnettomuuteen. Minulla
on jonkillainen etuoikeus niiden etsimiseen. Ne tuntevat minut ja
tulevat hädissään luokseni, sillä ne tietävät minun pitävän heistä.
Toisinaan on minulla niitä talo täynnä. He kertovat minulle kaikki,
ja minä voin vakuuttaa, että olen huomannut heissä paljon enemmän
hyvää, yksinpä syvimmällekin vajonneissa, kuin niissä, jotka ovat
heidät siilien tilaan saattaneet. Miehet eivät välitä mistään. Laki
suojelee heitä. Ja vaikka nuori mies hankkii itsellensä kokonaisen
haaremin, ei poliisi häntä hätyytä, mutta hänen uhrinsa ajetaan
kurjuuteen. Mailmassa on niin vähän oikeutta. Mutta jos omatuntomme
on puhdas, voimme pitää päämme pystyssä ja kestää kärsimyksiäkin
siksi, kunnes joudumme ijankaikkisen tuomioistuimen eteen.
Dina kuunteli kyyneleet silmissä. Oli niin paljon rohkeutta,
koristelematointa totuutta ja sydämellisyyttä noissa mrs Valterin
sanoissa, että hän tunsi täytyvänsä rakastaa häntä ja kunnioittaa
noita harmaita kiharoita, jotka hänen otsaansa ympäröivät.
-- Menettekö todellakin isäni luo? -- kysyi Dina. -- Minä en
uskaltaisi.
-- Mutta minä uskallan, sanoi mrs Valter hymyillen. -- Odottakaamme
kuitenkin ja antakaamme hänen tyyntyä. Hän taitaa olla kovin tulinen.
On paras antaa hänen ensin ikävöidä teitä oikein perinpohjaisesti,
sitten on helpompi saada häntä järkiinsä. Te jäätte siksi aikaa
tänne ja auttelette minua vähän. Meitä on tässä vaan kaksi vanhaa.
Jos olette kylliksi voimistunut, on paras nousta. Laitan teille pian
jotain toimittamista.
-- Kuinka voitte olla niin hyvä, kysyi Dina kurottaen kättään häntä
kohti.
Mrs Valter hymyili.
-- Meitä ihmisiä moititaan niin pahoiksi, ja kuitenkin liikuttaa
meitä pieninkin palvelus. Minkälaista olisikaan elämä, jos ihmiset
tahtoisivat elää sovinnossa veljien ja siskojen tavoin? Silloin
loppuisivat kaikki rikokset ja kärsimykset ja onni kukoistaisi. Mutta
kuitenkin valitsevat useimmat vihan, itsekkäisyyden ja vallanhimon.
Minkälaisia hulluja olemme! Valitsemme vapaehtoisesti pahan ja
suljemme hyvän ovemme ulkopuolelle. Minua ette saa ylistellä,
sillä minä olen huomannut tekeväni suurimman palveluksen itselleni
osoittaessani hiukan hyvyyttä toisille.
Mrs Valter poistui ja Dina nousi vuoteelta. Hänen päätänsä pyörrytti,
ja eilispäivän kamalat tapaukset muistuivat alinomaa mieleen. Mutta
kuitenkin tuntui, kuin olisi pieni toivon säde pilkistänyt hänen
pimeään sieluunsa, ja mrs Valterin hyvää tekevä vaikutus valoi rauhaa
hänen mieleensä tässä hiljaisessa kodissa.
Tohtori istui jo aamiaispöydässä, kun mrs Valter tuli alas.
-- Oletko jo odottanut minua, ystäväni? -- kysyi hän. -- Olen taas
saanut kuulla kertomuksen sitä vanhaa lajia.
Hän kertoi miehelleen, mitä Dina oli hänelle uskonut.
-- Plummer! -- huudahti tohtori. -- Se raaka, vanha moukka! Niin,
niin, omena ei putoa kauas puusta.
-- Mitä meidän on tehtävä aikamme nuorten miesten parantamiseksi,
Robert, sanoi mrs Valter levittäessään voita leivälle. -- Mietiskelen
sitä yötä päivää.
-- Älä välitä miehistä, Edith, sanoi tohtori. -- Saanethan toki
tarpeeksi naisistakin, heistäkin saat vaan paljaita ikävyyksiä.
-- Kuinka voit niin sanoa, Robert, sinä, joka tunnet asiat niin
hyvin, ja joka niin uskollisesti olet minua auttanut? -- huudahti mrs
Valter.
-- Etkö muista, kuinka sanomalehdet sinua hävyttömästi kohtelivat
silloin, kuin aloit pelastaa noita onnettomia? Nehän leimasivat
sinut melkein siveettömäksi naiseksi. Etkö muista, miten ne sinua
pilkkasivat ja miten häpeemättömästi asianajajat käyttäytyivät sinun
puollustaessasi suojattejasi oikeudessa?
-- Ei kannata puhua sellaisista pikkuasioista, sanoi mrs Valter. --
Ne ovat olleet ja menneet. Juoruthan lakkasivat, kun saimme "Bethany
homen" perustetuksi. Mutta muistatko sitä kiitollisuutta, mitä minä
olen saanut osakseni niiltä, jotka ilman minun apuani eläisivät
kurjuudessa, mutta joilla nyt on kunnollinen koti. Sen pidän tyhmiä
sanomalehtiartikkeleita arvokkaampana. Kuka niistä välittäisi?...
Mutta anna nyt minulle hyvä neuvo, mitä teemme meidän nuorille
miehille? Etkö luulisi olevan asialle eduksi, jos perustaisimme
nuoria miehiä varten yhdistyksen, jonka jäsenet sitoutuisivat elämään
siveellisesti, sekä suojelemaan ja auttamaan onnettomia, langenneita
naisia.
-- En tiedä, vastasi tohtori. -- En luota juuri paljon noihin
yhdistyksiin. Jos niihin yhdistyminen kerran tulee muotiasiaksi,
liittyy niihin usein henkilöitä, joille lupaus ei paljoa merkitse,
ja jotka edelleenkin elävät entiseen tapaansa peittäen paheensa
yhdistyksen jäsenmerkillä. Ei... mormoonitkin ovat siinä tapauksessa
parempia... Mutta nyt täytyy minun mennä sairaitteni luo.
-- No niin, on kuitenkin parasta, ett'et mene kovin monen kanssa
naimisiin, sanoi mrs Valter piloillansa.
-- Niinpä kyllä, minulla on aivan tarpeeksi vanhassa
lohikäärmeessäni, vastasi tohtori, otti hänen päänsä käsiensä väliin
ja suuteli häntä.