SIHVONEN. Ai ai ai! Elä kourista, hyvä mies. Maailma mustenee
silmissäni.
NEITSY JANNE (hellittäen). En päässyt vielä siunattuun alkuunkaan. Minä
vielä vähän kopeloin.
SIHVONEN. Elä, elä kourista enää. Minä annan takaisin rahat ja
kukkaron--
NEITSY JANNE. En huoli, pitäkää! Minulla on rahaa ja minä saan
kukkaroita.
SIHVONEN. Sormus on vain ilman aikojaan kaiken maailman
Väisäs-Amaalialta.
NEITSY JANNE. Mitä sinä sitten hihität?
SIHVONEN. Hilma rakastaa jotakin toista. Hihhih.
NEITSY JANNE. Mutta elä hihitä! Minä en sitä kärsi.
SIHVONEN. Saanko pistouata Jannelle olutta?
NEITSY JANNE. Minä saan pistouaamattakin. Ja nyt minä juon! (Menee
parvekkeen kautta.)
SIHVONEN (yksinään). Herjalla on koura kuin ruuvipihdit. Luulin
silmäini pullistuvan nurmikolle.
HILMA tulee maantietä vasemmalta ja kääntyy puistikkoon.
SIHVONEN (itsekseen). Hilma Pollari tulee! Peijakas! (Ottaa sormuksen
sormestaan ja pistää kukkaroon. Käy Hilmaa vastaan.) Hilmakin tuli
tänne. Kuka Hilman on pyytänyt parikseen?
HILMA. Ei ole pyytänyt kukaan. Minä vain tulin tapaamaan Sihvosta
saadakseni sormuksen, jonka otitte.
SIHVONEN. Eikö Hilma ymmärrä leikkiä ja niin tavallista leikkiä nuorten
kesken?
HILMA. Olkoon leikkiä tahi totta, minä tahdon sormuksen heti takaisin.
SIHVONEN. Saahan Hilma sen. Enhän minä mikään varas ole.
Tanssisoitto lakkaa. Maantielle ilmestyy väkeä kävelylle.
ELVIIRA (tullen parvekkeen kautta rientää Hilman luo). Hilma! Minkä
vuoksi nyt vasta tulet? Etkö ole ennemmin päässyt?
HILMA. Minä tulin vain käymäseltään.
ELVIIRA. Mitä sinä hulluttelet! (Ottaa Hilman päällysvaatteen tämän
käsivarrelta ja antaa Sihvoselle.) Sihvonen, viekää Hilman päällysvaate
sisälle.
SIHVONEN menee parvekkeen kautta.
HILMA. En minä voi jäädä aivan outojen seuraan.
ELVIIRA. Sinä nyt jäät, ja sillä hyvä. Täällä on niin hauskaa, että et
kadu jääneesi. Kyllä sinä täällä pian tuttuja saat.
HILMA. En minä muusta välitä, kunhan saan tavata Janne Poikosen.
Minulla on hänelle asiaa.
ELVIIRA. En ole nähnyt Jannea tanssissa pitkään aikaan.
HILMA (hätääntyen). Onkohan hän mennyt jo pois?
ELVIIRA. Ei hän pois ole tietystikään mennyt, vaan on kai tuolla meren
rannalla tai maantiellä kävelemässä jossakin.
HILMA. Mennään sinne.
ELVIIRA. Kyllä sinä ehdit hänet tavata. Istutaan täällä ja puhellaan.--
(Riemastuneena.) Kuulehan, mitä minulle Väisäs-Amaalia povasi: että
minä kohtaan vesien päällä kulkevan nuorukaisen, jonka sydämen minä
valtaan. Eräs toinen on rakkautensa kiinnittänyt samaan nuorukaiseen--
HILMA. Ai ai, sepä paha.
EEVA parin meripojan seurassa on kävelemässä maantiellä kulkien
oikealta vasemmalle.
ELVIIRA. Tuossa se on juuri se toinen naishenkilö.
HILMA. Kumpi noista pojista on se nuorukainen?
ELVIIRA. Ei kumpikaan noista, sillä ei Eeva noista välitä. Mutta minä
en tiedä oikein varmaan, kuka se nuorukainen on.
HILMA. Herranen aika, miten sinä sitten tiedät, että tuo tyttö on sinun
kilpailijasi?
ELVIIRA. Amaalia povasi, että se on enemmän kaunismuotoinen
naishenkilö, jota minä olen pitänyt luotettuna ystävänäni.
HILMA. Elä sinä usko povauksiin.
ELVIIRA. Sen saa uskoa, minkä Amaalia povaa. Hän lukee korteista kuin
kirjasta. Saat nähdä, että se toteutuu.--Minä vilkkaalla luonnollani
ylitsevoitan nuorukaisen sydämen ja löydän onneni nuorukaisen
rakastavassa sylissä.
HILMA. Ja sinäkö nyt vain odottelet nähdäksesi, ketä tuo toinen
rakastaa?
ELVIIRA. Minä luulen, että hän rakastaa Varjakkaa. Tapasin hänet toissa
päivänä itkemästä Varjakan kuvan edessä.
HILMA (nauraen). Mutta minä sanon sinulle, että kapteeni Varjakan
teiltä kummaltakin ylitsevoittaa meidän Eliise mamselli. Hän on
juurjulmasti rakastunut kapteeni Varjakkaan. Niin että Amaalia on
povannut väärin, jos Varjakkaa toivot.
ELVIIRA. Sitten se nuorukainen on Karihaaran Jooseppi. Minusta on
näyttänytkin, että Eeva häntä rakastaa, vaikka hän minulle vakuutti
muka, että minä saan ottaa Karihaaran. Mutta se on sellainen se Eeva,
että ei kukaan tiedä, ketä hän rakastaa.
HILMA. Eevako? Ei suinkaan se vain ole Eeva Ruskoranta?
ELVIIRA. Juuri Eeva Ruskoranta.
HILMA. Tuoko se oli, joka äsken tuolla meni? Voi, mennään mekin
maantielle kävelemään, että saan nähdä hänet lähempää. Komesrootin
rouva sanoi, että Eeva Ruskoranta on »hövä ja ihanas ku yks enguli
taiffas päält». Minä olen utelias näkemään hänet oikein. (Vie Elviiran
mukanaan mennen maantielle.)
SIHVONEN tulee parvekkeen kautta ja menee Elviiran ja Hilman seuraan.
ANNA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta mennen istumaan
kulmikkopenkkiin.
ANNA. Mitenkäs ne ovat sinun asiasi, Jooseppi?
KARIHAARA. Terveys hyvä ja rakkaus ennallaan.
ANNA. Vai ennallaan rakkaus? Siis lähdet kotimaastasi sydän tyhjänä.
KARIHAARA. Täynnä kauniita muistoja: Saiman siniset silmät, Marin
punaiset posket ja Ellin hopeanheleä ääni.
ANNA. Mutta jokaisella on joku vika?
KARIHAARA. Niin on.
ANNA. Entäs sillä tytöllä, joka on parinasi? Sinä jätit hänet
mainitsematta.
KARIHAARA. Hänellä on muuan hyvin paha vika.
ANNA. Kas niin, aina sama virsi.
EEVA (joka on jättänyt seuransa, tulee Annan ja Karihaaran luo).
Karihaara, tänne on tullut uusi neitokainen. Menkää tutkimaan. Minusta
näyttää, että hänessä on sekä »tykövetoa» että »kiinnipitoa».
KARIHAARA. Tuoko tuolla Elviiran kanssa? Hilma Pollari. Tulesta
pelastettu. Hänellä on sama vika kuin neitsy Eevalla.
EEVA. Onpa hauska kuulla.
KARIHAARA. Se vika, että on toisen oma.
ANNA. Voi, sano, Jooseppi, kenen Eeva on!
EEVA. Karihaara tarkoittaa sitä kapteenia.
KARIHAARA. Niin.
ANNA. Mitä kapteenia?
EEVA. Etkö sinä, Anna, eilistä muista? Kapteeni Ramberghan sai luvan
tulla tänne minua kosimaan. Mutta minua peloittaa, ettei hänen
rakkautensa ole kestänyt tätä kovaa koetusta, jonka hänelle panitte,
Karihaara.
KARIHAARA. Ette te minua eksytä. Kyllä minä tiedän aivan tarkalleen.
EEVA. Mitä ja kuinka ja koska te olette saanut tietää?
KARIHAARA. Minun silmäni on yhtä tarkka huomaamaan rakkauden asiat kuin
kompassineula raudan. Minä näin, kun te vaihdoitte silmäyksiä.
ANNA. Aha, jopa joutui Eevakin kiinni.
EEVA. Ei vielä lähimaillekaan.
KARIHAARA. Minä tunnen tuon pikkuliinan, joka on teillä kädessänne.
Minä olin mukana, kun hän tuollaisia osti. Olette saanut ne häneltä
tuliaisia.
EEVA. En ole saanut tätä keneltäkään.
KARIHAARA. No, saanko mainita nimen?
EEVA. Kysyy vielä! Eikö se ole kunniallinen nimi?
KARIHAARA. Suurimmalla kunnioituksella nostan lakkiani Onnen uuden
kapteenin tulevalle rouvalle.
ANNA. Varjakka.
EEVA. Mutta hyvät ystävät! Minun kapteenini ei saa olla mikään
turkkilainen!
ANNA. Varjakkako turkkilainen? Elä toki!
EEVA. Ei suinkaan hän muuten voi ottaa rouvakseen kaikkia niitä, joita
Karihaara hänelle toimittaa ja on toimittanut.
KARIHAARA. Ketä kaikkia minä olen hänelle toimittanut?
EEVA. Hevoskuormallisen rootien ja raatien tyttäriä ja ensimäisenä
komesrootin Eliise mamsellia. Pasanterin pihalla eilen. Anna ei ollut
kuulemassa, mutta muistatte kai itse.
KARIHAARA. Mitenkäs se olikaan? Eikö neitsy Eeva silloin ollut kaukana
kedolla kukkasia poimimassa?
EEVA. Mitä se tähän kuuluu?
KARIHAARA. Sitä, että teille joku on kertonut minun puheeni, ja kukas
muu kuin kapteeni Varjakka, jonka kanssa olette päättäneet,
että parasta on kapteeni Varjakan pysyä kristinuskossa ja
lapsuudenrakkaudessaan.
EEVA. Emme ole sanaa vaihtaneet kahdeksaan vuoteen. Sillä sen jälkeen,
kun kapteeni Varjakka eilen Pasanterin pihalta lähti, emme ole
toisiamme nähneet.
KARIHAARA. Sitten minä olen tietämättäni tehnyt paljon pahaa,
puhuessani rootien ja raatien tyttäristä teidän kuultenne!
EEVA. Ja äsken sanoitte, että minä olin kedolla.
KARIHAARA. Ette ollut vielä silloin, vaan jossakin kuulosalla. Sillä
nyt vasta minä oikein ymmärrän katseenne, jonka loitte kapteeni
Varjakkaan tavatessanne.
EEVA. Minkähänlainen se oli?
KARIHAARA. Se oli ensin sellainen, että katseenne alainen mahtoi
väristä kiireestä kantapäähän, mutta sitten niin ylpeä, että varmaan
hän tunsi olevansa yksi kaikkein pienimpiä.--Ja nyt minun tunnollani on
se vaiva, että olen kahden sielun erottaja.
EEVA. Päästän teidät synnintunnosta.
KARIHAARA. Ei se ole sillä hyvä, että te päästätte. Meidän on
lähdettävä kaupunkiin. Minun ainakin.
EEVA. Istukaa kaikessa rauhassa.
KARIHAARA (katsoen Eevaa kysyvästi). Istutteko te kaikessa rauhassa?
EEVA. Eikö teidän tarkka silmänne näe?
KARIHAARA (kuin edellä). Te odotatte kapteeni Varjakkaa tänne?--Mutta
minkä vuoksi hän ei ole jo tullut?
ELVIIRA ja HILMA ovat tulleet maantieltä puistikkoon. HILMA menee
istumaan parvekkeen luo perimäiselle sohvalle. ELVIIRA poikkeaa
kiireellä Annan luo.
ELVIIRA. Varjakka ja komesrootin Eliise mamselli ovat kihloissa!
ANNA. Mistä sinulla, Elviira, nyt se tieto on?
ELVIIRA. Hilma Pollari kertoi.
KARIHAARA. Mitä hän kertoi?
ELVIIRA. Eilen kalaaseista tultuaan Eliise oli mammalleen sanonut, että
hän tahtoo Varjakan miehekseen, ja mamma oli sanonut: Ota vain.
ANNA. Eiväthän he vielä sillä ole kihloissa.
ELVIIRA. Ja kun Varjakka oli tänä päivänä ollut käymässä komesrootin
luona ja yrittänyt lähtemään, niin Eliise oli ryöstänyt Varjakalta
hatun ja juossut puutarhaan.
KARIHAARA. Joko he silloin olivat kihloissa?
ELVIIRA. Jos he olisivat olleet kihloissa, niin eihän Eliisen olisi
tarvinnut Varjakalta hattua ryöstää saadakseen hänet puutarhaan.
KARIHAARA. Mitä varten hän Varjakkaa sinne puutarhaan?