miekan, aikoo poistua. Vastaan tulevat Marsyas ja Teutates).
TEUTATES:
Tuoss' oiva miekka, katso, Marsyas!
MARSYAS:
Ei mieli tee —
(Ottaa loput keihäistä ja vie pois).
TEUTATES (Notokselle, yhä miekkaa tarkastellen):
Miehellä nuiva mieli.
NOTOS:
Särkyikö huilu?
TEUTATES:
Veli kaatui.
MYRKKYRI (tulee äkkiä):
Pojat!
Ratsuille herrat nous. Kas tässä kelmit!
(Lyö viinikannun pöytään).
TEUTATES:
Ei ryypätä me Niilin rutaa, mies.
MYRKKYRI:
Herroille myrkkysekasotkut! Meille
Ens' maisti manalasta vain. Pien' naukku
(Juo)
Kas niin!
(Ojentaa Teutateelle)
Mies kurkistapas pohjaan. Onko,
— häh — rutaa taikka mutaa.
(Teutateelle)
Tulisuus,
Aurinko, kosteus ja herkkyys, voima
Kiimassa siellä velloo.
(Ottaa maljan Teutateelta, juo ja ojentaa Notokselle).
Imettäjäs
Juo malja. Hei, mies! Nännin jätettyäs
Liet tyhjää haukkonut kuin kala maalla.
(Notos ottaa kannun, mutta viivyttelee)
No, mies! Jo rukoiletko jumalia —
Varkaita, karjan näpistelijöitä —
Tyrrheeniläiset rosvot, kentaurit
Ja panit vastaas irvistävät. Kas,
Nuo irvinaamat höröttävät tälle
Röhöttävälle maailmalle — Juo!
NOTOS:
Mielisti veli, mutta uumoilen
ett' ihmiskarvan jälleen vetäis niskaan —
Tää viininjumala. Näät, nyljin sen
Jo tuonaan pois.
MYRKKYRI:
Ho — hoo. No hetken sentään
Voi ihmissutten ulvonnassa juoda
Ja ulvoa. Kas, pian kukkuroillaan
On viime ryyppy. Ylen yleinen
Kuin petos näät on, veli, myrkkyköynnös.
Se kielten kärkeväin ja punahuulten
himottuin kautta rypäleitään tarjoo.
Se hehkuu koskettaissa käden kättäs.
Katseista varjokkaista uhkuu se —
sylistä naisen ryöhää pohjasakka.
Kateus, röyhkä valta, köyry orja
Vieressä uurnan häärää apureina.
Viel' luonnon umpimähkäisyys ja raakuus
Sen ihmist' ivaavaiset muotopuolet,
Siin aidattu tuo viinamaa on musta,
Jost' täyden viime ryyppys juot, jos et lie
Elukka lajias. — Mutt' toistaiseksi
Latkimme iapsekasta lientä tätä
He, juo!
NOTOS:
No maljas, myrkkyri!
Esirippu.
NELJÄS NÄYTÖS.
Tapahtuu Cirtan linnassa keväällä v. 202 e.Kr.
Näyttämö:
Avara linnan huone, joka vasemmalle jatkuen erottuu täältä vain
pylväiköllä. Oikealla ovi. Taustalta leveät matalat portaat vievät
puutarhaan, jossa juuri nousseen aamuauringon kirkkaassa valossa
Adonis-juhlan iloisinta osaa vietetään. Näyttämöllä molemmin puolin
portaita loimottavat soihdut, mutta niiden valo kalpenee kokonaan
puutarhasta tulvaavassa valossa.
Yksityisiä kisailevia pareja ja ilakoivia ryhmiä näkyy puutarhasta.
Koko taustan liikehtiminen antaa aavistuksen toiselta puolen
itämaisen raivokkaasta, toiselta puolen kreikkalaisen hienostuneesta
Adonis-juhlasta.
Esiripun noustessa riehuu lähimpänä joukko menaadeiksi puettuja impiä
toisilla tyrsos-sauvat ja soihdut käsissä, toisilla kumeasti soivat
käsipaukut. Tanssivat räikeän soiton pauhatessa kiihkoisata tanssia.
Katoavat nopeasti. Samassa alkaa kuoro näkymättömänä laulaa:
Vuolteessa virtavan veen
Valkeat vaimot on kylpeneet,
Myrttien tuoksuvain alla
On immet jo uinuneet.
Vartensa valmiit on hekkumaan
Sulorintoja paisuttavaan.
Vetreät miehet jo rientäkää,
Sylien hurma te riistäkää.
Lyhvet on riemujen hetket,
Lyhvet on ihmisten retket.
Impi orvokkituoksuinen
Kaarrellen lymylehdikkoon
Sinut luoksensa huuhuelee,
Liekiten liittävi karkeloon,
Yhteiseen elon karkeloon!
Yhteiseen ilon hurmioon!
Aurinko onnea tervehtää,
Onnea ihmiset, syleilkää!
Lyhvet on riemujen hetket
Lyhvet on ihmisten retket!
HELIKE (juosten nauraen, avatuin sylin takaa-ajavan Prokleen edellä):
Et saa, et saa! Nyt etpä muistakaan
Kuin näytellä sun tulee! Pahansuopaa
Nyt näytät Erosta, jok' kiusaa, piinaa
Lempeensä nääntyväistä Psykeä. —
Sylin sa riennät avoimin. Se loppu
Vast' on.
PROKLES:
Niin mutkikasko näytös?
HELIKE:
Niin
Ja minä, Psyke, valitan ja itken —
Mutt' kostan sulle kylmyydellä oiti,
Kun lepyt jälleen. Sitten syleily!
Niin järjestys on näytöksen.
PROKLES (nauraen):
Pois seikat
Niin monet! Jos on päätös syleily,
Niin kiire päätökseen. Pääseikka vain
Täll' erää, Psyke!
(Riistää Heliken syliinsä, rientävät puutarhaan. Marsyas, Notos ja
myrkkyri etunenässä saapuvat viinikannut kädessä. Myrkkyrillä on
päässään ruususeppele.)
MYRKKYRI:
Dionysoon malja!
(Juovat).
Hän joka naaman yhtä hurskaaks maalaa. —
THEVESTA (juosten puutarhasta ja vetäen Marsyaan mukaansa):
Muut vievät, jollet tule — —.
MARSYAS (kohottaen viinikannuaan):
Perhosten
Ja kyyhkyläisten malja!
(Poistuu Thevestan kanssa puutarhaan).
MYRKKYRI:
Jäniksen,
Ykspäisen jäärän, puskevaisen pukin
Myös kunniaksi. (Juo) Afroditen karjaan
Ne kuuluu kaikki. Kaitsijaansa kuvaa
Kuin peili naista.
(Puutarhasta astuu Masinissa synkkänä Notoksen ja myrkkyrin väliin).
MASINISSA (ärtyneesti):
Mitä täällä teette!
MYRKKYRI: (kumartaen nopeasti):
Kaks orjaa juo, kun lempii Afrodite
Adonis-parkaa, jota pettää hän
Dionysoon vuoks ja salaa tältä taas
Aresta lempii, joka mustasukka
Hefaistos-äijän vuoks on syystä. — Mutta
Keväisin palaa Afrodite taas
Kuin ensilemmen kainon hurskas impi
Adonis-houkan syliin. Viimeisen
Tään lemmen vuoks me juomme, valtias.
(Kumartaa)
MASINISSA (synkästi):
Aloe niin ei piikikäs kuin kieles.
(Itsekseen)
Mutt' tuhat väkää vaikka joka piikkiin
Viel' liität ja ne tunget sieluun saakka,
On raatelus vain lääke, laimennus
Mua syövää katkeruutta vastaan, joka
Mua raatelee kuin tuhat elonaikaa
Elämää haaskaa hirviöhampain.
(Orjat vetäytyvät pois huomaamatta. Kiireesti rientää Sophonisbe
puutarhasta huolenilme kasvoillaan).
SOPHONISBE:
Miks
Juhlasta äkkiä niin poistuit?
MASINISSA (yhä tuijottaen):
Tiedät
Syyn ainaisen. Miks kysyt!
SOPHONISBE:
Mitään syytä
en tiedä.
MASINISSA (ivalla):
Et! Et tietenkään! Ei vainkaan
Viattomuus voi mitään tietää. Kas,
Syyt' omaa ei se tunne enempää
Kuin lapsi. Missä syy, ett' onnen päivä
Pimittyy voihkain yöksi. Missä syy —
— sult' tutkaan sitä — ett' nää tutut suojat,
Armaitten muistoin kätköt nyt on harmaat
Ja tunkkahiset loukot? Missä syy
Ett' aatos pyörryttävä nuoruusajan
Sun astunnastas kotisuojiss' näissä
Hedelmä nyt on toukan syömä?
SOPHONISBE (epävarmasti, tietäen mitä Masinissa tarkoittaa):
Aika
Sylissään kantaa karsaan tyytymyksen,
Jok' kaiken toiseks muuttaa kuin ol' aatos.
MASINISSA:
Miks kuitenkin sua vailla elon kulku
Niin mahdoton on kiertää aatoksin
Kuin loputon on ikipimeys
Tai sitä täyttäväinen epätoivo.
SOPHONISBE:
Pois mietteet nyt! Ne hauraaks mielen syö!
MASINISSA:
Niit' ei voi paeta tai luotaan heittää.
SOPHONISBE (viettelevästi):
Käy, armas, juhlatarhaan tänne! Tule!
MASINISSA:
Jok' askel taakka on, jok ainoo kukka
Siell' kiertää käärmeen lailla. Hehkuu heelmä
Siell' poskin ruttopunaisin ja veltoin
Kuin ilotyttö. Lymy varjoston
On loukko petosmielen. Petoskieltä
On kuiske tuulen. Siellä orjat juhlii.
Honottaa Notos ivakompiaan.
Hetairaa päissään potkii myrkkyri
Kulmillaan ruususeppel —
SOPHONISBE (kiusaantuneena, vihalla):
Lakkaa, lakkaa!
Mit' auttaa tuhannesti kerrata
Jo kerran kestettyä. Vuoden mittaan
Et päivää ilman synkkämieltä ollut.
Näin mies ei kaiva kaivamistaan sitä
Mik' umpeen luotiin jo.
MASINISSA:
Oi naiset, naiset!
Teill' ainoo kiihko miest' on huumata,
Mielt! ahdistava kaiho, toivo nostaa.
Mutt' juuriltaan kun repäisette lemmen
Nää kukat, silloin kylmyys tunnoton
Ois mieleen teille.
SOPHONISBE (vihalla):
Sydäntä tätä miekoin janoisin
Sa tähtäsit. Ma polvistuin — sa muista —
Et iskenyt, käsvartes syliin nosti —
(ärsyttävästi)
Vapisko kätes? Etkö tottunut
Sa kalpaa käyttämään! Vai nainenko
Sun humallutti hurmallaan, kuin juopon
Hyvistä aikeistaan vie viini —
MASINISSA (raivoisana):
Lakkaa!
Nyt katkot kortta, josta riippuu henkes!
Nyt loukkaat pyhää, tahraat puhtaimman,
Teon parhaimman, mik' koskaan nostanut
On mielen ulapoita. — Toistamiseen
Nyt itses kielsit! Toistamiseen työnsit
Mun yksin erämaihin. —
(Kylmästi)
Hyvä! Olkoon!
Näin selvii miehen pää. Nyt ratkotaan
Pois hauraat rihmat valtamanttelista!
Lyhyt on selvitys: Oot kiertotietä,
Salaa — sen lemmensokkonakin näin —
Mua vieroittanut Roomasta. — Miks pappis
Tääll' urkkii yhä, ohjaa askeleitas,
Toiveeni vaikka toiseks tiedät? Vastaa!
SOPHONISBE (ylpeänä):
Isäini uskonnon kai pitää saan —
MASINISSA:
Ja varjoll' uskon pappisrihkamaan
Myöt pääni — tämän pään, jok' etsii, pyytää
Sylistäs lohtua ja rauhaa. Tämän
Löit pään jo kerran sielussas. Ja palkaks
Vihollisen sen möit mua vainoovan.
Sen itse tunnustit — se muista. — Viestin
Tään vimmaisen ja luonnottoman lausuit
Kuin pikkuseikan, niinkuin pyöveli,
Mi työkseen päitä leikkaa. Luonnoton
Käy totisesti luontevasti sulta!
SOPHONISBE (kiihkeästi):
Oi, kuule, kuule! Tiedäthän: voi lempi
Pukunsa vaihtaa liekkipunervan
Nopeesti murhanmustaan viittaan. Mutta
Saman se olennossas liekin kätkee.
MASINISSA (ikäänkuin ei olisi kuullat koko Sophonisben pyyntöä):
Nyt aik' on Prokleen neuvo ottaa varteen.
Porteille Karthagon saat suojajoukon.
Pelosta Rooman pakoon turvasit —
Niin käyköön huhu. Kotikaupungissas
Avutta, yksin vuodet vuottaa saat
Sa pääsinpäivääs. Kärsimykset kantaa
Saat kukistuvan kansas, nähdä sen
Kuin kerjurin vuoks hengen rukoilevan
Roomalta rauhaa. — Mielin nääntynein
Kun pyrit taas sa muurit korjaamaan —
Ja perustusta lasket temppelilles —
Juur' silloin, silloin saapuu pelkäämäs:
Numidiasta nousee ryske, kauhu!
Et epäile, ken saapuu silloin. Pelkos
Sen huutaa korviis. — Sielus syytökset
Lyö meren myrskypäinä. Mutta silloin
Enempää toivoa äl' uskallakaan
Kuin kärsinyt ja puhdistunut liet.
Saat huomenissa matkata.
SOPHONISBE (Kuultuaan Masinissan aikeen on Sophonisbe seisonut
tyrmistyneenä. Puhkee nyt puhumaan kiihkeän pyytävästi):
En voi,
En tahdo jättää sua, en maailmaas,
Jok' askelella vaikka iskun saisin!
(nopeasti)
Jos viime kevään armon arvioit
Sa suureks liian, katso, kevät nytkin.
Voimassas yhä minut kuolettaa
Tai armoin säästää. Katso, valtias!
Tään elämäni arvan lankeevaksi
Taas vuotan polvistuin.
(Polvistuu).
MASINISSA (nostaa hänet nopeasti syliinsä):
Ei, armas! Ei.
Soimaksi kaikki itselleni kääntyi. —
Näin aistit laadultaanko toisiks muuttuu
Vai muodoltaan tää maailma, ett' ainut
Sun pyyntös pyytäjäks saa syyttäjän.
(Itseään moittien)
Tuhat jo kertaa voitit näin. Miks turhaan
Ka kapinoinkaan. — Meitä daimonit
Kai kiusaa. Mutta kuule! Pyynnöin lempein
— ma miten pyytäisin, ett' ymmärtäisit —
Anovin katsein vastaa syytöksiini.
Kuin salataikaa, pahan katseen tuomaa,
Mun raivoani estä vastakeinoin
Yht' armain kuin on raivokkaat sen oireet. —
SOPHONISBE:
Jo estin sen! Nyt ilojuhlaan! Luulen
Meit' tuolla varrotaan. —
MASINISSA (raivoavalla riemulla):
Taas kerran syttyi
Pyörteistä tuskan leiskuava riemu!
(Poistuvat puutarhaan).
SANKHUNIATHAN (tulee näkyviin pylväistön takaa):
Taas kerran petti nainen. Kirous!
Astarten hymnit, siunaukset, uhrit,
Ja salataiat turhaan menneet. Nyt
Kirous sun syököön.
(Jää tuijottamaan puutarhaan).
MYRKKYRI (tulee vasemmalta aikeissa mennä puutarhaan, tien sulkevalle
papille):
Arvon rabbi! Päästät
Kai taivaan valtakuntaan.
(Viittaa puutarhaan).
SANKHUNIATHAN:
Ammattis
On hieman sopimaton ilojuhlaan.
MYRKKYRI:
Juur' virka-asioita. — Siivittämään
Käyn sieluja. — Oi, virkaveli, joka
Lihan viel' lisäks sielun surmaat, sallit
Kai yhteistä mun karjaa lihavoittaa.
SANKHUNIATHAN (utelevasti):
Sull' onko viesti vietävänä?
MYRKKYRI (mielihyvästä irvistäen):
Viesti
Niin yllättävä, että riemun räikkä
Tai murjottava kuolonsairas kelmä
Sen tulos. Paras kelmi kuolon kelmä!
Paremman puutteess' riittää räähkä riemu.
SANKHUNIATHAN:
Lähetti Scipiolta?
MYRKKYRI:
Hannibal
On tullut. Vastakkain kaks jumalaa
Koht' iskee pauantein.
( Aikoo poistua puutarhaan).
SANKHUNIATHAN (pidättäen häntä vielä):
Sa ilmoita,
Ett' tahdon puheilleni temppeliin
Nyt oiti valtiattaren.
(Orja kumartaa ja poistuu).
Nyt saakoon
Hän viime tehtävän tai kirouksen.
(Heittäen katseen puutarhaan)
Sa tanssi, joukkio, on köyry selkäs
Vain astinlauta. —
(Äkkiä tuskalla)
Kademielläkö
nään sentään joukon riemut?
(Raivoisasti)
Vihamiellä!
Vihalla tulisella! Vihaan, inhoon,
Vihaan ja halveksin!
(Sairaalloisen haaveksivasti)
Tää vihan riemu,
Tää turmaa huutavainen hurma korkein
On riemun herra!
(Poistuu hitaasti oikealle).
(Masinissa, Prokles, Madaura ja myrkkyri saapuvat).
MASINISSA (puutarhaan tarkoittaen):
Juhla päättyköön!
(Myrkkyrille)
Lähetti tänne. —
(Käyden istumaan)
Mikä yllätys.
Jo nytkö alkais taisto? —
PROKLES:
Hannibal
Jos totta saapunut, ei siekailtava.
MASINISSA:
Viisaat on sanas. — Mutta pelkään, pelkään —
Nyt tiimaa ennen arpa heitetään
Kuin pitäis.
ROOMALAINEN LÄHETTI:
Kiireiset nää tiedot tuon
Massylein ruhtinaalle konsulilta:
Nous Leptiin luona maihin Hannibal,
Siks itään kiirein sua päämies vaatii.
Ties suuntaat Margaronin seutuville.
Kiirehtii varmaan Hannibal myös tänne,
Mutt' vastassansa tapaa tasavoimat.
— Siis riennä joutuisaan, niin voitto meillä.
Kuninkuus-arvo sekä Rooman suoja
Ajasta aikaan palkkas on. — Min annat
Mun vastuun viedä?
MASINISSA:
Aron miesten ratsu
Kepein on juoksennaltaan, ystävän
Jos luokse saa se kiitää. Voittoon rientäin
Se kaksinverroin nopsa. — Mikään ei
Mua viivästytä. Määrän sovitun
Tuon mukanani sotijoita. — Näin
Suursyntyiselle Scipiolle haasta.
(Madauralle)
Madaura, marssiin valmiiks tuokiossa!
(Madaura vasemmalle)
Puutarhaan käyös, arvon roomalainen.
Kai hetki suotu virvoitukseen. Saa
Egyptiläinen näyttää taitojaan
(Viittaa myrkkyrille)
Mmutt' varo taikojaan.
MYRKKYRI (Viitaten puutarhaan):
Kas tulvillaan
On vallan siellä hameita! On toki
Niiss' oiva suoja älyn pelkureille.
MASINISSA:
Siin' ensi kompa. Niistä pelastaa
Sun pian kreikkalainen Prokleen seura.
(Roomalainen ja myrkkyri siirtyvät puutarhaan, Prokleeseen kääntyen.)
Käy hyvät tuulet nyt! Taas taiston jymy
Lyö moukariskuin rintaluihin tänne,
Taas valtaportit kaartaa taivaan rantaa.
— Epäilys äskeinen lie turha ollut. —
Tää manner saaliiks mulle jää, sen lyön
Nyt yksin taikka Rooman turvin. Tyhjää
On kaikki muu kuin voitto, valta.
PROKLES:
Valta
Niin paljon tuhoo. —
MASINISSA:
Voitto yksin kaikki
Nää seikat selvittää.
PROKLES:
Ja aika. Sille
Suo kunnia.
MASINISSA:
Ma voittoon riennän nyt!
— Mutt' roomalainen kiirehtinee matkaan.
Paraan hän ratsun saakoon lahjaksi.
(Prokles poistuu).
SOPHONISBE (syöksähtää oikealta hätääntynein ilmein):
Pelasta minut! Itses pelasta!
MASINISSA (ylväästi):
Matkaan ma lähden mainett' tuhoomaan,
Mainetta Hannibalin! Kaikki kielet
Patsaista Herkuleen luo viiden virran
Saa kuuluttaa koht' uutta nimeä:
Mainetta Hannibalin voittajan.
(Rohkaisevasti)
Siin' armas Sophonisbe, pelastus,
Siin' enemmänkin: uusi elämä.
SOPHONISBE (pahansuovasti):
Ei Hamilkarin poikaa kerska lyö,
Kun kerran heimot Gallian ei lyöneet,
Ei Alppein rotkot ahmanneet. Ei lyönyt
Hänt' Apenninein raemyrskyt. Rämeet,
Suot myrkkyiset ei kotkaa sokaisseet.
Ei Bruttiumin nälkä heikentänyt
Tuot' tahdon voimaa tavatonta. Ykskään
Ei Rooman sotijoista muuta tainnut
Kuin paeta.
(Vähäksymisen väre äänessänsä)
Ja nytkö löisit sinä
Barkidein ylvään sankarin!
MASINISSA (tuskalla):
Miks
Sanoit näin! Miks jälleen iskit, näyttäin
Ett' uskos, intos toisen on kuin minun.
(uhmalla)
No, hyvä! Tärvää voittojuhlan riemu
Jo ennakolta, näytä ett' on ivaa
Sun hymys silloin. Voitan sittenkin!
SOPHONISBE (lähestyen hymyilevästi):
Sun voimas suuri on, sen uskon. Mutta
Miks Roomalle sen tuhlaat! Manner tää
Vain Afrikan on kansain. Hannibal
Sun veljes, sankar ihannoimas. Hän
Ei vihamiehes. Rooman mies sun turmas.
(Houkuttelevasti)
Nyt äkkipäätä luovu Scipiosta:
Uudista vanha liitto. Hannibalin
Saat neronmyrsky olla! Kaataa näin
Voit Rooman kylmän nousukkaan, jok' enemp'
Ei arvoa voi antaa lemmellemme
Kuin orjakauppias.
(Pyytävästi)
Jos säästänyt
Et elämääni vain mua kiduttaakses,
Pelasta lempemme ja Karthago.
(Nopeasti)
Tee liitto! — Sankhuniathan solminut
Jo liiton langat päätöstänsä vaille.
Saat valtatakeet lujat. — Karthagossa
Pelastajan ja suojaajan saat arvon — —
MASINISSA (keskeyttäen katkeran ivallisesti):
Tulet — nään — suoraa päätä temppelistä.
Sen houru pelkos näyttää.
(Uhkaavasti)
Petosmieltä
Se tietää. Myrkkyannost' uutta. Tuskaa,
Sen seuralaista kylmyyttä ja uhkaa.
Sa varo mainimasta nimeä,
Jok' kerta kerran jälkeen muistuttaa
Polusta petospimeästä mua. —
Revetkööt valtamanttelit kuin rääsyt!
Pois seikat, joista miekoin riidellään!
Kiusattu ihminen täss' alastonna
Sun vartoo iskujasi. Mutta liiaks
Sa varo syvään iskemästä.
SOPHONISBE (hätääntyneenä):
Niinkuin
Elämä kallis mulle vierelläs,
Siin totta antaa tahdon lievitystä
Sun sielus poltinhaavaan kirvelevään.
MASINISSA (leppyneempänä):
Pitäisi tietää sun, ett' petturin
Voin pitää, mutt' en liittolaista.
SOPHONISBE (kuin oljenkorteen tarttuen, nopeasti):
Pois
Siis paino valtamanttelin — kuin sanoit —
Pois maasta touhujen ja tuskain lähde!
Tääll' itse kärsit toisten riemuitessa
Tai ostat riemus toisten kärsimyksin!
Maat, kansat, valta, lempi, jumalatkin
Tääll' riidoin riehuvat. Mutt' riistä lempi
Ketjusta tuosta. — Länteen paetkaamme!
Luo toisen meren, mill' ei rajoja,
Luo heimoin rauhallisten, onnellisten —
(Pyytävästi)
Unohtuu vanha petos, vääryys siellä.
Uudesti syntyy puhtaus!
MASINISSA (murheen sävy äänessään):
Lie liikaa
Kakskymment' ikävuotta harteillani
Noit' tarinoita kuullakseni. Kylliks
Lien sotaa käynyt, maita nähnyt, meren
Jok' ainoon tietääkseni suolaiseksi.
Petosta sieluun tunkeunutta — tiedän —
Paolla ei voi voittaa. Taistain vain
Tai kuolemalla.
(Tuskalla)
Sieluas et tänne
Voi jättää. — Katse illan puoleen, pako,
Rukous, uhri samaa sielulle
Kuin hetken uni taikka juopumus.
Niin kaukana kuin lännest' itä sun
Siis aikees minun aikeistani.
(Painavasti:)
Itään
Nyt marssin kiireisesti!
SOPHONISBE (kiivaasti, leimuten):
Syökset näin
Mun aivan suoraapäätä surmaan!
MASINISSA (päättävästi):
Surmaan
Sen kaiken, mikä sielus himmentää,
Ja tahtos tahdostani loitontaa.
Odotus, usko, pyyntö, tyhjiin mennyt,
Nyt tulkoon jäykkä, karmas käsky.
(Uhkaavasti)
Tie
Yks ainoo, tahto yksi sielua
Saa kohta johdattaa! Siis itses kiellä
Sa kaikesta, mik' estää vajoomasta
Sun tahtos tahtooni.
SOPHONISBE (raivostuneena, viiltävän halveksivana):
Tää barbaarein
On tapaa!
(Hetken vaitiolo)
Vuoroin naista mairia
Ja orjaruoskin lyödä.
MASINISSA:
Irti peto!
Sen irti päästit jo. Sep' oiva isku!
Opetus kreikkalaisten tietoniekkain
Lie turhaa korua, se barbaarin
Saa turhaa tuumimaan. — Kariskoon maahan
Silaus hauras sielun saivartajain!
(Miettiväisenä)
— Pääsyyllinen lie hyveoppeineen
Tuo kunnon Prokles. Hyv' ei selvitellä
Mit' elo on. — Lie viisaint' taistella
Kuristaa, raastaa ihmiselukkaa.
(Riehuvasti)
Barbaarin voima yks' on, jakamaton,
Se nuivaa epäilystä vailla murskaa
Tai murskaantuu. Sadannen kerran löit
Sa samaa haavaa. Pedon irti sait.
Mutt' katso: sortui torahampaisiin
Tään karjun turhat vaivat. — Kiittää pitäis,
Jos sopis kiittää barbaarin.
(Tapaillen)
Mutt' keino
Kai siihen keksitään.
(Myrkkyri saapuu puutarhasta)
Kas, siinä mies,
Jok' aina paikallaan, miss' aaltoo raivo.
(Myrkkyrille)
Kaks vartijaa eteeni oiti tuokoon
Astarten papin.
(Myrkkyri pois. Masinissa istuutuu tuijottaen
herkeämättä, vastaamatta Sophonisbeen).
SOPONISBE (tyrmistyneenä, katkonaisesti):
Mikä hanke tämä?
— Tekoa julmaa ethän aio?
(Mielistellen)
Ehkä
Nyt solmitkin tuon liiton puhutun? —
Hyvyyksin siunaa siitä Sankhuniathan —
(Voimakkaämmin)
Miks vartijoita? Loukkaat Karthagoa
Hänt' uhkaamalla. —
(Hilliten itseään)
Viisast' ei ois työntää
Pois tarjottua kättä. —
(Masinissan yhä ikäänkuin nauttiessa Sophonisben
epätietoisuuden tuskasta).
Ääneti
Ain katsot! Ilmi tuo mit' aiot! Ethän
Karkoita häntä? — Vielä julmempaako! —
MASINISSA (koko olennoltaan muuttuneena):
Viel' julmempaa! Mist' oppinut ois lempeeks
Barbaari.
(Sankhuniathan tuodaan Masinissan eteen, myrkkyri seuraa)
Pappi, vehkeilyjes retket
Nyt aik' on päättää. Tuhat uraa kiersi
Sun arka kavaluutes. Luihu kieles
Loi monet sielunvaivat. — Vaikerrukset
Nää kohta oma valitukses toistaa.
SANKHUNIATHAN:
Ikuiset valitukset palkkas on,
Jos loukkaat mua, Herran pyhittämää.
MASINISSA (jatkaen kuin keskeymättä):
Petoksen tielle oppilaasi veit
Ja Karthagon. Viel' voitettuna samaa
Sa lankaa punoit — vaikka perin turhaan —
Kahdeksan sataa mikatania,
Mun miehiäni, ristiinnaulitsit,
Ja kreikkalaisen Prokleen, lähettini,
Sa tahdoit samaan kidutukseen syöstä.
Tää veri huutaa vertas! — Oppis sanoo:
Silmästä silmä, hammas hampaasta.
Sen pergamenttis lauselman nyt täytät,
Kahdeksansataa kuolintuskaa kantain.
Sun hauraat luusi ristiinnaulitaan,
Palalta pala silvotaan sun ruumiis
Ja viime hetkelläs luut murskataan.
SANKHUNIATHAN:
Kavahda tätä tekemästä! —
MASINISSA (yhä jatkaen):
Kärsit
Tään tuomion sa ansaitun nyt oiti!
SANKHUNIATHAN:
Astarten armo minut seppelöi,
Mit' tulleekin. — Mutt' armon riistäköön
Hän sulta, tytär Hasdrubalin! Muista:
Armoitti sinut minun kauttani
Astarte kerran. Nyt sun kauttas kuolen!
Sun petokses ja heikkoutes kautta.
Kirottu olkoon petoshenkes, ruumiis!
Hedelmä ruumiistas kirottu olkoon!
— Isäisi jumaloita hyljit. Melkart
Sun siitä maahan sortakoon ja Baal
Sun katsees kieroks sokaiskoon, niin että
Vääryyttä luulet oikeaksi, että
Paraskin aivoitukses syyttää sua.
Revelköön elonpuusi juuriltaan
Raivoova myrsky. Kuolo temmatkoon
Äkisti sen kuin korren pyörteisiinsä.
Vain räivä pilkka hetken tallatkoon
Sun lahoovia luitas. Pahat tekos
Phileenein sankarmuisto kostaa näin.
MASINISSA:
Pois viekää hänet! Hymnis lyyraa vailla
huonosti sointuu.
SANKHUNIATHAN;
Sulle viime säe:
Petoksen keskell' astut elämäsi,
Yht' yötä rauhaisaa et nuku. Hän
(Viittaa Sophonisbeen)
Sun untas vaivaa, henkeäsi vainoo.
— Näät, laukee kiron kimmat surmassas.
Viel' kuolon takaa käsken, voitan — Tiedä,
(uskon hurmiossa)
Yks intohimo mulla vain, yks halu
Yks haave, aate, viisaus ja houre
Minussa jäytää. — Riemun kylläisyys
Ja tuskan pohjattoman voihkina
On heelmä sen, kun tomumaja tää
Ei nähdä saa, ei tuta kunniaa,
Jok' kerran maat ja taivaat uhrisauhuin
Ja rukouksin täyttää. — Tietäkää!
Ma tahdon jumalaksi tulla, tahdon,
Juur' kuolon kautta tään mun kansani
Mun nostaa jumalaksi, nostaa — — —
MASINISSA (keskeyttäen):
Pois!
Pois viekää! Risti pystyttäkää tien
Itäisen varteen, jotta jäähyväisiks
Nään jumalkuohilaan tään ristinpuulla.
(Masinissan viittauksesta vartijat vievät Sankhuniathanin pois.
Myrkkyriite).
Nyt, ylimestar', riennä oppimaan,
Mitenkä usko järkkymättä kuolee.
MYRKKYRI (teennäisen voimakkaasti):
Oi, jospa konna öisin, kuolisin
Kuin pappi tää.
(Poistuu).
MASINISSA:
Nyt aik' on pikkumurhat
Nää lopettaa ja rientää suurempiin.
(Kylmästi)
Sa tänne jäät. Saat turvaksesi Prokleen.
Tuhannen jalkamiestä, ratsureita
Viissataa. Tämä riittää.
SOPHONISBE (aralla, masennetun kunnioituksella):
Valtias,
Sun suur' on voimas. — Suur' on valtas määrä.
Salama nyrkkis isku. Maahan sortaa
Kuluttavainen vihas. Meren ärjyn
Sun käskys voittaa. — Mutta vuoret vaikka
Sun nyrkkis musertais, vaikk' ankaran
Sa ilmain merten myllerryksen loisit
Iskullas ainoalla, pyyntöäni
Ja pyytämääni kuule. Valtias!
Kolmannen kerran sulta samaa pyydän,
Kolmannen kerran etees polvistun.
(Polvistuu)
Näin kallis, näet, armosi on mulle.
(Kiihkeästi)
Mun seurata suo, armas matkalles!
MASINISSA (kylmästi):
Miks orjaa näytät. Polvennotkistus
ei luontoas.
SOPHONISBE (kiirehtien):
Juur' siks ett' oikeuden
Sain muka syntymästä saakka käskyyn,
Nyt korskan luonnon tuon, mi harhaan vei,
Masennan maahan.
(Intomielisesti)
Kädet kurkotan.
Ne armos kiinni saa, jos väsyneet
Nää polvet turhaan pyytää. —