Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1909.
On merkillistä, miten ihmiset voivat olla huvitettuja juoruamisesta.
Nyt ovat he saaneet päähänsä, että minä aion mennä naimisiin,
ja ainoastaan siitä syystä, että minä pari kolme kertaa olen
vieraskutsuissa istunut pöydässä erään nuoren tytön vieressä ja silloin
tietysti, kuten kohteliaan pöytänaapurin tulee, vilkkaasti keskustellut
hänen kanssaan. Enempää ei tarvita, ennen kuin tullaan kysymään:
saanko onnitella? Mutta ehkä se voi olla oma syyni. Minun iälläni ja
vakaantuneessa asemassani yksityisdosenttina ja useitten tieteellisten
aikakauslehtien aputoimittajana ei pitäisi enää mennä tanssiaisiin
ja muihin sentapaisiin huvitteluihin. Nehän ovat vain tyttärien
naittamista varten. Varatuomarit ja luutnantit, teidän paikkanne on
siellä!
Hän näytti aina niin viehättävältä vaaleissa, keveissä
tanssipuvuissaan, ja vapaasti hän osasi puhella; mutta pelkkä ajatus
siitä, että täytyisi olla hänen kanssaan alituisesti, päivästä päivään,
vuodesta vuoteen, on tehnyt hänet minulle vastenmieliseksi. Mene
tiedä, eikö vain koko homma ole pantu toimeen näin myöhään, huvikauden
loputtua, ainoastaan saadakseen tämä mieluinen tapaus aikaan.
Miksikä ei. Minä en mene ensinkään sinne. Ainahan jonkun tekosyyn
löytää: joku tapaamani matkalla oleva ystävä, jokin tärkeä työ — niin
tämä sitä paitsi olisi täyttä totta, sillä minun täytyy toden teolla
ryhtyä uusimpaan teokseeni, saadakseni sen vuoden loppuun valmiiksi. Se
kasvaa vain käsissäni.
Ensiksi tahdon minä vain selkeästi ja yleiskatsein koota tulokset
keskustelu-illoistamme. Ystäväni, korkeasti kunnioitettu esimiehemme,
oli asettanut keskusteltavaksi kysymyksen: "voidaanko otaksua että
naisen vapautuminen tulisi olemaan välttämättömänä seurauksena
sosiaalisten aatteiden voitosta?" Tämä antoi aihetta vilkkaaseen
väittelyyn. Minä otin silloin vain vähän osaa siihen. Koko asia
oli minulle vielä uusi. Mutta siitä lähtien ei se ole lähtenyt
ajatuksistani. Se on kieltämättä tärkeä osa sosiaalisesta kysymyksestä,
ja täytyy olla sokea tahi tunteeton voidakseen elää meidän aikanamme
välittämättä siitä, innostumatta siitä, toimimatta sen hyväksi, joko
sitten ajattelee sen ratkaisun tapahtuvan kumouksen tahi valtaavan
uudistuksen muodossa.
Näytelmäni "Ihanteita", esikoisteokseni sillä alalla, syntyi
välittömästi sen illan vaikutuksesta. Melkein tietämättäni pukeutuivat
tunteeni siihen muotoon. Koko teos on jonkinlainen siveellinen
uskontunnustus, jonka olen syvästi tuntenut, ja toiminta siinä on
mielestäni hyvin vaikuttava. Olen vakuutettu, että teos esitettynä
on tekevä syvän vaikutuksen, se on tempaava mukaansa ja hurmaava,
vaikkakin muodollisessa suhteessa siinä vikoja olisi. Pari kuukautta
sitten jätin sen samalla kertaa kolmelle teaatterin johtokunnalle.
Vastausta en ole vielä saanut, mutta teaatterimme ohjaaja, jonka
kanssa olen hieman tuttu, puhutteli minua äsken kadulla ja ilmaisi
minulle täyden hyväksymisensä. Sen jälkeen olen vielä paljon syventänyt
ainetta, olen laajentanut sitä ja tahdon koettaa auttaa kysymyksen
ratkaisua.
Ensiksi teen lavean historiallisen yleiskatsauksen naisasiaan,
johonka varsinkin englantilaiset kirjailijat ovat antaneet arvokkaita
aineksia. Kieli tekee tosin minulle vähän vaikeutta, mutta sen minä
kuitenkin helposti voittaisin, jollei se veisi minulta liiaksi aikaa.
Minä aion sentähden käännättää muutamia tärkeimpiä kohtia, ja olenkin
jo ilmoittanut siitä sanomalehdissä. Se kirjeitten paljous, jonka
sain vastaukseksi, oli niin valtava, etten ole vieläkään rohjennut
lukea niitä läpi. Useimpia niistä seuraa tarpeettomia tiedonantoja
elantosuhteista y.m.s. Mitä se minuun kuuluu, milloin hän on syntynyt,
jonka tulee kääntää minulle. Ja mitä iloa siitä on minulle, että hän
osaa virheettömästi ääntää. Siinä tapauksessa miellyttää minua E.
Kellerin vastaus enin. Siinä on vain lyhyesti viittaus ilmoitukseeni
ja alla nimi ja asunto. E. Keller ei ole varmaankaan vaivaava minua
pitkillä selityksillä. E. Keller saakoon toimittaa käännöstyön minulle.
Vahinko vain, että hän asuu niin kaukana, melkein ulkopuolella
kaupunkia. Mutta eihän se haittaa. Liikunto raikkaassa ulko-ilmassa on
tekevä minulle hyvää, ainakin on se haihduttava harmiani tuon tyhmän
juoruamisen vuoksi.
Puolen tunnin kuluttua alkaa kutsut. Paha, etten voi nähdä sitä
nolostumista, jonka pois jäämisen! on synnyttävä sekä niissä, jotka
tahtoisivat onnitella minua että niissä, jotka tahtoisivat tulla
onnitelluiksi.