Ensimmäinen kohtaus.
Sali kuninkaanlinnassa.
(Gardiner, Winchesterin piispa, tulee, edellä poika,
joka kantaa soihtua. Hänet kohtaa sir Thomas Lovell.)
GARDINER.
Kai kello jo on yksi?
POIKA.
Löi vast'ikään.
GARDINER.
Nää hetket eivät ole huvin vuoksi,
Vaan tarpeen; luonnon vahvistukseks näitä
Ja lepoon tulis käyttää, eikä turhiin.
Hyv' yötä, Lovell; mihinkä näin myöhään?
LOVELL.
Kuninkaan luota tekö tulette?
GARDINER.
Niin, jätin hänet lyömään prima vistaa[14]
Suffolkin kanssa.
LOVELL.
Ennen makuu-aikaa
Minunkin täytyy luonaan käydä. Anteeks!
GARDINER.
Ei vielä, Lovell. Missä asioissa?
On kiire teillä; jos en sillä loukkaa,
Niin, pyydän, suokaa öisist' aikeistanne
Myös ystävälle vihja. Askareet,
Jotk' aaveen lailla öisin liikkuvat,
Rajumpaa ovat luontoa kuin konsaan
On päivät toimet.
LOVELL.
Teitä rakastan, --
Ja salaisuuden, vielä suuremmankin
Kuin tämän, teille uskon. Setkissä
On kuningatar; suuri vaara pyörii;
Pelätään että kuolee.
GARDINER.
Hedelmälleen
Rukoilen hartaast' elon onnea
Ja menestystä; mutta runko, Lovell,
Sen tien sais mennä.
LOVELL.
Siihen minä voisin
Lisätä "aamen"; tunto toki sanoo,
Ett' on hän herttainen ja hyvä nainen,
Paremman toivotuksen arvoinen.
GARDINER.
Mut, herra, herra. -- Kuulkaa, herra Lovell
Ylimys ootte, karvaa oikeaa,
Ja viisaaksi ja hurskaaks teidät tunnen --
Mua kuulkaa, Lovell: siit' ei tule hyvää,
Ei koskaan hyvää, kunnes Cranmer, Cromwell,
Nuo hänen kaksi kättään, ja hän itse
Makaavat haudassa.
LOVELL.
Nyt mainitsitte
Kaks valtakunnan mahtavinta. Cromwell,
Tuo kruununkalleuksien vartija,
Suur'arkkivaariksi on koroitettu
Ja lisäks valtasihteeriksi, josta
Tie ajan tullen auki korkeimpiin
On valta-asemiin. Ja arkkipiispa
Kuninkaan käsi on ja kieli; mene
Ja häntä vastaan sano!
GARDINER.
Kyllä, Lovell,
On niitäkin, enk' itse minä pelkää
Puhua julki mieltäni; juur' tänään --
Voin ilmaista sen teille -- raivoon sain
Ma raatiherrat; sanoin, että on hän --
Jonk' itse, niin kuin minä, tietävät --
Pääkerettiläinen, joka ruttona
Maan saastuttaa. Sen suuttuneina veivät
Kuninkaan tietoon. Hän nyt syytöksen
On korviins' ottanut, ja suosiosta
Ja armosta ja hyvin ymmärtäen
Sen hirmuvaaran, jonka ilmi toimme,
Nyt huomen-aamuks hänet haastattanut
On neuvostoon. Se ruma rikkaruoho
On juurittava pois. Mut toimistanne
Teit' estän liiaks. Hyvää yötä, Lovell.
LOVELL.
Levollist' yötä. Nöyrin palvelijanne.
(Gardiner ja kantapoika menevät.)
(Kun Lovell on menemäisillään, tulevat
kuningas ja Suffolkin herttua.)
KUNINGAS HENRIK.
En pelaa enää tänä yönä, Kaarle;
Hajall' on mieleni; sa voitat minut.
SUFFOLK.
En koskaan ole teitä voittanut.
KUNINGAS HENRIK.
Vain joskus, Kaarle; mutta sin' et voita,
Jos olen kyllin huolellinen vain. --
No, Lovell, mitä kuningattaresta?
LOVELL.
En asiaanne hälle itse voinut
Ma esittää; mut hänen neitsyensä
Sen toimittivat. Kaikkein nöyrimmästi
Hän teitä kiittää, pyytäin että hartaast'
Edestään rukoilette.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä sanot?
Rukoilla? Mitä? Onko setkissä?
LOVELL.
Niin sanoi naisensa, ja joka tuska
On miltei kuolon tuskaa.
KUNINGAS HENRIK.
Vaimo-parkaa!
SUFFOLK.
Jumala helpoks hälle tehköön taakan,
Ett' armoanne pian ilahuttais
Hän perillisellä!
KUNINGAS HENRIK.
On kesk'yö, Kaarle;
Käy maata sinä; kuningatar-parkaa
Rukouksissasi muista. Jätä minut;
Nyt ajatukseni ei seuraa siedä.
SUFFOLK.
Levollist' yötä teidän armollenne.
Ma hyvän emäntäni puolesta
Rukoilla tahdon.
KUNINGAS HENRIK.
Hyvää yötä, Kaarle.
(Suffolk menee.)
(Sir Anthony Denny tulee.)
No, mitä uutta?
DENNY.
Käskystänne tänne
Toin arkkipiispan.
KUNINGAS HENRIK.
Haa! Vai Canterburyn?
DENNY.
Niin, armo.
KUNINGAS HENRIK.
Oikein, niin. Miss' on hän, Denny?
DENNY.
Odottaa ulkona.
KUNINGAS HENRIK.
Tuo hänet sisään.
(Denny menee.)
LOVELL (syrjään).
Niin, siinä on se, mistä puhui piispa.
Hyväänpä tulin aikaan.
(Denny palaa, mukanaan Cranmer.)
KUNINGAS HENRIK.
Tyhjäks sali!
(Lovell näyttää aikovan jäädä.)
Haa! Ettekö te kuule? Menkää! Mitä?
(Lovell ja Denny menevät.)
CRANMER (syrjään).
Mua pelottaa. -- Miks otsaa rypistää?
Tuo hirmun katse on: ei tiedä hyvää.
KUNINGAS HENRIK.
No niin, mylord, te tahtonette tietää,
Miks teidät tänne kutsuin.
CRANMER.
Tehtäväni
On kuningasta kuulla.
KUNINGAS HENRIK.
Ei, ei, nouskaa,
Hyvä ja arvoisa lord Canterbury.
Kävellään tässä vähän yhdessä.
Kätenne mulle! Uutisia tiedän.
Ah, loordi, tuska siit' on puhua
Ja sääli antaa teille tämä tieto:
Olemme suruksemme äsken kuullut
Pahoja syytöksiä teitä vastaan,
Pahoja, sanon, joiden johdosta
Olemme, neuvosto ja minä, tänne
Täks aamuks teidät haastaneet; kun ette,
Sen tiedän, nyt voi täysin puhdistauta,
Niin toiseen kuulusteluun asti, jossa
On vastaus annettava, täytyy teidän
Tytyä Towerissa asumaan;
Kun meikäläinen olette, niin täytyy
Näin menetellä, todistusta mieli
Jos yhtään saada.
CRANMER.
Kiitän nöyrimmästi.
Iloitsen, kun saan tilaisuutta tulla
Niin täysin pohdituks, ett' akanoista
Erottuu puhdas vilja; tiedän sen,
Ett' ilkikielet ketään niin ei parjaa
Kuin mua, raukkaa.
KUNINGAS HENRIK.
Nouse, Canterbury;
Vakava kuntos meihin, ystävääsi,
On juurehtinut. Käsi mulle! Nouse!
Kävellään tässä. Kautta pyhän äidin,
Mik' olette te miehiänne? Luulin,
Ett' anoisitte oikein karttaen
Ett', asettaen vastatuksin teidät
Ja syyttäjänne, teitä kuulustaisin
Vangitsematta.
CRANMER.
Suuri valtias,
Ma kuntooni ja kunniaani turvaan;
Jos pettää ne, niin vihamiehen kanssa
Vain ilkun itselleni; ilman näitä
Avuja olen tyhjän arvoinen.
Sanokoot mitä hyvänsä, en pelkää.
KUNINGAS HENRIK.
Siis ette tiedä, mitä mailma tietää
Ja mikä suhteenne on maailmaan.
Mont' on ja suurta vihamiestä teillä,
Ja juonet saman mukaiset; ei aina
Totuus ja oikeus, niinkuin pitäisi,
Lain eessä voita. Väärän valan tekoon
Voi halpa konna toisen halvan konnan
Rahalla ostaa; onhan moista nähty.
On valtavia teillä vainoojia
Ja pahuus heissä yhtä valtava.
Teill' oisko vääriin todistajiin nähden
Parempaa onnea kuin mestarilla
Ja herrallanne, hänen kulkeissaan
Tään inhan ilman alla? Varokaa!
Ken kuilun yli hyppää lystikseen?
Vain omaa tuhoanne kosioitte.
CRANMER.
Jumala vain ja teidän armonne
Mun kaitkoon syyttömyyttäni, ma muuten
Pahojen ansaan sorrun.
KUNINGAS HENRIK.
Rohkeutta!
Muut' eivät voi, kuin mitä minä sallin.
Huoletta olkaa, tulkaa tänään varhain
Vain heidän eteensä; jos yrittävät
Esittää syitä, joist' on vankeutta,
Niin vastaväitteit' älkää säästäkö,
Vaan taistelkaa niin tulisesti vastaan,
Kuin tarve vaatii; jos ei pyynnöt auta,
Niin heille tämä sormus näyttäkää
Ja heistä vedotkaa mun tuomiooni. --
Hän itkee, hyvä mies! On. toden totta,
Hän uskollinen. Kautta pyhän äidin!
Hän taattu on, sen vannon. -- Menkää nyt
Ja tehkää niinkuin sanoin. --
(Cranmer menee.)
Itkuun hältä
Tukehtui kieli.
(Vanha hovinainen tulee.)
HOVIHERRA (ulkoa).
Seis, seis! Minne matka?
HOVINAINEN.
En seiso. Sanaa saatan, joka puoltaa
Mun rohkeuttani. -- Hyvät enkelit
Kuninkaan-pääsi päällä liidelkööt ja
Pyhillä siivillään sua varjelkoot!
KUNINGAS HENRIK.
Jo katseestasi asiasi arvaan.
Mitä? Onko kuningatar synnyttänyt?
On, sano vain, ja pojan.
HOVINAINEN.
On, on, armo,
Ihanan pojan; häntä nyt ja aina
Jumala siunatkoon! -- Se kyll' on tyttö,
Mut siit' on poikain toivo. Kuningatar
Odottaa teitä, jotta matkalaiseen
Te tutustuisitte; hän tulee teihin
Kuin marja marjaan.
KUNINGAS HENRIK.
Lovell!
(Lovell palaa.)
LOVELL.
Herra!
KUNINGAS HENRIK.
Anna
Hänelle sata markkaa. Menen nyt
Kuningattaren luo. --
HOVINAINEN.
Vain sata markkaa!
Enemmän tahdon, kautta päivän valon!
Sehän on halvan tallirengin palkka.
Enemmän tahdon, vaikka haukkumalla.
Sanoinhan, että tyttö tulee häneen!
Sen peruutan, jos enempää en saa;
Takoa täytyy, kun on rauta kuuma.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Eteiskäytävä valtakunnan-neuvoston istuntosalin edessä.
(Cranmer tulee. Palvelijoita, ovenvartijoita y.m. odottamassa.)
CRANMER.
En myöhästynyt lie; se herra, joka
Toi neuvostolta haasteen, pyysi mua
Tulemaan joutuin. Ovet kiinni! Mitä?
Hoi! Ovenvahti! -- Lienen tuttu?
OVENVARTIJA.
Kyllä,
Mut en voi teitä auttaa.
CRANMER.
Miksi niin?
OVENVARTIJA.
Odottaa täytyy kutsua.
(Tohtori Butts tulee.)
CRANMER.
Vai niin.
BUTTS (syrjään). Mit' ilkeyttä! Hyvä, että satuin
Tulemaan tätä tietä. Kuningas
On tästä tiedon saapa.
(Menee.)
CRANMER (syrjään).
Se on Butts,
Kuninkaan lääkäri. Kuink' ankarasti
Mua mennessään hän katsoi! Suokoon taivas,
Ett' ei vain tuhoani ennustaisi
Tää varmaan pahain tahallist' on juonta --
Jumala heidet paratkoon! En koskaan
Ma heidän ilkeyttään härnännyt --
Mua solvatakseen; häpeisivät muuten
Ovella seisottaa mua, vertaistaan,
Lakeijain, renkien ja poikain kanssa.
Mut tehkööt tahtonsa, ma tyynnä varron.
(Kuningas ja Butts ilmestyvät katon rajalla olevaan ikkunaan.)
BUTTS.
Nyt saatte nähdä oudon näyn, --
KUNINGAS HENRIK.
Mitä?
BUTTS.
Jot' ette ole moneen aikaan nähnyt.
KUNINGAS HENRIK.
Tuli ja leimaus! Mitä?
BUTTS.
Nähkääs tuossa.
Kuink' on lord Canterbury ylennetty:
Hovia pitää ovensuussa renkein
Ja juoksupoikain kanssa.
KUNINGAS HENRIK.
Toden totta!
Mokoman arvon toisilleenko suovat?
Hyv' ett' on heitä ylempikin. Uskoin
Heiss' olevan sen verran kunniaa --
Häpyä ainakin -- etteivät sallis
Noin jalon miehen, meidän suosikkimme,
Mokomain herrain olla passarina,
Ovella lisäks, niinkuin postimiehen.
Butts, kautta Maarian, se koiruutt' on!
Mut olkoot; vedä eteen esirippu!
Me kohta saamme lisää kuulla.
(Poistuvat.)
Neuvossali.
(Lord kansleri, herttua Suffolk, kreivi Surrey, lord kamariherra,
Gardiner ja Cromwell tulevat. Kansleri asettuu pöydän yläpäähän
vasemmalle; arkkipiispa Canterburyn paikka hänen ylipuolellaan
jää tyhjäksi. Muut asettuvat järjestyksessä kummallekin
puolen pöytää; Cromwell pöydän alapäähän, sihteerinä.)
KANSLERI.
No, käydään toimeen, herra sihteeri.
Mit' asioita on?
CROMWELL.
Jos suvaitsette,
Niin ensinkin lord Canterburyn juttu.
GARDINER.
Hän onko haasteen saanut?
CROMWELL.
On.
NORFOLK.
Ken tuolla?
CROMWELL.
Tuoll' ulkonako?
GARDINER.
Niin.
CROMWELL.
Lord arkkipiispa;
Jo puolen tuntia on odottanut.
KANSLERI.
Hän tulkoon sisään.
CROMWELL.
Käykää sisään, armo.
(Cranmer lähestyy neuvospöytää.)
KANSLERI.
Lord arkkipiispa, syvään surettaa
Täss' istua, kun tuo on paikka tyhjä.
Mut ihmisiä kaikki olemme,
Ja heikot luonnosta ja lihan orjat;
On harvat enkeleitä. Moinen heikkous
Ja älyn puute vietellyt on teitä --
Jonk' oisi tullut muille opiks olla --
Rikokseen suureen, ensin kuningasta
Ja sitten hänen sääntöjänsä kohtaan,
Kun valtakuntaan te ja pappinne --
Niin kuuluu -- levitätte vaarallista
Ja harhauskoist' uutta oppia;
Jos tät' ei ehkäistä, niin perii turma.
GARDINER.
Ja heti, herrat, on se ehkäistävä.
Ken villihevosia kesyttää,
Ei sitä käsin tee, vaan kankisuitsin
Hän niitä pakottaa ja kannuksin,
Siks että talttuvat. Jos velttoudesta
Tai yhden miehen mainett' arastellen
Tään ruton suvaitsemme levitä,
Hyvästi silloin lääkkeet! Mik' on seuraus?
Kapinat, riidat, koko valtakunnan
Yleinen turmelus; siit' Ylä-Saksass'
On naapurimme kalliin maksaneet,[15]
Jost' yhä meillä surkea on muisto.
CRANMER.
Ain' olen, hyvät herrat, elämässä
Ja virassani vakaast' ahkeroinut,
Ett' opetukseni ja valtani
Ain' yhtä varmaa suuntaa noudattaisi;
Päämääräni ol' aina tehdä hyvää;
Eik' ole sitä miestä -- hyvät herrat,
Vakaasta sydämmestä sanon sen --
Jok' yksityisenä ja virkamiesnä
Enemmän inhoisi ja vastustaisi
Yleisen rauhan rikkojaa, kuin minä
Rukoilen, ettei koskaan kuningas
Vähemmän uskollista miestä löytäis.
Ne, joiden ruokana on kateus
Ja kiero kavaluus, ne parempaansa
Purevat aina. Pyydän, hyvät herrat,
Ken tässä kantajani lieneekin,
Ett' avosilmin astuisi hän esiin
Ja julki mua syyttäis.
SUFFOLK.
Ei, mylord,
Ei käy se: neuvoskuntaan kuulutte
Ja siinä teit' ei tohdi kukaan syyttää.
GARDINER.
Mylord, kun meill' on tärkempääkin tässä
Niin lyhyesti: meidän neuvostamme,
Asiaa jouduttaakseen, majesteetti
Nyt käskee viedä teidät Toweriin.
Kun yksityinen mies taas olette,
Niin kyll' on niitä julkisyyttäjiä
Enemmän, luulisin, kuin toivoisitte.
CRANMER.
Suur' kiitos, lord Winchester; Aina hyvä
Olette ystävä; jos teill' ois valta,
Niin tuomari ja valamies yht' aikaa
Te oisitte, -- niin sääli teidät valtaa.
Näen mitä tarkoitatte: tuhoani.
Hyvyys ja rakkaus kirkonmiehelle
Paremmin sopisi kuin vallanhimo.
Sävyllä tulis eksytetyt voittaa,
Ei työntää pois. Ma tästä suoriudun,
Jos kuinka kiusaattekin malttiani, --
Niin varma se, kuin että teitä tunto
Noist' ainaisista synnintöistä soimaa.
Sanoisin enemmänkin, mutta siitä
Mua ammattinne kunnioitus estää.
GARDINER.
Mylord, mylord, niin totta olette
Kerettiläinen; silon pinnan alta
Vain heikkous ja ontot sanat kuultaa.
CROMWELL.
Olette, lord Winchester, suokaa anteeksi,
Nyt liian ankara: noin suurta miestä,
Vaikk' oiskin syypää, tulis kunnioittaa
Tok' entisyydestänsä. Julma sortaa
On sortunutta.
GARDINER.
Herra sihteeri,
Anteeksi suokaa, moinen puhe sopii
Vähimmin teille.
CROMWELL.
Kuinka niin, mylord?
GARDINER.
Tuot' uutta lahkoa te suositte,
Sit' enkö tietäis? Ette ole puhdas.
CROMWELL.
En puhdasko?
GARDINER.
Niin sanoin: ette puhdas.
CROMWELL.
Niin vilpitön jos puoliks olisitte,
Niin teit' ei peljättäis, vaan siunattaisiin.
GARDINER.
Tuon riettaan puheen muistan.
CROMWELL.
Muistakaa
Myös rietast' elämäänne.
KANSLERI.
Tää on liikaa.
Hävetkää, herrat.
GARDINER.
Lopettanut olen.
CROMWELL.
Niinikään minä.
KANSLERI.
Mitä teihin tulee,
Mylord, niin yksimielinen lie päätös
Lähettää teidät vangiks Toweriin
Siell' olemaan, siks kunnes kuningas
On toisin määrännyt. Se onko päätös?
KAIKKI.
On, on.
CRANMER.
Siis eikö muuta armon tietä?
Vaan Toweriinko matka?
GARDINER.
Mitä muuta
Te voitte odottaa? Teist' on vain haittaa.
Hakekaa vahti.
(Vartija tulee.)
CRANMER.
Minuako varten?
Kuin petturia?
GARDINER.
Hänet ottakaa
Ja viekää Toweriin.
CRANMER.
Seis, hyvät herrat!
Vain pari sanaa. -- Nähkääs, täss' on sormus;
Sen avull' asiani hirmulaisten
Käsistä riistän pois ja vetoan
Ylimpään tuomariini, kuninkaaseen.
KANSLERI.
Kuninkaan sormus.
SURREY.
Eikä väärennetty.
SUFFOLK.
Jumaliste, oikea! No, sanoinhan:
Tää turman kivi kierimään jos pannaan,
Se meidät vielä murskaa.
NORFOLK.
Luuletteko,
Ett' tältä miehelt' antaa kuningas
Tuhota sormeakaan?
KANSLERI.
Eikä varmaan;
Vähemmin vielä viedä henkeä.
Kun tästä pääsis vain!
CROMWELL.
Jo aavistin,
Kun tätä miestä, jonka kuntoa
Vain piru oppilaineen kadehtivat,
Ko'itte syytteillänne halventaa,
Ett' omat siinä palais sormenne;
Sen siitä saitte.
(Kuningas tulee, katsoen tuimasti loordeihin;
asettuu istuimelleen.)
GARDINER.
Suuri valtias,
Jumalaa tulee joka päivä kiittää,
Kun antoi meille moisen ruhtinaan,
Ei hyvän vain ja viisaan, vaan myös hurskaan,
Jok' alttiisti on kirkon edun pannut
Päämääräkseen ja -- pyhää intoaan
Ja kunnioitustansa osoittaakseen --
Nyt itse tahtoo kuulla, kuinka tämä
Suursyntisen ja kirkon riita päättyy.
KUNINGAS HENRIK.
Teill' aina valmiina on kauniit sanat,
Lord Winchester; mut tietkää, nyt en tullut
Moist' ilmi-imarrusta kuulemaan;
Se pahuuden on peitteeks liian harsu.
Te ette minuun yllä. Yritätte
Mua nuollen hyväillä kuin sylikoira.
Mut mairi miten mairitkaan, sen tiedän,
Ett' on sun mieles julma, verinen.
(Cranmerille.)
Mies hyvä, tuoss' on paikkas. Tahdon nähdä
Sen julkean, ken tohtii sormellaankaan
Sua koskea. Ois, kautta kaiken pyhän,
Parempi hänen nälkään nääntyä,
Kuin luulla, ettei sun tuo paikka ole.
SURREY.
Suvaitkaa, armo, --
KUNINGAS HENRIK.
En, en suvaitse.
Ma luulin että älymiehiä
On neuvostossani; mut niit' en näe.
Vai onko säällist' antaa tämän miehen,
Tään hyvän miehen, niinkuin juoksupojan,
Ovella seistä, oman vertaisenne?
Hyi, hävetkää! Te valtuudenko saitte
Mokomaan hairahdukseen? Käskyn annoin
Kuulustaa häntä valtaneuvoksena,
En tallirenkinä. Mut moni teistä,
Pahuudest' enemmän kuin vakuudesta,
Kukistaa hänet tahtoisi, jos voisi,
Mut sit' ei minun eläissäni voi.
KANSLERI.
Mun suokaa, majesteetti, puolustukseksi
Sanoa sana. Hänet vangittavaks
Kun päätimme, niin minuss' ainakaan --
Jos mieheen uskotaan -- ei vihaa ollut,
Vain tutkittavaksi ma tahdoin häntä
Ja maailmankin eessä puhdistaa.
KUNINGAS HENRIK.
No, hyvä; pitäkää hänt' arvossa
Ja hyvin kohdelkaa, sen ansaitsee hän.
Se, loordit, tietäkää: jos koskaan prinssi
On velkaa kiitost' alamaiselleen,
Niin minä hälle olen hänen töistään.
Pois kursailut! Nyt häntä syleilkää,
Ja ystävystykää! -- Lord Canterbury,
Nyt mitä pyydän, ette kieltää saa.
Nuor' impi kastett' odottaa; te olkaa
Hänelle kummina ja takaajana.
CRANMER.
Maan mahtivallat katsois ylpeydekseen
Niin suurta kunniata; millä minä,
Alamais-raukka, moista ansaitsen?
KUNINGAS HENRIK.
Haa! Lusikoita kitsastatteko?[16]
Kaks ylvää teill' on kummitoveria:
Norfolkin vanha kunnon herttuatar
Ja markiisitar Dorset: eikö kelpaa?
Lord Winchester, ma vielä kerran vaadin:
Syleilkää, rakastakaa tuota miestä.
GARDINER.
Sydämmen pohjasta, kuin veljeä.
CRANMER.
Ja taivas todistakoon, kuinka kallis
Tää sopu mulle on.
KUNINGAS HENRIK.
Sa, kunnon mies!
Noist' ilonkyyneleistäs kunto kuultaa.
Nyt näen, ett' on tosi kansan sana:
"Lord Canterburyä jos oikein loukkaat,
Niin hänestä saat iki-ystävän." --
Täss' aikaa, loordit, hukkaamme; ma halaan
Tuon pienen saada pian ristityksi.
Sovitin teidät, sovuss' asukaa;
Ma siitä voimaa saan, te kunniaa.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Linnanpiha.
(Melua ja hälinää näyttämön takana. Portinvahti ja hänen
palvelijansa tulevat.)
PORTINVAHTI.
Ettekö ole meluamatta siellä, senkin roistot? Luuletteko, että
hovi on mikään karhutarha? Suu kiinni, senkin raakalaiset!
ÄÄNI (ulkoa).
Hyvä herra portinvahti, minä olen ruokakamariin kuuluva.
PORTINVAHTI.
Hirteen olet kuuluva, pyövelinruokaa olet, senkin konna. Onko tämä
mikään karjumispaikka? -- Tusina tänne oikein vahvoja visakarttuja;
noille ei riitä tämmöiset varvut. -- Kyliä minä päänne kynsin. Vai
ristiäisiä katsomaan? Luuletteko täällä saavanne olutta ja kakkua,
senkin roistot?
PALVELIJA.
No, malttukaahan; yhtä mahdotonta --
Jos emme ammu tykeillä -- on heitä
Nyt karkoittaa kuin vapun-aamuna
Unessa pitää; Paavalinkin kirkon
Vois ennen siirtää paikaltaan kuin heidät.
PORTINVAHTI.
Kuinka hitossa he pääsivät sisään?
PALVELIJA.
En tiedä. Kuinka pääsee tulva sisään?
Sen minkä neljän jalan kartusta --
Kas, tuossa tynki-vaivaiset! -- voi jakaa,
Sen heille annoin.
PORTINVAHTI.
Sin' et tehnyt mitään.
PALVELIJA.
En ole Simson, en sir Guy,[17] en Colbrand,
Kaikk' alas nuijimaan; mut yhtäkään
Jos säästin, joll' on iskettävä, kallo,
Nuor' olkoon taikka vanha, mies tai nainen,
Tai aisankantaja tai -kannattaja,
Niin lihanpuolt' en enää tahdo maistaa,
En koko naudastakaan, Herra siunaa.
ÄÄNI (ulkoa).
Kuuletteko, hyvä herra portinvahti?
PORTINVAHTI.
Tulen kohta, hyvä herra rakki. -- Pidä ovi lujassa, poika.
PALVELIJA.
Mitä pitää minun tehdä?
PORTINVAHTI.
Mitä muuta kuin kaataa heitä tusinakaupalla? Onko tämä mikään
katselmus- tai harjoittelukenttä? Tai onko hoviin tullut joku outo,
vahvatekoinen intiaani, kun naiset noin meitä ahdistelevat? Siunatkoon,
mikä kutuparvi tuossa on ovella! Ristitty tuntoni sanoo, että nämä
ristiäiset tuovat vielä tuhansia mukanaan. Täällä on isät, kummit
ja kaikki yhdessä.
PALVELIJA.
Sitä paksummat tulee lusikat. Tuossa seisoo ihan ovenpielessä mies,
joka naamasta päättäen on vaskiseppä, sillä, niin totta kuin elän,
kaksikymmentä mätäkuuta paahtaa hänen nokastaan. Kaikki, jotka hänen
ympärillään seisovat, ovat linjan kohdalla eivätkä kaipaa muuta
kiirastulta. Kolmasti iskin tuota tulipalloa kalloon, ja kolmasti
suitsahti minuun tulta hänen nokastaan; hän seisoo siinä kuin mörssäri
valmiina lennättämään meidät ilmaan. Hänen vieressään seisoi vähä-älyinen
kaupus-akka, joka haukkui minua, siksi kunnes patamainen tykkimyssy
lensi päästä, siitä, että olin tällaisen murhapolton valtakunnassa
matkaansaattanut. Olin vielä kerran iskeä tulipalloon, mutta osuikin
vaimoon, joka heti huusi: "nuijia, hoi!"; ja silloin näin kaukaa noin
neljäkymmentä karttumiestä rientävän hänen avukseen, oikeita rantajätkiä,
sillä hän asui rannassa. He karkasivat päälle; minä pidin puoliani;
lopulta olivat luudanvarren matkan päässä minusta; aina vain heitä
uhmailin; kunnes äkkiä löysä tykistö heidän takanaan, poikaliuta,
lennätti minuun sellaisen mukulakivi-sateen, että katsoin parhaaksi
laskea lippuni ja heittää heille koko varustuksen. Heillä oli piru
joukossa, se on viljainen vissi.
PORTINVAHTI.
Ne samat nulikat ne teatterissakin metelöivät ja tappelevat omenain
jätteistä, ja heitä ei jaksa muut kuulla kuin Towerhillin jumaliset, tai
näiden rakkaat veljet, Limehousen hurskaat.[18] Olen jo muutamia heistä
pannut _in limbo patrum_,[19] jossa saavat tanssia kolmisen päivää
ja läksiäisiksi maistaa vähän kuumaa keittoa parilta piiskurilta.
(Lord kamariherra tulee.)
KAMARIHERRA.
Hyväinen aika, mikä täällä?
Ja joka taholt' yhä lisää virtaa
Kuin markkinoille! Miss' on portinvahdit,
Ne laiskajaakot? -- Mitä? Roskakansaa
Päästätte sisään! Rakkait' ystäviä
Kai laitakaupungilta? Tilat väljät
Naisille tehkää, ristiäisistä
Kun palajavat.
PORTINVAHTI.
Anteeks, olemmehan
Vain ihmisiä; teimme mitä suinkin
Voi kaksi miestä ruhjaks joutumatta;
Noit' ei voi armeijatkaan hallita.
KAMARIHERRA.
Jos kuninkaalta nuhteet saan, niin totta,
Panetan heti raudat jalkaanne
Ja summa-sakot päähänne. Te, laiskat,
Tääll' oluttako latkitte, ja virast'
Ei huolta lainkaan! Kuulkaa! Torvet soivat:
He ristiäisistä jo tulevat.
No, tungos murtakaa; ja saattueelle
Tie auki, muuten saatte Marshalsea'ssa[20]
Huvia pitää kaksi kuukautta.
PORTINVAHTI.
Tie auki prinsessalle!
PALVELIJA.
Kolho sinä,
Pois tieltä, muuten pian päätäs särkee.
PORTINVAHTI.
Alallas pysy sinä, sarkatakki,
Tai paiskaan sinut yli aidakkeen.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
(Torvensoittajia, kaksi ammattivanhinta, lord määri,
sukkanauhanritariston airut, Cranmer, Norfolkin herttua,
marsalkan sauva kädessä, Suffolkin herttua, kaksi aatelismiestä,
kantaen suuria maljoja kumminlahjoiksi; sitten neljä
aatelismiestä, kannattaen kunniakatosta, jonka alla Norfolkin
herttuatar, äitikummina, kantaa kalliiseen mantteliin puettua
ristilasta; hovinainen kannattaa hänen laahustaan. Hänen
jäljissään kulkee markiisitar Dorset, toinen äitikummi,
ja ylimysnaisia. Saatto kiertää kertaalleen näyttämön,
ja airut puhuu.)
AIRUT.
Taivas äärettömästä hyvyydestään suokoon pitkän, suositun ja aina
onnellisen elämän korkealle ja mahtavalle Englannin prinsessalle,
Elisabetille.
(Torventoitotuksia. Kuningas tulee seurueineen.)
CRANMER (polvistuen).
Ja teidän korkeutenne puolesta
Ja hyvän kuningattaren myös minä
Ja jalot kanssakummit rukoilemme:
Kaikk' onni, ilo, mitä taivas suinkin
Voi vanhemmille suoda, aina tulkoon
Tään armaan neiden kautta osaksenne.
KUNINGAS HENRIK.
Suur' kiitos, arvollisin arkkipiispa;
Mikä on nimi?
CRANMER.
Elisabet.
KUNINGAS HENRIK.
Nouskaa! --
(Kuningas suutelee lasta.)
Täss' ota suudelmassa isän siunaus.
Jumala suojelkoon sua! Hänen huostaans'
Elämäs annan.
CRANMER.
Aamen!
KUNINGAS HENRIK.
Jalot kummit,
Olette olleet liian antiaat.[21]
Ma teitä kiitän; samoin tämä neiti,
Jahk' oppii hän sen verran englantia.
CRANMER.
Puhua saanen? Jumala mua käskee.
Ja älkää imarrukseks ottako
Mun sanojani; toteen vielä käyvät.
Tää lapsi -- taivas häntä kaitkoon aina! --
Jo lupaa tälle maalle kehdossaan
Tuhansin onnenlahjoja, joit' aika
On kypsyttävä. Hän on tuleva --
Nyt elävistä harvat saa sen nähdä --
Esikuvaks ruhtinaille aikaisilleen
Ja vastaisille. Hartaammin ei Saba
Hyveitä lempinyt ja viisautta,
Kuin lempivä on tämä puhdas sielu.
Kaikk' avut, jotka valtaa kaunistavat,
Ja kaikki hurskaan hyveet häness' yhtyy
Kakskertaisina; totuus imettää
Ja pyhä, harras mieli häntä neuvoo.
Saa rakkautt' osakseen ja pelkoa;
Omaiset siunaavat, ja vihamiehet
Kuin rakeen lyömä vilja vapisevat,
Surusta päätään kallistaen. Onni
Hänestä versoo; hänen aikanaan
Jokainen oman viinapuunsa alla
Levossa nauttii mit' on kylvänyt,
Ja laulaa rauhanvirttä naapureilleen.
Jumalaa totuudessa palvellaan;
Hält' ympäristö oppii hyveen tiet
Ja siihen panee arvon, eikä vereen.
Ja rauha tää ei hänen kanssaan sammu,
Vaan niinkuin Phoenixin, tuon ihmelinnun,
Tuhasta nousee uusi perillinen,
Yht' ihmeteltävä kuin emokin,
Niin hänkin -- täältä alhosta kun taivas
Pois hänet kutsuu, -- avuns' siirtää toiseen.
Mi hänen pyhän kunniansa tuhast'
Ylenee tähtenä niin kirkkaana
Ja maineen ympäröimänä kuin hänkin.
Menestys, rauha, rakkaus, totuus, pelko,
Tään ihmelapsen alttiit käskyläät.
Häneenkin kiintyvät kuin viiniköynnös.
Niin laajalla kuin kirkkaus auringon
Hänenkin nimensä ja mainehensa
On loistava ja luova uudet kansat.
Hän kukoistava on kuin vuoren setri,
Ojentain yli maiden oksiaan;
Ja lapsenlapsemme sen nähdessään
Siunaavat Luojaa.
KUNINGAS HENRIK.
Ihmeitä sä haastat.
CRANMER.
Hän onneks Englannille vanhaan ikään
On hallitseva. Monet päivät näkee,
Mut yhtäkään ei päivää, jot' ei leimais
Ihana työ. Josp' enempää en tietäis!
Mut hänen täytyy kuolla -- täytyy: taivas,
Näet, häntä haluaa -- mut neitsyenä;
Kuin lilja tahraton hän kallistuva
Maan poveen on, ja koko mailma häntä
On itkevä.
KUNINGAS HENRIK.
Lord arkkipiispa, miehen
Minusta teit; ei mitään mulla ollut,
Siks kunnes omaks sain tuon onnenlapsen.
On ennukses niin sulo lohtu mulle,
Ett' taivaastakin vielä halaan nähdä
Tuon lapsen tekoja ja kiittää Herraa. --
Ma teitä kiitän. -- Suuress' olen, määri,
Velassa teille sekä veljillenne;
Läsn'olonne on kunniaksi mulle,
Siit' olen kiitollinen. -- Tulkaa, loordit,
Teit' oottaa kuningatar; teitä kiittää
Myös tahtoo hän, ei muuten tervehdy. --
Kaikk' askareet ne jääköön sikseen yhä,
Tään pienen muistoksi nyt meill' on pyhä.
(Menevät.)