[183] Kieletär 1871, 1 v.
[184] Vrt. Toivo Haapanen, Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla.
(Käsikirjoitus yliopiston suomalaisessa seminarissa.) Paitsi tuossa
tutkielmassa mainittua kirjallisuutta on runomuotoa tarkasteltaessa
huomioon otettu niitä mielipiteitä, joita ovat esittäneet Onni E.
Helkiö (Uuden runomittaopin alkeita), Bernhard Risberg (Den svenska
versens teori), Natanael Beckman (Grunddragen af den svenska versläran)
ja Franz Saran (Deutsche Verslehre).
[185] Sama asia säkeen ensimäisessä muodostelmassa: "Nyt en syyttä
surekana". (Käsikirjoitus Rautalammilta huhtikuun 9 p. 1859 Slöörille
lähetetyn kirjeen mukana.)
[186] Tähän runoon on olemassa käsikirjoituskatkelma, jossa on paljon
korjattua, pyyhittyä ja kesken sanaakin hyljättyä, mutta muutokset
eivät näy ollenkaan koskevan korko- ja laajuussuhteita, vaan yksinomaan
sanain valintaa sisällön kannalta. Se osoittaa, ett'ei tekijä ole muuta
ajatellutkaan, kuin rakentaa vain korolle.
[187] Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.
[188] Krohnin tottumattomuutta osoittaa, että hänellä
käsikirjoituksessa on (kenties hajamielisyydestä) m.m. seuraava aivan
mahdoton säe: Yksi ihminen juuri päällesi sopia voi! (L'Isle de la
paix.)
[189] Ei voi aivan varmasti tietää, miten tekijä on ajatellut
skandeerattavaksi säkeen: Egyptin se tok' ei kevät-tulv' ole siunaus
peltoin. -- Lyhyen nousutavun sisältävä daktyli tahi trokee spondeen
asemasta on myös säkeessä: Tunkeutuu valistain myös _pimeimmät_ sopet
kaikki.
[190] Helkiö, main. teos, s, 10.
[191] Olof Östergren, Stilistisk språkvetenskap, s. 52. -- Vrt. myös
F. Saran, main. teos, ss. 202 ja seur.
[192] Beckmanin laskun mukaan esim. Tegnérin "Svean" 100:sta
alkusäkeestä korkeintaan 76 alkaa täysin kongruentilla jambisella
tahdilla. -- F. Saran huomauttaa varsin oikein, että vaikeus
inkongruenttien säkeitten tulkinnassa on vain näennäinen, metrikkojen
itsensä tekemä.
[193] Vrt. Johan Vising, Om språkskönhet.
[194] Vrt. Ruth Hedvall, Runebergs poetiska stil, asianom. paik.
[195] Kirj. Kuukauslehti 1870, N:o 5. -- Koska edellä juuri oli puheena
kaikkein vaativin runomuoto, sonetti, lueteltakoon tässä Krohnin
edeltäjät sonettien sepittämisessä suomenkielellä:
AUGUST AHLQVIST (OKSANEN): "_Suomalainen Sonetti_" (ilm. Suomettaressa
10.11.1854 ja Pääskyisessä v. 1857 [muutettuna], edelleen Kuopion
Sanomissa 12.9. s.v. nimellä "_Toivotus_").
YRJÖ KOSKINEN: _"Kosken-kuvia", nimimerkitön sonettiyritelmä_ (ilmest.
v. 1859 Mansikoita ja Mustikoita-nimisessä kalenterissa).
ALBERT WIALEN: _6 sonettia_, julkaistut Lännettäressä v. 1869 (aiheet:
1. perh. isä, 2. kerjäl. poika, 3. äidin hellä suhde pienokaiseensa, 4.
kehoitus "sotimahan miehuudella", mutta "hengen voimin", 5. puolustaa
omaa oikeuttaan laulaa, 6:nnen nimi: "_Ma laulan suloisuutta luonnon
Suomen_"). Vielä sonetteja v. 1875 jälkeenkin.
K.A. KOVERO: Kirj. v. 1869 sonettiyritelmän "_Eliinalle_", ilmestyi
"Kaikuja Hämeestä"-albumissa v. 1878. Myöhemmin eräs toinenkin sonetti
(v. 1899).
J.A. BERGMAN: "_Muistelma_", ilm. v. 1871 runollisessa kalenterissa
Kalervo.
RAFAEL LAETHEN: "_Suomi_", ilm. v. 1871 lehdessä "Tietosanomia Suomen
kansalle"; "_Sonetti_", ilm. v. 1873 Suomen Kuvalehdessä. Jälk. v. 1875
kolmas "Sonetti".
UNO VON SCHROWE: _3 luonnon-aiheista sonettia_ v. 1874 albumissa
"Kaikuja Hämeestä". Jälk. v. 1875 vielä 7 sonettia.
OLLI VUORINEN: _Kevättä kuvaava sonetti_ v. 1874 "Suomen Kuvalehdessä",
seur. vuonna toinen samanaih., sitten vielä enemmän.
KAARLO KRAMSU: "_Wäinämöisen takaisin tulo_" v. 1874 kirjoitettu, mutta
julkaistu vasta v. 1902.
Luettelo on ylioppilas _O. Velhon_ tekemä tutkielmassa "Sonetti
suomalaisessa kirjallisuudessa". Tutkielma on käsikirjoituksena
nykyjään Werner Söderström Osakeyhtiön hallussa, josta se on
hyväntahtoisesti annettu käytettäväksemme.
[196] Mehiläinen, 1862, N:o 11.
[197] Se, mitä Krohn sanoo assonanssista, tuntuu olevan yleinen
käsitys. Helkiö tosin puoltaa, vaikka hieman empien, assonanssin
ottamista käytäntöön, mutta hänkin määrää sille ahtaat rajat (main.
teos, s. 44). -- Kuten myös jo on aikaisemmin ollut puheena, ei Krohn
juuri ollenkaan itse käytä sitä lyhennystapaa, jonka hän esittää
lyhennysehdotustensa yhdeksännessä kohdassa. Uudemmassa runoudessamme
se on saanut paljon sijaa, mutta vaikuttaa aina hätäkeinolta ja tuntuu
teennäiseltä.
[198] Töllikön poimimia.
[199] Runossa "Yhteen kasvaneet koivut" ovat säkeet:
Yhtehen juuret juuttui,
Tyvensä yhtehen puuttui.
saaneet "Kootuissa runoelmissa" muodon: "Juurensa yhteen _juurtui_,
Tyvensä -- --". Kenties katsottava painovirheeksi?
[200] Esimerkkejä on paljon. Niitä löytää helposti kieltä hyvin
hallitsevan Eino Leinon runokokoelmasta "Juhana Herttuan ja Catharina
Jagellonican lauluja". Kuvaavaa on myös, että Eino Leino Danten
"Jumalaista näytelmää" suomentaessaan luopui yrityksestä käyttää
loppusointuja -- ei tietenkään senvuoksi, ett'ei hän olisi niitä
löytänyt, vaan senvuoksi, että ne kahlehtivat runoilijan
liikkumisvapauden.
[201]. Esiintyypä jo runoniekkoja, joita loppusointu houkuttelee
sanahelinään, sisällyksettömään kielen helkyttelyyn (Aarni Kouta y.m.).
[202] Verratessa Krohnin tuotannon eri kausia ei tuommoista
kehityskulkua hänen tuotannossaan näy.
[203] Josua Mjöberg, Stilstudier i Tegnérs ungdomsdiktning, s. 165.
[204] Ilmeisesti paremman loppusoinnunkin saamiseksi on esim. runossa
"Pää pystyyn" alkuperäisen luonnoksen säkeet:
Inehmo, josko vaipuis alle vaivan,
Silmänsä luo tok' ylös puoleen taivaan,
muutettu muotoon: "Inehmo, vaikka vaipuiskin jo huoleen, Katsahtaa voi
tok' ylös taivaan puoleen."
[205] Kirj. Kuukauslehti 1870, N:o 2. Neljä vuotta Suomen
kirjallishistoriasta.
[206] Ord och Bild 1895, s. 137.