Kaupungin rantasilta toriaukkoineen. Vasemmalla puisto, sen edessä
perällä kulmikas suojuskatos, etualalla puutarhasohva. Oikealla
makasiinirakennuksia, perimäisenä pakkahuoneen pääty. Perällä
pollareilla varustettu rantasilta. Keskellä toriaukkoa lyhtypylväs,
jota vasten on tikapuut pystyssä. Taustassa näkyy meri saarineen ja
niemineen, jonka takaa näkyy laivain mastoja.
Aamuruskosta punertava taivas.
NEITSY JANNE (tulee vasemmalta kantaen olallaan merimiesarkkua, jonka
laskee lyhtypylvään juurelle ja menee sitten laiturille katselemaan).
Siinä Onnen isopaatti odottaa miehiään. (Nojautuen pollariin laulaa:)
Ei taloni rakettu tantereelle
Vierelle kukkaisan tien,
Vaan aukeilla aalloilla, korkeilla kuohuilla
Keinuu mun majani pien'.
Siell' vaivat on vainen mun tuttavina,
Hauta ain avoinna työss',
Käy polkuni köysillä tuiskussa,
myrskyssä päivin ja synkässä yöss'.
Pien' tähtönen kaukana koillisessa
Yli aaltoin vilkkunsa luo,
Se rakkailta rannoilta, kultani kummuilta
Kaihooni terveiset tuo.
PASANTERI (tulee oikealta työntäen käsikärryissä pärevasua). Hyvää
huomenta, Janne. Sinä olet ensimäisenä paikallasi.
NEITSY JANNE. Toin arkkuni valmiiksi, kun minun pitää vielä käyttää
aamurumpu. Uusi rumpari on sairaana, ja Romppaisen ukko oli mennyt
kalalle, niin tulivat minua pyytämään. Taitaa pian alkaa ollakin
aamurummun aika. (Menee vasempaan.)
PASANTERI (kantaa vasun laiturilta alas, nousee hetkisen kuluttua ja
yrittää kärryineen oikealle, mutta pysähtyy katsellen vasemmalle).
Junkka tänne astelee. Mitä hän täällä näin varhain tekee?
JUNKKA (tulee vasemmalta). Huomenta, puosu. Kenen tavaroita sinä tuot?
PASANTERI. Toin Onnen kapteenille herkkuja. Vasullisen jokapäiväistä
leipää. Muori oli saanut päähänsä, että meidän leipä on muka herkkua
Yrjölle. Samalla tulin Yrjön kortteeritalon ohi aikoen ottaa
kärryilleni hänen tavaransa, mutta koko talo nukkui täydessä rauhassa.
JUNKKA. Yrjö on jo eilen tavaroineen muuttanut laivaan. Siellä hän on
ollut yötäkin. Meidän oli puhe tavata täällä aamurummun aikaan. Minä
näet lupasin hänelle tuoda ilosanoman.
PASANTERI. Vai niin. Mutta mikäs se oli se eilinen ilosanoma, jonka
lupasit ilmoittaa tänään muorille ja minulle? Eikö sitä jo saa kuulla?
JUNKKA. Olipa hyvä, etten sitä eilen sanonut. Olisin tullut luvanneeksi
liikaa, Eevan ja Yrjön häitä jo tänä kesänä. Mutta täytyykin tyytyä
vähempään, kihlajaisiin.
PASANTERI. Olipa sitä iloa aluksi siinäkin. Mutta kuinka ja koska se
tapahtuu, kun Onnen lähtö on muutettu näin aamuvarhaiseksi?
JUNKKA. Onni ei silti nosta ankkuriaan ennen kuin puolenpäivän aikaan.
Sitä ennen käymme laivassa me, Eevat, Junkat, Rajalinskat, Pasanterit
ja hänen muorikultansa, siis hela herskapi, syömässä laivahernettä.
Eikö tule vesi suuhusi?
PASANTERI. Mutta morsianhan on lähdössä matkalle, sinne veljesi
pappilaan. Olisi jo eilen illalla matkustanut, jos ei kyytihevonen
karannut portilta.
JUNKKA (nauraa). Juuri sitä ilosanomaahan olen tuomassa Yrjölle.
PASANTERI. Eivätkö heidän välinsä ole oikein selvillä?
JUNKKA. Hyvä ei tule koskaan vähällä valmiiksi.
PASANTERI. Mitenkä sitten kihlajaiset, kun kuulin Eevan eilen illalla
Hei Lotan Nestorin kanssa tekevän sopimuksen, että lähtevät taipaleelle
heti aamurummulta.
JUNKKA. Elä hiidessä! Minun pitää lähteä taas estämään Eevaa matkalta.
Jää sinä tänne odottamaan Yrjöä ja käske hänen heti tulla sinne
Rajalinskan luo.
PASANTERI. Mitähän tietä Yrjö tulee?
JUNKKA. Hän tulee Rantalasta poikki lahden.
PASANTERI. Katsotaanpa, olisiko hän jo tulossa lahdella. (Menee
katselemaan oikealle makasiinien välitse.)
Rummunpärinä alkaa kuulua ensin lähempää, sitten loitoten.
JUNKKA. Joko se tuokin alkoi päristä. Nyt tuli kiire. Kyllä tämä maalla
olo on surkeaa, kun aina vain pitää kävellä ja juosta.
PASANTERI. Ei näy muuta kuin yksinäinen soutaja, uistimenvetäjä tahi
mikä lie. (Vetäytyy kiireesti rakennuksen suojaan.) Kuule! Eeva kulkee
tuolla rantoja pitkin. Tulee tännepäin.
JUNKKA. Eevako? (Menee Pasanterin luo kurkistelemaan.) On kuin onkin
Eeva. (Vetäytyy takaisin tuoden Pasanterin mukanaan.) Tule pois. Ja
lähde sinä nyt kärryinesi, minä jään tänne. Minä pidättelen Eevaa,
kunnes Yrjö tulee, sinä toimita Hei Lotan Nestori hevosineen
tiehensä ja käske hänen tulla perimään minulta palkka eilisestä
koirankuristanikin, kun päästin Pollen karkuun.
PASANTERI. Sinäkö sen teit? Hei Lotan Nestori sanoikin, ettei Polle
ollut voinut mitenkään saada sellaista solmua auki, vaan joku pojan
viikari oli siinä löytänyt itselleen mieluisen työpaikan.
JUNKKA. Jos pojilla on kepposistaan niin suuri ilo kuin minulla oli,
niin enkeleillä ei ole niin lysti kuin pojanviikareilla.
PASANTERI (ottaa kärrynsä). Mutta jos ei Eeva tulekaan tänne, vaan
kääntyy takaisin kotiaan, niin minä en osaa mitään tehdä.
JUNKKA (saattaen Pasanteria oikealle). Tänne hän tulee, siitä olen
varma. Hän on valinnut sellaisen ajan, ettei ole Yrjöä eikä muita.
Hurskas rukoilee yksin kammiossaan.
PASANTERI. Sellaiseksi olen minäkin huomannut Eevan, ettei hän laske
syrjäistä kurkistelemaan sydänkammioonsa. (Menee oikealle.)
JUNKKA (kurkistellen makasiinien lomitse oikealle). Tuossahan hän jo
tuleekin. Mahtaa olla tyttöparalla sydämessä tuska. (Vetäytyy piiloon
makasiinien suojaan.)
EEVA tulee pakkahuoneen siltaa oikealta ja katseltuaan ympärilleen
laskeutuu laiturilta portaita alas näkymättömiin.
JUNKKA hiipii laiturille kurkistelemaan alas pollarin suojasta.
Hetkisen perästä peräytyy puistoon päin. Pyyhkien kyyneleitä silmistään
menee puistoon.
EEVA (hetken kuluttua nousee laiturille ja jää seisomaan merelle päin,
sitten käy istumaan penkille). Oi, kun saisin rauhassa itkeä. Se
huojentaisi.
JUNKKA tulee puistosta perällä hyräillen ja muka huomaamatta Eevaa
menee laiturille seisomaan katsellen merelle.
EEVA yrittää puikahtamaan puistoon, mutta pysähtyy äkkiä, pyyhkäisee
silmänsä ja istuutuu.
JUNKKA (kuin itsekseen puhuen). Kaunis aamu. Mikähän tuuli tullee
päiväksi?
EEVA (kääntyen selin Junkkaan päin ja katsellen taivaalle).
Uestnorthuest.
JUNKKA (kääntyen). Kas! Oletko sinä tuulen tietäjä?
EEVA (kääntyen). Melkolainen.
JUNKKA. Mutta tapanahan on sanoa hyvää huomentakin.
EEVA. Eikö lankea luonnostaan, että se sanoo ensin, joka toisen näkee
ensimäisenä?
JUNKKA. Sinähän tuulta ennustit minun selkäni takana.
EEVA. Mutta tehän tulitte laulaen minun selkäni takaa.
JUNKKA. Laulaessani katselin toisaalle, tuonne merelle.
EEVA. Ja minä tuulta ennustaessani katselin taivaalle. Mutta toisakseen
nuorempana: Hyvää huomenta, setä.
JUNKKA. Hyvää huomenta, lapseni. Kuule, minne sinä eilen katosit?
EEVA. Minulla oli kiire kotia, sillä aioin matkustaa maalle. Mutta
muuan pojanviikari päästi kyytihevosen karkuun meidän portiltamme.
Kyllä minä sen hänelle kostan.
JUNKKA. Jos sattuu syyttömään?
EEVA. Minäpä hänet hyvin tunnen. Näin, kun hän päästi Pollen irti ja
evästi sitä kepillä lautasille. Hänellä oli samallainen keppi kuin
sedällä ja yhtä komea partakin.
JUNKKA (yllätettynä). Minkä vuoksi et puhunut mitään, kun näit?
EEVA. Hän hiipi kiireellä seinänvierustaa tiehensä.
JUNKKA. Joka paikassa sinulla on silmät!--Miten sinä kostat?
EEVA. Siten, että lähden kuin lähdenkin maalle.
JUNKKA. Ja hän sen sinulle kostaa siten, että lähtee sinun mukanasi.
EEVA. Oikeinko totta? Silloin pyydän anteeksi pojanviikarilta. Luulin,
että hän tahtoi minua estää lähtemästä muun asian vuoksi.
JUNKKA (hämillään). Muunko asian vuoksi? (Lähtee toiselle puolen
näyttämöä, itsekseen.) Se poika, kun ei tule!
EEVA. Mitä asiaa teillä on Paavolle?
JUNKKA. Paavolleko?
EEVA. Ettekö odota sitä Rantalan huutolaispoikaa, joka soutaa
kulkijoita tästä yli lahden? Vai ketä poikaa te sieltä tulevaksi
odotatte?
JUNKKA. Niin, niin. Sitä Rantalan poikaahan minä odottelen. Minulta jäi
eilen venekyyti maksamatta, kun ei ollut pientä rahaa.
EEVA. Eikö sen tärkeämpää asiaa?
JUNKKA. On minulla muutakin asiaa. (Katselee makasiinien lomitse.)
Tuleekin jo lähempänä kuin luulinkaan.
EEVA. Setä, sanokaa nyt, onko teillä tosi aikomus lähteä maalle?
JUNKKA.. Yhdestoista käsky kuuluu: Ei sinun pidä hätäilemän. (Katselee
makasiinien lomitse.)
EEVA (itsekseen). Mitähän sanoisitte, jos minä jäisin tämäniltaisiin
kihlajaisiin ja panisin toimeen sellaisen himphampun, että koko
kaupunki nauraisi?
JUNKKA. Mitä sanoit?
EEVA. Että minua alkaa houkuttelevasti huvittaa teidän hommanne, setä.
JUNKKA. Voi, kuin olen siitä iloinen.
PAAVO (nuori poikanen, yllään paita ja väljät aikamiehen housut, tulee
oikealta makasiinien välitse kantaen päänsä päällä kannellista
pärekoppaa, pidelIen toisella kädellä koppaa ja toisella housujaan).
Hyvää päivää!
JUNKKA. Päivää, poika!
PAAVO (katsellen ympärilleen). Se--tuota noin, mikä se onkaan--Onnen
kapteeni, hän sanoi, että tänne tulee joku, joka ottaa tämän kopan.
JUNKKA. Kyllä minä sen otan huostaani. Mutta missä on kapteeni itse?
PAAVO. Hän meni Alakaakosta porsaan ostoon.
JUNKKA. Porsaan ostoon? Ja Alakaakosta!
PAAVO. Siellähän niitä toki on, kun kuului porsineen täyden tusinan. Ja
sieltä hän saa lampaankin.
JUNKKA. Mitä se mies hulluttelee? Aikooko hän laittaa koko Noakin
arkin!
EEVA (itsekseen). Tuossa kopassa on varmaankin se korea kukko!
JUNKKA. No, mitä siinä kopassa on?
Kukko kiekuu.
PAAVO. Se itse vastasi. Se sitten on juupeli viisas kukko!
JUNKKA. Perhana! Onnen herran korea kukko!
PAAVO. Korea se on, oikein korea. Mutta nyt se on märkä kuin uitettu
kissa. Se juupeli karkasi kopastaan tuolla lahdella ja pudota maiskahti
mereen. Minne tämä viisas ja korea kukko pannaan?
JUNKKA. Pane mihin tahdot. Ei kuulu minuun, vaikka löisit seinään.
EEVA. Mutta tehän aioitte ottaa sen huostaanne.
JUNKKA. Minä en ole Onnen herran kukon vartija!
PAAVO. Ei tätä nyt vartioida tarvitse, kun kopan kansi on sidottu.
Siihen minun piti uhrata housunvyönaruni, josta minun oikeastaan
pitäisi saada maksu.
JUNKKA. Maksuksi syö koko kukko, suolineen, sorkkineen.
PAAVO. Kuka tämän sitten ottaa? Tuo neitsykö?