Lempikertomus.
Opettaja: (Lapset istuvat puoliympyrässä, puhuessaan nousee kukin
seisoalleen.)
Kuink’ aika rientää! Viisikymmentä
Ja kaksi viikkoa on, luulen mä,
Kun ensikerran täällä yhdyimme —
Se onhan vuosi, niinkuin huomaatte.
Mi aika onnekas se ollut on!
Mi kertomusten sarja verraton
Niin meitä innostutti, lämmitti,
Ett' enemmän vaan kukin halusi!
Me näimme poikia ja tyttöjä
Ja sotilaita urhomieliä
Ja kuninkaita, jotka hurskaina
Sotien seisoi Herran puolella,
Ja niitä, jotka syntiin lankesi,
Kun kiusaukset heitä kohtasi.
Nyt kertokaatte mulle, lapseni,
Mi enin näistä teitä miellytti! —
Sa oikealla siellä, alappas!
1:nen poika.
Minusta kertoelma kaunihin
On paimenpojan, josta kuningas
Jumalan kansan tuli sittemmin.
Hän rohkeana saapui linkoineen
Ja voitti jättiläisen röyhkeän.
Sen opetuksen muistan ylevän,
Min painoitte te meille sydämmeen.
Opettaja.
No, hyvä, kerro!
1:nen poika.
Koska taistohon
Lähdemme jättiläistä vastahan,
Me voimaa saamme kautta Jumalan.
Opettaja.
Ken vihollinen, jättiläinen on?
1:nen poika.
Se synti on, mi käypi ympäri,
Öin, päivin meitä väijyy alati.
Opettaja. Sen voittaa voimmeko?
1:nen poika.
Jos Jumalaan
Me luotamme ja oikein teemme vaan.
1:nen tyttö.
Mun lempikertomuksein kuva on
Tuo liikuttava, kaunis Mirjamista,
Mi pikku veljen kaisla-asunnon
Pelasti maalle virran lainehista.
Ei peljännyt hän vihaa kuninkaan,
Vaan prinsessalle saalihinsa soi
Ja päälliseksi neuvokkuudellaan
Lapselle imettäjän parhaan toi.
Opettaja.
Kuin voisi Suomen tyttö osoittaa Noin uhraavaista mieltä rohkeaa?
1:nen tyttö.
Kun viimeksi hän muistaa itseään,
Kun edessänsä vaaran varman nähden
Hän horjumaton on ja kärsimään
On alttihina muiden onnen tähden.
2:nen poika.
On Daanielin rohkeus
Minulle parhain kertomus:
Edessä miehen Jumalan
Kun talttuu raivo leijonan.
Nain, kuinka hälle kätensä
Ojensi Herra.
Opettaja.
Siitä kai
Myös kukin opetuksen sai?
2:nen poika.
Sen: ettei pelko, uhkaus
Meit’ epäilykseen viedä saa.
Kun Luojaan meill’ on luottamus,
Hän vaaroist’ auttaa, pelastaa.
2:nen tyttö.
Ei kertomusta kauniimpaa,
Kuin orjatytön pienoisen,
Jok’ koitti avun toimittaa
Sotilas-isännällehen,
Mi neuvoansa totteli
Ja — parannuksen löysiki.
Hän oi’ niin kiltti, uhraava,
Kun muisti tuskaa toisien,
Vaikk’ oli itse vankina
ja poissa luota omaisten.
Ma varmaan oisin huoliain
Omia aatellunna vain.
3:mas poika.
Ken ei silloin ollut myötä,
Koska riemuin urhotyötä
Gideonin kuuntelimme,
Kaikki silloin tarkkasimme.
Kolmensadan joukkiossa
Halust’ oisin ollut, jossa
Katsellut ma olisin
Vihollisten leirihin,
Kuunnellut, kun kaikuivat
Huudot, torvet raikuivat,
Lamput leimahdellen hohti,
Sotilaita taistoon johti,
Midianit kauhistuin
Yössä surmaan syöksyi suin.
3:mas tyttö.
Kuvat moiset kauheat
Pojista on hupaisat.
Minullepa mieluisin
Ihmenäky Jaakopin.
Siinä portaat, joita pitkin
Kulki taivaan enkelitkin,
Ylimpänä loistossaan
Itse Herra taivaan, maan.
Yksin poissa kotoansa,
Kivi, sauva turvanansa
Nukkuu mies! erämaassa
Unessansa autuaassa,
Vaan on sentään läheisin
Hällä — taivas, Herrakin.
4:jäs poika.
Betlehemin kertomus
Minulle on ihanin,
Vanha, mutta aina uus:
Kuinka lapsi pienoisin
jumalaisna seimess' on,
Taivahalta äkkiä
Valo loistaa verraton,
Enkel-laulu helkkyvä
Kaikuu, kaukaa tietäjät
Johtamina tähtösen
Jeesuslasta etsivät,
Hälle lahjans’ uhraten.
Opettaja.
Nyt vastaamatta yks on teistä vaan. Mi lempikertomuksens’ olleekaan?
4:jäs tyttö (hyvin pieni).
On hauskoja kaikki,
Jotk’ kuulla ma sain.
Yks’ armahin mulla
On muistossa ain’:
Kun joukkoja tunki
Luo Vapahtajan,
Niin lausehen lausui
Hän tään ihanan:
"Oi, lapsien tulla
Te suokaa mun luo!"
ja ympäri Herran
Kun joukko on tuo,
Niin pienille sijan
Hän — sylissään suo.
Opettaja.
Ma luulen: tämä kertomus on se, Jonk’ kadottaa me viimeks soisimme.
Kaarlo Hammar.
Metsolaan.
Toivon Liittolaisten leikkilaulu.