Erik Holm laskeutuu latinakoulun portaita. Raskas ovi sulkeutuu hänen
takanaan. Hän pysähtyy hetkeksi ja hengittää syvään. Taivas on sininen.
Kuinka maailma onkaan avara ja kaunis ja kuinka ihanaa onkaan elää! Hän
on yhdeksäntoistavuotias. Raitis ilma täyttää hänen keuhkonsa ja ilo
pulppuaa hänen mielessään, niinkuin kristallikirkas lähde, joka
keväällä lorisee lumen alla lintulaaksossa. Nyt on hän suorittanut sen,
mitä hän lupasi Nordstrand'ille. Hän on ylioppilas.
Nyt uskaltaa hän lähestyä Arnaluk'ia. Hän tuntee hänen pienen ja
lämpöisen kätensä omassaan ja hän näkee... ei kaupungin komeita
muureja... vaan Tassinork'in kevään ja Arnaluk'in, pienen
grönlantilaistytön, joka vilkuttaa viimeisiä jäähyväisiään. Ja lyhyessä
ajassa liukuu tuo kaikki hänen sielunsa silmien ohitse: Tuo omituinen
Grönlannin-matka kuolemantalvineen Toivon laaksossa, pelastus ja sitä
seuraavat päivät Tassinork'issa, tuossa Pohjois-Tanskan pohjoisimmassa
siirtolassa, jossa Nordstrand teki hänestä miehen ja jossa Arnaluk
asui... Arnaluk, joka pian saapuisi.
Erik menee. Kaikki ne ajatukset, jotka hän oli tutkintoa valmistaessaan
pakottanut syrjään, tulvivat nyt hänen mieleensä, niinkuin vuolas virta
jäänlähdön hetkellä. Hän ei tiedä muusta mitään. Hän ei näe vastaan
tulevia, eikä tiedä mihinkä hän menee, hän on kaukana poissa
katukäytävältä, jota hän kulkee. Niin kaukana kuin tähtinen napayö on
Köpenhaminan rantapuistikosta.
Mutta hän saapuu kumminkin vihdoin rantapuistikkoon. Hän kiiruhtaa
portaita ylös. Hän seisahtuu hetkeksi hengähtämään ja hiljentämään
sydämensä kiivaita lyöntejä messinkisen nimikilven eteen, johon on
kirjoitettu:
Christian Holm.
Tukkukauppias.
Sitten hän soittaa. Sisältä kuuluu kiivaita askeleita, ovi avataan ja
siinä seisovat he molemmat, isä ja äiti ja heidän edessään heidän
kunnon poikansa, puettuna hännystakkiin ja valkoiseen kaulahuiviin,
suoraan tulleena tutkinnosta.
Heidän ei tarvitse kysyä, hän aivan säteilee voitosta. He vievät hänet
saliin, missä päivällispöytä on juhlallisesti katettu kukkineen ja
ruusu-seppeleineen Erikin paikan ympärillä.
Mutta Helge kysyy. Hän tulee oikein hyökkäämällä ja huutaa:
"Kuinka kävi Erik? Minkä arvosanan sait... minkä sait?"