Erik on Peking'in katujen melusta pyörällä päästään. Ja vaalea
aavikkotomu, joka täyttää tuon taivaallisen pääkaupungin ilman,
tunkeutuu hänen kaulaansa ja sokaisee hänen silmänsä. Se tulee
kokonaisen maailmanosan kokoiselta mongolilaiselta arolta. Ja aurinko,
joka paistaa aina selkeältä taivaalta, koska ilmassa ei ole kosteutta,
polttaa ja häikäisee. Hän ei pidä siitä. Eikä sekään poista hänen
ikävystymistään, että Wen Siang kuljettelee häntä ympäriinsä
kiinalaiskaupungin pimeimmillä kaduilla.
Ovi sulkeutuu heidän takanaan ja valo on kadonnut. Erik ei voi ensin
nähdä mitään, mutta vähitellen erottaa hän hämärässä muutamia olentoja.
"Tätä tietä", kuiskaa eräs ääni. "Seuraa minua", sanoo Wen Siang
hiljaa. Ovi avataan ja suljetaan. Sitten ovat he kahden omituisesti
kirjaillun paperilyhdyn alla, jonka levoton liekki valaisee heikosti
pienen huoneen, joka on kalustettu ainoastaan yhdellä vuodepatjalla.
"Älä pelkää", sanoo Wen Siang, "täällä toteutuu ainoastaan eräs
toivomuksesi. Nyt saat maistaa punaisen unikon myrkkyä, jonka valkoinen
sivistys lahjoitti huomenlahjana tälle maalle."
Erik on todellakin monta kertaa halunnut opiumihumalaa. Nyt, kun se
voisi toteutua, epäröi hän.
Mutta Wen Siang on jo laittanut ensimmäisen piipun valmiiksi ja Erik
suostuu. Hän imee tuota makeaa raskasta savua — ja saapi uuden
piipun... pitäen kummallisena, että hänen kiinalainen ystävänsä
tahtoo... (Erik saapi jo kolmannen piippunsa) todellakin tahtoo...
mutta missä hän oikeastaan onkaan... ja tuolla korkealla tuo
hopeanhohtoinen vuori... katso... katso... korkeammalle, vielä
korkeammalle... varo itseäsi... kalliot ovat liukkaita... sileällä
jäällä ei ole rappusia... mutta minä kiiruhdan avuksesi... tulen, ah,
miten se on helppoa... minä liidän...
Erik herää opiumihumalastaan hirmuisessa kohmelossa. Päässä jyskyttää
ja tykyttää ja kestää hetken, ennenkuin hän voipi sen verran koota
ajatuksiaan, että hän muistaa tapahtuman ja olinpaikkansa.
Mutta missä hän oikeastaan onkaan? Erik katselee ympärilleen. Tämähän
ei ole se opiumiluola, jossa hän nukahti. Tämähän on joku loistohytti.
Hän erottaa koneitten kumean jyskytyksen ja vihaisten aaltojen
loiskimisen, kun ne hyökkäävät laivan teräslaitoja vastaan ja murtuvat
tuhansiksi kristalleiksi.
Erik on jossakin aavalla merellä kulkevassa laivassa.
Hän hyökkää vuoteeltaan ovelle ja tapaa — Wen Siang'in.
Wen Siang on puettu mandariini-meriväen pukuun.
Hän kohottaa kättään. "Hiljaa ja kuuntele mitä sanon. Olemme Kiinan
laivaston uusimmassa ja nopeimmassa torpeedoaluksessa Li'ssä. Sinut
kannettiin laivaan nukkuessasi, minähän sinut huomasinkin... no, säästä
kaikki vastustelemiset ja moitteet tuonnemmaksi. Nyt ei ole sellaisiin
aikaa... minä kyllä selitän myöhemmin kaikki. Nyt sinun täytyy vain
tietää tuleva osasi. Kaikki laivassa luulevat minua päällikökseen."
"Missä on sitten todellinen...?"
"Wei-ha-Weissä... ja varmassa tallessa, jos nyt nim. vahdit ovat
täyttäneet velvollisuutensa."
"Eivät suinkaan ne kuitenkaan...?"
"Ei. Hän elää. Kristillisessä Euroopassahan vain vuodatetaan verta
tarpeettomasti. No siis, älä unhoita, että olen päällikkö ja sinä vain
raakalaiskoira, jota kärsimme laivassa ainoastaan sentähden, että
keisari sallii sinun olla täällä, mutta jota me suuresti halveksimme...
Muista se!"
"Ja mihin matkustamme?"
"Johonkin, missä lohikäärme ei voi meitä saavuttaa, Mutta katso, pue
päällesi tämä univormu. Ole toistaiseksi tanskalainen meriupseeri."
"Tanskalainenko... mitä nyt, tiedetäänkö täälläkin Tanskasta?"
"Kyllä, Peking'in hallitus ottaa mieluummin ohjeita pieniltä valloilta.
Ne eivät ole niin vaarallisia ystäviä. Mutta kiiruhda nyt ja pue
päällesi! Ja varo kieltäsi!"
Keisarillisen Kiinan hallituksen uusimman torpeedoveneen nykyinen
päällikkö Wen Siang menee taas. Erik on aivan pyörällä. Mutta nyt ei
ole muuta neuvoa kuin totella sokeasti; tottapahan sitten myöhemmin
kaikki selviää. Erik pukeutuu univormuun ja nousee kannelle, jossa
hänen tulonsa ei näytä ketään kummastuttavan. Kai se alentaisi noitten
kiinalaisten sinimekkojen arvoa omissa silmissään, jos he
kiinnittäisivät huomiota johonkin raakalaiseen. Päällikkö itsekin
osoittaa hänelle kylmää kohteliaisuutta.
Wen Siang'in aikomus on kulkea Japanin eteläpuolitse, Wan Diemen'in
salmen kautta. "Ennen sitä on kaikki onnen ja sattuman varassa!"
Edessä taivaanrannalla häämöittää Japanin rannikko. "Nyt se alkaa",
sanoo Wen Siang. "Tämä ratkaisee. Tuon rannikon tuolla puolella on
aava, ääretön meri. Kukapa meidät sieltä löytää?"
Näyttää todellakin siltä kuin onni suosisi yritystä. Hämärissä syöksyy
Li Wan Diemen'in salmeen ja seuraavana aamuna, hehkuvan auringon
noustessa viheriöitsevästä merestä, on maa kadonnut näkyvistä.
Luutnantti Tschi-Hien pyytää puhutella päällikköä.
"Pyydän saada", sanoo hän, "vähän selvitystä."
"Puhukaa!"
"Tahdon huomauttaa ainoastaan yhdestä seikasta, koska me päällikön
määräyksestä ohjaamme suoraan koilliseen, aavalle merelle, ettei meidän
oikeastaan pitäisi poistua kauemmaksi kuin muutamien tuntien matkan
päähän maista. Li ei ole varustettu pitkälle matkalle."
"Eikö meillä sitten ole hiiliä?"
"Hiiliäkö? — Mutta mehän käytämme öljyä!"
"Öljyäkö? — Niin, niinpä tietysti. Eikö meillä sitten ole tarpeeksi
öljyä?"
"Kyllä, mutta meillä ei ole vettä!"
"Vettäkö?" vastaa Wen Siang ja näyttää kädenliikkeellään ääretöntä
valtamerta, "on kai meillä vettä enemmänkin kuin tarpeeksi!"
"Mutta makeaa vettä — juomavettä!"
"Ah, juomavet..." Wen Siang keskeyttää. Erik ei ymmärrä, mikä hänelle
tuli, sillä Wen Siangin katseen kiitäessä ympäri taivaanrantaa
jähmettyvät hänen kasvonsa äkkiä.
Wen Siang ei kuuntele enää luutnanttia. Hän on tarttunut kiikariin ja
suuntaa sen muudatta lännessä näkyvää savujuovaa kohti. Hän tarkastaa
sitä kauan ja laskiessaan kiikarin sanoo hän:
"Luutnantti, keisari tahtoo heti saada muutamat tärkeät paperit
viedyksi — erääseen pohjoiseen paikkaan, jonka nimen ilmoitan
tuonnempana, kun aika joutuu. Meillä ei ole vettä, sanotte, ja emme sen
vuoksi voi täyttää keisarin käskyä. Mitä luulette siitä Pekingissä
sanottavan? Luuletteko päänne olevan silloin lujassa, luutnantti
Tschi-Hien? Eikö totta, tehän erehdyitte sanoessanne, ettei meillä ole
vettä? Me kai voimme tulla sillä toimeen? Säästäkäämme! Jakakaamme sitä
annoksittain! Kootkaamme sadevettä! Kärsimme janoa, jos tarvitaan! Sen
sijaan että kääntyisimme, pankaamme täysi vauhti! Minä käsken! Jos
puuttuukin vettä, niin säästämmehän siten aikaa!"
"En ymmärrä", sanoo Erik, luutnantin mentyä, "mitä tämä merkitsee."
"No etkö sitten näe?"
"En näe mitään muuta... kuin kaukaisen pilven... savujuovan..."
"Juuri tuo juova..."
"Juovako?"
"On täydellä vauhdilla kulkevan risteilijän savu. Katso itse!"
Wen Siang ojentaa hänelle kiikarin. Ja tällä kaukosilmällä, joka tuo
kaikki likemmäksi, erottaa hän selvästi suuren, harmaan jättiläisen. Se
näyttää olevan niin likellä, että hän näkee panssarikeulan edessä
vaahtoavan veden.
Ei ole epäilemistäkään, tässä on koira jänisjahdilla... mitenkä sitten
jänikselle käyneekään? Kaikki on siis tullut ilmi: Li'n julkea ryöväys
ja San-ho-hui'n suunnaton valtiopetos ja majesteettirikos. Ja nyt on
Kiinan nopein risteilijä "Lännen kauhu" lähetetty ajamaan takaa sen
nopeinta torpeedovenettä, Kiinan ylpeyttä, jota uuden ajan
uranaukaisijan mukaan sanottiin Li-Hung-Chang'iksi. Wen Siang'in käsky:
"Täysi vauhti!" on pantu täytäntöön. Kapea sotalaiva halkaisee
sinivihreitä aaltoja kuin nuoli. Sen panssarilaidat vapisevat korkeasta
paineesta, kaikki kilisee ja tärise, ja kannella on vaikea hengittää
vauhdin synnyttämän vedon tähden.
Mutta vaikka Li kulkeekin samanlaisella vauhdilla vedessä kuin
pääskynen ilmassa, niin ei se voi päästä eroon takana olevasta
uhkaavasta savuviirusta. Erik katsoo kiikarilla, miten säkenöivää,
mustaa savua alituisesti tupruna jättiläisen kolmesta suuresta
piipusta. Wen Siang'in kasvot pysyvät tyyninä, mutta Erik on oppinut
lukemaan hänen silmistään. Ja niistä huomaa hän kasvojen värähtelevän.
Päivä kuluu. Nuo molemmat laivat kiitävät yhä meren aalloilla. Erik on
Wen Siangin luona komentosillalla. Vaahto roiskuu sateena heidän
päälleen ja vaahtopäät tarttuvat heidän vaatteisiinsa, tehden heistä
lumiukkoja. Silloin tällöin sukeltaa koko vene aaltoihin ja täyttää
suun ja silmät suolavedellä. Ainoastaan kiinni köytettyinä voivat he
pysytellä sillalla.
Wen Siang odottaa pimeätä. Pilvet kiitävät taivaalla. Meri raivoaa.
Vihdoinkin sammuu auringonvalo haaleaan veteen. Lännessä oleva
savuviiru näkyy hetken tulipunaista taustaa vasten. Hämärä vyöryy esiin
yön porteista.
On yö. Risteilijän sähkövalonheittäjän sädekimput tutkivat aaltojen
harjoja paksujen, ajelehtivien pilvikerrosten alla. Mutta
tuloksettomasti. Myrskyinen meri kätkee Li'n.
Wen Siang kutsuu luutnantti Tschi-Hien'in luoksensa. "Olen aukaissut
hallituksen sinetöidyn määräyksen. Siinä sanotaan: 'Menkää lyhintä
tietä Behringln salmeen, karttakaa kaikkea huomiota, pysähtykää
Kotzebuem salmeen ja aukaiskaa siellä määräys N:o 3.' Siis luutnantti
Tschi-Hien, ei lyhtyjä, ei valoja. Täysi vauhti, pohjoinen suunta!"
Tschi-Hien menee täyttämään päällikön käskyä. Hurja vauhti on tehnyt
hänet levottomaksi ja kummastuttanut häntä, mutta hallituksen suljettu,
nyt avattu määräys on rauhoittanut häntä. Alaska, Behring'in salmi,
Kotzebue, ahaa! nyt ymmärrän, Klondike, johon on asettunut paljon
"Taivaanvaltakunnan" poikia asumaan. On hyvinkin luultavaa, että tuolla
ylhäällä on jotakin heti järjestettävä. No niin. Ainakaan ei tule
olemaan hänen syynsä, jos myöhästytään. Li voi kulkea 35:n solmun
nopeudella, ja hän on kyllä saava sen vauhtiin.
Pari minuuttia myöhemmin muuttaa Li suuntaa, ja puolen yön aikana
ovat risteilijän valot kadonneet. Maapallon pyöreys erottaa ne
toisistaan, risteilijä, joka 30,000:lla hevosvoimalla kulkee itään ja
torpeedoveneen, joka kymmenen tanskalaisen peninkulman nopeudella
tunnissa syöksyy pohjoista kohti Tyynen valtameren aalloilla, jotka
vyöryvät etelään Behring'in kylmästä kidasta.
Erik on kuin puusta pudonnut, nähdessään suljettuja määräyksiä Wen
Siang'illa — ministerin allekirjoituksella varustettuja määräyksiä.
Kuinka se voi olla mahdollista?
Wen Siang hymyilee.
"San-ho-hui'lla on paljon keinoja ja ajatuksia. Muutamia niistä
lähetetään etukäteen ja kun aika on tullut, ovat San-ho-hui'n ajatukset
valmistaneet kaiken ja voidaan olla valmiina käyttämään hyväkseen
edellytettyä tilaisuutta. Nyt on armonnappula heitetty. Älä kysy,
minkätähden ja miten! Näit Li'n kääntävän keulansa pohjoiseen — jossa
on jäätä ja hakemasi Arnaluk. Mutta kuule, voimani ovat lopussa. Tahdon
uudistaa ne nukkumalla. Minuutin kuluttua nukun. Pysy täällä, vakoile
ja valvo! Ja päivän koittaessa herätä minut!"
Wen Siang nojautuu kovaan penkkiin ja nukkuu paikalla. Laiva tärisee,
aallot vyöryvät kajuutan kirkasta silmää vastaan, lampun hehkuva
hiililanka väräjää ja valo lankeaa nukkuvan kiinalaisen kasvoille. Erik
katsoo niitä, noita vaaleita kasvoja, joitten piirteet kuvastavat
seinän mustanruskeaa laudoitusta vasten. Siis, ajattelee Erik, kuuluu
hän San-ho-hui'hin, tuohon puolueeseen, joka on vannonut kukistavansa
Mandschu-valtaistuimen. Tämä salainen seura on yhtä sukkelalla kuin
viekkaallakin tavalla anastanut erinomaisella miehistöllä varustetun
mainion laivan, ja on nyt matkalla pohjoiseen. Kaikki näyttää olevan
edellytetty ja laskettu, kaikki viittaa johonkin suunnitelmaan,
kaikella on varmaan määrätty tarkoitusperänsä, mutta mikä?
Erik tuijottaa nukkuvaan, jonka uni on kuoleman kaltaista, niin
raskasta se on. Miten hän mahtoikaan olla väsynyt...
Aaltojen loiske ulkona on ukkosenjyrinän kaltaista. Onkohan Li
todellakin päässyt pakoon? Onko jänis pettänyt koiran? Onko se päässyt
vihollisen näköpiiristä aavalle valtamerelle, jossa suurinkin sotalaiva
on kuin tomuhiukkanen? Tunti tunnin perästä kuluu, Erik on kai
nukkunut. Hän hätkähtää ja katsoo kelloaan. Se on neljä.
Hän sammuttaa sähkövalon ja työntää ikkunaa suojaavan luukun syrjään.
Meri ei myllerrä enää. Myrsky on laannut raivoamasta. Taivas on
puhdistunut pilvistä ja kaartuu ensimmäisessä viheriänsinisessä
päivänsarastuksessa meren yli, joka kohoilee kuin rinta, jossa viha
alkaa lauhtua. Purppuranauha näkyy taivaanrannalla. Li kulkee vielä
entistä, hirveää vauhtiaan... eteenpäin, eteenpäin pohjoiseen!
Erik katsoo taas Wen Siang'ia. Nyt ei "Taivaan" poika nukukaan enää
kuin kuollut, vaan terveen näköisenä ja turvallisesti kuin pieni lapsi.
2.