4. Lontoon määri, virkasauva kädessä. Sitten sukkanauhan
tähdistön airut asepuvussa ja kullattu kuparikruunu päässä.
5. Markiisi Dorset, kultainen valtikka kädessä ja päässä
kultainen puolikruunu. Hänen rinnallaan Surreyn kreivi,
hopeainen sauva ja kyyhkynen kädessä ja kreivin kruunu
päässä. Kummallakin sukkanauhantähdistön ketjut kaulassa.
6. Suffolkin herttua juhlapuvussa, kruunu päässä ja pitkä,
valkea sauva kädessä, valtakunnan drotsina. Hänen rinnallaan
Norfolkin herttua, marsalkansauva kädessä ja kruunu päässä.
Kummallakin sukkanauhantähdistön ketjut kaulassa.
7. Kunniakatos, jota neljä satamaparoonia kantaa; sen alla
kulkee kuningatar loistopuvussa, kruunu päässä ja hiukset
runsaasti helmillä koristettuina. Toisella puolella Lontoon,
toisella Winchesterin piispa.
8. Vanha Norfolkin herttuatar, päässä kruunu, johon on
kukkia kudottu; kannattaa kuningattaren laahusta.
9. Ylimysnaisia ja kreivittäriä, yksinkertaiset, kukattomat
kultakruunut päässä.
2 AATELISMIES.
Niin, kulku kuninkaallinen! -- Nuo tunnen; --
Ken kantaa valtikkaa?
1 AATELISMIES.
Markiisi Dorset;
Ja kreivi Surrey tuo, ken kantaa sauvaa.
2 AATELISMIES.
Komea ylimys! Ja kreivi Suffolk
Tuo tuossa kai?
1 AATELISMIES.
Niin, valtakunnan drotsi.
2 AATELISMIES.
Ja Norfolk tuo?
1 AATELISMIES.
Niin.
2 AATELISMIES (näkee kuningattaren).
Siunatkoon sua taivas!
En kasvoja noin kauniit' ole nähnyt. --
Kautt' autuuteni, enkeli hän on.
Kuninkaall' enemmän kuin Intiat
On sylissään, kun tuota naista halaa.
En soimaa hänen tuntoaan.
1 AATELISMIES.
Nuo, jotka
Katosta hänen päällään pitävät,
Ne Viiden Sataman on parooneja.[12]
2 AATELISMIES.
Noit' onnellisia! Niin ovat kaikki
Jotk' ovat hänen lähellään. Ja tuo,
Tuo hänen laahuksensa kannattaja,
Kai vanha Norfolkin on herttuatar?
1 AATELISMIES.
Niin on; muut kaikki kreivittäriä.
2 AATELISMIES.
Sen sanoo kruunut. Tähtiä he ovat.
Ja lentojakin jotkut.
1 AATELISMIES.
Vaiti siitä!
(Kulkue poistuu torvien raikkaasti soidessa.)
(Kolmas aatelismies tulee.)
Kah, terve! Miss' on teitä paistettu?
3 AATELISMIES.
He, kirkoss', ahdingossa; sormeakaan
Ei mahtunut ois lisää. Ilon humuun
Tukehduin melkein.
2 AATELISMIES.
Juhlamenot näitte?
3 AATELISMIES.
No, näinhän.
1 AATELISMIES.
Millaisilta näyttivät?
3 AATELISMIES.
Kannatti katsella.
2 AATELISMIES.
No, kertokaa.
3 AATELISMIES.
Kykyni mukaan. Kuningattaren
Kun ladyjen ja loordein vuolas virta
On korokkeelle kuoriin saattanut,
Vetäytyy pois se; hänen armonsa
Komealt' istuimellaan huokaa sitten
Noin puolen tuntia ja kansan sallii
Vapaasti ihanuuttaan ihailla.
Hän totta onkin kauniin nainen, mit' on
Mies ikänänsä syleillyt. Kun kansa
Siin' oikein hänet näki, nousi telme
Kuin myrskyn riehtoessa purjeita,
Niin sekava ja hurja: hatut, takit,
Jakutkin ilmaan lensi; nokat menneet
Ois saman tien, jos ei ois kiinni olleet.
Moist' iloa en ole koskaan nähnyt.
Mahakkaat vaimot, aivan viimeisillään,
Kuin entisaikain muurinsärkijät
Tungokseen töytäsivät, joka horjuin
Pakeni tieltä. Mies ei voinut väittää:
"Tuo mun on eukkoni", niin yhdess' oli
Mytyssä siinä kaikki.
2 AATELISMIES.
Mitä sitten?
3 AATELISMIES.
Nyt kuningatar nousi, nöyräst' astui
Luo alttarin ja polvistui ja nosti
Ihanat silmäns' ylös taivaaseen,
Kuin pyhimys, rukoillen hartahasti.
Nous sitten, kumartaen kansalle.
Nyt hälle Canterburyn arkkipiispa
Kuningattaren merkit, pyhän öljyn,
Ja Edvard Tunnustajan kruunun, sauvan
Ja rauhankyyhkyn antoi ynnä muut
Ylevät arvonmerkit; sitten kuoro,
Maan valituimman soiton säistämänä,
Viritti yhdessä _Te Deum_ virren.
Samalla loistolla he palasivat
York-placeen, miss' on juhlapidot nyt.
1 AATELISMIES.
York-place ei enää ole sen se nimi
On mennyttä, kun kardinaali kaatui.
Se Whitehall on ja kruunun nyt.
3 AATELISMIES.
Tuon tiedän;
Se nimi uusi on, ja kielell' yhä
On entinen.
2 AATELISMIES.
Nuo kaksi arvon piispaa
Molemmin puolin kuningatarta
Keit' olivat?
3 AATELISMIES.
Stokesley ja Gardiner:
Winchesterin on toinen -- äskettäin
Viel' oli kuninkaalla kirjurina --
Ja Lontoon toinen.
2 AATELISMIES.
Winchesterin piispa
Ei katso hyvin silmin arkkipiispaan,
Vakaaseen Cranmeriin.
3 AATELISMIES.
Sen tietää kaikki;
Mut viel' ei välit rikki; niiks jos tulee,
Peloton ystävä on Cranmerilla.
2 AATELISMIES.
Sanokaa, kuka on se?
3 AATELISMIES.
Thomas Cromwell,
Kuninkaan suosittu ja todellakin
Tehokas ystävä. Hän kutsuttu
On kruununkalleuksien vartijaksi
Ja salaneuvoston jo jäsen on.
2 AATELISMIES.
Hän vielä nousee.
3 AATELISMIES.
Varmaankin. Mut
Nyt, hyvät herrat, mukanani hoviin.
Mun olkaa vierainani; jotain siellä
Voin tarjota, ja sinne matkalla --
Ma lisää kerron.
MOLEMMAT.
Niinkuin käskette.
Toinen kohtaus.
Kimbolton.
(Entinen kuningatar Katariina, sairaana; häntä
taluttavat sisään Griffith ja Patience.)
GRIFFITH.
Kuink', armo, voitte?
KATARIINA.
Kuoloon valmis, Griffith;
Kuin raskaat oksat maahan taipuu polvet,
Väsyen kuormaansa. Tuo mulle tuoli. --
Kas niin, -- nyt tuntuu hiukan helpommalta.
Sanoithan, Griffith, kun mua talutit,
Ett' on tuo maineen laps, tuo suuri Wolsey,
Jo kuollut.
GRIFFITH.
Sanoin, rouva, mutta luulin
Ett' ette surultanne sitä kuullut.
KATARIINA.
Oi, Griffith, kerro, kuinka kuoli hän;
Jos hyvin, niin hän edelläni kulki
Esikuvana.
GRIFFITH.
Näin sitä kerrotaan:
Kun hänet tuikea Northumberland
Yorkissa vangitsi ja oikeuteen
Toi syytteest' ankarasta vastaamaan,
Niin äkisti hän sairastui niin pahoin,
Ett' istua ei voinut muulillaan.
KATARIINA.
Mies-parka!
GRIFFITH.
Vihdoin, vähin, erin, pääsi
Hän Leicesteriin ja poikkes luostariin,
Miss' abbotti ja koko veljeskunta
Hänt' otti kunnioittavasti vastaan.
Hän sanoi abbotille: "Hyvä isä.
Mies vanha, vallan puuskain murjoma,
Väsyneet luunsa tänne lepoon laskee;
Maa-muru hälle rakkaudesta suokaa!"
Näin kääntyi vuoteeseen, ja tauti yhä
Paheni vain; ja kolmantena yönä
Kahdeksan aikaan -- itse oli tunnin
Hän ennustanut -- hiljaa mietiskellen
Ja surren, katuen ja itkien,
Pois arvoloistons' antoi maailmalle,
Sielunsa taivaalle, ja nukkui rauhaan.
KATARIINA.
Niin levätköönkin: älköön painako
Rikokset häntä! Sen vain sanon, Griffith,
Mut rakkaudessa: hillimätön oli
Hänellä ylpeys; ruhtinasten pyrki
Hän verroille; hän koko valtakunnan
Juoniinsa kiersi; virkain myynti työnä,
Lakina oma tahto; hovissa
Valeita kylvi; kahtamoiset aina
Sanat ja mieli; sääliä ei hällä,
Pait milloin jonkun aikoi kukistaa;
Lupaukset suuret, niinkuin itse silloin,
Mut täytäntö, mit' itse nyt on, tyhjää.
Lihaansa palveli ja huono oli
Papeille esikuva.
GRIFFITH.
Armo hyvä,
Me toisten virheet vaskeen uurramme,
Mut hyveet veteen kirjoitamme. Suokaa
Mun hiukan häntä kiittää.
KATARIINA.
Tee se, Griffith,
Olisin muuten häijy.
GRIFFITH.
Kardinaali,
Vaikk' oli halpaa juurta, kieltämättä
Jo kehdoss' oli luotu suuruuteen.
Hän opiss' oli syvällinen, tarkka,
Älykäs, varma, kaunopuheinen,
Kopea, tyly vihamiestään kohtaan,
Mut ystävilleen lempeä kuin kesä.
Vaikk' oli pohjaton hän pyyteissään --
Se synti on -- niin antelias oli
Kuin ruhtinas; sen aina todistavat
Nuo kasvattamans' opin kaksoiset,
Ipswich ja Oxford.[13] Toinen kohta kaatui;
Ei hyväntekijästään eloon jäänyt;
Mut toinen, vaikka keskoinen, jo kuulu
Ja kukoistava on ja yhä kasvaa,
Ett' ei sen vertaa kristikunnas' ole.
Tuhonsa hälle tosi-onnen toi;
Nyt, eikä ennen, itsensä hän tunsi,
Nyt koki, mik' on autuus olla pieni
Sai vanhus armon suuremman kuin mitä
Voi mailma antaa: nukkui Herrassa.
KATARIINA.
Muut' airutta en kuoltuani toivo,
Parempaa puhujaa, jok' elämääni
Ja mainettani suojaa herjaukselta,
Niin ylevää kuin sinä, kunnon Griffith,
Pahimman vihamiehen tomullekin
Mun pani osoittamaan kunniaa
Tuo hurskaan mieles nöyryys. Rauha hälle! --
Patience, käy tänne, alemmaks mua auta,
En sua enää kauan vaivaa. -- Griffith,
Nyt tuota surun sävelt' anna soittaa,
Jot' aina kuolinkelloikseni sanoin;
Sill' aikaa hengessäni kuuntelen
Jo lähenevää taivaan sulosointaa.
(Surullista ja juhlallista soittoa.)
GRIFFITH.
Hän nukkuu. Hiljaa, tyttö, istukaamme,
Ett' ei hän herää. Hiljaa, hyvä Patience!
(Uni-ilmiö. Juhlallisessa, hiljaisessa kulussa leijailee
näyttämölle, toinen toisensa jälkeen, kuusi haamua valkoisissa
vaatteissa, päässä laakeriseppeleet, kultaiset naamarit
kasvoilla ja laakeri- tai palmunoksat kädessä. Tehtyään muutamia
kierroksia, kaksi ensimmäistä pitää kukkasseppelettä hänen
päänsä päällä, jolla aikaa toiset neljä kunnioittavasti
kumartavat. Sitten ne kaksi, jotka seppelettä kannattivat,
antavat sen kahdelle seuraavalle, jotka liikkeissään
noudattavat samaa järjestystä ja pitävät seppeliä hänen päänsä
päällä. Nämä jättävät sitten seppeleen kahdelle viimeiselle,
jotka nekin noudattavat samoja menoja. Sen jälkeen Katariina,
ikäänkuin haltioissaan, osoittaa ilon ilmeitä ja nostaa kätensä
taivaaseen. Sitten haamut tanssien katoavat, vieden seppeleen
mukanaan. Soittoa jatkuu.)
KATARIINA.
Miss' olette, te rauhan henget? Poissa?
Ja jätitte mun yksin kurjuuteeni?
GRIFFITH.
Täss' olemme.
KATARIINA.
En teitä kutsunut.
Kun nukuin, näittekö te mitä?
GRIFFITH.
Emme.
KATARIINA.
Vai ette? Ettekö vastikään nähneet,
Kuink' enkeljoukko pitoihin mua kutsui?
Tuhansin sätein niiden kasvot loisti
Kuin auringon. He lupasivat mulle
Ikuisen onnen, toivat seppeleitä,
Joit' en ma vielä kelpaa kantamaan,
Mut kohta varmaan, Griffith.
GRIFFITH.
Iloitsen,
Ett' elvyttävät teidän mieltänne
Noin kauniit unet.
KATARIINA.
Vaientakaa soitto;
Se viiltää korviani.
(Soitto taukoaa.)
PATIENCE.
Huomaatteko,
Kuink' armo äkisti on muuttunut?
Kuink' ovat kasvot kaidat, katse kalvas,
Jääkylmä? Nähkääs silmiä?
GRIFFITH.
Hän kuolee.
Rukoile, rukoile!
PATIENCE.
Hänt' auta, taivas!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Suvaitkaa, armo, --
KATARIINA.
Häpeemätön mies,
Noin meitä kunnioitatko?
GRIFFITH.
On väärin
Noin törkeästi häntä kohdella,
Kun tiedätte ett' entinen on suuruus
Hänelle rakas. Polvistukaa joutuin!
SANANSAATTAJA.
Anteeksi, armollisin majesteetti!
Unohdin tavat kiireessäni. Tuolla
Kuninkaan lähettämä herra vartoo.
KATARIINA.
Tuo hänet sisään, Griffith; tuota miestä
En siedä nähdä.
(Griffith ja sanansaattaja menevät.)
(Griffith palaa, mukanaan Capucius.)
Jos ei näkö petä,
Olette lähettämä keisarin,
Mun lankoni, ja nimenne Capucius.
CAPUCIUS.
Niin, nöyrin palvelijanne.
KATARIINA.
Ah, mylord,
Kovinpa ajat muuttuneet ja arvot
On viime näkemästä. Mikä teidät
On tänne johdattanut?
CAPUCIUS.
Arvon rouva,
Lähinnä halu palvella; ja sitten
Kuninkaan käsky käydä pateillanne.
Hän säälii tautianne, terveiset
Lähettää kauttani, ja sydämmestään
Hän pyytää saada teitä lohduttaa.
KATARIINA.
Mylord, se lohtu tulee liian myöhään:
Kuin teloituksen jälkeen armahdus.
Se lääke ajoiss' oisi auttanut,
Nyt rukoukset ainoa on lohtu.
Kuningas voiko hyvin?
CAPUCIUS.
Hyvin, rouva.
KATARIINA.
Niin aina voikoon, kukoistakoon aina,
Kun minä toukkain tulen saaliiksi
Ja nimenikin tääll' on pannaan pantu. --
Sa lähetitkö kirjeen, Patience, jonka
Sun käskin kirjoittaa?
PATIENCE.
En, hyvä armo.
(Antaa kirjeen Katariinalle.)
KATARIINA.
Siis nöyräst' anon, että antaisitte
Tään kuninkaalle.
CAPUCIUS.
Mielelläni, rouva.
KATARIINA.
Ma siinä hänen nuorta tytärtään,
Tuot' oman puhtaan rakkautemme kuvaa,
Hänelle hellimmästi suositan;
Valukoon häneen taivaan runsas siunaus! --
Kuningas häntä hurskaaks kasvattakoon, --
Nuor' on hän, jalon kaino; hyväks hänet
Myös soisin -- kalliina hän pitäköön
Hänt' äidin tähden, jolle itse oli,
Ties taivas, kuinka kallis. Toinen pyyntö
On, että majesteetti hiukan säälis
Naisparkojani, jotka uskolliset
On mulle kaikiss' onnen vaiheiss' olleet;
Ei heissä yhtä, vannon sen, -- ja nyt
En valehtele -- jonka sielun somuus,
Siveys, kainous ja puhdas käytös
Ei ansaitsisi miestä parasta,
Vaan vaikka ylimyksen; niin, ne miehet
On onnelliset, jotka heidät saavat.
Lopuksi, palvelijani, -- köyhät ovat,
Mut köyhyydessään ei mua hyljänneet --
He saakoot täyden palkkansa ja hiukan
Sen lisäksikin, multa muistoksi;
Jos taivas mulle viel' ois elämää
Ja varaa suonut, näin en erois heistä.
Niin, siinä kirjeen sisällys. Mylord,
Nyt kaiken kautta teille kalleimman,
Ja haudan rauhan kuolleille jos suotte,
Niin noiden raukkain olkaa ystävä,
Ja tämä viime oikeus mulle suomaan
Kuningas pakottakaa.
CAPUCIUS.
Kautta taivaan,
Sen teen, niin totta miehestä kuin käyn.
KATARIINA.
Suur' kiitos, kunnon loordi! Nöyrimmät
Mun terveiseni viekää kuninkaalle;
Sanokaa: hänen pitkä piinans' eroo
Nyt maailmasta; kuollen häntä siunaan;
Se sanokaa. -- Jo näkö hämärtyy. --
Hyvästi! -- Griffith, hyvästi! -- Ei, Patience,
Sin' et saa mennä. Halaan vuoteeseen;
Enemmän kutsu tänne naisia.
Kun olen kuollut, kunnialla minut
Sa, tyttö, hautaan laita; immenkukkaa
Sirota sille, jotta mailma tietköön,
Ett' olin puhdas vaimo hautaan asti.
Minut balsamoi ja pane näytteille;
Ja vaikk' en enää kuningatar ole,
Niin hautaa minut kuningattarena,
Kuninkaan tyttärenä. Muut' en jaksa.
(Menevät, taluttaen Katariinaa.)