Joulutonttujen lahjat.
(Erään kertomuksen mukaan vuorokeskusteluksi sovittanut A. h—d.)
Henkilöt: Tonttuisä. Nisse, Nasse, Nippe, Nappe, Rikki, Tikki,
tonttuja. Lippi, Hippi (tulevat myöhemmin).
Näiden lisäksi 2 tahi useampia muita tonttuja ja haltioita, jotka ovat
piilossa tonttujen teltassa.
(Salissa hämärää. Ääneti tontut parittain sipsuttavat sisään ja
istuutuvat heitä varten asetettujen pulpettien ääreen. Tonttuisä,
jonka myssyssä on suuri musta tupsu, istuutuu opettajan pöydän ääreen,
rykäsee vähän, asettaa silmälaseja nenälleen ja puhuu):
Pikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten
ja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku
ystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko
jo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?
Kaikki: Totta kai, totta kai!
Tonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!
Nisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä
on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa
yhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa
hevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin
yhden lukukauden.
Nasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon
kerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy
heidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia
lapsia opetuksessa. _Suulukko_ ei siis olisi heille vahingoksi. Vai
mitä arvelette?
Kaikki: Niin, todellakin on _suulukko_ sangen sopiva. Tuttu saa
suulukon.
(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei
sitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa
kimeällä äänellä.)
Nippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä
veljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän
isänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen
ja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä
tahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja
lämpöisen talvipuvun.
Nappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin
eilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.
Tonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta
rasiastaan, aivastaa ja sanoo):
Kas, sepä vasta oiva tyttö! Sepä vasta oiva tyttö! tyttö! — No!
jatkakaa!
Rikki (nousee nenäänsä hieroen ja hyvin miettiväisen näköisenä).
Tonttuisä: No, Rikki, eikö sinulla ole mitään sanottavaa?
Rikki: Kyllä, – – Ky-yllä – – tässä istuu pikku Pentti. Hän on hyvän
kodin lapsi, hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta – – (tässä
pysähtyy tonttu, sillä hän on niin huolissaan. Vihdoin hän kuiskaa:)
Pentti ei aina puhu totta.
(Kaikki tontut, jotka juuri iloitsivat Elsasta, pudistavat surullisina
päätään).
Rikki: Hän saa pienen valkean taulun kaulaansa. Sillä taululla on
sellainen merkillinen ominaisuus, että aina kun hän valhettelee, on
siinä heti suurilla kirjaimilla sana: "Valhe".
Tonttuisä (nyökäyttää päätään sanoen): Se lahja sopii hyvin
pikku Pentille. Taulu saa olla hänelle rangaistukseksi ja muille
varoitukseksi.
Tikki: Minä muistan Annaa. Hänen äitinsä on kuollut. Hänen kuolemastaan
asti on Anna keittänyt ruuan pikku siskoilleen ja isälle, joka on
päivät työssä. Siskoilleen hän on aina ystävällinen ja avulias.
Usein hän saa pukea heidät aamuisin ennen kouluun menoaan. Usein
hän saa parsia heidän sukkansa, jotka ovat niin huonot, etteivät
tahdo enää koossa pysyä. Olen ajatellut sinne ja tänne, mutta en
vieläkään ole keksinyt mitään sopivaa joululahjaa hänelle. Mitä isä
arvelee? Tonttuisä (nauraa, lyö sormella nenäänsä ja kysyy): Onko hän
koulussakin kiltti ja tarkkaavainen?
Tikki (nyökkää): On, on! Hän on kohtelias opettajalleen. Kiltti ja
tarkkaavainen hän on myöskin. Sekä hänen isänsä että opettaja toivovat
hänestä hyvää ihmistä.
Tonttuisä: Niin, niin, hyvä ihminen hänestä varmaan tulee. Hänelle
käy aina hyvin. Suureksi tultuaan ei hän ole kärsivä mitään puutetta.
Kodin ja konnun, hevosia ja lehmiä, lampaita ja porsaita saa hän yllin
kyllin, sillä hyve ja ahkeruus palkitsevat itse itsensä. — (Ottaa
hyppysellisen nuuskaa ja aivastaa) – – – Jatkakaa!
(Nisse ottaa esille paketin, jossa on suuret silmälasit, ja koettaa
niitä nenälleen).
Tonttuisä: Mihin sinä niitä aijot? Eiväthän lapset tarvitse käyttää
silmälaseja?
Nisse: K-y-y-yllä —! Täällä istuvat Aili ja Ilona. He saavat parin
silmälaseja, joiden avulla he voivat nähdä, että monet heidän
tovereistaan ovat kiltimpiä ja taitavampia kuin he, vaikka he aina
pitävät itseään luokan etevimpina.
Tontut: Niin, niin, Aili ja Ilona saavat silmälasit.
(Kuuluu jyrinää, ovi avautuu ja kaksi tonttua juoksee sisään aivan
hengästyneenä. Heillä on kaksi suurta paperiarkkia kädessään. Kuivaten
hikeä otsaltaan asettuvat he Tonttuisän eteen.)
Tonttuisä: No, katsokaahan Lippiä ja Hippiä, jotka tulevat tänne henki
kurkussa ja suuret plakaatit kädessä! Mitä kerrottavaa teillä on?
Lippi (kumartaa Tonttuisälle): Niin, hyvä Tonttuisä, se on niin, että
me molemmat olemme lukukauden alusta asti pitäneet silmällä muutamia,
jotka olemme merkinneet syntipukiksemme.
Hippi: Ei toki _pelkkiä_ syntipukkeja; on minulla ollut suosikkinikin.
Tonttuisä: Niin, niin, Hippi, kyllä tiedän sinun olevan hyväsydämisen
tontun. Aina sinä näet mieluimmin _hyvät_ puolet. Mutta tietysti meidän
on kuultava ikävätkin asiat. Mitä te toiset arvelette; emmekö säästä
hyviä uutisia viimeiseksi ja salli sen vuoksi Lipin alkaa?
Kaikki muut: Niin, niin, tietysti! Ikävät asiat ensin!
Tonttuisä: Kas niin, Lippi, lateleppas syntiluettelosi!
Lippi: Minun täytyy saada lukea muistiinpanoistani, muutoin en muista
mitään. N:o 1) Helmi on koko lukukauden aikana tuskin kaksikymmentä
kertaa tullut ajoissa kouluun. Hän hidastelee aina kotona eikä
milloinkaan tottele, kun äiti kehoittaa häntä lähtemään. N:o 2) Väinö
on kolmasti kivittänyt naapurin koiraa ja monet kerrat usuttanut omaa
koiraansa suutarin kissa-paran kimppuun. N:o 3) Almalla on aivan
auttamaton halu kielitellä tovereistaan. Hän koettaa päästä opettajan
suosioon pitämällä huolta siitä, mitä toiset tekevät. N:o 4) Osmo
jättää aina läksynsä viimeiseksi. Hän juoksentelee pitkin vuoria
ja mäkiä ja sisään tultuaan on hän niin väsynyt, että väkisinkin
tahtoo nukkua kirjan ääreen. N:o 5) Maija ja Matti ovat pitäneet
pulpettinsa niin hirveässä epäjärjestyksessä, että näyttää siltä kuin
niissä olisi ollut Jerusalemin kauhea hävitys. Kotona he ovat yhtä
huolimattomia ja epäsäännöllisiä; he heittävät vaatteensa mihin sattuu,
sensijaan että ripustaisivat ne naulaan; he töhrivät vihkonsa; he
eivät tahdo tulla peseytymään; eivätkä he koskaan tiedä tavaroistaan.
N:o 6) Pekka, joka on niin iso poika, tekee usein kiusaa pienemmille
tovereilleen, tyrkkii heitä ja tappelee heidän kanssaan. Hän tekee
hirveästi pilaa Hermannista, joka sanoi tilaavansa Koiton. "Sellaisesta
jonninjoutavasta raittiuslehdestä en minä antaisi 5 penniäkään.
Ennemmin minä ostan markallani neljä paperossilaatikkoa ja poltan, niin
näkevät, että minä olen mies", sanoi hän. — Uh, huh, nyt minä en enää
jaksa.
Tonttuisä: No, kylläpä se olikin hirveä juttu.
Kaikki toiset: Niin, kauheata se oli; emme me jaksa kuunnella niin
paljon pahaa.
Tonttuisä: No niin, Hippi, kerroppas sinä nyt jotain parempaa, muuten
me rupeamme voimaan pahoin.
Hippi (kumartaa): Erkki on aivan Väinön vastakohta. Kun torpparin vanha
hevonen ei jaksanut vetää puukuormaa mäkeä ylös, otti Erkki ja purki
aika paljon puita kuormasta omaan kelkkaansa sekä työnsi sitten kuormaa
takaapäin, niin että hevonen pääsi hyvin mäestä ylös. — Esterillä
itsellään oli hyvin nälkä. Mutta kun mäkituvan Liisalla ei ollut
yhtään ruokaa koulueväiksi, antoi hän hänelle suurimman osan omista
eväistään. — Ville oli toimittamassa jotain asiaa tehtaalla. Siellä
suuret tehtaanpojat tahtoivat saada hänet juomaan olutta. Kun hän sanoi
kuuluvansa Toivonliittoon, pilkkasivat he häntä hirveästi, Mutta siitä
hän ei vähintäkään välittänyt. — Suoma on koko koulun avuliain tyttö.
Aina kun hän näkee jonkun, jota hän voi palvella, on hän heti paikalla
valmis. Hän kantoi vanhan emäntä Luukkkosen vesiämpärin, hän selitti
läksyn Reinilän Annille, hän oli Penttisellä ja auttoi emäntää lasten
vaatteiden paikkaamisessa. — Urho koettaa aina rakentaa rauhaa, kun
toiset pojat kinastelevat, ja sitten hän on kierrellyt ympäri kylää
hankkiakseen Koitolle uusia tilaajia. — Ja Vilho ja Saima kokoovat
kerran kuukaudessa kaikki kylän lapset kotiinsa suureen tupaan ja
leikkivät Toivonliittoa heidän kanssaan. — Kas niin, nyt ei minulla ole
enää mitään kerrottavaa.
Tonttuisä: No, siinähän olikin jo koko joukko hyviä ansioita. Tonttuisä
iloitsee ihan sielunsa pohjasta kuullessaan puhuttavan sellaisista
kilteistä, kunnon lapsista. Kuulkaas nyt te toiset! Mitä on hipin ikävä
joukko saava rangaistukseksi kaikista synneistään?
Nisse: Minä ehdotan, että me jollain tavoin nyt varoitamme heitä emmekä
heti rankaise.
Nasse: Mutta, Tonttuisä, meidän on tarkoin pidettävä heitä silmällä ja
jos he eivät _tee parannusta_, niin kyllä he saavat nähdä, mitä sitten
ensi jouluna tulee.
Toiset: Oikein sanottu, hyvä, hyvä!
Tonttuisä: Ja entä kiltit lapset?
Nippe: Me kuiskaamme kaikille ihmisille, että pitäisivät paljon, paljon
heistä, jotta niistä kilteistä lapsista olisi elämä oikein valoisa ja
kaunis.
Nappe: Niin, ja sitten me vielä autamme heitä kaikissa tehtävissään,
niin että ne sujuvat kuin tanssi.
Tonttuisä: Ja kaikkein paras palkinto on heille Jumalan mielihyvyys.
Tonttuisä: Hu, hu, huu miten pimenee; Onko teillä lyhdyt mukananne?
Tontut: Ei, meistä näytti kuu loistavan niin kirkkaasti, ettei niitä
tarvittaisi.
Tonttuisä: No, sitten meidän on lopetettava täksi yöksi. Tulevana
yönä jatkamme. Ottakaa silloin lyhdyt mukaanne! Silloin määräämme
joululahjoja muille tytöille ja pojille sekä opettajalle.
(Tontut sipsuttelevat pois paikoiltaan. Samassa tulee salissa
valoisempaa. He asettuvat piiriin ja pyörivät laulaen:)
(Oma sävel).
Hoh, hoh, hoi, ja heh, heh, hei
Ei oo huolta, ei, ei, ei,
Ja näin sitä mennään hyörähdellään,
Pyörähdellään hiljalleen.
Heh, heh, hei ja hoh, hoh, hoi,
Eikä kukaan kieltää voi,
Ett’ tonttuja ollaan, hyörähdellään,
Pyörähdellään hiljalleen.
Hih, hih, hii ja hoh, hoh, hoo,
Täytyy rientää kotiin jo,
Ja näin sitä mennään hyörähdellään.
Pyörähdellään kotiin päin.
Tonttuisä (lyö kämmenensä yhteen ja keskeyttää piirihypyn, tontut
kääntyvät lapsiin päin):
Mutta vaikka tonttuja
Ollaankin, niin lapsia
Vieraiksemme pyydämme,
Seuraks’ meille tulkaatte.
Majamme on matala,
Mutta kun on sopua,
Niin on tilaa kylliksi.
Pistetään siis marssiksi
Ja lähdetäänpä joukolla
Nyt syömään tonttuin namuja!
(Tontut lähtevät parittain ja lapset seuraavat heitä laulaen:) (Sävel:
Arvon mekin ansaitsemme.)
Ystävinä mennään sitte,
Vaikka ootte tonttuja.
Kauniisti te hyppelitte.
Laulukin oi' kaunista.
Mutta kaikkein kauneintanne
Annoitte te neuvoissanne.
Lal la la j.n.e.
(Sitte saapuvat he yhdessä tonttujen kuusilla, sammalilla y. m.
koristettuun asuntoon luokan sivulla. Tontut jakavat lapsille nisusia
ja omenia. Kun lapset lähtevät, laulavat tontut jäähyväisiksi:) (Sävel:
Juokse porosein.)
Mekin lapsia
Ollaan oikeita,
Vaikka luultiinki
Tonttu-ukoiksi.
Hyvästi nyt vaan.
Toiste tavataan!
Toivomme on se,
Että saisitte
joulun riemuisan,
Oikein ihanan,
Juhla verraton
Joulust’ tulkohon!
Joulu-aattona.
Henkilöt: Joulupukki, Nisse ja Nasse.— tonttuja, Pekka, Eeva, Eero,
Liisa, Lauri, Anna, Matti, Ville, Elli, Yrjö — koululapsia.
(Näyttämö kuvaa koulusalia, jonne lapset ovat kokoontuneet joulukuusen
ympärille.)
Lapset (pyörivät piirissä kuusen ympärillä ja laulavat; sävel:
"Tervehtii jo meitä — ").
Taas on joulu meillä,
Juhla armahin.
Lunta onpi teillä —
Tuli sittenkin!
Pimeyden poistaa
Kuusi kaunoinen,
Niinkuin tähdet loistaa
Silmät pienoisten.
Joulu, valon juhla,
Ilon, riemun vaan,
Kaikille se tuhlain
jakaa lahjojaan!
Joulu-ukko kulta,
Saavu sukkelaan!
Saisikohan sulta
Hieman makeaa?
Vielä paljon muuta
Sulla varmaan on.
Kunhan pussis suuta
Avaat verraton!
Pekka ottais’ pyssyn,
Eeva es’liinan,
Matti talvimyssyn,
Lauri lapikkaat!
(Kolkutusta kuuluu ovelta, lapset avaavat oven ja sisään astuu
joulu-ukko. Tytöt niiaavat syvään, pojat kumartavat.)
Pukki: Hyvää iltaa, hyvää iltaa, armas pikkuväki! Kauaksi kuulin
heleän laulunne. Vai pukin pussia vuotetaan! Kukapa ei teitä tahtoisi
ilahuttaa, jouluporsaat. Oh, oikein vanhoja silmiäni huikasee — en
tiedä mitkä enemmän loistavat, kynttilätkö, vai teidän katseenne,
pienet ystävät. No, kuinka teidän laitanne nyt on? Oletteko olleet
kilttejä ja ahkeroita?
Eeva (niiaten): Koetettu ainakin on, pukkisetä.
Pukki (nipistäen Eevaa poskesta): Vai niin, typykkä, jos kerran olette
koettaneet olla kilttejä, on joulupukki teihin tyytyväinen. Mutta
ennenkuin jaan lahjani, tekee minun mieleni kysyä teiltä, tahdotteko te
myöskin ensi vuonna koettaa olla oikein kilttejä ja tottelevaisia.
Kaikki: Kyllä, kyllä, hyvä joulupukki, kyllä me tahdomme koettaa.
Joulupukki: Mutta rakkaat voileivänpopsijat ja rasavillit, tietäkää,
että minä olen utelias ukko. Tahtoisin kernaasti vielä myös tietää,
mitä te toivotte tulevaisuudelta. Onko joku teistä ajatellut sitä?
Matti: Kyllä, monta kertaa, rakas joulupukki.
Eeva: Pukki kulta, me leikimme aina kotona "Mitä sinä toivot" tai
"Millaista on, kun me tulemme suuriksi".
Joulupukki: No, nyt minä istun tähän teidän keskellenne ja te saatte
ruveta kertomaan. (Kaikki lapset kokoontuvat pukin ympäri. Ei kukaan
käännä selkäänsä katsojiin päin tai asetu ukon eteen.) Sinä pikku Eeva
saat ensin kertoa, mitä sinä aijot tehdä.
Eeva (arasti): Mutta ethän naura, jos sen sanon.
Joulupukki (silittäen hänen päätään): Sano, sano, pikku tyttöseni!
Eeva: Oi, pidän niin paljon nukeista ja tiedän, kuinka sanomattoman
ikävää on, kun ei ole omaa nukkea. Perustan suuren nukketehtaan ja jaan
sitten joka joulu nukkeja kaikille köyhille pikku tytöille.
Joulupukki: Olet vielä hyvin, hyvin pieni, Eevaseni, mutta sinulla on
hyvä sydän ja voit sen kautta suuria aikaansaada.
Eeva (niiaten): ja sitten — sitten — Joulupukki (kehottaen): Mitä
sitten?
Eeva: Tahtoisin tulla yhtä hyväksi kuin äiti. Et usko, kuinka hyvä hän
on.
Joulupukki: Nyt ainakin uskon, Eeva.
Eero (vakavana): Minä toimitan maattomille maata, niin että ei
kenenkään tarvitse kontuaan jättää, vaan että oman tuvan voi omalle
palstalle rakentaa. Silloin paljon kurjuutta ja kyyneliä säästyy.
Joulupukki: Mitä sinä tiedät kurjuudesta ja kyynelistä, pikku mies?
Eero: Isän täytyi lähteä torpastaan viime syksynä — nyt asumme Anttilan
saunassa.
Joulupukki: Me toivomme että uusi aika on koittava, se sinulle voimaa
kärsimään antaa, kunnes käsivartesi on voimakkaaksi kasvanut.
Liisa: Sanoit, että uusi aika koittaa — silloinhan tytötkin saavat
vapaasti toimia?
Joulupukki: Kaikki, kaikki naiset ja miehet yhteisvoimin yhteistyöhön
kodin ja isänmaan hyväksi.
Liisa: Sitten kun Eero on toimittanut maattomille maata, kuljen
minä mökistä mökkiin, torpasta torppaan ja koetan opettaa ihmisiä
rakastamaan kotikontuansa, etteivät he sitä jätä, vaan kaikki voimansa
sen edestä uhraavat.
Anna: Ota minut mukaasi, Liisa, kulkemaan mökistä mökkiin, kodista
kotiin. Minä järjestystä ja puhtautta opetan. Siisti, kaunis ympäristö
tekee mielen iloiseksi ja virkeäksi, ja ilo ja sopusointu asuvat
kotoisen kurkihirren alla.
Joulupukki: Pidän teistä, tytöt, mutta älkää väsykö kesken.
Lauri: Minä olen Toivonliiton poika ja olen oppinut, että Suomen suurin
kirous ovat väkijuomat. Sitten vasta voidaan ryhtyä parannuspuuhiin,
kun ne ovat poissa. Minä raittiudelle elämäntyöni uhraan.
Elli: Nälkä vie meiltä sielun ja ruumiin voimat. Minä perustan suuren,
suuren keittiön, jossa kaikki köyhät saavat ruokaa eikä kenenkään
lapsen tarvitse lähteä kerjuulle, vaan jokainen pienokainen saa olla
isän ja äidin luona ja huolettomana viettää lapsuutensa päivät.
Matti (vanhin joukosta): Kouluja me ennen kaikkea tarvitsemme. Vasta
kun tietämättömyys kansastamme katoaa, koittaa Suomelle onnen päivä.
Minä joka kylään kouluja perustan.
Joulupukki: Sinä Pekka olet niin miettiväisen näköinen, mitä sinä aijot
tehdä?
Pekka (isompi poika): Äiti aina sanoo siellä kotona, että kansamme onni
riippuu siitä että se tuntee Jumalan ja seuraa Hänen tahtoansa. Minä
aijon papiksi ja koetan auttaa kansaani siinä suhteessa.
Joulupukki: Oikein teet, nuori ystävä; ja nyt, pikku Ville, on sinun
vuoroosi.
Ville (hyvin pieni poika): Rakas joulupukki — älkää suuttuko, mutta
minä lyhennän kaikkien pikku poikien läksyt, että he vähän enemmän
ennättävät juosta ulkona.
Joulupukki (taputtaen Villeä päähän): Sinä pieni piimäsuu, et ainakaan
näytä siltä, että läksyt sinua olisivat rasittaneet! (Iloisesti.)
Olette kaikki hyviä lapsia ja uskon varmasti, että yhdessä voimme tehdä
paljon hyvää Suomelle. (Taputtaen käsiään.) Hoi, veitikat, Nisse ja
Nasse, missä viivytte? Pikkuväki on ollut kilttiä koko vuoden ja aikoo
vast'edeskin olla. Nyt avataan pussin suu ja saa nähdä eikö sieltä
löydy yhtä ja toista makeaa ja hauskaa. (Lapset supisevat iloisesti
keskenään. Nisse ja Nasse, kaksi tonttua, tulevat ja laulavat:)
Terve teille, lapset,
Vanhat tuttavat,
Pienet valkohapset,
Äidin porsahat!
Kylmä ompi siellä,
Lumi peittää maan —
Tontut ilomieliä
Tänne tallustaa.
Täällä lämpiävät
Vanhat sydämmet.
Terve kerran vielä,
Lapsi-kultaset!
(Joulupukki puuhaa pussin kanssa. Tontut kantavat omenakoria ympäri
tarjoten jokaiselle.)
Nisse: Katsokaa, pienet, kuinka kauniita punaisia omenoita! Aivan kuin
teidän poskenne, omenanjyrsijät!
Nasse: Ne ovatkin kasvaneet Tonttulan joulupuun oksilla ja pienin ja
kaunein joulunhengettäristä poimi ne ja lähetti teille.
Eeva: Rakkaat tontut, antakaa minulle kaikkein suurin ja kaunein omena.
Nisse (katsoen Eevaa silmiin): Mitä — oletko sinä, pikku typykkä, jo
noin itsekäs? Minun täytyy varmaankin antaa sinulle kaikkein pienin.
Eeva (arasti, niiaten): Veisin sen sairaalle veikolleni, tonttu-setä.
Hän ei saa ollenkaan nähdä joulukuusta tänä vuonna.
Nisse: Vai niin onkin asianlaita. Sitten annan sinulle kaksi omenaa.
(Eeva kiittää.)
(Yrjö on koko ajan seisonut erillään muista. Tonttu vetää hänet esiin
ja vie pukin luo.)
Nasse: Kuka tämä on, joka ei näytä ollenkaan iloiselta?
Pukki (ottaen Yrjöä kiinni olkapäästä): Kuka sinä todella olet? En ole
huomannut sinua ollenkaan koko iltana. Tulitko nyt vasta?
Yrjö: Olen kyllä ollut täällä alusta asti. Mutta — mutta — en ole
koettanutkaan olla kiltti. Olen monasti ollut laiska ja tottelematon
ja sain niin huonon todistuksen, että äiti itki kauvan aikaa. Enhän
nyt voi olla iloinen. Kuusen kynttiläthän ovat vain hyviä varten. Oi,
pukki-setä, anna minun lähteä täältä pois!
Pukki: Sinusta koituu vielä kunnon mies, joulu on sovinnon ja hyvien
päätöksien juhla. Katso, kuinka kuusen kynttilät tuikkivat kirkkaasti
ikäänkuin tahtoen rohkaista sinua vast'edes olemaan hyvä. Joka
avomielisesti pahat tekonsa tunnustaa, hän saa täydellä sydämellä
ottaa osaa jouluiloon. Iloitse siis, poikaseni, meidän kanssamme.
Jouluilo, kuusi, makeiset — kaikki on myös sinua varten. — Tämä on
ollut ihmeellinen jouluilta. Luulen, että pienet ystäväni sen kauan
muistavat. Vakavuus ja ilo ovat käyneet käsi kädessä. Mutta kuusen
ympäri piiriä pyörimään joka mies — sitten Nisse ja Nasse saavat jakaa
kullekin käärönsä. (Kaikki käyvät piiriin kuusen ympärille ja laulavat,
sävel: "Me kainoja, pieniä, heikkoja vaan":)
Oi, laulaos lapsi, kun laulaa sä saat —
Nyt lumi se peittävi metsät ja maat -—
Vaan yö kun on kylmin ja pisin, niin tuo
Se armahan joulun taas pienoisten luo.
ja kuusi on kaunis ja kirkas — ja vie
Se aatteemme tähtiin — ei suruja lie.
Oi, kaunis on lapsuus ja jouluinen yö —
Ja kohta se alkaa se elämän työ!
(Esirippu.)
Laurin ja Liisan seikkailut.
Yksinäytöksinen satunäyteimä leikkineen ja lauluineen.
Henkilöt: Lauri, torpanpoika, 9 vuotias. Liisa, hänen sisarensa, 7
vuotias. Päivänsilmä, saloseudun hyvä hengetär. Pikku, Lippo, Teppo,
Tippi, Pukki, Hippi y.m. tonttuja. Vähintäin kaksi noitaa.