Leikkisali esittää Liisan siistiä tupaa. Liisa sekoittaa puuroa, Heikki
veistää, Helmi kehrää. Briitta, vaatteet sateesta märkänä, seisoo
huomaamatta oven suussa ja kuuntelee.
Heikki:
Sä virka, sisko, kuka mielestäsi
On paras kuninkaista pohjoismaiden?
Helmi:
On Kustaa toinen Aadolf empimättä
Ihanne kaikkein aikain valtiaiden.
Hän öisten aikalaisiensa valo,
Niin uljas, uhraavainen, nöyrä, jalo.
Heikki:
Niin — tytöt aina ihannoivat moista!
Mun urhoni on Kaarle kahdestoista.
Kas hän se oli vasta miesten mies!
Hän yksin tuhansia voittaa ties.
Briitta (astuu esiin oven suusta):
Hyvää päivää, kas vaan lapsosia
Ne miten juttelevat viisahia!
(Kaikki sanovat hyvää päivää.)
Helmi:
Oi, kuin märkä ootte, täti kulta,
Tulkaa tänne lähemmäksi tulta!
Briitta:
Niin hieno, siivottu on tupasenne.
Te ketä odotatte vieraaksenne?
Liisa:
Odottaa vierasta me emme tienneet,
Vaan sinä, hauska kyllä, nyt se lienet.
Mun tyttösein ne joka päivä vaan
Tään tuvan siivon pitää huolenaan.
Briitta:
Mut’ oikeastaan asia on pieni,
Min tähden tänne suuntasin mä tieni.
Siis käyn ma asiahan suorastaan:
Te mitä, lapset, teitte opistossa
Ja mitä opitte sen suojakossa?
Heikki:
Jos suotte, vastauksen asemesta
Ma luen teille pätkän teoksesta,
Mi kansanopistoa koskeepi.
(Lukee)
"Siellä opimme Jumalaa rakastamaan
Ja lempimään synnyinmaata,
Siellä saimme me tietää kaiken sen,
Miten täyty vi eestään raataa.
Siellä saimme me henkiset asehet
Ikiaatteiden suurihin sotiin,
Ja tietää velvollisuutemme
Koko yhteiskuntaan ja kotiin."
Briitta:
Ja sitte pöyhistellään tiedoillaan
Ja halpaa ruumiin työtä kartetaan,
Eik’ enää vertaistansa tunneta,
Kun luullaan että ollaan hienoja.
Liisa:
Tuo syytös, ystävä, on tuiki väärä,
jalostaa halpa työ on tiedon määrä.
Ken nöyryydessä etsii valistusta
Saa siitä hyötyä ja siunausta.
Briitta:
En tiedä, kuink’ on laita asian,
Mut muiden niin mä kuulin kertovan
Ja luulin huomanneeni itsekin,
Ett’ tieto vie vain suuriin luuloihin.
Liisa:
Ei kulkupuheisiin sais aina luottaa,
Sokea usko erheitä vain tuottaa.
Ken kokenut on, parhaiten sen tietää;
Tää seikka kyllä huomiota sietää.
(Hetken mietittyään)
Jo käsittää mä alan: missä kunto
On Herran pelko, velvollisuuden tunto,
Niin siellä ylpeys ei sijaa saa.
ja koska uusi, valistunut aika
Nyt vaatii oppia ja tiedon taikaa,
Niin edistyksen tietä kulkekaa!
Ja tämä nyt on päätökseni vakaa,
Ja kaikille sen teille täysin takaan:
Myös meidän lapset tulee opistoon.
Esirippu alas.
Paimenessa.
Henkilöt: Maija, Katri, Olavi, Erkki — paimenia. Sinipiikoja ja
metsänväkeä.
Näyttämö kuvaa ahoa, jonka ympärillä kasvaa metsää. Lapset istuvat
syöden illallista eväskonteistaan.
Maija: Millainen nälkä sinulla onkaan, Erkki, kun ei se näy ruokaakaan
tottelevan.
Erkki: Kas, kas, meidän Maijaa, kun osaa pistellä. Muistakin että minä
kävin suolla asti hakemassa Kirjoa, joka oli eksynyt muusta karjasta.
Katri: Ja löysit myös. Tästä saat minulta vielä yhden voileivän, sillä
sen olet rehellisesti ansainnut. Ajatelkaa jos karhu olisi syönyt
Kirjon. (Antaa hänelle voileivän.)
Erkki: Lörpötystä. Metsänväki on meille suosiollista — ei se meidän
karjallemme tuhoa tuota.