VARJAKKA. Toivotan sydämestäni onnea.
KARIHAARA äitinsä kanssa tulee toivottamaan onnea Eevalle ja
Varjakalle.
KARIHAARAN LESKI. Jumalan siunausta teille, kaunis pari.--Niin ne muut
nuoret liittyvät ja onnensa löytävät. Minä tälle Joosepille hänen kotia
tultuaan heti ensimäisiksi sanoikseni lausuin: Etsi nyt, poikani,
itsellesi mieluisesi, niin käyt useammin kotona ja opit viihtymään
maajalassakin. Mutta eihän tämä.
KARIHAARA. Minä olin kuuliainen poika: etsin ja ehdin löytää jo
kaksikin, mutta tuossa he ovat. Kummallakin on omansa.
EEVA ja HILMA (tarttuen Karihaaran käsiin). Kiitoksia avustanne.
VARJAKKA. Minunkin on sydämellinen tarve puristaa kättäsi omasta
puolestani: kiitos, kunnon toveri, ystävä ja oivallinen puhemieheni.
KARIHAARAN LESKI. Hyvä kapteeni, ruvetkaa te nyt neuvomaan Jooseppia,
että hänkin itselleen hankkisi toverin. (Karihaaralle.) Olisi minunkin
yksinäiset talveni lyhemmät, kesäni paljon kirkkaammat sinun kumppanisi
kanssa täällä.
KARIHAARA. En minä nyt tähän hätään voi mitenkään teille, äiti kulta,
hankkia sitä kumppania. Mutta palattuani. Ja me palaamme nyt pian.
KARIHAARAN LESKI. Jumalan armolla.
KARIHAARA. Ja kapteenimme tarmolla ja hänen morsiamensa onnella, jonka
saamme näkyväisessä hahmossa mukaamme. Eikö niin, neitsy Eeva?
EEVA. Kunhan vain päästäisiin laivaan.
VARJAKKA. Minkä vuoksi emme sinne nyt pääsisi?
EEVA. Te kyllä, mutta minä voin joutua jäämään rannalle kuin kalamiehen
koira.
KARIHAARA. Niin, jos Eliise mamselli ehtii mukaan. Nyt, kapteeni,
kiireellä puuriin ja ankkuri ylös!
NEITSY JANNE (juoksee etualalla Eevan luo). Porsas juoksee pitkin
katuja jälessä koiralauma ja kapteeni Ramberg.
EEVA. Kiitoksia, Janne.
NEITSY JANNE. Kiitetty olkoon porsas!
RAJALINSKA JUNKAN taluttamana ja PASANTERI ja PASANTERSKA tulevat
oikealta etualalla.
VARJAKKA. Onnen miehet! Jättäkää hyvästi!
Joukko laulaa kuorossa ja laulun aikana tapahtuu hyvästely.
Kuoro:
Meit' kapteeni puuriin nyt vaatii lähtemään
Ja, ystävämme rakkaat, taas teidät jättämään.
Tuoll' lahden suussa laiva jo meitä oottelee,
Se meidät kotimaasta taa merten saattelee.
Meill' laiva kotimaana ja tuuli tuttava,
On armaanamme aalto tai ehkä hautana.
Jo monen monta poikaa on aalto peitellyt
Ja monen neidon silmiin veet vetreet heitellyt.
Jos kuulet kuolleheksi, tee risti rantahan,
Vie punaruusun kukka sen viereen santahan.
Kun joskus kesäilloin sen luo käyt istumaan,
Se rakkautemme hellän saa mielees muistumaan.
Ei surra mun nyt auta, vaan täytyy lähteä,
Ja kaihon tunteet, huolet, rintaani kätkeä.
Hyvästi armas kulta, hyvästi tuttavat,
Hyvästi kotiseutu, sun rantas rakkahat!
VARJAKKA (laulun loputtua). Valmiit paattiin! Onnen miehet asettuvat
perälle kahteen riviin laiturille johtavaksi kujaksi.
VARJAKKA ja EEVA lähtevät käsikädessä astumaan laiturille päin. Jonkun
matkaa jälempänä RAJALINSKA JUNKAN taluttamana.
Väkijoukossa syntyy liikehtimistä.
ÄÄNIÄ: Minne Onnen herran morsianta viedään?--Viedäänkö hän laivaan?--
Ensin morsian ja sitten itse Onnen herra!--Petkutusta!--Elkää lähtekö,
Onnen miehet!
Onnen miehet poistuvat riveistään, KARIHAARA ja NEITSY JANNE jäävät
paikalleen.
JUNKKA (syöksyen Onnen miesten luo). Mitä te miehet hulluttelette?
ENSIMÄINEN MERIMIES. Me emme lähde puuriin!
TOINEN MERIMIES. Herrat eivät meitä saa nyt petkutetuksi!
LETTO. Aiotko sinä, Eeva, lähteä mukaan?
EEVA. Aion!
ERÄS MERIMIEHEN VAIMO (seisten lähellä lapsiensa ympäröimänä). Kukas
silloin Onnen herran porsaat hoitaa ja kanat ruokkii?
Väkijoukko nauraa.
LETTO. Sinä et saa tulla!
ONNEN MIEHET. Ei, ei! Ette tule!
EEVA (Varjakan avulla nousee pollarin päähän). Minä en ole Onnen herran
morsian!
ERÄS MERIMIEHEN VAIMO. Vaikeapa on toisin luulla saati uskoa!
EEVA. Toisin ämmät maalla luulee, toisin merellä tuulee!
LETTO. Olihan sinua Onnen herra käynyt eilen illalla Ilolan krouvissa
tanssiaisten aikana kosimassa. Eikö, ole totta?
EEVA. Kävi hän ja kosi. Mutta eihän, Letto, sinun Annasikaan voi olla
kaikkien niiden morsian, jotka häntä ovat kosineet. Vai aiotko pakottaa
hänet rupeamaan morsiameksi heillekin?
LETTO. Sinuahan oltiin oikein vaunuilla hakemassa tanssiaisista!
EEVA. Minäpä en vaunuihin mennyt, vaan karkasin krouvilta toista tietä
omalle maalleni.
ENSIMÄINEN MERIMIES. Miten teillä, neitsy Eeva, sitten oli äsken valta
määrätä?
EEVA. Jos minulla olisi ollut valta määrätä, niin minä olisin jättänyt
maihin kapteeni Varjakan ja teille määrännyt kapteeni Junkan. Kapteeni
Varjakka on minun sulhaseni. Ja minun on pakko lähteä mukaanne.
LETTO. Mikä pakko?
EEVA. Jos minä jään tänne, niin tulee siitä pitkä ero. Mutta ei yksin
minulle. Te Onnen miehet ette silloin näe kotiseutuanne, ette saa
kohdata omaisianne, ystäviänne pitkiin vuosiin, jollen minä mene
naimisiin Onnen herran kanssa.
ENSIMÄINEN MERIMIES. Minnekä Onnen herra on täältä kadonnut, koska ei
kuulu?
EEVA. Hän tulee tänne pian, kun odotatte. Mutta silloin hän antaa
sellaisen määräyksen, etten minä enää pääsekään mukaanne, vaikka
tahtoisittekin. Hänen sisarensa valmistautuu lähtemään Onnella
Tukholmaan.
ONNEN HERRA tulee oikealta katsellen ympärilleen kuin etsien Eevaa.
EEVA. Tuolla on kaipaamanne susi! (Hyppää pollarilta.) Pitkän eromme
hetki lyö! Hyvästi, Yrjö! (Syöksyy Varjakan kaulaan.)
ANNA. Vei sinua, Oskari, kun et minua uskonut! Voi teitä, Onnen miehet!
(Rupeaa itkemään.)
ONNEN HERRA (äänekkäästi). Onko neitsy Eeva vielä täällä?