Löi Gordionin solmun, Tyruksen
Ken maahan nujersi. Ma nuorimman
Sen tyttäristä lyön! — Näin viimeisen
Lyön iskun minä. Kumpi suuremp' on
Suur' Aleksanteri! — Kuin Roxanen
Sa nostit kunniaan, niin tahdon minä
Nyt ryövärjoukon pää, viel' länsimaitten
Heleimmän helmen nostaa loistamaan.
— Sen loisto kuulas on kuin uskollisuus.
Se kirkas on kuin kauneus! Yl' merten,
Yl' puolen maailmaa se loistaa, kauas,
Laajalle niinkuin yksin rakkaus. — —
(Jää seisomaan mietteissään. Taka-alalta tulee egyptiläinen orja,
myrkynsekoittaja, laiha mies, jonka pitkät kasvot ovat jäykistyneet
ainaiseen ivahymyyn. Aikoo mennä Masinissan telttaan kantaen
viinikannua. Masinissa tekee pysäyttävän liikkeen. Orja tarjoo
hänelle kannun):
MASINISSA (juotuaan):
Noo, myrkynsekoittaja, miltä tuntuu
Tarjoilla juomia näin mietoja
Ja käskyläisnä juosta. — Suurempaa
Kai oisi ruhtinaita tappaa, päästää
Heit' taidokkaasti kiusast' elämän?
MYRKKYRI (kumartaen):
Kai ois se vähän juhlallisempaa. —
Useimmin kuitenkin saa sekoittaa
Kuin juottaa, näät on heikko ihminen
Tuiminta maljaa juomaan.
MASINISSA (hymyillen):
Soimata
Mua tarkoitat siit' etten sekoitustas
Pohjaan ma juonut, sua kun kerran käskin
Virkaasi oivaa täyttämään.
MYRKKYRI:
Jos oikein
Sen juhlahetken muistan, työnsit pois
Sa auliin palvelukseni, kun naisen
Sait nimen huulillesi, mutta samoin
Kai myrkyn valaa naisen suudelma
Kuin Niilin liejun parhaat myrkkykukat.
MASINISSA (nauraen):
Et taida paljon naista rakastaa!
MYRKKYRI:
En valtias, en tarvitse, kun osaan
sekoittaa itse myrkyt tehoisammat.
— Hitaasti tappavaa en myrkkyä
Ma siedä — — —
MASINISSA:
Etkö koskaan mielinyt
Yrittää itse toisiin maailmoihin?
MYRKKYRI:
Jos narrinnaamioni hetkeks heitän,
Niin sanon: Olen turhaan kokeillut,
Oon maita kulkenut ja etsinyt
Tuiminta myrkkyä ja uskallusta,
Sit' tyynin, korkein mielin juomaan. Mutta
Tää käsi vapisee, tää orjan sydän
Kahleissa pelon, luonnon, ahdistuksen
Viel' arkailee kuin otus säikkynyt.
— Mutt' kerran saanhan orjan muodon heittää,
Kuin narrinnaamioni nyt ma heitin. —
(Entisensä tapaisena.)
Paraillaan keksin uutta valmistetta —
Se ehkä tepsii. Sitä suosittelen
Myös muille.
(Kumartaa, poistuu Masinissan viittauksesta tämän telttaan).
MASINISSA (yksin):
Mitä syitä tarvittaneen,
Ett' ihminen noin koko olennoltaan
Ivaksi kääntyy tälle elämälle.
MASSIVA (tulee hengästyneenä teittain taitse):
Tasangon äärtä ratsut kiitävät!
Joen rantaa pitkin, muista kaukana
Madaura rientää hurjaa vauhtia
Jo aivan lähellä.
(Juoksee takaisin).
MASINISSA:
Miks tämä kiire!
MADAURA (Keski-ikäinen soturi, puettu päällikön tavoin, valkea viitta
kiinnitetty pään ympäri. Tervehtii kädenliikkeellä.)
Jyrkästi heimon päämies kieltäytyi
Veroa maksamasta. Sinä kielsit
Aseita käyttämästä — — -.
MASINISSA (keskeyttäen):
Mitä tää!
Tää heimo eikö vapaaehtoisesti
Verolliseksi suostunut, kun maat
Nää alistin?
MADAURA:
Niin teki, mutta nyt
Huus' varustuksen takaa heimon pää:
Herralles sano, heimoni ei enää
Alistu ryövärvaltas alle, koska
Et valloita, et valtakuntaa luo,
Vaan öisin retkin rantaa aavikon
Sa kiertelet kuin peto häkissään.
Et kuningas, vaan lyöty ryöväri.
Ei enää nimes aron leijona,
Vaan peto kuoleva. — Sun entismainees'
On mennyttä, ei kenkään pelkää sua,
On aika muuttunut. —
MASINISSA (levollisesti):
On muuttuva
Myös aika. Silloin häväistykset nää
Pois pyyhkäistään kuin tulvan tieltä ruhka.
MADAURA:
Tää heimo katoo oitis päältä maan,
Jos käskyn annat.
MASINISSA;
Ei, ei vielä. (Kuin itsekseen.) Pian
Jo saapuu hän, ken siteet katkaisee,
Ken uuden ajan alkaa uskollaan,
Ett' voitan maailman, hän vaikka tietää,
Kuink' on tää sankarinsa mitätön
Ja heikko nyt. — Niin — aseet levätkööt.
Rauhoitan miesten taisto-innon oitis,
Juhlaisaan mieleen syyt' on heillä nyt.
— Heit tahdon puhutella. Lähtekäämme.
(Vartijan ohi astuessaan)
Teroita katsees tarkoin, vartija.
Sa pian sieltä somimman näät saaliin,
Mit' aron poika koskaan tavoitellut
On haukansilmillään.
(Masinissa ja Madaura poistuvat):
MASSIVA (tuoksahtaa oikealta kädessään pieni keihäs, jonka kärjessä
juuri tapettu käärme. Heittäen käärmeen maahan):
Siin' olet kiemurtelija! Vai luulit
Mua pistäväs.
(Myrkkyri tulee).
Mik' on tään käärmeen nimi?
MYRKKYRI (nopeasti):
Se luonnon ihanuuden kuva on.
Kyy vaivainen. Se nilja on ja kylmä
Kuin kaunis luonto yksin, viisas on
Se hiiret tappamaan, kuin ahnas luonto,
Jok' ihastuttaa nuorta prinssiä
Kuin puku kirjailtu. — Se kova on
Ja itsekäs kuin jumalainen luonto.
Syyntakeeton se kuitenkin on, näät —
Se hyvän järjestyksen vuoksi luotiin.
MASSIVA:
Nyt orja puhut turhia, se kuollut
On mato vain, jonk' keihäälläni löin.
MYRKKYRI:
Vain leikkiä ma leikilläni puhuin
Nuor' prinssi. — Pelkkää leikkiä on sulle
Tää kaikki.
I VARTIJA:
Näkyy seurue!
(Massiva ja Myrkkyri rientävät paikalle)
Pian sana
Vie valtiaalle.
(Myrkkyri pois).
MASSIVA:
Siellä Prokles on!
Ja varmaan äiti!
MASINISSA (Tulee kiireesti, katsoo. Riemuissaan):
Nyt he saapuvat!
Massiva, tule! Lähikummulle
Käykäämme heitä vastaan! Kohta astuu
Alitse koristetun portin tään
Uus aika, uusi nuoruusmaailma.
(Masinissa ja Massiva lähtevät. Taustalta tulee kreikkalainen
sotilas astuakseen vuorostaan vahtipalvelukseen).
II VARTIJA (leikkiä laskien):
Hei, veli! Juhlaisampaa vartijaa
Nyt tarvitaan, kun saapuu kuningatar —
Nääs saarnipuusta tulee keihään olla,
Näin loistava, ett' vaikka peilata
Voi tytöt korjat; uutukaisen uus
Myös viitta, ettei ryövärrepaleet
Peloita hempukoita. Makaamaan
Käy, veli hyvä, ettei näyttäis siltä
Kuin haaskat vartioisi leiriä
Ja tätä koruporttia.
I VARTIJA:
Niin onkin,
Saa seista kreikkalaiset simasuut,
Kun tulee naisia, joist' iloa
Ei koskaan tulle — Veli, sanoa
Sa voitko, kuinka päällikkö vuoks' naisen
Voi muuttua kuin äkkiä hän jälleen
Ois poikaikään tullut. Mikä ero
On naisessa ja naisessa? Hän ryöstää
Vois tuhansia impiä ja heittää,
Kun ikäviksi käyvät. Ihanin
Ryöstetty nainen on.
II VARTIJA:
Se ikäänkuin
On hellempää, kun ensin kaihoillaan
Ja kaipaillaan ja vasta sitten mies
Naisensa ryöstää. — Mutta katso, jo
Kuningas seisoo kummulla ja prinssi
Taa kummun katoaa. Noin jäykkänä
Miks seisoo valtias, kuin kuvapatsas?
Jo ratsut näkyvät, he satulasta
Nyt nousevat.
I VARTIJA:
Tuo prinssin äiti on,
Jok' kaulaa prinssiä.
II VARTIJA:
Mutt' totisesti!
En nää ma muita naisia! — Kyll' luulen,
Ett' ilmisota Karthagoa vastaan
Nyt alkaa — — —
I VARTIJA:
Katso, yksin päällikkö
Tiet' tännepäin nyt astuu, synkkänä
Kuin hauta kasvoiltaan. Muut jäljessä.
Aut' armias, nyt alkaa myrsky. Nyt, mies,
Suon suosin mielin vahtipaikan sulle.
(Poistuu. II Vartija asettuu vahtipaikalleen).
MASINISSA (astuu portista raskain askelin, murtuneena, istuu
raskaasti kivelle oikealle):
Ei tahtonut, ei tahtonut hän tulla. —
(Kiivaasti)
Ken haastaa ventovierasta näin kieltä!
Nousseetko kateet manalaiset henget,
Sokaisseet kuulon, näön, ymmärryksen
Ja kielen selvän pahansuovin mielin!
Tää juonta on tai julmaa ilveilystä!
(Nousten seisomaan)
Ei mahdoton voi olla mahdollista!
(Prokles astuu portista, jäljessään salaliitto-orjat. Alitta ja
Massiva tulevat käsikkäin. Massiva vetää äitinsä telttaansa,
Prokleelle):
Vai voitko senkin selväks saivarrella,
Filosoofi viisas?
PROKLES:
Elämä sen näyttää
Todeksi useinkin, sen pahempi.
MASINISSA (ärtyneesti):
Mit' elämästä haastat, sana vain
Se on, jot' ei saa luuskaks kuluttaa.
Täss' seison minä, minä, minulle
Suo selvyys, näytä vihamies, jok' uhkaa
Mua pimeydestä väkäkärki keihäin,
Niin miekan tään sen syöksen ytimiin.
Sa virka vaan: hän tahtoi tulla, oitis
Näät voimani, ma kahleet irroitan
Kuin hauraan seitin, otsaan takertuvan.
Sylissäin tahtoo kuolla ennemmin
Kuin elää loistossa ja kaukana!
Niin sano, niin täält' oitis juhlan kaiku
Taivaille kiirii.
PROKLES:
Valtias, en voi
Lohduttaa simakielin, murhemielin
Tuon tuhoviestin äkkisalaman,
Jok' kilpistyy sun kypäräiseen otsaas,
Jos ihmisluonnon tunnet ytimiltään,
Jos et, se sielus särkee, paaduttaa.
— Ma tuimaa totta äsken kerroin. Maahan
Hän polki kaikki entisajan haaveet.
— Kuvasi vaihtoi vihamiehes kuvaan.
MASINISSA (kiihkon vallassa):
Isäini tuhkan kautta! Sano selvään,
Mi hornan kuilu allani taas aukee!
PROKLES:
Kätensä valtiatar Sophonisbe
Suo Syphaxille, synnyinkaupungilleen
Avun niin voittaakseen. — Tään lähettää
Hän sulle takaisin.
(Ojentaa kaulakorun Masinissalle. Tämä ottaa sen jäykkänä
vastaan. Pudottaa sen samassa maahan. Tarttuu raivoisasti omaan
kaulaketjuunsa).
MASINISSA:
Kuristaa, polttaa!
(Hän joutuu villin raivon valtaan. Repäisee koristeen ja heittää
sen kauas. Kumartuu ottamaan maasta toistakin koristetta. Lyyhistyy
hetkeksi tällöin maahan, väännellen itseään tuskasta. Hänessä
on voittanut barbaari kokonaan. — Nousee puoleksi. Jää hetkeksi
liikkumattomaksi. Kohoaa jälleen seisaalleen. Nauraa mielipuolisesti).
Sep' oivaa on, on totta tosiaan!
Vain naaraskyy Akilles-kantapään
Niin aran keksii. — Vihamiestä lempii —
Vain hurskas nainen niin on sääliväinen,
Ett' tuskan alta uhriansa auttaa
Keventäin taakkaa ihmevoimin, joita
Suo halveksunta kuorman vetäjälle.
(Hetken vaieten.)
Nyt jännittyy, nyt karkaistuu, sen tunnen,
Punaiset rihmat, jänteet jäykimmät
Mun sielussain. Tää uusi viritys
Pian soiton luo niin korvaa särkevän,
Niin huumaavan, ett' loppuu maailmasta
Tuo nilja iljetys, joll' lemmenkuiske
On nimenään. — Jo riittää. — Hoi, vartija!
Hälyytä leiri! Tahdon taistella!
(Vartija häyyttää. Miehiä tulee vähitellen: numidialaisia,
kreikkalaisia, vyötäisillään ahtaat rautavyöt, vuoristolaisia,
joilla on yllään nahkapukimet ja aseinaan vaskipiikkiset sotanuijat.
Ensimmäisenä tulee myrkkyri, jääden telttojen väliin. Alitta
poikansa seurassa tulee teltasta).
Miks seisot mies? Ket' ivakatsees väijyy!
Mun ohjaisit kai myrkkylähteen luo?
— Ei myrkkyaattees tehoo tähän mieheen!
Se voitetuille sopii, voittajat
Taas maljan tarjoovat. Siis ahkeroitse
Sa, oiva mestari, sun arvos nousee,
Saat inhoon saakka työtäs harjoittaa,
— Ma aion voittaa!
(Miehille.)
Miehet, taistella
Nyt saatte, tappaa, ryöstää, tuhota.
(Villejä huutoja.)
Häväiskää naiset taikka surmatkaa.
Ken armon antaa, itse kuolla saa.
Tuo heimo uppiniskainen, jok' kielsi
Juur verot multa, maahan sortukoon.
Aseet ja ratsut valmiiksi. Teit' tahdon
Ma itse johtaa. Menkää.
TEUTATES (polvistuu Masinissan eteen):
Mua kuule
vain hetki, valtias. Suo meidän myös
Sua partiolla seurata, niin näät
Vapaiksi sotijoiksi meidät.
ALITTA:
Miehet
Nää neuvokkaat toi sulle sisaresi.
He ansaitsevat vapaiks tulla.
MASINISSA:
Hyvä.
Tää verileikki näyttää kuntonne.
(Viittaa kädellään. Prokles, myrkkyri, orjat ja sotilaat poistuvat.
Masinissa istuutuu raskaasti istuimelleen. Hänet on vallannut
väsymys, raivon sijaan astuu murhe).
ALITTA (lähestyy lohduttaen):
Unohda nainen, joka murhetta
Ei ansaitse. — Ken nainen lemmenääntä
Ei empimättä taida kuulla, hän
Voi kalansuomuin taikka pedonkynsin
Koristaa ruumiinsa.
MASINISSA:
Oi armas sisar.
Jo laava vyöryi laaksoon vihreään. —
Ei kukkia, ei murehtia taida
Se enää koskaan.
ALITTA:
Mutta raivota
voi myrsky siellä. Kostonhengettäret
Voi maata viistää, onkaloissa kiertää!
Sun missä ylpeytesi!
MASINISSA:
Taistellako?
Hylätty marto maa on sieluni.
Tukahtuu hengitys, on vailla ilmaa
Tää seutu autio. — Ei tahtoa,
Ei kunniaa, ei ylpeyttä täällä
Voi löytää kurja rosvo. — Kuollako
Vai elää!
ALITTA:
Elää, elää tulee sun!
Sua ilman suku kaatuu, heimo sortuu,
Orjuuteen maatuu vihamiehen. Hän
Vain nainen on, mi sille alistuu
Ken voittaa. Voita, kosta, hurmaa, lyö
Tai anteeks anna, mutta naisekkaat
Nuo valitukset heitä. —
MASINISSA:
Entä sitten
kun täyttyy kostoni. —
ALITTA:
Sa valtakunnan
Luot mahtavan ja valtaistuimelta
Jaat käskyjäs.
MASINISSA:
Juur siinä kidutus
Ja järjen päätös on! — Kaikk' kuvitelmat vallan,
Kaikk' aatteet onnekkaat on kasvaneet
Kuin ylväs tammi, jota syleilee
Nuor' köynnös punakukkineen. Jos myrsky
Tään syleilyksen armaan ryöstää pois,
Jää autius puun ylle, vieremille. —
— Hän täällä kulkee sittenkin, mutt' pyytää —
Tai iskeä ja raivota ei voi. — —
ALITTA:
Elää sun täytyy, katso nuorta vesaa
(Vetää Massivan luokseen.)
Jok' kaipaa suojaavaista kättä.
PROKLES (tulee kiireesti):
Miehet
On valmiit retkelle, mutt' pyytäisin:
Madauran johtaa suo tää partio,
Sua vartoo toinen työ.
MASINISSA (yhä väsyneesti):
Mik' ois se työ?
PROKLES;
Voi kohta uudet viestit saapua.
Tääll' Afrikassa sotatoimet alkaa
Pian Scipio. Hän maihin noussut on,
Koht' Utikaa siks vakoilijat käskin
Ma pyrkimään. He tiedot tuovat kiirein
Mit tietä roomalaisiin yhdyt.
MASINISSA (riemastuneena, kokonaan muuttuneena):
Oi, mene, sano, joukot lähtekööt!
(Prokles poistuu.)
Todempaa sittenkin tuo oli raivo
Kuin murhe vaisu! Nytkö kaaren sain
Ma jolla kostonnuolet sinkoan
Päin pilviä, päin kansoja, päin merta
Mua kiertävää! — Mun vaikka mereen syöstä
Kaikk' kansat täytyis tältä mantereelta
Ja syöverit taas maihin ammentaa,
Petoksen tekijät ma raastan esiin.
— En taida kumartaa, mutt' opin senkin,
Jos tarvitaan, ja Scipiota mairin,
Siks kunnes revellyt tää käsi on
Sen ruumiin sieluinensa, joka repi
Mun sieluni. Nyt valta koston vuoks
Mutt' koston jälkeen ahnas valta yksin.
(Prokleelle, joka tulee takaisin.)
Miks sanoit vasta nyt sa Scipiosta
Sen riemun sanan, jota vuottanut
Vuoskauden vaiheiss' olen ankarissa?
PROKLES (hymyillen):
Parasta vasta sitten järkisyitä
On miettiä, kun laantuu villi veri
Taas älymieltä vainoomasta.
MASINISSA:
Turhaa. —
Ei kannata tääll' lainkaan miettiä!
Tää raivo sun on mietintäsi tulos:
(Ivallisesti)
Sa aattein korkein naista puhdistit,
Tää tulos on.
PROKLES:
Ain' aikaa tarvitaan,
Ett' nousee sienien kamarasta maan.
MASINISSA:
Opeillas luonnon muodot turmelet,
Jo syntyneen ja valmiin saatat näin
Sa synnytyksen tuskiin.
PROKLES:
Valmiilta
Jos luonto näyttää, silt' ei ihminen,
Jos kiertokulkuun raaka luonto tyyntyy,
Ei ihminen. Äl' itsees palaa, jonka
Jo voitit kerran. Älä eestaas kierrä,
Jos sielus sopusointuun halaa.
MASINISSA:
Miks
Näin saivarrella! Koska pääsenkään
Taas iskemään. — — —
MYRKKYRI (on keskustelun aikana tuontuostakin kantanut juomia ja
hedelmiä Masinissan telttaan):
Saan tulojuoman nyt
Kai tarjota?
MASINISSA:
Sa tarjoo, mutta muista:
Äl' ivailmein väännä naamaas mies.
Sull' orjan mieli ei, äl' orjaa leiki,
Nyt juhla alkaa, tarjoo juhlamielin.
MYRKKYRI:
On älys suuri älyks ruhtinaan.
Näät taakse luonnon ivamuodon sa. —
Syyt' on sua ihmiseksi mainita.
(Kumartaa. Alitta ja Massiva, jotka ovat keskustelleet vasemmalla
taka-alalla, sekä Masinissa ja myrkkyri astuvat telttaan).
PROKLES (lähestyy vartijata):
Mit' tähyät niin tarkkaan?
II VARTIJA:
Katso! Tuolla
Madaura voitonpatsaan pystyttää.
Savu pilviin hulmuu kiertein valkoisin.
Nääs, turvekattomajat palaissaan
noin sankan savun nostattaa. Ken käski
meit' vastaan rehennellä!
PROKLES:
Kotilieden
Pyhäinen lämpö! Heitä kunnioita
Jos kreikkalaisen kannat nimeä.
II VARTIJA:
Miks Hellaan sotijat nyt taistelevat
Vierasten valtiasten vuoks, miks emme
Kukista valtakuntia ja orjiks
Tee kansakuntia?
PROKLES:
Me maailman
Tään toisin asein valloitamme. Katso,
Olympolaiset valaisee jo aatteet
Sit' tietä, jonka Aleksanteri
Aukaisi miekallaan. Jo Rooman miehet
Hellaasta etsii hengen virvoitusta.
Nyt Afrikan on vuoro valo nähdä.
Se Atlaan tutkaimille nostetaan.
Kuningas Masinissan elontyö
On tää. Siks taistele vuoks kuninkaan
Kuin eestä Hellaan taistaisit.
(Myrkkyri tulee nopeasti.)
Näin taisto
Tää raivoisa luo onnenajan vihdoin
Kansoille nääntyville.
MYRKKYRI (ivallisesti):
Uskovas
Et sano laisinkaan, mutt' ihmeistä
Ajoista onnen haastat uskon kieltä?
PROKLES:
Äl' uskon kieleks kutsu toivon mieltä.
MYRKKYRI:
On toivo, usko tuhatmuotoinen,
Siis viisainta on jättää kumpikin.
PROKLES:
Mutt' toivoa saat vielä itsekin
Ett' jättää jaksaisit tään toivon maan.
MYRKKYRI:
Sa sanoin leikit kreikkalaisten tapaan,
Mutt' asiaan, sua kutsuu kuningas.
(Prokles ja myrkkyri poistuvat telttaan.)
II VARTIJA:
On kummaa väkeä nuo aatteen miehet,
Lie kuninkaita taikka orjia,
Yht' tyytymättömiä maailman
Tään järjestykseen.
(Katsoo vasemmalle.)
Mitä! Ratsujoukko.
Vierasta väkeäkö taas.
(Antaa hälyytysmerkin. Masinissa, Prokles ja
Massiva tulevat teltasta.)
Taas kiertää
Tuolt' takaa kummun ratsumiesten joukko.
PROKLES (Rientää katsomaan):
Siin' ovat! Kolme Rooman kypärää
Siell' välkehtii.
MASINISSA:
Nyt selvän vihdoin saan
Mit' aikoo Rooman valta.
(Astuu oikealle, jossa istuu istuimelleen, Prokles jää seisomaan
hänen viereensä. Hetken jännittynyt odotus. Portista astuu kolme
roomalaista lähettiä, jäljessä kuusi Masinissan sotilasta marssii
vartijan ohi kadoten telttain taakse. Lähetit tervehtivät
roomalaisten tapaan.)
I LÄHETTI:
Massylein valtiaalle tervehdyksen
Lähettää päämies Gaius Lelius,
Prefectus fabrum Rooman armeijassa.
Hän maihin noussut Regiolla on
Ja aukoo tietä Rooman miekoilla.
On tehtäväni myös sun tietoos saattaa:
Pian konsuli pääjoukkoineen myös saapuu,
Siks raivaa tiesi rannikolle päin
Siell' yhtyäkses meidän sotajoukkoon.
Ilipan liittoehdot täyttää Rooma.
Vanhuuttaan harmaan Fidiuksen nimeen,
Kätensä oikean lyö konsuli
Sun kätees liiton vakuudeksi.
(Antaa kätensä Masinissalle.)
MASINISSA:
Tartun
Sun kätees, Rooman mies, kuin oikeuteen,
Jok' kestää horjumatta aikakaudet. —
Saturnus, kulta-aikain aikalainen,
Siunatkoon Rooman valtaa valtakausin,
Joit' tuntenut ei ennen piirit maan. — —
Kun legionain miekkain salamat
lyö nuolten pilvilöistä kiitävistä,
kuin korsi kaatuu puunilainen heimo.
I LÄHETTI:
Pääkaupunkisi Cirtan alueineen
Saat valtaas Rooman apujoukoin, jos
Tuot sotavoiman kymmentuhantisen
Sielt' avuksi, kun niin määrää konsuli.
Kuus tuhatta tuot ratsuin taistavaa
Ja legionan jalkaväkeä.
Jää päällikkyys sun omiin käsiis. Mutta
Jokainen valtias, mi vaihteluihin
Kukistuu sotaonnen, tuomitaan
Lain roomalaisen mukaan. Ehdot nää
Asettaa tasavallan vanha tapa.
MASINISSA:
Sun kansas lakeja ei loukkaamaan
Mua vaadi täytymys eik' oma tahto.
I LÄHETTI:
Siis saaliinamme lujistettu liitto
Taas viettää paluutie. Tiet' samaa kuljet
Sa täyttöön tehtäväs, tiet' samaa palaat
Isäisi valtakuntaan.
MASINISSA:
Taistellut
Oon poikaijäst' asti, aseitani
Enskerran nyt ma viisain mielin käytän
Puolesta elämän ja vallan, enkä
Vain huvin tyhjän vuoks tai ansaitaksein
Maireita naisten kiittelyitä.
(Alkaa kuulua lähenevää ratsujen töminää).
MASSIVA (Tulee nopeasti teltastaan):
Äiti!
He tulevat, jo tulevat!
PROKLES:
Jo palaa
Madaura voittoretkeltänsä.
(Roomalaiset kääntyvät katsomaan vasemmalle taka-alalle. Prokles
kuiskaten Masinissalle).
Puhu
Kielt' taitavaa, sa Syphax sukuinensa
Valtaasi vaadi, valta-aikeitas
Äl' ilmoittele.
MASINISSA (huolettomasti, kuiskaten):
Korpit repiä
Saa maassa viruvaiset haaskat, säästää
En aio kostoani.
(Alitta on tullut Massivan luo teltasta).
II LÄHETTI (astuu askeleen heitä kohti):
Ilo nähdä
On äiti nyt tään pojan miehekkään,
Jok' kantaa roomalaista pukua
Muistoksi ensi miekan mittelöistä.
Nuor' prinssi voitti voiton tappiollaan:
Se salli Scipion mielt' ystävän
Suvulles osoittaa.
ALITTA:
Mun toivoni
On hartain Rooman sotavoiman herraa
Pian päästä kiittämään vuoks' lahjan tuon,
Jot' ehompaa en koskaan saanut ma.
MADAURA (tulee kiireesti):
On, valtias, sun käskys täytetty.
MASINISSA:
Sull' onko vankeja?
MADAURA:
Sa jyrkkään kielsit
Niit' ottamasta. Mutta frygialainen,
Tuo tulokas, sun käskys rikkoi: säästi
Hän nuoren immen, saaliinaan toi tänne.
MASINISSA:
Tuo niskuri ja impi tänne tuo!
(Marsyas tuo arkailevaa naista. Madaura jäljessä, vähitellen
ilmestyy myös uteliaita miehiä taustalle).
MASINISSA (Marsyaalle tuimasti):
Miks' säästit, mies, tään naisen?
MARSYAS:
Valtias,
Mit' tehdä voin, hän neuvotonna juoks'
Keskellä palavaisten majain, heimo
Ol' lyöty viime mieheen saakka.
(Merkitsevästi)
Hänet
Toin sua varten, valtias. —
MASINISSA:
Sep' oivaa!
Sa lohdutat. Sun kieles sukkela
Mua huvittaa. Siell' panttereitten maassa
Ei lemmentuskat taida vaivata.
MARSYAS:
Sangarionin laakson tyttäret
Suo kuumat suudelmat ja viiniä
Siell' lähteet pulppuaa, siell' huilut kilpaa
Apollon kanssa soittaa.
MASINISSA:
Taideniekka,
Sun huilus soittaa orgioissa saa
kummemmissa.
K (Kääntyy naisen puoleen)
Mutta karitsainen
Mik' on sun nimes, kaunis varmaankin.
THEVESTA (arasti):
Thevesta olen, tytär heimon pään.
MASINISSA:
Sa suotko yhtä hellät suudelmat
Kuin naiset Frygian.
THEVESTA (Polvistuen maahan):
Mit' käsket herra?
MASINISSA:
Sun sukus surmaaja ma olen, neito!
THEVESTA:
Mun säästä henkeni, sua palvelen.
MASINISSA (synkistyen):
Sa nouse. Turvass' ole. Seuralaiseks
saat tulla valtiattaren.
(Thevesta suutelee Masinissan jalkoja ja rientää Alittaa luo, joka
poistuu hänen kanssaan telttaansa).
En sietää
Voi liikaa orjamieltä. Sopusuhtaa
Ei osaa nainen säilyttää, hän palvoo
Tai pettää. Etsiä ois aivan turhaa
Naist' toisenlaista.
(Kääntyen miestensä puoleen)
Miehet! Toimeen nyt!
Nyt teltat kokoon. Aseet hiokaa.
(Vihalla)
Tuo koruportti maahan repikää!
Kentille laajemmille teidät vien.
Päin meren rantaa alkaa matka nyt.
(Suosionhuuto kajahtaa miesten joukosta. Kuuluu ääniä).
I ÄÄNI:
Nyt päästään Karthagoon.
II ÄÄNI:
Tie Cirtaan sulle
Nyt auki raivataan.
(Masinissa, Massiva, Prokles, lähettiläät poistuvat Masinissan
telttaan. Tausta tyhjenee nopeasti. Telttojen välistä tulee myrkkyri.)
MYRKKYRI:
Päin kuolon rantaa
Sun piti sanomas. Tään miehen sielu
Jo kypsyy inhoon elämän. Hän enää
Ei naista sietää voi, jok' kiinnittää
Niin oivan ovelasti miehen mielen
Tään elon rehkinätä jatkamaan.
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
Tapahtuu tasangolla Cirtan läheisyydessä keväällä v. 203 e.Kr.
Näyttämö:
Syphaxin loistava päällikköteltta, jonka taka-alalta käynti ulos,
oikealta käynti teltan toiseen osaan. Vedettäessä taka-alan verhoa
syrjään näkyy taustalta kappale tasankoa, kauvempana laajalti
telttoja, kaukaisuudessa vuoria. Kirkas iltapäivän valaistus.
Sophonisbe puettuna sotilasmaiseen pukuun käyskentelee levottomana.
Helike seisoo vasemmalla seuraten katseillaan valtiattaren liikkeitä.
SOPHONISBE (kääntyy äkkiä oikealle taka-alalle, polvistuu katsomaan
loistavassa korissa olevaa käärmettä, kavahtaa ylös taas äkkiä,
kärsimättömästi):
Yhä sairas vain on papin käärme tuo.
Elukka kuolla sais.
HELIKE:
Jos toivot niin,
Miks sitten vaalit sitä kaikin tavoin?
SOPHONISBE (intomielisesti):
Mun täytyy, täytyy, aina vain mun täytyy!
(Sairaalloisen kiihkeästi.)
Kahlehtii usko mua, ett' tää käärme
Jos kuolee pois, niin jotain suurenmoista
Tapahtuu silloin. — Mutta käärmehyinen
Tää pyhä on, se luonnon, kansanvoiman
On perikuva, sitä vaalia
Mun tulee, senhän täytyy kestää.
(Hurmautuen)
Mutta —
Jos tummuis pyhät täplät sen, niin silloin
Ei mun myös kestää tarvis elon taakkaa.
(Syöksähtää jälleen korin luo)
Mutt' turhaan, käärme paikallansa makaa,
Ei toinnu, eikä sairaammaksi käy.
Kuin itse välinpitämättömyys
Se samein silmin tuijottaa — ja katso
(Vetää syrjään teltan verhon)
On samanlaista koko maailma!
Sua eikö kuoleta tää autius?
Ei merta nää, ei lähteen silmää. Rumaa
Rumempaa seutua ei missään lie.
HELIKE:
Kuninkaan pyyntöjä miks et sa seuraa,
Palatsiin lähde, missä kukkaan puut
On juuri puhjenneet?
SOPHONISBE:
Ma tahdon nähdä,
Kuink' kiirein kuningas taas pakenee.
Sanoinhan jo, ma ihmeenmoista vuotan
Tapahtuvaksi täällä. Sitäpaitsi:
Mua täällä tahtoo pappi viipymään.
HELIKE:
Tät' tuskan taakkaa turhaan kannat: Rauhan
Mielhaluin päättää kuningas, jos viittaat
Vain sallivas sen. Rauhaan suostuthan!
SOPHONISBE:
Mi puhe! Tytär Karthagon ei petä
Kuin orja taikka palkkasoturi —
(Vihalla)
Vai kiel'kö kätyrin näin kertaa toiveet,
Joit' hautoo vihamies!
(Helike kääntyy loukkaantuneena poispäin. Sophonisbe
rientää hänen luokseen katuvana.)
Voi, paha olen!
Vai sairasko, en tiedä. Anteeks anna,
Helike armas, sanat mielettömät.
HELIKE:
En kaunaa kanna. — Voimas arvioit
Sa liian suureks', siks oot kärsimätön.