Lauri, Liisa ja Päivänsilmä.
(Päivänsilmä tulee vasemmalta, noidat ovat lakanneet laulamasta ja
poistuvat näyttämöltä.)
Lauri (ihmeissään Päivänsilmälle): Kuka olet? Päivänsiltnä: Olen
Päivänsilmä.
Liisa: Olet vannaan enkeli, kun olet niin kaunis.
Päivänsilmä: En, lapseni. Olen metsän hyvä haltijatar.
Lauri: Metsän hyvä haltijatarko!
Päivänsilmä: Minä hallitsen salomaan kaikkia voimia. Kaikki minua
täällä tottelevat.
Liisa: Mutta miksi annoit noiden hirveitten noitain pelottaa meitä niin
kovin?
Päivänsilmä: Sentähden, että te aioitte valehdella.
Lauri: Se oli sangen pahasti tehty.
Liisa: Niin olikin.
Lauri (rukoilevasti): Etkö enää koskaan anna noitien pelottaa meitä,
Päivänsilmä?
Päivänsilmä: En, jos lupaatte aina olla kilttejä ja kuuliaisia.
Lauri ja Liisa: Me lupaamme ainakin koettaa tästä lähtien.
Päivänsilmä (silittäen Liisan tukkaa ja katsellen ystävällisesti
molempia lapsia): Siinä tapauksessa minä pidän teistä oikein paljon.
Lauri (miettiväisenä): Eikö silloin tarvitse pelätä, kun on kiltti?
Päivänsilmä (vakuuttavasti): Ei, poikaseni!
Liisa: Kun me vaan osaisimme kotiin!
Päivänsilmä: Kyllä te osaatte, minä näytän teille tien. — Tuolla
vasemmalla on korkea harju; kun nousette sille, näette sieltä pienen
punaiseksi maalatun, valkeanurkkaisen tuvan ja – – –
Lauri (iloisesti): Sehän on meidän kotimme!
Liisa: Niin, sehän on koti!
Lauri: Kuinka sinä olet hyvä, kun johdat meidät jälleen isän ja äidin
luo!
Liisa: Sinä meille varmaan marjatkin annoit?
Lauri: Ja annoit lähteen pulputa maasta.
Päivänsilmä: Minä en sitä tehnyt, mutta jos vähän varrotte, saatte
nähdä tuntemattomat ystävänne.
(Nousee kivelle, kohottaa taikasauvaansa metsää kohti ja lausuu
juhlallisella äänellä:) Pikku, Lippo, Teppo, Tippi, Pukki, Hippi,
tulkaa metsien suojasta, teitä Päivänsilmä kutsuu!
(Lapset vetäytyvät oikealle.)