I.

Kahden viikon kuluttua saattoi asia tulla esitellyksi senaatissa ja

täksi ajaksi aikoi Nehljudof matkustaa Pietariin. Ellei olisi menestystä

senaatissa, jättäisi hän anomuksen Keisarilliselle Majesteetille, kuten

asianajaja oli neuvonut. Siinä tapauksessa ettei nyt valitus tulisi

otetuksi huomioon, mihin asianajajan mielestä oli valmistuminen, koska

kassatsiooniaiheet olivat hyvin heikot, saattoi se pakkotyöhön

tuomittujen joukko, johon Maslova kuului, tulla lähetettäväksi kesäkuun

ensi päivinä. Valmistuakseen seuraamaan Maslovaa Siperiaan,--ja sen oli

Nehljudof lujasti päättänyt tehdä,--piti nyt ensin matkustaa maatiloille

ja järjestää siellä asiansa.

Ensiksikin matkusti Nehljudof Kusminskin suurelle maatilalle, joka oli

lähimpänä, mustanmullan vyöhykkeessä, ja josta oli päätulot. Hän oli

asunut tällä maatilalla lapsuudessaan ja nuoruudessaan, oleskeli siellä

kaksi kertaa täysikäisenäkin, ja oli kerran äidin pyynnöstä saattamassa

sinne saksalaista isännöitsijää ja järjestämässä tämän kanssa taloutta,

niin että hän jo kauvan sitten tunsi maatilan asiat ja talonpoikien

suhteet konttoriin, s.o. tilanomistajaan. Talonpoikien suhteet

tilanomistajaan olivat sitä laatua, että he olivat kokonaan riippuvaiset

konttorista. Nehljudof tiesi tästä jo ylioppilaana ollessaan, kun hän

kannatti ja levitteli Henry Georgen oppia, ja tämän opin vaikutuksesta

oli antanut isän-perintönsä talonpojille. Sitten kuin hän oli ollut

sotapalveluksessa ja tottunut kuluttamaan noin 20 tuhatta ruplaa

vuodessa, olivat tosin kaikki nämät hänen tietonsa kadottaneet sitovan

voimansa hänen elämäänsä nähden, unohtuneet, eikä hän koskaan enää

kysynyt itseltään mistä nuo rahat tulivat, jotka äiti hänelle antoi,

vieläpä koetti olla sitä ajattelematta. Mutta kun äiti oli kuollut, kun

perintö oli vastaanotettava ja omaisuuden hoitamiskysymykset

ratkaistavat, syntyi hänelle jälleen kysymys hänen suhteistaan

maanomistukseen. Noin kuukautta ennen olisi Nehljudof vielä sanonut

itselleen, ettei hän pysty muuttamaan olevia oloja, etteihän hän itse

hallitse maatilaa,--ja olisi enemmän tai vähemmän rauhoittunut, kun asui

kaukana paikalta ja sai vaan sieltä rahoja. Mutta nyt, vaikka oli

hankkeissa Siperian matka ja vaikka hän arvattavasti tulisi joutumaan

monimutkaisiin ja vaikeisiin suhteisiin vankilamaailman kanssa ja hänen

yhteiskunnallinen asemansa ja erittäinkin rahansa olisivat kylläkin

olleet tarpeen, hän kuitenkin päätti ettei hän enää jättäisi asiaa

entiselleen, vaan tekisi, vaikkapa omaksi vahingokseenkin, siinä

muutoksen. Tässä tarkoituksessa hän päätti olla pitämättä maatansa

omassa viljelyksessä, ja jättää se halvasta hinnasta talonpoikien

haltuun, tehdä heille mahdolliseksi päästä riippumattomiksi

maanomistajasta. Ei mennyt Nehljudofin huomion ohitse, vertaillessaan

maanomistajan asemaa maaorjain isäntään, että maan antaminen

talonpoikien haltuun maan viljelemisen sijaan palkkalaisten avulla oli

jotenkin samaa kuin orjien siirtäminen päivätöistä rahaverolle. Tämä ei

ollutkaan mikään kysymyksen ratkaisu, vaan oli ainoastaan askel sen

ratkaisemista kohden: se oli ainoastaan ylimeno raa'asta vähemmän

raakaan väkivallan muotoon. Näin hän siis aikoikin menetellä.

Nehljudof saapui Kusminskiin keskipäivän tienoissa. Kaikessa kohden

koettaen saattaa elämänsä yksinkertaisemmaksi hän ei sähköittänyt

tulostansa, vaan otti tavalliset nelipyöräiset kyytirattaat

parihevosilla kestikievarista. Kyytiimiehenä oli nuori poika, yllään

neliniitinen kauhtana, joka oli vyötetty poimujen mukaan vyötäryksiä

alempaa. Se istui kyytimiehen tavoin kuskipukilla syrjittäin ja puheli

sitä mieluummin herran kanssa, kun heidän puhuessaan vikaperä, ontuva,

valkoinen aisahevonen ja sivulle valjastettu kuihtunut hevoskaakki

saivat kävellä, mihin ne aina olivat kovin halukkaat.

Kyytimies kertoi Kusminskin isännöitsijästä, tietämättä kuljettavansa

isäntää itseä. Nehljudof tahallaan oli sanomatta hänelle.

--Kyllä on fiini saksalainen,--puhui kaupungissa asunut ja romaania

lukenut kyytimies puolittain kääntyen kyydittävän puoleen ja nappaisten

pitkää niskaansa vuoroin ylhäältä ja vuoroin alhaalta:--ajelee

voikkoskolmikolla, ja annas kun pääsee emäntineen tielle, niin koetappas

kelvata hänelle! Talvella joulun aikaan tuotettiin suureen taloon kuusi,

minäkin olin vieraita tuomassa: sähkövalon kanssa; se se vasta korea

oli. Semmoista ei maalla näe! Paljon se on rahoja kokoon haalinut! Mikäs

hänen on, kun on herrana talossa. Sanotaan hänen ostaneen hyvän talon.

Nehljudof luuli jo olleensa kokonaan väliäpitämätön siitä kuinka

saksalainen hoitaa ja käyttää hyväksensä hänen tilustansa. Mutta

pitkäruumiisen kyytipojan kertomus oli hänelle vastenmielinen. Hän

ihaili kaunista päivää, sakeita, pimeneviä pilviä, jotka joskus

peittivät auringon, toukoja kohoilevine kiuruinensa, vihertämään alkavia

metsiä, niittyjä, joille oli jo laskettu hevoset ja karjat, ja peltoja

kyntäjinensä,--mutta kuinka ollakaan, hänestä vaan yhä tuntui, että

jokin painosti mieltä, ja kun hän kysyi itseltään mitä se oli, niin

muisti kyytimiehen kertomuksen saksalaisen isännöimisestä Kusminskissa.

Tultuaan Kusminskiin ja ryhdyttyään asioihin Nehljudof unohti tämän

tunteen.

Konttorikirjojen selaileminen ja keskustelut pehtorin kanssa, joka

lapsekkaasti koetti tuoda esiin, kuinka edullista oli, että talonpojilla

oli vähän maata ja että kartanon tilat piirittivät heidän maitansa,

vahvistivat Nehljudofia vielä enemmän aikeissaan lopettaa oma maatalous

ja antaa koko maa talonpojille. Konttorikirjoista ja pehtorin puheista

hän sai tietää, että, kuten ennenkin, kaksi kolmannesta parasta

kyntömaata viljeltiin omilla työvoimilla ja uudenaikaisilla

maanviljelyskoneilla, mutta jälellä oleva kolmannes oli annettu

talonpojille urakalla muokattavaksi viidestä ruplasta tesättinältä (1,09

hehtaarilta), s.o. viidestä ruplasta oli talonpojan kolmasti kyntäminen,

kolmasti äestäminen ja kylväminen tämä maa-ala, sitten niittäminen

vilja, paneminen lyhteisiin ja vieminen riiheen, s.o. suorittaminen

työt, jotka vapaassa urakassa olisivat maksaneet vähintäin kymmenen

ruplaa tesättinältä. Talonpojat maksoivat työllänsä kaikesta, mitä

konttorilta tarvitsivat, kalliimman hinnan mukaan. He tekivät työtä

laitumen, polttopuun, perunanvarsien edestä, ja olivat kaikki velkaa

konttorille. Niinpä takamaista, jotka annettiin talonpojille arennille,

otettiin neljä kertaa suurempi vuokramaksu kuin minkä niiden hinta olisi

tuottanut korkona viiden prosentin mukaan.

Kaikesta tästä Nehljudof oli jo ennenkin tiennyt, vaan nyt se oli

kuitenkin hänelle uutta, ja hän vaan ihmetteli kuinka hän ja kuinka

kaikki hänen asemassaan olevat ihmiset saattoivat olla näkemättä

tämmöisten olojen kieroutta. Isännöitsijän todistelemiset, että, maan

siirtämisen kautta talonpojille, koko maanviljelyskalusto menisi

hukkaan, koska siitä ei voisi saada neljättäkään osaa sen ostohinnasta,

että talonpojat turmelisivat maan ja että Nehljudof yleensä tulisi

paljon kadottamaan tämmöisen siirtämisen kautta,--kaikki tämä vaan

vakuutti Nehljudofia siinä, että hän menettelee oikein antaessaan maan

talonpojille ja luopuessaan suuresta osasta tuloja. Hän päätti panna

asian toimeen heti, jo tällä käynnillään. Kylvetyn viljan korjaaminen ja

myyminen, maakaluston ja tarpeettomien rakennuksien myyminen, se kaikki

oli isännöitsijän tehtävä hänen jälkeensä. Mutta itse hän nyt pyysi

isännöitsijää kutsumaan seuraavaksi päiväksi talonpojat kokoon kolmesta

kylästä, jotka olivat kartanon tilusten ympäröimät, ilmoittaakseen

näille aikomuksestansa ja sopiakseen hinnasta.

Tuntien mielihyvää oman lujuutensa vuoksi isännöitsijän väitteitä

vastaan ja alttiutensa vuoksi uhrautumaan talonpoikien hyväksi, tuli

Nehljudof konttorista ja miettien esillä olevaa asiaa käveli talon

ympäri kukkaslavojen välitse, jotka olivat jätetyt tänä vuonna

hoitamatta (vastapäätä isännöitsijän asuntoa oli lava rikottu), kulki

pitkin lawn-tennis kenttää, jolla rehenteli sikuri, ja pitkin

lehmuskäytävää, missä hän oli tavallisesti kävellyt sikaria polttamassa

ja missä hänen kanssaan oli keikaillut kolme vuotta sitten heidän

luonansa vieraillut kaunis Kirimova. Mietittyään lyhykäisyydessä sen

puheen, jonka hän huomenna pitäisi talonpojille, meni Nehljudof

isännöitsijän luo ja teetä juodessa vielä kerran keskusteli tämän

kanssa, miten koko taloudenpito olisi tilitettävä. Sitten hän tuli aivan

rauhallisena ja tyytyväisenä hyvään asiaan, joka oli hänellä hankkeissa

talonpoikien hyväksi, suuressa rakennuksessa olevaan huoneeseen, joka

oli aina ollut varattu vieraille ja nyt oli valmistettu hänelle.

Tässä pienenlaisessa puhtaassa huoneessa oli venetsialaisia maisemia

seinillä ja peili kahden ikkunan välissä. Huoneessa oli puhdas

vieterivuode ja pikku pöytä vesikarahvin, tulitikkujen ja

kynttilänsammuttajan kanssa. Suurella pöydällä peilin luona oli hänen

kapsäkkinsä avattuna, josta pisti esiin hänen toalettikapineensa ja ne

kirjat, jotka hän oli ottanut mukaan: venäläinen tutkimuskoe

rikoksellisuuden laeista, samaa sisältävä yksi saksalainen ja yksi

englantilainen kirja. Hänen oli ollut aikomus lukea näitä kirjoja

vapaina hetkinään maalla ollessaan, mutta nyt ei ollut enää aikaa ja hän

tahtoi panna maata ollakseen huomenna varhemmin valmiina keskusteluun

talonpoikien kanssa.

Nurkassa seisoi vanhanaikuinen nojatuoli mahonkipuusta leikkauksien

kanssa, ja nähtyään tämän nojatuolin, jonka muisti olleen äidin

makuuhuoneessa, nousi hänen sydämmeensä aivan odottamaton tunne. Hänen

tuli yhtäkkiä sääli sekä taloa, joka tulisi menemään rappiolle, että

puutarhaa, joka menisi umpeen, metsiä jotka tulisivat hakatuiksi, ja

noita karjapihattoja, talleja, työkaluliitereitä, koneita, hevosia ja

lehmiä, joita kaikkia, olkoonpa vaikkei hänenkään toimestaan, kuitenkin

ylläpidettiin ja hoidettiin--sen hän tiesi--suurilla voimain

ponnistuksilla. Ennen oli hänestä näyttänyt helpolta luopua tästä

kaikesta, mutta nyt häntä säälitti ei ainoastaan tämä, vaan itse maa ja

puolet tuloista, jotka nyt olisivat olleet niin tarpeen. Ja heti

ilmestyivät hänen käytettäväkseen järjen päätelmät, joiden mukaan olikin

aivan tyhmää ja tarpeetonta luovuttaa maata talonpojille ja hävittää

omaa taloutta.

»Maata en saa pitää hallussani. Mutta pitämättä sitä hallussani en minä

voi ylläpitää koko tätä taloutta. Paitsi sitä minä lähden nyt Siperiaan,

ja on minulla siis sekä talo että maatila tarpeeton--puhui yksi

ääni.--Se on kyllä niin,--puhui toinen ääni:--mutta ethän sinä ijäksi

jää Siperiaan. Jos sinä menet naimisiin, niin sinä voit saada lapsia. Ja

samassa kunnossa kuin sinä vastaanotit maatilan, täytyy sinun se antaa

poiskin. On olemassa velvollisuuksia maata kohtaan. Helppohan on

hävittää kaikki, antaa pois, mutta hyvin vaikea on panna kaikki kuntoon.

Ennen kaikkea sinun täytyy tarkkaan ajatella omaa tulevaisuuttasi ja

päättää mitä aijot itsesi kanssa tehdä ja sen mukaan sitten järjestää

omaisuusasiatkin. Onko päätöksesi todellakin pysyväinen? Ja

vielä--menetteletköhän sinä todellakin omantuntosi mukaan, näin

menetellessäsi, vai etköhän menettele ihmisten vuoksi, saadaksesi heiltä

kiitosta.» Näin kyseli itseltään Nehljudof eikä voinut olla myöntämättä,

että se, mitä hän ajatteli ihmisten tulevan hänestä sanomaan, vaikutti

hänen päätökseensä. Ja mitä enemmän hän ajatteli sitä enemmän ja enemmän

nousi uusia kysymyksiä ja sitä mahdottomammilta ne tuntuivat ratkaista.

Päästäkseen näistä ajatuksista hän paneutui viileään vuoteeseen ja

tahtoi nukkua, että sitten huomenna virkeällä päällä voisi ratkaista ne

kysymykset, joissa hän nyt oli sekaantunut. Mutta pitkään aikaan hän ei

saanut unta; avatuista ikkunoista tulvi paitsi raitista ilmaa ja kuun

paistetta myöskin sammakkojen kurinaa, sekaisin satakielten lirkutusten

ja vihellysten kanssa, yksi lauloi kaukana puistossa, toinen ihan

ikkunan alla vastapuhjenneessa sireenipensaassa. Kuunnellessaan

satakieliä ja sammakoita muisti Nehljudof tirehtöörin tyttären

piaanonsoiton; muistettuaan tirehtöörin, muisti Maslovan, kuinka tämän

huulet sammakkojen kurinan tavalla vapisivat hänen sanoessa: »jättäkää

se kokonaan». Sitten alkoi saksalainen isännöitsijä laskeutua

sammakkojen luo. Häntä olisi nyt pitänyt estää, mutta hän laskeutui

kuitenkin, vieläpä muuttui Maslovaksi ja alkoi moittia Nehljudofia:

»minä olen pakkotyöläinen, mutta te olette ruhtinas».--»Ei, en anna

perää,--ajatteli Nehljudof, heräsi ja kysyi itseltään:--Teenkö siis

oikein vai väärin? En tiedä, ja minulle on yhdentekevä. Nyt pitää

nukkua.» Ja hän itse alkoi laskeutua sinne minne olivat kiivenneet

isännöitsijä ja Maslova,--ja siellä päättyi kaikki.