PASANTERI. Ei ole Eeva kapteeni Junkan morsian. Mutta Eevan äitivainaja
oli aikoinaan hänen sydämensä valittu.
KARIHAARA. Vai niin. Ja taisikin olla oikein valitsemalla valittu,
koskapa kapteeni on jäänyt vanhaksipojaksi.
PASANTERI. Vaikeapa taitaa olla löytää vertaa nuoruuden ensimäiselle
mielitietylle, varsinkin jos hän on vallannut mielen pohjia myöten.
KARIHAARA. Mutta tyttö ei rakastanut?
PASANTERI. Hän rakasti Junkkaa kuin jumalaansa.
KARIHAARA. No?
PASANTERI. Selvitys molemmin puolin tapahtui vasta toisen kuolinvuoteen
ääressä, kun tämä oli nuori leski ja nuori äiti.
KARIHAARA. Sepä surullista. Mikä toisen oli pakottanut naimisiin?
PASANTERI. Junkka purjehti muutamassa ulkolaisessa seilarissa, joka
katosi teille tietymättömille, kunnes tuli sen verran selville, että se
oli tehnyt täydellisen haaksirikon, kuultiin Junkankin hukkuneen. Mutta
parin kolmen vuoden perästä hän tuleekin ilmielävänä.
KARIHAARA. Ja hänen rakastettunsa on naimisissa.
PASANTERI. Junkka tuli parahiksi Eevan ristiäisiin, ja muutaman päivän
perästä oli Eevan äidin hautajaiset. Kapteeni Junkka on ilokseen ja
autuudekseen ollut Eevan isänä.
LETTO (tulee sisältä). Ei Eeva ollut siellä.
PASANTERI. Eikö? Mutta minnekähän se tyttö katosi kuin noitumalla!
ANNA ja ELVIIRA tulevat portista, JUNKKA kulmatalosta.
JUNKKA. Eivätkö nämä neitoset satu tietämään, mihin Eeva on mennyt?
PASANTERI. Menkää tytöt hakemaan tuolta rannalta, hän on luultavasti
siellä.
JUNKKA. Minä teille, tytöt, toimitan sitten palkaksi miehen, toiselle
kiiltomustan, toiselle kuparinpunaisen.
KARIHAARA. Letto, me lähdemme apureiksi.
Tytöt ja meriläiset menevät peräportista oikealle.
JUNKKA. No, paiskataan nyt kättä.
PASANTERI. Terve, terve. Käydään sisään.
JUNKKA. Koska nyt on kaunis kesäinen sunnuntaipäivä, niin istutaan
portailla majan edessä. Se tuntuu niin kotoiselta. Ja sinusta kai sen
pitäisi tuntua kuin istuisit laivan isollaluukulla. Vai mitä?
PASANTERI. Eihän tässä ole isoluukku. Tässä on ruffin kynnys. Tuo
kaivon kansi on isoluukku.
JUNKKA. Aivan oikein. Minä olen niin äkkinäinen maalaivassa.
PASANTERI. Oletko tavannut muita kapteeneja? Mitäs he sanovat
Itä-Intian reissustasi?
JUNKKA. Ennen lähtöäni tapasin Liiverpuulissa useita meikäläisiä.
Niitähän on siellä aina makoilemassa. Siellä oli Pikku Matti, Kulta
Kallen Poika ja Pramia Hanssu.
PASANTERI. Mitäs he arvelivat?
JUNKKA. Nauroivat ja Pramia Hanssu sanoa honotti: Itä-Intiaan
mennäkseen pitää olla oppia.
PASANTERI. Mitäs sinä?
JUNKKA. Sitä on ja toista saadaan, sanoin minä. En minä itseäni
kehunut. Minä sanoinkin jatkoksi: Minulla on puurissa poika, jolla on
oppia enemmän kuin meillä neljällä kapteenilla yhteensä.
PASANTERI. Varjakkaa tarkoitit?
JUNKKA. Hänen ansiotaan onkin, että retkemme onnistui erinomaisesti.
Sen minä ilolla ja halulla tunnustin komesrootille.
PASANTERI. Annetaanko hänelle nyt laiva, vai mitä varten hän sai kutsun
komesrootin pakeille?
JUNKKA. Minä esitin, että Varjakka saisi Patrian, minä kun aion jäädä
maihin. Olen osani purjehtinut ja jo on aika minunkin opetella
kävelemään maalla.
PASANTERI. Olisipa se, jos Yrjö palaisi sieltä Patrian kapteenina.
JUNKKA. Kun ei vain komesrootin rouva sekaannu asiaan.
PASANTERI. Mitä hänellä olisi tässä asiassa tekemistä?
JUNKKA. Kyllä sillä mammalla on tekemistä. Toissa kesänä juuri kun minä
olin täällä, komesrooti odotteli suuria rahoja Toivon kapteenilta,
mutta saikin kauhean velkalaskun, jonka panttina Toivo oli Englannissa.
Komesrooti kiroili, että luulin konttorihuoneen seinäin pullistuvan, ja
päätti että kapteeni viralta ja toinen sijalle. Mutta sitten tuli rouva
ja sanoi: Ei!--Ja se piti.
JUNKKA. Ja nyt Toivo makaa Merenkurkussa.
JUNKKA. Sepä se onkin paha asia, että Toivon kapteeni on laivatta. Hän
saapunee pian kotia. Hän on kaunis nuorukainen, josta on ajateltu
Eliise mamsellille mies.
PASANTERI. Jumalalle kiitos!
JUNKKA. Kuinka niin?
PASANTERI. Eliise mamsellihan voisi muuten siepata Yrjön.
JUNKKA (nauraen). Ja sinä et soisi Yrjölle sitä onnea?
PASANTERI. Olisi liika onni sellaisen mamman tyttö. Viime viikolla kun
pistäysin komesrootin luona asioilla, niin konttorihuoneeseen
astuessani oli rouva hyväilemässä herraansa parasollilla, jolla
taputteli niin, että kouraan jäi lopuksi vain pieni varren tynkä, jolla
sitten tuikki kuin puukolla rintaan, selkään ja mahaan, komesrootin
pyöriessä kuin hyrrä. Kyllikseen näin kutkuteltuaan rouva kääntyi
minuun ja osoittaen komesrootia sanoi: Hoono mees, äilen pooli hullu,
tämä päivä koko hullu!
JUNKKA. Ja komesrooti seisoi kuin hunsvotti Jumalan edessä?
PASANTERI. Rouvan mentyä tuumi komesrooti: Sanopa, puosu, rehellisesti,
mitä ajattelet.
JUNKKA. Ja sinä sanoit?
PASANTERI. Sanoin, että noin pulskaa rouvaa ei komesrooti olisi
löytänyt tältä puolen Hampurin.
JUNKKA. Sieltähän se sen haki ja komean saikin mööpelin.
PASANTERI. Komea on tyttökin. Ja jos on puoleksikaan mammansa luontoa,
niin kyllä hänkin miehensä opettaa tietämään, montako päivää on
viikossa.
JUNKKA. Mutta mistä sinä olet saanut päähäsi, että Eliise mamselli
voisi siepata Varjakan?
PASANTERI. No, niillä komesrootilaisilla on kauneudelle hyvin avonainen
mieli. Tässä kävi äsken Ville kapteeni luonani asioillaan ja ilmoitti
rakastavansa Eevaa, ja mammakin oli jossakin sanonut pojalleen Eevasta,
että tuo tyttö Villen pitää saada rouvakseen.
JUNKKA. Elä hiidessä! Silloin on leikki kaukana. Siitä eukosta ei pääse
irti tappelemallakaan.
PASANTERI. Eiköpähän irtaudu, kun Eeva menee kihloihin.
JUNKKA. Niinkö ovat asiat? Sepä on hauska tieto! Parasta on, että Eevan
kihlaus julkaistaan heti.
PASANTERI. Ei kuitenkaan ennen kuin on tehty sellaiset kirjat, että
Yrjö varmasti saa Patrian.
JUNKKA. Tarkoitatko sinä, että Eeva ja Yrjö?
PASANTERI. Oletko sinä liittoa vastaan?
JUNKKA. En toki, päinvastoin. Mutta kuinka se olisi mahdollista?
Eiväthän he ole tavanneet toisiaan kuin lapsina.
PASANTERI. Sitä lujempi. Sen tietääkin silloin, että se rakkaus kestää.
JUNKKA. Ei Eeva ole minulle koskaan puhunut mitään, ei kirjeissäänkään
viittaustakaan tehnyt.
PASANTERI. Eipä minullakaan ole mitään varmaa tietoa asiasta. Mutta nyt
muutamista merkeistä olin huomaavinani, minkä puun juurella Eevalla on
pesänsä.
JUNKKA. Jos hän ei ole juoksuttanut sinua harhaan niinkuin metsäkana
pesältään.
PASANTERI. Eikö Eeva ollut kirjevaihdossa Yrjön kanssa?
JUNKKA. Siitäkään ei minulla ole mitään tietoa.
PASANTERI. Sinäkö olet kirjoittanut Eevalle jutun Joosepin
poskimuiskusta.
JUNKKA (nauraa). Se oli hauska juttu se Joosepin poskimuisku. En ole
koskaan muulloin nähnyt Jooseppia hämillään. Mutta en minä ole siitä
kertonut Eevalle. Minun kirjeeni ovat aina olleet vakavia. Varsinkin
silloin, kun olen päättänyt kirjoittaa leikillisesti, niistä on tullut
niin vakavia, että itseäni on itkettänyt.
PASANTERI. Mutta Eeva syötti tuon jutun Joosepille äsken tässä pihalla
heidän leikkiä laskiessaan.
JUNKKA. Onko Eeva ollut äsken tässä?
PASANTERI. Aivan äsken. Ja tässä oli Karihaara ja Oskari Letto ja Ville
kapteeni, nuo pari tyttöä ja minä. Eikä Eevalla näyttänyt olevan
aikomusta mihinkään mennäkään. Mutta sitten tuli Yrjö tuolta portista,
ja siihen kun hän saapui joukkoon, oli Eeva kadonnut, aivan kuin olisi
hänet tuuli siepannut.
JUNKKA. Se on varma merkki, että hän rakastaa Yrjöä. Hän on kuin
äitinsä. Eeva vainaja kertoi minulle, että kaksi oli hänellä tuskan
hetkeä: aina kun ensi kerran tapasi minut matkalta tultuani ja toinen
eronhetki. Hän ei sen vuoksi voinutkaan koskaan tulla saattamaan
rantaan. Enkä minä mies poloinen ymmärtänyt, että kulta alla, hiekka
päällä. (Vaipuu kuin muisteloihin.)
PASANTERSKA (tulee huoneesta). Leton Oskari narrasi minua, sanoi Yrjön
tulleen tänne.
JUNKKA. Hyvää päivää.
PASANTERSKA. Junkan kapteenin ääni!