(Samassa juoksevat sinipiiat kevyesti aholle kukkia käsissä ja
hiuksissa, vetävät lapset mukaansa piiriin ja alkavat pyöriä laulaen:)
Sinipiiat saapuvat,
Nyt on hetket herttaisat —
Leikki käymään, laulu soimaan.
Paimenlapset ilakoimaan.
Nurmi kaunis, kukkiva
Meill’ on leikkikenttänä.
1:nen sinipiika: Tiedättekö, pienet paimenlapset, että nyt on juhannus,
metsän juhla.
Katri: Tiedämmehän me sen, kun Olavi näki kokon loistavan Mäntyvaaran
takaa.
Maija: Sentähden valvomme täällä aholla koko yön. Tahdomme nähdä,
kuinka valkeus on pimeyden herrana.
Erkki: Ja tahdomme nähdä, millainen on metsä juhannusyönä.
Olavi: Näettekö, sinipiiat, miten kaunis lehtimaja meillä on ja miten
paljon juhannuskukkia.
2:nen sinipiika: Olemme kuulleet kaikki teidän puheenne ja tiedämme,
että te rakastatte metsää.
Lapset: Rakastamme, rakastamme.
3:mas sinipiika: Ja te ymmärrätte metsän kuiskeet ja tajuatte luonnon
äänen, joka teille metsän kaikissa ilmausmuodoissa puhuu.
I:nen sinipiika: joka metsää rakastaa, hän saa siitä tuhatkertaisen
palkinnon, Metsä ei koskaan unhoita ystäviään.
2:nen sinipiika: Tänään on juhannus, metsän juhla. Sentähden olemme
me lähetetyt tänne teidän luoksenne metsän lahjaa tuomaan. Sillä
juhannuksena metsä lahjojaan jakaa.
1:nen sinipiika: Kuulkaa siis, mitä metsä teille lupaa: Jos joskus
elämässänne tunnette itsenne väsyneiksi ja vanhoiksi, paetkaa metsään
ja kuunnelkaa hetkinen sen hiljaista huminaa, jonka kautta itse luonto
puhuu — ja te virkistytte ja saatte sydämmiinne ikuisen nuoruuden, jota
aika ei voi kuluttaa. Jos elämän ristiriidat sydäntänne katkeroittavat,
paetkaa metsään — ja se humisee sopusointua teidän mieliinne, ja te
huomaatte, että ikuinen rakkaus kaikki hyvin johtaa. Metsä on aina
oleva teidän lohduttajanne ja ystävänne elämänne matkalla. — Nyt
tulkaa, sinipiiat, kadotkaamme jälleen siniseen hämärään — tämän
kauvempaa emme saa puhua ihmislasten kanssa. (Juoksevat kevyesti pois;
lapset tuijottavat hetkisen sanattomina heidän jälkeensä.)