Niilo: Niin, ja ajatelkaas, siskot kiusasivat meitä piirtämään malleja
heille. Kyllä me sentään voimme jutella, vaikka piirrämmekin.
Tuomas: Älkää uskoko häntä, kun hän sanoo, että he "kiusasivat." Me
pidämme molemmat piirtämisestä. Kuulkaahan, saammeko nostaa tämän
pienen pöydän lähemmäksi teitä?
Liisa ja Jaakko (kiiruhtavat auttamaan): suurimmalla mielihyvällä,
siitähän tulee oikein hauskaa! (Kaikki järjestyvät.)
Jaakko: Hohhoo, kyllä tämä elämä on vaivalloista, kun näin nuorella
ijällä täytyy lauvantai-illallakin istua ahertelemassa.
Niilo: Tyhmyyksiä, veliseni. Eihän tämä ole mikään tavallinen
lauvantai-ilta; kolme viikkoa ennen joulua on kaikki tavallinen
ajanlasku lakannut.
Liisa (kaataa pomrilia laseihin): Älkää uskoko, että hän on niin laiska
kun hän sanoo. Jaakko tekeytyy aina pahemmaksi, kuin hän onkaan. Mutta
nyt, tytöt ja pojat, koska tänään on syntymäpäiväni, tahtoisin jollakin
tavoin tehdä jotakin hyvää. Ja minäkös olen miettinyt, kuinka oikein
viettäisimme joulua tänä vuonna.
Niilo: Minä aijon viettää joulua sydämeni pohjasta. Aijon syödä
livekalaa ja puuroa ja torttuja, ja luistella, ynnä muuta.
Anna-Maija: Niin, jos ajattelemme vain itseämme, on Niilon ehdotus
kyllä hyvä.
Aino: Ohhohhoo, jos vain saisi isän, äidin ja muiden joululahjat
valmiiksi, niin, luullakseni, on väsymyksestä veltto kuin tyhjä
kummipallo, eikä jaksa ajatella mitään "hyvän" tekoa.
Tuomas: Kuulkaas nyt, arvoisat läsnäolijat, minun mielestäni voisimme
antaa puhevuoron arvoisalle emännällemme. Hänellähän on ehdotus, emmekä
saa sitä moittia ennenkuin olemme kuulleet sen.
Jaakko: Tuo Tuomas puhuu kuin kirja. Hänestä kyllä tulee vielä
professori jonakin kauniina päivänä.
Liisa: Tiedättekö, hyvät ystävät, kun opettajatar viime uskontotunnilla
puhui lauseesta: "autuaampi on antaa kuin ottaa", pisti päähäni, että
me voisimme keksiä jotakin hauskaa itsellemme ja muille, ja niinpä
tahdon nyt ehdottaa jotakin ihkasen uutta.
Niilo: Jatka, jatka, minä aivan halkean uteliaisuudesta.
Aino: Ohhoo, eiväthän pojat koskaan ole uteliaita! Me tytöthän vain
olemme.
Tuomas: Lörpötellä te ainakin osaatte! Oi, Liisa raukka, joka et saa
puhua loppuun asti. Nyt pääasia esille!
Liisa: Niin, tässä kaupunginosassa, jossa te ja me asumme, on paljon
köyhiä. Ja minä ehdotan, että jokainen meistä kuudesta etsii oikein
köyhän, yksinäisen ja kenties sairaan lapsen, jolle tahtoo valmistaa
hauskan joulun. Torilta ostaisimme pienen, pienen, sievän kuusen, sen
koristaisimme kynttilöillä ja paperikukilla. Jouluaaton iltapäivänä
veisimme sen tuolle lapselle, ja sitte veisimme myös vanhoja
leikkikalujamme ja vaatteitamme, joita haalisimme kokoon.
Tuomas (nousee ja heiluttaa paperiarkkia, jolle hän on piirtänyt):
Eläköön, Liisa, sinä olet tytöistä parahin! Siihen asiaan minä suostun.
Mitä te muut sanotte?
Anna-Maija: Hyvä juttuhan se on, kunhan vain saamme luvan isältä ja
äidiltä.
Liisa: Se on tietysti _ensimäinen_ ehto voidaksemme panna asian toimeen.
Aino: Eläköön, minunkin päähäni pisti jotakin. Me voimme koota kaikilta
tutuiltamme heidän vanhat vaatteensa ja leikkikalunsa, ja niin voimme
antaa monelle, monelle köyhälle.
Liisa: Se oli oikein hyvä ajatus, Aino. Pyydän äitiä, että saamme
koota tavarat tyhjään huoneeseen alhaalla pihalla. Ja kuulkaas, jos
saamme oikein paljon tavaraa, niin puhumme köyhäinhoidolle. Se ottaa
kaikki, jota me emme voi käyttää. Mutta mehän voisimme pyytää jokaista
koulutoveriamme etsimään köyhän lapsen ja tuomaan meille.
Tuomas: Minullakin on tuumani. Kuulkaa, ajatelkaas, entä jos sitte
joulunpyhinä kokoisimme kaikki nuo köyhät lapset teidän suureen tyhjään
huoneeseenne, Liisa ja pitäisimme heille Toivonliiton kokouksen. Meillä
on uusi taikalyhty, jonka isä on hankkinut. Me näyttäisimme heille
nuo kauniit kuvat, jotka kuuluvat "Pikku kapteeniin", ja kertoisimme
kertomuksen myös.
Anna-Maija: Oi, kuinka hauskaa! Minä autan järjestämään kaikkea.
Jaakko: Tuohan kuuluu sangen hauskalta. Luulenpa, että liityn etenkin
juhlan työmiehistöön. Oksasen pikku Lassi, joka on vain kymmenvuotias,
oli eilen ollut juovuksissa kansakoulussa. Hänen isänsä on hirveä
juomari. Ja Lassin varmaan tarvitsisi kuulla jotakin Toivonliitostamme.
Anna-Maija: Niin, ja kenties voisimme perustaa oikean Toivonliiton
noiden köyhien lasten keskuuteen. (Syleilee Liisaa.) Sinä olet kunnon
tyttö, Liisa!
Jaakko (syleilee Tuomasta): Sinä, Tuomas, olet kunnon poika! Sillä
näetkös, Anna-Maija, hänhän se ensin keksi tuon Toivonliitto-jutun.
Olen oikein mielissäni tuosta ehdotuksesta.
Liisa: Lauvantai-illalla kuulutamme kokouksen koulussa viimeisellä
välitunnilla ja päätämme, mitä on tehtävä. Suostutteko siihen?
Kaikki: Kyllä, kyllä, eläköön!
Tuomas: Ja Liisasta tulee komitean puheenjohtaja.
Liisa: Ja sinusta tulee sihteeri. Ja nyt, arvoisat vieraat, pyydän,
että juotte lasin pomrilia ja syötte omenan. Olkaa hyvät!
(Kaikki ottavat pomrililasinsa.)
Esirippu laskee.
Alli Trygg-Helenius.
Risumummo.
Tapaus koulumatkalla.
Henkilöt: Risumummo; Matti ja Elli koulumatkalla.
(Näyttämö: Maantie ja sen takana metsä; tien vieressä pari kiveä.)
Risumummo (tulee esille kantaen risutaakkaa, pysähtyy ja lausuu
samannimisen runon):
Risutaakkani alla nyt horjun
Ei ainoat’ auttajaa.
Vilukuolon tuskin torjun,
Jopa nälkäkin ahdistaa.
Oli ennen auttelijoita,
Oli poskeni ruskoiset,
Ei silloin tarvinnut noita
Käsivarteni valkoiset.
Nyt — ryppyinen vaimorukka
Vene aaltojen murjoma,
Sydän särkynyt — harmaa tukka,
Ja autio maailma.
Oh, hoo! täytyy levähtää vähäisen, en jaksa kulkea askelta enään.
(Kuuluu laulua; Matti ja Elli, kirjat kainalossa, tulevat näkyviin,
laulaen "Kansakoululaisten laulua koulumatkalla"):
Me kuljemme nuoruuden kukkiessa,
Ja aamujen armaiden kastehessa;
Me kuljemme syksyt ja talvetkin
Yl’ nietosten, jäätyneen järvenkin.
Käv’ pirtti ahtahaks
Ja tiemme mieluisaks
Ja kulkumme laulu saa uljahaks.
Kun valkeuden Herran meit’ matkalla vie,
Ei pitkältä tunnu tää onnekas tie.
Mummo (itsekseen): Lapset ovat iloisia, he eivät vielä ole kokeneet
tämän maailman kovuutta. Niin ne iloisina visertelevät kuin lintuset
pesänsä reunalla. Onnelliset lapsukaiset! Jospa olisi koko elämänne
kulku yhtä keveä, kuin lapsuutenne koulumatka.
Matti: Hei, tulitei! Kolmen päivän perästä on lusiajuhla! Perjantai,
lauvantai ja sunnuntai, (laskee sormilla) — kolme pitkää päivää vielä!
Ja kolme kertaa täytyy vielä nukkua, ennenkuin se odotettu aamu
vaikenee. — Tiedätkö, Elli, minä en ole tällä viikolla tahtonut saada
läksyjänikään päähän, sillä on kuin joka rivin välistä joulukynttilät
loistaisivat silmiini. Eilen, kun minun piti laskea eräs oikein
vaikea lasku, en osannut ajatella mitään muuta kuin: "mitenhän monta
karamellia mahtaa löytyä siitä joulupussista?" Pitäisi minun sentään
osata läksyni tänään, sillä illalla paukutin kirjaani kolme kertaa
päähäni ja yöllä oli se minulla pään alla. Kuuleppas, osaanko? 2x1=2.
2x2 = 4 j.n.e.
Elli (keskeyttäen): Katsos, tuossa istuu vanha mummo. Hän näyttää niin
väsyneeltä ja surulliselta. Mutta kiltiltä hän näyttää, aivan niinkuin
isoäiti. Minäpä menen hänen luoksensa. (Hiljaa). Hyvää huomenta, vanha
mummo! Saammeko me kantaa risutaakkaasi; sehän on aivan liian raskas
sinulle. Eikö sinulla ole omaisia, jotka voisivat sinua kantamisessa
auttaa?
Mummo: Minulla oli kyllä kaksi lasta, samanlaisia kuin sinä ja veljesi.
Erkki raukkani tuli tehdastyöhön Helsinkiin ja alkoi juoda toveriensa
seurassa. Niin palasi hän eräänä päivänä sielultaan ja ruumiiltaan
murtuneena ja kuoli kotikaupunkimme sairaalassa. Väkijuomat riistivät
minulta reippaan, rakkaan poikani. (Peittää kasvonsa käsillään ja
itkee.)
Matti: Älä itke, mummo kulta! Sinähän olet kai kuullut, että
valtiopäivät ovat päättäneet karkottaa pois kaikki väkijuomat Suomesta.
Mummo (nousten iloisena ylös): Mitä sinä sanot, poikani, mitenkä me
voisimme sen tehdä?
Elli: Katsokaahan, mummo, me saamme sellaisen _lain_, joka kieltää
valmistamasta ja myymästä väkijuomia. Koko maassamme ei silloin ole
tippaakaan olutta, viinaa, viiniä, punssia tahi muita tuollaisia
ilkeitä juomia.
Mummo: Onko se todellakin totta, onko se totta? _Voisiko_ noin
onnellinen aika tulla rakkaaseen maahamme?
Matti: Se on Jumalan avulla tuleva, sanoi isä kotona, kun me kuulimme,
että valtiopäivät olivat hyväksyneet _kieltolain_ maahamme.
Mummo: Lapset, kun minä seisoin poikani kuolinvuoteella, ja kun hän
sanoi minulle: "Äiti, väkijuomat veivät minut ennenaikaiseen hautaan;
sano kaikille tuttavilleni, etteivät he koskaan niitä maistaisi!"
silloin ajattelin minä: tulee kai sekin päivä, jolloin nuo kauheat
kiusaukset poistetaan kansamme tieltä. Ja nyt, nyt olen tyytyväinen,
kun olen saanut kuulla, että sellainen vapautuksen päivä on tulossa.
Elli: Niin, kaikkihan saamme siitä suuresti iloita. — Mutta aika
rientää, kouluun täytyy ennättää. Annahan siksi, mummokulta, minun
kantaa risukimppuasi.
Mummo: Kiitos, tyttöseni! Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, mutta
liian raskas se on sinunkin hennoille hartioillesi. Sitäpaitsi
täytyy minun mennä Mattilaan näitä hakoja viemään ja teidän matkanne
luultavasti vie muuannepäin?
Matti: Eipä niinkään, me menemme kouluun, sehän on juuri Mattilan
tuolla puolella; sopii siis mainiosti, että minä otan mummon
kuorman selkääni. Kyllä tämä poika jaksaa. Ota sinä Elli kirjani ja
eväspullani, niin kiepsautan kuorman selkääni.
Elli (kuiskaa Matille): Emmekö anna mummolle pullaa, ehkä hänen on
nälkä?
Matti (nyökäyttää Ellille myöntävästi).
Elli (mummolle): Ettekö te, mummo, tahtoisi ottaa tätä Matin pullaa, ei
hän kuitenkaan jaksa sitä syödä koulussa, kun juuri söimme velliä kotoa
lähtiessä.
Mummo: Kiitos, kiitos, lapsikullat! Oikeinhan te olette kuin
pienet enkelit, jotka jumala on lähettänyt avukseni. En ole syönyt
murenettakaan eilispäivästä. Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle.
Hän teille palkitkoon, rakkaat lapset!
Elli (itsekseen): Ei ole syönyt mitään vielä tänään! Mummo rukka!
Lieneekö hänellä edes ketään, joka hänelle keittää joulupuuroa. —
Nytpä tiedän. (Matille.) Äiti antoi minulle eilen tämän kauniin rahan
jouluostoksiin, ja minä olen miettinyt oikein pääni pyörälle, mitä
sillä ostaisin. Nyt tiedän mitä teen. Sehän on ihan oma rahani, jolla
saan tehdä mitä tahdon. Minä pistän sen mummon taskuun. (Mummolle.) Se
oli vaan joulupukki, joka pistäysi taskussasi. — Mennäänkö nyt, ettemme
myöhästy koulusta. Saanko minä taluttaa sinua, kiltti vanha mummo?
(Auttaa mummoa ylös.)
Matti: Hei, vaan, nyt sitä mennään. (Ottaa kuorman selkäänsä.)
(Mennessä laulavat toisen säkeistön "Kansakoululaisten laulusta"):
Me maallemme oomme kuin aamuinen koi,
Min ruskosta päivä viel' valjeta voi,
Sen vihrehin laiho, min rakkaus luo,
Mi heelmien toivossa kukkia tuo.
Oi, oota kaunis maa,
Sun laihos kasvantaa;
Me joudumme taistojas taistelemaan
Ja kuormias kantaan, sua suojelemaan,
Sun uskoas, valkeuttas varjelemaan!