SIRKKUNEN. Vieläkin kerran: Suokaatte anteeksi ja jääkää hyvästi! --
Sanokaa sisarenne tyttärelle -- -- sanokaa hänelle -- -- älkää toki! --
Jääkää vain hyvästi -- -- ikipäiviksi!
(Menee peräovesta).
Yhdestoista kohtaus.
Stool. Klaara. (Sitte) Keikkanen.
KLAARA. Mikä muutos miehessä! -- Sehän oli vallan toista kieltä.
STOOL. Ihan tykkänään muuttunut!
KLAARA. Ja minä olin jo melkein heltyä!
STOOL. Niinpä oli melkein minunkin laitani. Mutta väliäpä siitä! -- Me
olemme nyt saaneet hänet pois -- ja se paras -- -- (Menee ikkunan
ääreen). Hän nousee jo vaunuihin --
KEIKKANEN (loistavassa puvussa, its.). Minä en pettynyt. Se oli
Sirkkunen, jonka näin -- hän, jota minä suosin joka paikassa -- pait
täällä! -- Onneksi hän kuitenkaan ei huomannut minua.
(Vaunujen kolinaa kuuluu ulkoa).
KLAARA. Nyt on hän poissa!
STOOL. Niin -- kaikkine apu-kummituksineen -- Onnea vain matkalle!
(Kääntyy). No, kappas vain!
KEIKKANEN. Lähtikö joku pois?
STOOL. Noo -- siit'ei maksa puhuakkaan; eräs nuori mies, jolle Aini --
noin meidän kesken puhuttu -- pisti rukkaset: -- siinä kaikki, hehehe!
KEIKKANEN (tyytyväisenä). Oikeinko todella?
STOOL. Sillä -- sillä -- ymmärrättehän te, herra vävypuoli?
(Tarjoo Keikkaselle kätensä).