"Olette tehneet, sanon minä", sanoi laivuri rauhallisena, "siitä on
minulla selvänä todisteena kirjeenne taskussani."
Bill seisoi hetken yhdellä jalalla, sitten toisella ja läksi lopulta
hiljalleen lönkyttämään keulaan.
Aina päivälliseen saakka ei laivuri kuullut mitään merkillisempää,
mutta juuri kun hän oli lopettanut päivällis-aterian, syöksyi vanha Ned
sisälle raivoisana ja suuttuneena.
"Bill on varastanut päivällisemme, sir", huusi hän ollenkaan
kursailematta.
"Kuka?" kysyi laivuri kylmästi.
"Bill... Bill Smith!"
"Kuka?" toisti laivuri vielä kylmemmin.
"Bill Smithin haamu", murisi Ned, "on ottanut päivällisemme ja hän ja
Tommy Brownin haamu ahmivat nyt yhdessä sitä minkä ehtivät."
"Miten minä sitä voin auttaa", vastasi laivuri välinpitämättömästi.
"Miksi annoitte?"
"Tunnettehan te Billin, sir", sanoi Ned. "Minä olen vanha mies, kokki
ei kelpaa mihinkään, eikä Simpson yksinään uskalla häneen ryhtyä."
"Tyhmyyksiä", sanoi laivuri. "Ettehän toki te kolme merimiestä pelänne
yhtä haamua. Tiedättekö mitä teidän tulee tehdä?"
"Emme?!"
"Ottakaa virsikirja ja lukekaa, niin katoo hän kuin tuhka tuuleen."
Ned riensi kannelle, nojautui mastoon ja kirosi kunnes väsyi. Kokki
ja Simpson kuuntelivat kunnioittavasti ja kuiskasivat aina kun vanhan
miehen muisto petti.
Loppupuolella matkaa kärsivät molemmat rikokselliset kaikkia niitä
tuskia, joita ystävien kadottaminen tuottaa. Laivuri ei ollut mistään
tietävinään, ennenkuin saavuttiin Northseaan. Silloin tuli hän
kannelle, kainalossaan molempien aaveiden vaatteet ja kutsui luokseen
Nedin.
"Kuulehan", sanoi hän lujasti.
"Niin!"
"Heti kun saamme laivan kiinni, menet sinä maalle ja noudat poliisin.
En oikein tiedä mitä olisi tehtävä..."
"Kyllä, kyllä, sir", mutisi vanha Ned.
Laiva laski laituriin ja kiinnitettiin. Mutta samassa päästi laivuri
leveän naurun, nähdessään miten molemmat haamut yht'äkkiä tarttuivat
nyytteihinsä, hyppäsivät yli laivan syrjän ja läksivät juoksemaan minkä
jaloista lähti. Perämieskin nauroi ja keulasta kuului heikko, iloton
kaiku.