Salista alkaa kuulua tanssisoittoa.
VARJAKKA (sadetakki käsivarrella tulee parvekkeen kautta puistikkoon,
viskaa sadetakkinsa etumaisen sohvan selkämykselle ja käy Eevan luo).
Hyvää iltaa, Eeva.
EEVA. Sinähän tulet kuin pilvistä pudoten. Et ainakaan tavallista tietä
ole tullut, koska ei ole sinua näkynyt tulevaksi. (Istuutuu.)
VARJAKKA. Vesiteitä olen tullut. (Istuutuu. Äänettömyys.) Siitä on
herran vuosia, kun me olemme puhelleet.
EEVA (äänettömyyden jälkeen). Minusta tuntuu siltä, kuin emme koskaan
olisi puhelleetkaan.
VARJAKKA (äänettömyyden jälkeen). Niin minustakin.
Hetkisen aikaa katselevat toisiaan avonaisesti ruveten kumpikin
hymyilemään. Lopuksi Eeva purskahtaa iloiseen nauruun.
VARJAKKA. Jumalan kiitos, että kuulin nauruasi! Kyllä me sittenkin
olemme vanhoja tuttuja, olemme entisiä!
EEVA. Ja minä nauran juuri sille, kun kuvittelin meitä entisinä,
sellaisina kuin olimme silloin, kun sinä merille lähdit: minä
tytönvilli, hurnakko, sinä pojanhuitukka, Ryysy-Saaran kapteeni.
VARJAKKA (nauraa). Ryysy-Saaran kapteeni. Tosiaan. Kapteeni oli
tietysti samaa maata kuin hänen laivansakin: paikattu venerähjä, jossa
oli säkkikuluista tehdyt purjeet. Sopivan nimen pojat sille
keksivätkin. Mutta sillä oli sinun antamasi kaunis nimi: Paul ja
Virginea. Ja vene oli minun ylpeyteni, sillä se oli minun omani ja
ainoa omaisuuteni. Minä sitä kunnioitin ja rakastin kuin elävää
olentoa.
EEVA. Ja minusta tuntui, että se jäi sinua ikävöimään rannalla maalle
vedettynä. Kun Pasanteri sen pilkkoi polttopuiksi, niin minä itkin ja
olin niin vihassa, etten käynyt Pasanterilla kertaakaan koko talvena.
VARJAKKA. Minä olen usein kauhistuksella muistellut uhkarohkeuttamme.
Muistatko vielä viimeistä retkeämme? Sillä kertaa sinä itkit, tosin
vasta kotia tultuamme.
EEVA. En minä itkenyt pelkoani, vaan suutuksissani. Mehän olimme
lähteneet sinne merensaareen evästettyinä kokopäiväiselle matkalle,
leikkimään haaksirikkoutuneita. Muistatko?
VARJAKKA. Sitäpä en muista.
EEVA. Et muista? Ethän sinä sitten, Yrjö kulta, ole meidän retkellämme
ollutkaan! Joka oli niin hauskaa ja jännittävää. Leikki oli hyvää
vauhtia menossa, minä puuhaan havumajan edustalla ruuan laitossa, kun
sinä palaat saaren rannikolta tarkastusmatkalta juosten minkä voit ja
jo kaukaa huudat: Joutuin veneeseen ja kiireellä kotia, on tulossa
kauhea ukonilma!
VARJAKKA. Jouduimme toki kotia parahiksi siihen, kun rajuin puuska
kulki yli. Ihan luultiin maailman lopun tulevan.
EEVA. Mutta minä kotona kuvittelin, miten hauskaa ja jännittävää olisi
ollut siellä saaressa haaksirikkoisina ukkosilmassa ja myrskyssä. Itkin
ettei oltu jääty sinne. Olin sinulle suutuksissani kauan.
VARJAKKA. Vai niin? En minä huomannut.
EEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle
retkelle, jota esitit.
VARJAKKA. Minä luulin, että et enää halua.
EEVA. Se oli suuri erehdys. Minä jo varustin eväät ja keitin
siirappinekutkin. Mutta sinä et esittänyt toista kertaa--tyhmeliini.
VARJAKKA. Mutta mistä sinä olit minulle suutuksissasi silloin, kun minä
merelle lähdin?
EEVA. En minä silloin ollut suutuksissani.
VARJAKKA. Pasanterin Lettu suri, että olit ruvennut häntä halveksimaan.
EEVA. Mistä Paul ja Virginean rohkea ja reipas kapteeni oli sellaista
päähänsä saanut?
VARJAKKA. Minä olin lähtöpäivästä odottanut juhlapäivää, kun olin
jummanni uuden uudessa puvussa. Mutta jummanni ei saanut sinulle
näyttäytyä vilahdukseltakaan. Ei saanut hyvästiäkään sanoa. Niin
kylmillä eväillä piti lähteä matkalle suureen maailmaan.
EEVA (hetkisen äänettömyyden perästä naurahtaa). Kyllä minä kävin
rannassa laivanpaatin kaappiin panemassa eväsmytyn.
VARJAKKA. Sinultako se oli? Kiitoksia.
EEVA. Ei kestä kiittää kahdeksan vuoden vanhoista asioista.
VARJAKKA. Ja kiitoksia kirjeistä, joita olen saanut tämän viime matkani
aikana. Tuntui omituiselta lukea niitä niin pitkän eromme jälkeen.
Kuvittelin, minkälainen on oleva kohtauksemme.
EEVA. Ja katso, se ei sellainen ollut.
VARJAKKA. Ei sinnepäinkään. Yllätyksiä toinen toisensa perästä.
NEITSY JANNE tulee hiljalleen maantietä vasemmalta kääntyen
puistikkoon.
EEVA (huomaten Neitsy Jannen). Herranen aika!
VARJAKKA. Mikä nyt?