I.

Mr Plummer oli yksi Minneapoliksen pomoja. Hän oli kasvanut yht'aikaa

kaupungin kanssa ja muisti ajan, jolloin ei ollut enempää kuin kolme

taloa Missisipin länsipuolella. Nyt omisti hän komean talon Seventh

Streetissä sekä useita rakennuksia Nicollet Avenuen varrella. Mr

Plummerista voi sanoa, että hän oli "smart". [Hyvin tavallinen sana

Amerikassa, merkitsee: näppärä ja älykäs liikemies.] Hän osasi hyvin

haistaa, mistä rahoja oli ansaittavissa, piti aina silmät auki ja

oli alituisesti saapuvilla kun hyvä tilaisuus tarjoutui. Hänellä oli

luonnollisesti hevosensa ja vaununsa livrepukuisine palvelijoineen,

penkkinsä kaupungin komeimmassa kirkossa, mistä kunniasta hän sai

maksaa useampia tuhansia vuosittain, kuin myöskin maatila Minnetonkan

varrella. Hän oli aina valmis lahjoittamaan muutamia satoja

dollareita kun oli kysymys tulipalon tai tulvan aikaan saaman hädän

lieventämisestä, ja siten tuli hänen nimensä sekä lahjoitettu summa

sanomalehtiin. Mutta hän käänteli kauan aikaa kahdenkymmenenviiden

centin kappaletta sormiensa välissä, kun joku raukka kolkutti hänen

ovellansa apua pyytäen.

Oli useita erilaisia kertomuksia hänen entisestä elämästään ja

hänen suuren omaisuutensa kokoamisesta, mutta ne olivat asioita,

jotka kuuluivat muinaisuuteen ja joita ei tarvinnut vetää esille.

Ne, joilla oli paremmat tiedot, voivat kuitenkin kertoa, että mr

Plummer oli alkanut uransa kapteenina eräässä Missisippihöyryssä,

vähitellen ostanut tuon vanhan aluksen, vakuuttanut sen korkeasta

ja sytyttänyt palamaan semmoisella paikalla, missä hän helposti voi

saada matkustajat maihin. Häntä ei erityisesti huolettanut, vaikka

viisi eli kuusi niistä oli mennyt mukana. Hän oli saanut nostaa koko

vakuutussumman ja katosi rahoineen Wisconsin metsiin, missä alkoi

hakata hirsiä, pääasiallisesti valtion maalla, rakensi sahan ja

uitti sekä tukkeja että valmiiksi tehtyjä laivan osia virtaa alas.

Ensiaikoina oli hän elänyt indiaanien tapaan, nainut indiaanitytön

sekä asunut maakuopassa. Myöhemmin, kun metsä oli kaadettu ja pieni

kaupunki alkoi kasvaa sahan ympärille, rakensi hän itselleen upean

talon ja vei sinne indiaanivaimonsa ja pienen poikansa.

Mutta sitte sattui, että eräs pieni, punakka, ketterä ja

pyöreäposkinen ompelijatar sai työtä muutamiksi viikoiksi Plummerin

talossa. Silloin syttyi herra Plummerin sydän tuleen ja liekkiin. Ja

kun häntä pidettiin "kristillisenä" gentlemannina, tiesi hän mitä

tämmöisessä tapauksessa oli tehtävä. Hän lähetti ilman muita mutkia

indiaanivaimonsa puettuna vanhoihin villavaippoihin poikineen villiin

metsään takaisin, kuten Abraham teki Hagarille. Mutta vesiruukun

sijaan antoi hän hänelle muutamia satoja dollareita.

Sitten hän nai ompelijattaren. Siellä ei oltu niin turhantarkkoja

semmoisten asiain suhteen. Ja se oli sama ompelijatar, joka nyt

esiintyi mrs Plummerina Minneapoliksen hienossa maailmassa, ja

ylpeydellä piti itsensä kaupungin hienoimmin puettuna rouvana.

Plummer oli myynyt omaisuutensa Wisconsissa, ja huomattuaan, että

St. Anthony Falls kätki äärettömät rikkaudet käyttämättömässä

vesivoimassaan, osti hän kosken ympärillä olevat rannat ja rakensi

sinne sahan. Hän huomasi nyt rohkeimmatkin toiveensa toteutuvan.

Ikäänkuin taikasauvalla kohosi siihen pian kokonainen kaupunki.

Tehtaita ja myllyjä ahtautui kosken ympärille, ja rahoja virtasi

hänen taskuihinsa myydyistä rakennustonteista. Minneapoliksen hiekka

oli muuttunut hänelle kultahiekaksi.

Indiaanivaimostaan ja pojastaan ei hän kuullut enää mitään. Nyt

hänellä oli komeuksilleen kaksi muuta perillistä, poika ja tyttö. Mr

Plummer tahtoi mielellään saada pojalleen hyvän kasvatuksen, ja hän

oli aikonut lähettää hänet jonnekin korkeampaan kasvatuslaitokseen

itään päin. Mutta siihen ei pojalla näyttänyt olevan mitään

taipumusta. Hän oli kankea koulussa, ja kun hän oli käynyt sen,

sekä ponnistellut läpi erään kauppaopiston, antautui hän heti

käytännölliseen toimeen. Se olikin hän, joka todellisuudessa hoiti

sahan, vaikka vanhus aina piti oikeutenansa tarkastaa tilit.

Isä antautui pääasiallisesti rautatieliikkeeseen. Hän oli päässyt

erään työkonttorin johtajaksi, jota paitsi hän oli yksi erään

pääradan tärkeimpiä osakkeenomistajia. Poika, Frank oli kaunis nuori

mies, elämänhaluinen ja myöskin ovela liikemies.

Tyttö oli käynyt erään yksityiskoulun sekä korkeamman oppilaitoksen

ja nyt oli kysymys hänen opintojensa jatkamisesta yliopistossa.

Mutta sen sijaan sai hän matkustaa Europaan. Eräs Plummerien tuttava

perhe aikoi matkustaa Ranskaan ja Englantiin sekä esitti että Fanny

Plummer seuraisi mukana. Hän oli heti valmis, ja tämä matka tuli

loistokohdaksi hänen elämässään. Erityisesti oli hänen mahdoton

olla kertomatta eräästä kreivittärestä, joka oli ottanut heidät

vastaan vierainansa Pariisin lähellä olevassa linnassaan, ja kertonut

että hänen poikansa, kreivi, mikä sattumalta oli poissa kotoa, oli

muutamien vuosien perästä aikonut lähteä huvimatkalle Amerikaan. Sekä

Fanny Plummer, että hänen matkatoverinsa olivat jättäneet silloin

osoitteensa kreivittärelle ja pyytäneet, että kreivi tulisi heidän

vieraakseen, jos hän matkustaisi Minneapolikseen saakka länteen päin.

Vanha herra Plummer oli tosin kuullessaan sen sanonut toivottavansa

kreivin hiiteen ja toivovansa, ettei hän koskaan tulisi heidän

kaupunkiinsa, mutta mrs Plummer, ompelijatar, uneksi hiljaisuudessa

onnesta saada astua pöytään _todellisen_ kreivin saattamana, ja oli

aivan väsymätön kysellessään Fannyltä olivatko sellaiset kreivit

muiden ihmisten näköisiä, miten he olivat puettuja, miten he söivät

ja joivat, montako palvelijaa heillä oli j.n.e.

Mrs Plummer tahtoi esiintyä Minneapoliksen hienoimman talon

rouvana. Jos hän huomasi Bradstreet & Thurberin akkunoissa jotakin

uutta, jonka väitettiin olevan muotikasta, oli se heti ostettava

ja lähetettävä hänelle. Hän ei koskaan ajatellut, sopivatko

esineet toisiinsa, vai ei. Roccoco- ja renässanssityylisiä

esineitä, kreikkalaista antiikia ja Napoleonin aikaisia tavaroita,

orientaalisia koristuksia ja Manchesterilaisia teoksia oli

sotkettu sekaisin, kuin jossain varastohuoneessa. Ja kuitenkin

teki tämä kirjava kokoelma kunnioitusta herättävän vaikutuksen

moninaisuudellaan ja loistollaan.

Astuessaan tuohon komeaan vestibyyliin suuremmoisine

porraskäytävineen, katsellessaan ympärilleen ja nähdessään nuo

kauniit metallikilvet, täysimessinkiset, rikkaasti koristellut

kulhot ja vanhat varustukset, joita oli naulattu seinille, kaikki

valaistuina Edisonin hehkulampuilla, tunsi joutuvansa jonkunlaisen

vieraan vaikutuksen alaiseksi, joka valloitti mielikuvituksen. Ja

tullessaan noihin uljaisiin huoneisiin paksuine brysselinmattoineen,

pehmeine huonekaluineen, kalliine flyygeleilleen, upeine

kultaripsuisine akkuna- ja oviverhoineen ja suloisine lämpöineen,

jota alituiseen pidettiin yllä kellarissa olevan lämpöjohto-laitoksen

avulla, tunsi voivansa hyvin, varsinkin jos lämpömittari ulkona

näytti 30 astetta pakkasta.

Yksi asia oli kuitenkin, joka kaiken tämän komeuden keskellä

muistutti ompelijattaresta ja metsäläismiehestä ja se oli seinien

koristaminen. Erään tunnetun taiteilijan Pariisissa maalaaman talon

tyttären useita tuhansia frankeja maksavan muotokuvan -- mitä taulua

näyteltiin jokaiselle uudelle vieraalle ja mainittiin samalla

sen hinta -- vieressä riippui muutamia kurjia öljypainokuvia ja

inhoittavia viiden dollarin öljymaalauksia. Ne esittivät punaisia

tuntureita ja taivaansinisiä järviä, ukonpilvitaivasta ja viheriäisiä

kuorittujen, hakatuilla spenaatin lehdillä koristettujen tukkien

näköisiä puita. Kaikki nämä taulut olivat upeissa, kullatuissa

puitteissa. Mr ja mrs Plummer eivät voineet ymmärtää, etteivät

nämä taulut olisi kauniita. Niissähän olivat edustettuina kaikki

vesikaaren värit. Eräs henkilö, joka kutsui itseään taiteilijaksi,

oli eräänä päivänä ollut Plummerin konttorissa ja näyttänyt hänelle

taulua, joka ei ollut puolenkaan heidän taulujensa kokoinen, ja hän

oli pyytänyt siitä 300 dollaria. Oliko siinäkin järkeä?

Plummer oli tarjonnut hänelle viisi dollaria ja vakuuttanut nykyään

voivan saada suurempia ja kauniimpia tauluja kahdella dollarilla.

Mutta taiteilija oli ollut niin riivatun ylpeä, ettei ollut katsonut

hänen ansaitsevan edes vastausta, vaan rientänyt ulos.

Eräs taulu Yellowstone-Parkista vaikutti enimmän mr Plummerin

sydämeen. Se esitti suurta vuorenluolaa ilta-auringon valossa. Siinä

loistivat punaiset, siniset ja keltaiset värit sekaisin, ammottavat

kuilut kohisevine koskineen, ja suuri kotka, joka mustana tahrana

näkyi keskellä taulua, ja joka ympäristöön verrattuna oli suunnilleen

pienemmän kallion kokoinen. Se oli tehty suuremmaksi luonnollista

kokoa, että sen paremmin huomaisi, sanoi mr Plummer.

Mr Plummer ei viihtynyt oikein tässä loistossa. Hän oli talon

sisustukseen nähden pannut sen ehdon, että hän saisi pitää _yhden_

huoneen omaan laskuunsa, ja sisustaa sen oman mielensä mukaan. Muuten

saisi vaimo hallita ja asettaa miten mielensä teki. Siinä huoneessa

oli ainoastaan yksinkertainen pöytä ja puutuolit eikä mitään mattoa

lattialla, niin että siellä voi vapaasti syleksiä ympärilleen niin

paljon kuin halutti, ja sitä ei mr Plummer unohtanutkaan ollessaan

tässä "paratiisissaan". Siellä sai hän panna jalat pöydälle ja

istua hajasäärin tuoleilla ja polttaa halpaa tupakkaa pienellä

piippukänällä aivan kuin metsässä. Siellä otti mr Plummer vastaan

vaatimattomat ystävänsä ja tunsi itsensä vapaaksi. Siellä hän voi

kiroilla niin paljon kuin tahtoi sekä heittää pois takin ja liivin

päältään.

Mutta kun hän avasi talon hienoimpiin osiin johtavan oven, täytyi

hänen olla hieno herra, käydä huolellisesti puettuna, puhua siivosti

ja sylkeä sylkiastiaan.

Tytär Fanny ei voinut sietää tätä isän "paratiisia" enempää kuin

hänen yksinkertaisia tapojaankaan ylimalkaan. Oli aivan kuin olisi

"paratiisin" tupakanhaju tunkeutunut ovenraoista ja turmellut ilman

tuossa hienossa salongissa. Se oli melkein vielä pahempaa, kun äidin

tekemä tyhmyys, kun hän seurassa kysyi, oliko Kalkutta Yhdysvalloissa

eli oliko Michel Angelo kongressin jäsen. Mutta mitäs teki? Isä oli

itsepäinen siinä asiassa ja tuumi, ettei se liene paljo, jos hän

pitää yhden ainoan huoneen koko talossa itseänsä varten, kun heillä

oli kaikki toiset.

Mr ja mrs Plummer vihasivat sivistystä sentähden ettei heillä

itsellään sitä ollut ja kun he epäilivät sivistyneiden ylönkatsovan,

nauravan ja puhuvan pahaa heistä selän takana. Mutta täytyihän heidän

koettaa olla hyvässä sovussa hienon seurapiirin kanssa, jolla oli

vaikutusvaltaa kaupungissa ja sitä paitsi piti hämmästyttää maailmaa

rikkauksillaan.

Jos joku maailmanmaineen saavuttanut taiteilija tuli Minneapolikseen,

kuten Kristina Nilson, Adelina Patti tai Edvin Booth, niin

toimitettiin Plummerilla heti kestit hänen kunniakseen. Jonkun

"arvoisan pastorin" oli silloin valituin sanoin puhuttava

kunniavieraalle. Plummerien kutsuja tapasivat ylimalkaan useimmat

kaupungin kirkkojen papit kunnioittaa läsnäolollaan. Plummer tahtoi

näyttää, että hän perheinensä näinä epäuskon aikoina pysyi vanhassa

koetellussa oikeauskoisessa opissa.

Plummerilla oli vielä kirjastokin, se tahtoo sanoa kaunis

leikkauksilla ja lasiovilla varustettu pähkinäpuukaappi täynnä hyvin

sidotuita kirjoja, joiden selkämyksiä kullatut nimet koristivat.

Siellä näkyivät m.m. Longfellowin teokset, Byronin teokset, Dickensin

ja Thackerayn kirjoitukset. Mutta harvat osasivat aavistaa, mitä

niiden selkämyksien takana oli. Se oli aimo Plummerilaista pilaa,

mihin salaisuuteen harvat valitut pääsivät osallisiksi. Sillä

välin kun jäykät, ikävät vieraat ihmettelivät Plummerin lukittujen

lasiovien takana olevaa hyvää kirjavalikoimaa, vei hän hauskimpia

niistä johonkin nurkkaan ja jäätyään yksin heidän kanssaan vilkutti

hän heille toista silmäänsä ja kysyi, tahtoivatko he virkistää hiukan

itseään Longfellowilla tai Bryantilla "paratiisissa". Ensikertalaiset

tuijottivat häneen hämmästyneinä ymmärtämättä mitä hän tarkoitti.

Mutta silloin avasi Plummer varovasti lasioven ja tarttui jonkun

kirjan selkämystään, kannet irtautuivat ja kaapissa tuli näkyviin

vahva pahvilipas. Se oli jaettu osastoihin ja jokaisessa oli

täysi pullo Johannesbergeriä, Catawbaa, Brandya tai jotain muuta.

Ihastuneina tästä päähänpistosta menivät "hauskat" vieraat Plummerin

yksityishuoneesen kantaen jokainen pulloa takkinsa alla. Kirjojen

selkämystät pantiin paikoilleen ihastuttamaan niitä arvoisia

loistavilla nimillä varustettuja herroja ja naisia, jotka tulivat

vieraisille. Sillä välin huuhtelivat Plummer ja hänen ystävänsä

sivistyksen itsestään "paratiisissa", kertoivat meheviä juttuja ja

joivat englantilaiset ja amerikalaiset klassikot [etevä kirjailija.

Suom.] suihinsa hiotuista viinilaseista. Tämä oli ainoa tapa, jolla

Plummer nautti kirjallisuudesta.