Päiväpaisteel' astuissani
Varjo vieress' astuvi,
Ei se musta, pimeäinen
Luovu koskaan luotani.
Josko poies paennenkin
Iloisien joukkohon,
Suru aina sydäntäni
Puree kalvaa ponneton.
Tulis yö ja aurinkoisen
Tulet tuimat sammuttais,
Varjo synkkä vierestäni
Silloin ehkä katoais.
Tulis tuoni toivottuni,
Veisi rauhan majoihin,
Nukkuessan' nurmen alla
Nukkuis musta murhekin.
[121] Kaksi ensimäistä säkeistöä kuuluvat:
Ute var det isig vinter,
Frusen stod hvarenda blomma
Och utöfver öde fälten
Drifvan bredt sin hvita duk.
Ljust det var dock i mitt sinne,
Varmt och ljuft uti mitt hjerta,
Ty som vårsols milda strålar
Var min flickas ömma blick.
[122] Uppmuntran (fr. Tyskan). -- Krohnin käsikirjoitusten joukossa.
[123] Vrt. Arvid Mörne, Josef Julius Wecksell, Helsingfors 1909, s. 68
ja 266-267.
[124] Krohnin käsikirjoitusten joukossa. -- J.M. Töllikkö, Suonion
runoudesta. Käsikirjoitus yliopiston suomalaisessa seminarissa.
[125] Mehiläinen 1861, N:o 1.
[126] Vrt. V. Tarkiainen, Aleksis Kiven "Seitsemän Veljestä", s. 141.
[127] Vrt. Eino Leino, Suomalaisia kirjailijoita, s. 87 ja 91. -- O.A.
Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus, I, s. 78.
[128] Oma maa, III, ss. 266-267.
[129] Montreux, marrask. 19 p. 1868.
[130] Sivumennen mainittakoon, että runosuomennoksia tuohon aikaan
katsottiin suuremmassa määrässä suomentajan omiksi tuotteiksi kuin
nykyjään. Niinpä on "Mehiläisessä" v. 1861 runo "Sven Tuuva", alla
nimimerkki Suonio. Ei viittaustakaan, että runo on suomennos ja tekijä
Runeberg.
[131] Antti Outonen, Kirjeitä Kilpiselle. Suometar 1860. N:o 1.
[132] Mehiläinen 1862, N:o 2.
[133] Litteraturbladet 1861, N:o 12.
[134] Aug. Schauman, Från sex årtionden i Finland, II, s. 313 s. s.
[135] Kts. esim. Gunnar Castrén, Wecksells "Svenskan och Finskan". Nya
Argus, 1919, N:o 20.
[136] Theodor M. Meyer, Das Stilgesetz der Poesie, s. 66, 71 y.m.
[137] Suomenkielinen runollisuus, s. 76. -- Vrt. myös V. Tarkiainen,
Juhana Cajanuksen virsi. Virittäjä, 1914.
[138] Sivumennen mainittakoon virren 284 ollessa puheena, että m.m.
eräässä pelastusarmeijan "Sotahuudon" numerossa äskettäin oli tämä
virsi "korjattuna". Siinä oli m.m.: "Hän ain' on apunani, _Ken_ maan ja
taivaan loi. Ei salli jalkan' horjuu, _Sill'_ ain' on valpas hän."
Toisin sanoen korjaaja oli poistanut runollisia käänteitä ja korvannut
ne runottomilla. Tämmöinen poropeukaloitten korjaustyö juuri on omiansa
selvästi osoittamaan, miten runollinen ja hienoaistinen henkilö oli
Krohn ja miten suuri merkitys hänellä on runoutemme kehityshistoriassa.
[139] Mainittakoon erityisesti semmoinen lehdessä "Från nära och
fjerran" (1861, N:o 7-8) lukuisine runonäytteineen. Krohn avusti tätä
samaa lehteä.
[140] M.m. Krohnin avustaja Petöfin suomentamisessa, O. Blomstedt, piti
vielä paljon myöhemmin, huhtikuun 1. p. 1870, esitelmän Petöfistä
Suomalaisen Seuran vuosijuhlassa. Petöfiä siis harrastettiin meillä
useamman vuoden aikana.
[141] Dichtungen von Alexander Petöfi.
[142] Alexander Petöfis Lyrische Gedichte. Deutsch von Theodor Opitz.
[143] Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.
[144] Oma maa, III, Julius Krohn. -- Heinrich Heine, Laulujen kirja.
Suomentanut Valter Juva. Porvoo, 1917.
[145] V. Tarkiainen, Oksasen runojen kirjallisista esikuvista. Valvoja,
1914.
[146] Vrt. esim. Heinrich Viehoff, Die Poetik, Band II, Buch I, Kap.
II, § 57, Kap. III, § 102.:
[147] "Fantasi" kuuluu:
"Att älska och att älskad vara,
Det är en dröm, en villa blott!"
Så skrattade de vises skara
Åt min förmenta sälla lott.
Är det en dröm, må intet väcka
Mig utur den till verklighet!
Är det en villa, må den räcka
Från evighet till evighet!
Mielenkiintoista on, että Krohnin suomennoksen on R. Hertzberg taas
kääntänyt ruotsiksi tietämättä, että runo alkujaan onkin
ruotsinkielinen ("Min vise vän och min kärlek". Från Saimens och
Päijänes stränder).
[148] Tapaamme vielä uusimmassakin runoudessamme tämmöistä, esim. Jarl
Hemmerillä ("Öfver dunklet", s. 82): den vingsvaga själen.
[149] Albin Lönnbeck, Studier i finska vitterheten efter 1830, s. 70.
[150] Kertbenyn saksannoksessa "Tage des Eheglücks":
Ich liebe dich, mein Lieb,
-- -- -- -- --
O diesen leichten Wuchs
-- -- -- -- --
Und Deine weisse Stirn
-- -- -- -- --
Die roten Wangen Dein j.n.e.
[151] Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.
[152] Tämä sanonta aivan semmoisena esiintyykin Krohnilla vain
nuoruudenrunossa "Lemmen aamu".
[153] Vrt. Ernst Elster, Prinzipien der Literaturwissenschaft,
I, s. 55.
[154] Kirjallinen Kuukauslehti 1874, N:o 1. Jälkikatsahdus menneen
vuoden kirjallisuuteen.
[155] Vrt. "Finlands namn" ("Och lunderna hålla sin aftonbön") ja
"Fridsböner i aftonens lugn" ("O du naturens tysta aftonbön -- -- --").
[156] Vrt. Jacob Tegengren, Runeberg som naturdiktare. Svenska
Litteratursällskapets i Finland Förhandlingar och uppsatser, 28.
[157] Prof. Kaarle Krohnin kertomaa.
[158] Voimme pitää tätä runoa Krohnin joutsenlauluna, sillä se on
viimeinen runo, jonka Krohn kirjoitti omasta aloitteestaan. Sen jälkeen
sepitetty on vain juhlaruno Brahen patsaan paljastustilaisuuteen.
"Hyljätty äiti" julkaistiin Suomalaisen yhteiskoulun arpajaisiin
helmikuun 2 päivänä 1888 toimitetussa tilapääjulkaisussa "Sirkkalehti".
[159] Todistuksia tähän kirjeissä.
[160] Tietosanakirjan artikkelissa Julius Krohn on tässä kohdassa
painovirhe: "Kylän lapset" on ilmestynyt vuonna 1880 eikä 1870.
[161] Biografista Nimikirjaa varten antamassaan elämäkerrassaan.
[162] Kirjallinen Kuukauslehti 1871, N:o 2. Lasten kirjallisuutta.
[163] Perustamme arvostelumme omaan kokemukseemme, johon sisältyy myös
"Koti-eläimiin" tutustuminen lapsena. Kysymyksessä olevat sanat tekevät
runossa "Nasku, nasku porsahat" oivallisen vaikutuksen eikä niihin
lapsella assosioidu sellaisia mielikuvia kuin aikuisella. Eihän sikoja
esittelevä runo saa olla turhan mieto.
[164] "Pienokaiset", "Koti-eläimet" ja "Kylän lapset" on julkaistu
uudestaan kotimaisten taiteilijain somistamina.
[165] Esimerkkejä: Muinoin houkka huokaelin, Vähätietoinen valitin. --
Keinon keksin tuskalleni, Mutkan murheelle osasin. -- Ulapan
siniselille Lakkipäille lainehille. -- En jää silloin, enkä milloin,
Enkä ilmoisna ikänä. -- Olet heinä heiluvainen, Kaikkia kumartavainen.
-- Paha aalloilla asua. -- Niin mä luulin, niin mä kuulin. -- Kuultuan
kevätkäköstä. -- Kallio sa kuun ikuinen, Vuori päivän polvuhinen, Kuule
nyt mitä sanelen, Kuule mitä sulle lausun! -- En puhu omalla suulla,
Puhun suulla suuren Luojan! En omin käsini väännä, Käsin väännän
Kaikkivallan! Sana kuule, kuule käsky, Tenhollista nyt totellos! --
Mit' on paasia sinussa, Mitä kiviä kovia, Siitä runkonsa rakennan,
Siitä kallon kalkuttelen. Mit' on puroja povessas, Ne mä suoniksi
solutan. Verivirroiksi valutan. -- Kuule nyt mitä sanelen! Todet sulle
tarkat virkan. -- Kun ei tuosta kyllin liene. -- Soittoasi kuulemahan,
Iloa ilmehtimähän. -- Vesi silmistä valuvi, Kyynel karvas poskipäille;
Jääksi jäätyvi samassa, Kynttiläksi kangistuvi. (J.M. Töllikön
poimimia.) -- Lystillinen, nuoruuden innossa sattunut kompastus on:
Jo on vanha Väinämöinen, Ukko tullunna takaisin Laulamahan,
_kukkumahan_ -- -- --
[166] Vrt. Aukusti Simelius, August Ahlqvist. I. Runojen luettelo
teoksen lopussa.
[167] Studier i finska vitterheten, ss. 68-69.