KLAARA. Tätä en kauvan kestä -- -- --!
STOOL (huoaten). Enkä minäkään!
KLAARA. Tuo Sirkkunen -- -- -- tuo inhoittava Sirkkunen!
STOOL. Taaskin hän? -- Haa -- se ilkivaltainen! Hänen pitää heti
paikalla talostani pois!
AINI. Mutta, vaari-kulta, mitä hän on tehnyt sitten?
STOOL. Mitäkö hän on tehnyt? -- Hän on -- -- -- (Klaaralle) Mitä hän on
tehnyt?
KLAARA. Voi, -- hän murhaa meidät kaikki!
AINI. Mitenkä?
KLAARA. Hän on sen jo näyttänyt. Niin julmasti riisti hän vanhalta
Mopelta kaikki sen kauniit, kiharaiset karvat!
AINI. Voi toki, Moppe-raukkaa.
KLAARA. Niinpä kyllä -- ja Mopella kuin paitsi sitä on niin hirveä
kihti!
AINI (sivulle). Voi sitä ajattelematonta! (Ääneen). Mummo, kuuleppas!
Varmaankaan ei hän sitä pahassa aikeessa tehnyt. Ehkä hän vain -- --
KLAARA. Vaiti! -- Pois hänen pitää heti paikalla! Pois mokoma kummitus
meidän talon tiluksilta!
STOOL. Pois, pois! Muuten ei kohta enää jää kiveä kiven päälle.
AINI (veitikkamaisesti hymyillen). Jääpä kyllä, vaari-kulta, -- täällä
onkin vain suuria möhkäreitä.
STOOL. Ja omenatkin ovat saaneet sen peijakkaan kyydin.
AINI. Sen on varmaankin hänen palveliansa tehnyt. -- Ja tiedäthän,
vaari-kulta, kun omena on kypsä, putoaa se itsestäänkin.
STOOL. Niin vai, sinä pikku viisastelia. -- Mutta, sanalla sanoen,
lapseni: Herra Sirkkusen mitta on nyt täysi. -- Hänen pitää heti pois!
Eikä siitä vahinkoakaan. Vanha Keikkanen on minulle kirjoittanut
poikansa aikeista. Hän on jo tulossa ja voipi tuossa tuokiossa olla
täällä!
KLAARA. Niin, lapseni, siinä mies, rikas, sievä ja sorea! -- Hän on nyt
opettajana Helsingin realilyceossa ja on hyvissä kirjoissa korkeilla
asianomaisilla, ja ne kyllä -- -- --
AINI. Sanovat tänäpänä sitä, huomenna tätä. -- Mummokulta, antakaamme
nuoren Keikkasen vain olla siellä, missä on. -- Ja -- -- onhan herra
Sirkkunen paitsi sitä täällä. Vaan kuitenkin -- -- -- minä noudan
kaikissa rakkaan vaarini ja mummoni tahtoa. -- Ja koska te äsken
sanoitte pitävänne paljon aatelisista, niin -- olihan herra Sirkkusen
äiti aatelia, ja -- -- --
KLAARA. Mitä se hyödyttää?
AINI. Ei suinkaan muuta, kuin että hänellä, sanojenne mukaan, on
etu-oikeus minun sydämeeni -- eikö niin, vaari-kulta? -- Ja olihan
vanhan Sirkkusen veli sen lisäksi vaarin paras ystävä, eikö niin?
STOOL. Niinpä kyllä. Ja piti minua pöllönä -- narrina, kiitellessään
veljensä poikaa, mokomaa raju-päätä, koko senaatin koristukseksi ja
kunniaksi. -- Hm! Kyllä sitte senaatti varmaan on kaunis ja sen kunnia
loistava, jos vain tuommoinenkin narrinhäntä sitä kaunistaa!
AINI. Ehkä me emme tajua sitä vissiin. Kenties senaatissa katsotaan
semmoisia asioita vallan toiselta kannalta.
KLAARA. Senlainen armas kyyhkynen, kuin sinä, ansaitsee paljon paremman
puolison...
STOOL. Niin juuri, sen sinä ansaitset, kulta-lintuseni!
AINI. Oi, kuinka minua mairittelette! -- Vaan -- minusta on
yhdentekevä: Puoliso kuin puoliso -- mitäpä niillä väliä. Ja minä
olen vallan varma siitä, ett'ei herra Sirkkunen ollenkaan ole paha.
-- Hänessä on jotain -- -- niin iloista -- -- vilkasta -- -- ja
elävätä -- -- --!
STOOL. Hänessäkö? -- Mistä sen olet huomannut?
AINI. Hänen silmistään! -- Te ette varmaankaan ole häntä tarkastanut --
mutta sen olen minä tehnyt. -- Vaariseni, -- ennenkuin miehelle
mennään, sitä tarkoin tarkastellaan. Kenties hän ei teidän
läsnäollessanne saata olla -- -- noin -- -- "omillaan." Te olette ehkä
hänessä liian paljon kunnioitusta herättäneet.
KLAARA. Miehenikö?
STOOL. Rouvaniko?
AINI. Vaarin käytöksessä on hyvin paljon tuommoista -- -- melkein
peloittavaa jsloutta --
STOOL (rehennellen). Niin, niin! Soturin ryhti, soturin ryhti -- hehehe
-- ai!