SOSIAS.
Kun sovinnon, katsokaas,
te teitte, Alkmenen kun lepyttelitte taas
ja teill' oli niin ilon into suuri.
(Vetäytyy pois.)
AMPHITRYON.
Oi taivas! Jok' askele kukkuroi,
joka tuokio kuormaa vain mun tuskani julman.
All' ahdingon tämän, polttavan pulman,
mitä uskoa enää, mitä enää sanoa voi?
NAUKRATES.
Mitä kuulimme hältä täällä nyt tapahtuneen,
käy niin yli luonnon, niin ihmett' on ihan,
ett' ennen se selvittää tulis tarkalleen,
kuin ryhdytte mihinkään vain vallassa vihan.
AMPHITRYON.
Niin, kaikk' avuks olkaa sille ponnistelulle.
Pani taivas teidät parhaiksi saapumaan.
Nyt katson, mi salliman vaihe on varattu mulle,
salaongelmast' otan selvän. Se mull' on vaan
himo polttava, eikä niin kammotulle
toki minusta tunnu kuolemakaan.
(Kolkuttaa talonsa ovelle.)
Viides kohtaus.
Jupiter, Amphitryon, Naukrates, Polidas, Sosias.
JUPITER.
Mikä meteli täällä? Ken oveen löi?
Mun kanssani kilvan ken isännöi?
AMPHITRYON.
Mitä nään, hyvät jumalat!
NAUKRATES.
Taivas! Mit' ihmettä, taikaa!
Kaks Amphitryonia eessäni nään yht'aikaa!
AMPHITRYON.
Tämä vetää kaiken vereni jäähän.
En kestä enää; täysi on loppu tää:
näen kohtaloni jo päästä päähän,
näky tää se kaiken selvittää.
NAUKRATES.
Mitä tarkemmin heitä katseeni tarkastaa,
sitä täydemmin kumpikin on ihan yhdenmoinen.
SOSIAS (siirtyen Jupiterin sivulle).
Hyvät herrat, tämä on oikea; toinen
on veijari, sietäis kuria ankaraa.
POLIDAS.
Todentotta, kuinka jos aprikoinen,
täst' ihmeest' en minä tolkkua saa.
AMPHITRYON.
Jo liioin ilvehti luihu ja katala loinen,
nyt raudalla tällä lumous ratkeaa.
NAUKRATES.
Seis!
AMPHITRYON.
Irti!
NAUKRATES.
Jumalat, hirmuja teettekö, hurja?
AMPHITRYON.
Saa koston nyt konnuudestaan veijari kurja.
JUPITER.
Pois kiihko, se tässä tarpeetonta on ihan.
Noin valloillensa jos kuka päästää vihan,
sen asia huonoksi vain pian arvataan.
SOSIAS.
Se on velho, sen on vehepussi poimussa hihan,
talon isännän muotoon se saa hänet muuttumaan.
AMPHITRYON.
Tuhat kohtaa iskua pitkin selkää
tuost' irvottelusta tuollaista puolusmiestä.
SOSIAS.
Mull' uljas on isäntä, moist' ei pelkää,
ei palvelijaansa hän salli piestä.
AMPHITRYON.
Minä viihdytän kostoni nyt vihan-kukkurastaan,
pesen häpeän tään veress' ilkiön. Tieltä pois!
NAUKRATES (häntä pidättäen).
Ei, Amphitryon kuink' itseään sotis vastaan?
Sota liian luonnoton meistä se ois.
AMPHITRYON.
Näin kunniaaniko ystävät kohtelee,
näin roistoa suojaa, ahdistamaan ei ryhdy,
mun kostooni itse ei ensimmäisinä yhdy,
vaan suuttumustani suistaa ja kahlitsee?
NAUKRATES.
Mitä päättää voimme ja minne päin?
Näky tää kaikk' aikeet ja toimet torjuu,
välill' Amphitryonin kahden näin
kaikk' intomme, alttiutemme kun horjuu.
Sitä teille jos ilmaisemme nyt, harhaan päämme
voi puskea, saada arvoton ansion.
Te olette Amphitryon, sen minkä näämme,
tuki Theben, sen voitonsankari verraton;
vaan myös sama täydelleen näkö toisell' on,
ja kumpi on oikea, siit' epätietoon jäämme.
Me väärälle puolelle emme käy,
ja veijari verisen loppunsa meiltä saa, vaan
hän teissä kätkeytyy ihan samaan kaavaan;
ja mitään kun ei eron merkkiä näy,
pian syynä on syyttömän vammaan ja haavaan.
Nyt hiljalleen koko laita ja laatu
tämän suokaa tutkia sokkelon;
ja petkuttajasta kun selvä on saatu,
ei tarvis virkkaa, mi velvollisuutemme on.
JUPITER.
Te puhuitte oikein. Tää näön yhtäläisyys
meit' epäillä kumpaakin hyvän antaa syyn.
Mua lainkaan ei loukkaa mielenne kahdapäisyys,
olen järkevämpi, en rupea syyttelyyn.
Meiss' ei näe eroa silmä, ja kärkkyväisyys
sitä juoneen käyttää voi hyvin kätkettyyn.
Minä, nähkääs, valtaan en vihan anna tulla,
en tartu miekkaan; huono lie
tämän ongelman selvittelyyn se keino ja tie;
on toinen, leppoisampi ja varmempi, mulla.
Niin, toinen meist' on Amphitryon,
ja Amphitryonilta näyttää kumpikin meistä.
Mun hälvennettävä nyt tämä hämmennys on,
ja niin minut tunteva koht' on jok' ainoa teistä,
niin selvän selvässä valossa tahdon seistä,
ett' ei edes hänkään enää kiistele, keistä
mä synnyin, vaan jo on vaiti ja sanaton.
Minä Theben kansalle kauttanne tahdon tuoda
toden puhtaan julki nyt, tiedon oikean suoda.
Ja onkin kieltämätt' ylen tärkeää
se tässä kaikille selvittää,
valo siihen täysi ja varma luoda.
Tätä vartoo vakuutusta Alkmene multa,
hänen maineensa kaiken tään hälyn solvaisulta
hyvitystä ja turvaa, ja hälle sen taata ma voin.
Hän siihen velvoittaa minun lempeni tulta.
Päämiesten parvi on näkevä valioin
hänen kunniansa kirkkaana niinkuin kulta.
Nuo toivotut todistajat pian saapuu. Sit' ennen
pitopöydälle kunnia suosiokas
suvaitkaa suoda sen ääreen mennen,
kuten kutsunut teitä on Sosias.
SOSIAS.
Hyvät herrat, en erehtynyt; sana tuo
epätiedon loppu, jo varmuus löytään:
on ainoa oikea Amphitryon
se Amphitryon, joka pyytää pöytään.
AMPHITRYON.
Oi taivas! Vieläkö syvemmä tallata vois?
Mun täytyykö kuunnella, veijari tuo mitä haastaa
päin silmiä, sallia näin hänen mieltäni raastaa,
ja vihani raivossa rankaisemaan sitä saastaa
käsivarttani nostaa mun eivät sois?
NAUKRATES.
Meit' älkää soimatko. Varromme luvallanne
vain selvitystä. Sen kauna ja kanne
näet pitihän saada raukeamaan.
En tiedä, voiko hän veijari olla,
mut puhuu ainakin kuin se, jolla
on oikea asia puolellaan.
AMPHITRYON.
Oh, heikot ystävät, petoksen liehijät, menkää!
On Thebessä muitakin mulla; ne noutamaan
nyt käyn, tämä joihin herjaus vimmaa henkää,
jotk' yhtyvät vihaani, kostooni oikeaan.
JUPITER.
Hyv' on, heit' odotan, heidän nähtensä voin
tämän riidan ratkaista tässä koht'ikään.
AMPHITRYON.
Vai luulet livistäväs, sinä konna, noin!
Vaan kostoni alta ei sua suojele mikään.
JUPITER.
Ei salli arvoni, että vastaan
nyt puheeseen noin loukkaavaan.
Hänet saan pian kaikesta raivonnastaan
sanall' ainoalla asettumaan.
AMPHITRYON.
Sua itse taivaan vallat ei varjella vois;
ja hornaan asti ma ahdistaa sua aion.
JUPITER.
Tuo aivan tarpeetonta kai on;
se kohta nähdään, etten ma pakene pois.
AMPHITRYON (syrjään).
Nyt, ennenkuin ehtii karata, kiirein toimin
kaikk' ystävät koolle, jotk' yhtyvät kostamaan!
Tääll' ankarin koht' asevoimin
se konna seulaksi survotaan.
Kuudes kohtaus.
Jupiter, Naukrates, Polidas, Sosias.
JUPITER.
Pois kursailut, minä pyydän, pankaa,
pian alle kattoni astukaa.
NAUKRATES.
Koko seikkailussa en järjen lankaa
todentotta voi minä erottaa.
SOSIAS.
Hyvät herrat, kummastelunne jo laata suokaa,
täynn' iloa illasta aamuun nyt syökää ja juokaa.
(Yksin.)
Miten siellä mahtavasti nyt käydä saan
minä sankaritöistämme kertomaan!
Povi halusta oikein jo polttaa ja huokaa;
enk' ikinä näin ole himoinnut ruokaa.
Seitsemäs kohtaus.
Merkurius, Sosias.
MERKURIUS.
Seis! Tännekö taas toit nokkasi norkkumaan?
Sinut, kirottu keittiönnuuskija, täälläkö tapaa?
SOSIAS.
Älä noin toki suutu!
MERKURIUS.
Vai tääll' olet uudestaan?
Tules tänne, niin sivelen selkää ja lapaa.
SOSIAS.
Jalo, uljas minä, ah, noin älä päästä,
sua rukoilen, vihaasi valloilleen.
Sosias, vähän Sosiasta säästä.
Ken itseään toki iskisi iloikseen?
MERKURIUS.
Kenen luvalla käytät sä nimeä tuota?
Siit' enkö jo kieltoa ankaraa
ma antanut uhalla, että sun turkasen vuota
tuhat sauvan iskua muuten tuntea saa?
SOSIAS.
Mut voimmehan kumpikin kai nimen pitää tuon
saman isännän käskyn ja vallan alla.
Olen Sosiaana ma tunnettu kaikkialla:
ole sinä se myös, ilomiellä sen suon.
Sinä kannalla yht' ole suvaitsevalla.
Kaks Amphitryonia mielin karmein
ne jääkööt riitaan ja rettelöön;
kun kaunaa he kantavat katkerin harmein,
sulo-sovussa Sosias kumpikin eläköön.
MERKURIUS.
Ei, yksi riittää; en osille ollenkaan
minä suostu, ma tahdon kaiken ja täyden.
SOSIAS.
Minust' ain' olet askelta edellä, seisten ja käyden,
veli vanhempi olet, ma nuorempi olla saan.
MERKURIUS.
Ei! Olla tahdon poika ma ainokainen;
on veljestä kiusa ja vastus vaan.
SOSIAS.
Oi sydän tyly ja tyrannimainen!
Edes varjonas olla mun salli.
MERKURIUS.
En varjonakaan.
SOSIAS.
Saa mielees jo säälin pilkahdus pikkarainen!
Sen verran suostua voit mua suvaitsemaan:
olen sulle varjo niin nöyrä ja kuuliainen,
kuin saatat toivoa konsanaan.
MERKURIUS.
Ei armoa! Sen lujan kuulet lain.
Viel' uhitella sit' uskallapas sa vain,
niin sun tuhat iskua turkkiis sataa.
SOSIAS.
Miss' oudossa masennuksessa mataa,
ah, Sosias parka, sun pakko on!
MERKURIUS.
Yhä rohkenetko sa, ruokoton,
nimen ottaa tuon, yli kieltoni mennen?
SOSIAS.
Ei, itsestäni en lainkaan haasta,
vaan eräästä vanhasta Sosiaasta, —
esivanhempiini hän kuului ennen, —
hänet raakamaisesti potkivat pois,
taloss' atria-aika juur'ikään kun ollut ois.
MERKURIUS.
Sinä mielestäs tuo houre ja riivaus häädä,
jos joukkoon elävien halu sull' on jäädä.
SOSIAS (syrjään).
Jos tohtisin, roitelisinpa sun kylkesi rupiset,
emäporton poika, peevelin pöyhkäpää!
MERKURIUS.
Mitä haastat?
SOSIAS.
En mitään.
MERKURIUS.
Jotain sa, luulen ma, jupiset.
SOSIAS.
Ei hiiskahtaneet ole huulet nää.
MERKURIUS.
Vaan portonpojasta jonkin huuli
nyt jotain hiiskui, sen korvani kuuli,
ei mitään sen ole vissimpää.
SOSIAS.
Papukaija kai pakisi, näin kun on kaunis sää.
MERKURIUS.
Jää hyvästi. Selkääs syyhy kun syttyy sulle,
niin tiedät, missä on voidetta vaivaan.
(Menee sisään.)
SOSIAS.
Kuink' atrian aika, oi vallat taivaan,
on kirottu aika sen äärestä karkoitetulle!
Mitäs voit! Vain kanna kuormat sa kohtalon,
sen sokkojen oikkujen orjaksi itsesi vyötä,
käy liittoon, jok' oikea sulle on:
osakumppani Sosias onneton
saa olla ja onneton Amphitryon.
Kas tuolla hän tuleekin, hyvä seura myötä.
Kahdeksas kohtaus.
Amphitryon, Argatiphontidas, Posikles sekä
muuta saattojoukkoa, Sosias (syrjemmällä, muilta kätkössä)
AMPHITRYON.
Tähän jääkää, herrat. Sivulta seuratkaa,
tähän valmiiksi kaikki nyt järjestäykää,
ja vasta, kun tarvis on, esiin käykää.
POSIKLES.
Tää isku, sen ymmärrän, mielenne kuohuun saa.
AMPHITRYON.
Miten mietinkin, kuolettavint' on se tuskan tulta!
On lempi, on kunnia murskana multa,
ja toinen toista on karvaampaa.
POSIKLES.
Jos moinen on todella tuo samankaltaisuus,
niin vaimonne virhettä tekemättä. .
AMPHITRYON.
Ah, ei sovi tässä suvaitsevaisuus.
Jo pelkkä erehdys rikos on suoraa kättä,
ja tahtomattakin mennyt on viattomuus.
Mill' erehdyksiä moisia verhota voiskin,
ne koskee hermoomme herkimpään;
ja järki jos vielä ne anteeks soiskin,
ei lempi suo, ei kunnia ikinään.
ARGATIPHONTIDAS.
Minä moisiin en päätäni vaivaa, mut herroja noita
ma vihaan ja heidän kehnoja arvelujaan.
Mua kuohuttaa, kun ei kuhnailuaan he voita, —
moist' uljas mies ei hyväksy milloinkaan.
Kun päällikkö käskee, ei pitkiä pohdinnoita,
vain puske päin hänen puolestaan!
Ei suosi Argatiphontidas sovitteluita.
Ei kiltisti kuuntele kunnian mies, kun saa
vihamiehelt’ ystävä herjoja ilkkusuita,
ei kuule muuta kuin kostoa kutsuvaa.
En käräjöi minä viikkoja, kuita,
sanon: ensi työksi, kun sisu kuohahtaa,
läpi miehen, ilman metkuja muita,
vain upota miekka ja hurmeess' uita!
Niin, vei mihin veikin, ei vilku taaksi
tiell’ Argatiphontidas, kohti kun astutaan;
ja katsottehan minut arvokkaaksi,
ma pyydän, ett' iskeä kuoliaaksi
sen hirtehisen minä itse saan.
AMPHITRYON.
Nyt tulkaa!
SOSIAS (Amphitryonille).
Ma heityn herrani jalkojen juureen,
anon palkkaa kirotun vimmani vaatimaa.
Minut piestä, peitota, suomia, surmata saa,
jos siit' on viihdyke vihaanne suureen:
sen ansaitsen, niin mua rangaiskaa,
mull' ei ole sanaa vastaan sanottavaa.
AMPHITRYON.
Ylös! Mikä sun on?
SOSIAS.
Minut kauniisti karkoitetaan;
menoss' olin kuin muutkin ruokia ruhtomaan
enk' arvannut, mitä atria ties se:
siell' että mä omasta sauvasta saan.
Se uus minä, toisen itsenne palvelusmies se
taas pieksi — ei seitsemän pirua pahemmin piesse.
Saman kohtalon vainoon ankaraan
nyt jouduimme, herra, ja sama on tulos:
teist' Amphitryon pois puserretaan,
kuten minust' on Sosias suomittu ulos.
AMPHITRYON.
Mua seuraa!
SOSIAS.
Täss' eiköhän varminta vartoa vaan?
Yhdeksäs kohtaus.
Kleanthis, Amphitryon, Argatiphontidas.
Naukrates, Polidas, Posikles, Sosias.
KLEANTHIS.
Oi taivas!
AMPHITRYON.
Mitä on kauhu tuo?
Mikä minussa niin sinut pelkoon saikaan?
KLEANTHIS.
Ah, olette tuolla ja täällä ihan samaan aikaan!
NAUKRATES.
Vain rauhass' olkaa! Hän saapuu ja suo
kooll' ollessa kaikkien toivotun selvityksen,
ja kuulemamme jos vain ovat tosia nuo,
teilt' ottaa hän pois tämän huolen ja hämmennyksen.
Kymmenes kohtaus.
Merkurius, Amphitryon, Argatiphontidas, Naukrates,
Polidas, Posikles, Kleanthis, Sosias.
MERKURIUS.
Hänet näette kohta, ja tietkää, ett' edessänne
ylijumala itse on ylhäinen,
joka muodoss' Alkmenelle armaassa astui tänne,
hänen tähtensä jättäen tanhuat taivahien.
Merkurius olen taas minä, jolla
ajan rattona täss' oli pikkuisen pehmittää
sitä, jonka muodossa mun piti olla;
nyt lohdutusta hän voi tuta ylpeää:
ketä jumalan sauva noin huomiolla
on kohdellut, kunnia sille jää.
SOSIAS.
Olen, herra Merkurius, nöyrin palvelijanne.
Hyvin tyytynyt oisin ilman huomiotanne.
MERKURIUS.
Nyt Sosias olla hän saa, luvan täyden suon.
Olen kyllästynyt noin kamalan rumaan naamaan,
menen taivaaseen jo ambrosiaa ma saamaan,
pois sillä sen joutuen huuhdon ja juon.
(Lentää taivaaseen.)
SOSIAS.
Mene vaan ja, taivas suokoon, myös pysy siellä!
Mua raivo sull' ylen suuri ol' ahdistaa;
enp' elämässäni nähnyt vielä
noin juuttaanmoista jumalaa.
Yhdestoista kohtaus.
Jupiter, Amphitryon, Argatiphontidas, Naukrates,
Polidas, Posikles, Kleanthis, Sosias.
JUPITER (pilvessä, kotkineen ja salamoineen, jyrinää ja leimauksia).
Näe, Amphitryon, ken on kilpaajas, että on näin
sun muotoas itse Jupiter suvainnut käyttää.
Nämä merkit selvälleen hänet sulle näyttää;
se riittää aivan, ma arvelen, viihdyttäin
olos oikealleen kaikin päin,
ja rauha ja lempeys jälleen rintasi täyttää.
Mun nimeni, alati palvottu kaikilla mailla,
huhut sopimattomat kaikki se painaa pakoon.
Ei häpeäks ole millään lailla,
kera Jupiterin jos joutuu jakoon;
päinvastoin se olla voi iso kunnia vaan,
ylijumala itse kun käy kera kilpaamaan.
Ei valittamista lemmelles suo tämä vaihe.
Ei, minulla tässä on täysi aihe,
miten jumala olenkin, mustasukkainen olla.
Mitä vaivaa näinkin, on sun koko olennolla
Alkmene; ja armasta mielelles kaiketi lie,
ett' on oman puolison muoto ainoa, jolla
hänen suosioonsa on auki tie;
hänt' ettei itse Jupiter valtansa kaikin
ikiloistoin kiehtoneensa kerskata voi;
ja että sen, mitä häitä hän saikin,
hänen hehkuva sydämensä vain sulle soi.
SOSIAS (syrjään).
Kyll' osaa Jupiter kullata pillerin karvaan.
JUPITER.
Jätä siis suru synkkä, jonk' ahdistaneen sua arvaan,
sen polte jo tyyten tyynnytä. Poian saat
sinä vaimostas. Herkuleen hän nimeä kantaa,
hänen täyttää töittensä maine kaikk' aavat maat.
Minä ett' olen suojelijas, tuta kaikkien antaa
sun suopea onnes, sen suomat anteliaat.
Koko maailman minä kadehtimaan
tuon saatan onnesi kukkuroita.
Todeks uskoa saat sinä toiveita noita,
ne kätkeä rintaan riemuavaan.
Rikos niit' on epäillä rahtuakaan:
sanat Jupiterin, ne tuomioita
on kohtalon kaikkivaltiaan.
(Katoaa pilviin.)
NAUKRATES.
Todell' ihanat ennustukset ja erikoiset...
SOSIAS.
Hyvät herrat, jos sanan pienen vihjata saan,
niin heitätte onnittelunne moiset
nyt sorvaamatta kerrassaan:
niiss' yhdytte hommista huonoimpaan;
ja vaivautuu vain toiset ja toiset,
korulauseita kohteliaita kun vaihdellaan.
Kovin meitä nyt korkea Jupiter kunnioittaa,
kovin yllemme kaikkea hyvyyttä koota koittaa.
Pian pettämättömän onnen koi
talon tuhansin antimin kukkuroi,
ja poikakin syntyy ja maill' ison maineen voittaa,
kaikk' on niin oivaa, kuin olla voi;
vaan paras, kun nyt kukin hiljaa kotiinsa kulkee,
vait aprikoi, mitä aprikoi;
näet tällaisista ei pakinoi,
vaan suunsa visusti viisas sulkee.