language: Finnish
SOPHONISBE
Murhenäytelmä
Kirj.
LAURI HAARLA
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1919.
HENKILÖT:
HASDRUBAL, Karthagon päällikkö.
SOPHONISBE, hänen tyttärensä.
HELIKE, tämän seuralainen.
SANKHUNIATHAN, Astarten pappi.
MASINISSA, Itä-Numidian kuningas.
PROKLES, Masinissan seuralainen, Sophonisben ja
Masinissan entinen opettaja.
ALITTA, Masinissan sisar.
MASSIVA, tämän poika.
SYPHAX, Länsi-Numidian kuningas.
VERMINA, hänen poikansa.
SCIPIO, Rooman sotavoimien ylipäällikkö.
GAIUS LELIUS, Scipion alipäällikkö.
TEUTATES, gallialainen orja.
MARSYAS | frygialaisia
GALLOS | huilunsoittaja-orjia.
NOTOS, aleksandrialainen orja.
MYRKKYRI.
THEVESTA.
I VARTIJA.
II VARTIJA.
I LÄHETTI.
II LÄHETTI.
SANANSAATTAJIA, SOTAMIEHIÄ, KANSAA.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Näyttämö:
Karthagon päällikön Hasdrubalin puutarha Karthagossa. Vasemmalla
palatsin pääty. Oikealla kotitemppelin portaat kaaressa kulkien
etualalta keskelle oikealla. Taustalla kaupunki. Näkyy Ammonin torni
y.m. Etualalla avonainen paikka, jonka taka-alalla marmori-istuin ja
lotus-kukkien ympäröimä pyhä lähde. Aukeaman eroittaa taustasta
sypressi- ja myrttipuut. Näiden takana kulkee käytävä viistoon
oikealta taka-alalta palatsin portaisiin. Palatsin luona kasvaa
mantelipuita ja ruusuja. Temppelin seinustalla kiertää viiniköynnös.
Temppelin kulmauksen takaa näkyy granaattipuita. Kirkas iltapäivä.
SOPHONISBE (istuen marmori-istuimella ja ruokkien lammikon pyhiä kaloja
kääntyy Heliken puoleen, joka nojaten porraskaiteeseen vasemmalla katsoo
haaveillen Ammonin tornia kohti):
Helike, jälleen mailla unelmain
Sa harhaat. — Liiaks haaveilleet jo liemme,
Ei auta meitä haave hauras.
HELIKE (kuin havahtuen):
Keidasta vailla onnenunelmain
Ma näännyn erämaahan, valtiatar.
SOPHONISBE:
Mutt' keitaalta, Helike, erämaa,
Vain erämaa taas jatkuu loputon. —
— Se matkamiestä nääntäin ahdistaa
Kuin aika tää, tää raskas odotus,
Ja epätietoisuus, mi taivaan ääriin
Luo sumuverhot aavetansseineen.
— Mutt' kuitenkin: viel' tyhjempää kuin haave
On vaikerrus. Siks kerro mulle nyt,
Helike armas, satu tuo, jok' äsken
Niin sseesteiseks sun otsas seppelöi.
HELIKE;
En muuta voi kuin yhtä unelmoida. —
Mutt' vieras samaan sadun aiheeseen
Pian kyllästyy. —
SOPHONISBE:
Ma sulle vierasko!
Ei muinoin kysyä mun tarvis lain
Kuin Proklesta Helike muisteli.
HELIKE:
Helike Proklesta näin muistelee:
Hän miettiväisnä astuu nurmikenttää,
Jok' kummun vehmaan hartehia kiertää.
— Hän nostaa pään ja katsoo laaksoon päin,
Miss' rauhaisana kaupunki viel' lepää.
Heliken siellä muistaa vuottavan —
Takaisin käy kuin kilvan kiirehtäin —
SOPHONISBE (innostuen):
Helike, hurmas hento kaunis on!
(Leikkiä laskien)
Kas silmäis into kirkas liekehtii
Kuin uhriliekki jumal'alttarilla. —
Sun jumalanas viisas Prokles on —
(Masentuen)
Mutt' mitä mulle jäi — —
HELIKE (iloisesti):
Nyt tuhmaa tuumit.
Unelma yhtä kaunis, lemmen tuli
Yht'aikaa syttynyt kuin mun.
SOPHONISBE:
Vuos sitten
Sait sinä Prokleen nähdä, multa mielen
Kuusvuotinen lyö kaipaus. En mitään
Vuoks onneni voi tehdä, taistella.
HELIKE (valoisasti):
Kun filosoofi kultasuu ja prinssi
Numidian, nuor' Masinissa, puiston
Tään saman varjostoissa puhein meitä
Tai voimanäyttein hurmas — silloin et
Noin synkkä ollut, muistathan — —
SOPHONISBE:
Niin — silloin
Meit' selvyys tyynsi rauhallaan. Mutt' katso,
Nyt katso maailmaa — et ilakoi —
Nyt virrat Välimereen laskevat
Suvantoon saakka ensilähteiltänsä
On veren punaamat ja aalloissansa
Vain raunioita kuvastaa. Nyt kansat
Lyö murskaks ihmisonnen taistaissaan
Kuin jättipedot toisiansa vastaan
Ja pienet kansat ristiaallokossa
Kuin ruhka velloo tietämättä minne.
— Mutt' loppuna on tuho Karthagon
Tai Rooman! — Jospa tietäis, kummanko.
HELIKE:
Samaapa sotaa käytiin silloin jo. —
SOPHONISBE:
Mutt' voiton puolla oli Karthago —
Nyt tappioista saapuu sanomia.
Ne mieltä kauhuaavistuksin vaivaa — —
HELIKE:
On, valtiatar, mieles synkkä liian.
Et luota sankarmieleen sotijamme,
Et Hannibalin neronvaltaa muista,
Jok' kauhuun saattoi Rooman mahtavan.
- Ja suurinta et muista suojaajaas.
Ken Scipiot löi Anitorgin luona,
Ken Syphaxin löi nuorukaisna jo?
Hän kerran Prokleen aatteet toteuttaa!
- Kihlattu Masinissan noin ei saa
Kuin painajaisen alla voihkaa. — —
(Alkaa kuulua humua ja ääniä oikealta päin.)
SOPHONISBE:
— — Mutta
Elääkö Masinissa, sit' en tiedä.
Sa muista viime viesti Espanjasta:
Ilipan luona joukot Karthagon
On lyöty kokonaan, iberit, keltit
Erinneet meistä, saaliiks voittajan
Maa hopeeaarteineen on joutunut.
Isästäin lyöty eroon Masinissa.
Miss' on hän nyt? Seikasta tästä lainkaan
Ei viesti kertonut. Mutt' huhutaan:
Numidiass' on levotonta, hiljan
Vaikk' kapinoivat lyötiin mikatanit —
— Ei ihme, vaikka kammoin tuijotan,
Kuin henkipatto kuolon jyrkänteellä.
En kuilun syvyyttä viel' laske, nää,
Mutt' loppu liian selvä on — - —
HELIKE:
En jaksa
Sun tuskaas nähdä. Voimas missä on
Ja intos, joka pojat sytti taistoon,
Kun ryövärit nuo uhkas?
SOPHONISBE:
Silloin vaara
Uhkaava hurmas mua. Taistoa
En pelkää, tyhjyys tää ja hiljaisuus
Mun houraks saattaa. Suonissani yhä
Pakoittaa kiihko veren. Pyhä hartaus
Kaikk' anoin uhrata ja uskaltaa
Vuoks Karthagon mun rintaan' näännyttää.
— Mutt' mitään en ees kuulla saa —
ALITTA (Noin 30 vuoden vanha, kaunis, mutta kärsineen näköinen
nainen, tulee kiirehtien, huolissaan):
Mit' on
Tää humu, huuto kansanjoukon? Kaikki
Sydäntäin vapisuttaa nyt, kun vuotan
Astarten sulosuusta vastausta,
Ma saanko hedelmistä uhratuista
Massivan, kauniin lemmen-hedelmäin,
Taas takaisin.
HELIKE (on katsellut kaupungille päin):
Sypressein tumma rivi
Tuo kaihtaa, etten selvään nähdä voi
Mit' tekeill' on. — Päin Junon kukkulaa
Kai kansanjoukko rientää. — Parvekkeelle
Mä riennän katsomaan.
(Naiset poistuvat palatsiin. — Hiipien ja kuulostellen tulee puiden
takaa Marsyas. Hän puhaltaa huilustaan muutaman iloisen säveleen ja
viittoilee, jolloin kolme muuta orjaa, Gallos, Teutates ja Notos,
tulee esiin puiden takaa.)
MARSYAS:
Lehahtivat
Jo lentoon perhoset. Nyt sirittää
Voi pitkäkoipi-sirkat.
TEUTATES (tuimasti):
Teissä miestä
Ei irti lyömään kahleita. Kuin orjat,
Vätykset arkailette. — Kuninkaat
Meit' toivoo hempukoitaan turvaamaan. —
Mutt' täällä pillipiiparin ja kokin
Vain virkaa teette. — Tikari tää aukois
Niin oivasti tien Masinissan luokse —
(Itsekseen)
Tien näyttäis tammimetsiin Gallian —
KOKKI (hätääntyneenä):
Ase pois. Tai lyövät naulat kämmeniin.
GALLOS:
He mistä, houkka, saavat ristinpuun,
Jok' kestää möhömahas ihraisen.
MARSYAS:
Ja valtavuutes löyhkään tukehtuis
Tää kaupuskansa. Ällös piskuinen
Sa pelkää lainkaan.
KOKKI:
Lemmen lurittajat
Kai ristillä viel' kiimalaulut soittais.
Ja piikaset Astarten muistokseen
Sais koijareilta huilunpätkän, joka
Monesti heiltä lemmenkaihon poisti.
TEUTATES (kärsimättömästi):
Nyt toimeen veljet. Viime yönä hiivin
Luo kreikkalaisen, joka Masinissaa
Ja valtiatarta on opettanut.
Sain varmat tiedot: Syphax lännestä
On hyökännyt ja Masinissan lyönyt.
Tää harhailee Medjerdan tienoilla
Ja ryöstää maita Karthagon, kuin tuuli
Taas aavikoille kadoten. On helppo
Nyt piiloon päästä Atlaan rotkoihin
Ja sieltä Masinissan uljaan luo.
Ken yhtyy hankkeeseen?
MARSYAS (kuin itsekseen):
Ei lännen puolla,
Vaan idän mailla asuu onneni.
Soi huilut siellä vain ja tympanit.
Vain siellä laulun raiku kallioista
Tuo kaiun voimakkaan ja siellä vain
Puun alla manteleita syödä saan
Kanss' immen, joll' on silmä ruskea
Kuin manteli — Siell' himmeet piniat
Ihmeesti mielen tyynnyttää. — — —
TEUTATES:
— Ei aikaa
Nyt muisteloon, sa saavut Frygiaas,
Jos hankkeen uskallat.
-MARSYAS:
Kaikk' uskallan.
(Ojentaa kätensä Teutateelle)
Mutt', Gallos veikko, yksin soida ei
Voi huiluni, ei iloni.
GALLOS:
En maata
Isäini muista lain, mutt' tarinoistas
Sen kauniiks tiedän, niistä tunnen myös,
Ett' mieluinen sen muoto silmillein,
Kuin huilun huulillein. Nyt ristille
Tai Frygiaan, mutt' aina käsikkäin.
(Antaa kätensä Marsyaalle ja Teutateelle. Marsyas hypähtää palatsin
portaitten luo vartioimaan.)
TEUTATES:
Mit' tuijotat sa, Notos, kätes anna.
NOTOS (Vanhahko mies. Pää koomillisesti muodostunut).
Miks tyhjän vaihtaisin ma tyhjyydeksi.
TEUTATES:
Tää kärsimyskö tyhjyyttä?
NOTOS:
Niin näyttää
Kuin kärsisin, kun hehkuu nautinto
Tääll' ympärillä. Mutta kumpainenkin
Ja ero kummankin vain harhaa on,
Min aistit punoi, mitkä sattumasta
Taas saivat rakenteen. — On harhaa kaikki.
KOKKI (yksinkertaisesti):
Siis minäkin vain sattuma?
NOTOS:
Niin, mies,
Vain ikävältä näytät sattumalta.
(Marsyas viittoo tovereilleen, että joku tulee. Kaikki, paitsi
Marsyas, poistuvat oikealle.)
VAHTI (Astuu käytävää pitkin palatsin portaitten luo, Marsyaalle):
Nyt valtiattarelles viestin tuo
Lähetti sotajoukosta, sa riennä,
Tää ilmoita.
(Poistuu. Marsyas viittoo oikealle, Teutates ja Gallos tulevat kysyvinä).
MARSYAS:
Nyt tarkoin varuill' olkaa.
Lähetti sotajoukosta on tullut. —
(Poistuu kiireesti palatsiin).
TEUTATES (Galloolle):
Nyt hiivi, poika, kaupungille. Viesti
Vie tästä kreikkalaiselle. Hän aikaa
Palatsiin tullakseen on sopivaa
Vain odotellut.
(Poistuvat oikealle. Naiset tulevat, Marsyas seuraa. Sophonisbe
viittaa Marsyasta kiirehtimään. Tämä oikealle).
SOPHONISBE:
Kylmyys äkkinäinen
Kuin illan tullen jäähtyessä maan
Nyt jäseniäin kangistaa. Ma tunnen:
Eess' seison verhon kaikkein pyhimmän.
Siell' jumalatar ankara vai lempee
Sylinsä avaa — — —
(Lähetti saapuu).
Puhu.
LÄHETTI:
Valtiatar,
Isäsi Hasdrubal jo täällä on.
Kaupungin portilla jo välkkyi peitset
Puheilles päästessäni, valtiatar.
SOPHONISBE:
Otsansa ylpeä viel' kirkas onko
Ja mieli murtumaton?
LÄHETTI:
Silmä Baalin
Taas lapsillensa loistaa, päämies lausui,
Kun lähtökäskyn kotiin antoi.
SOPHONISBE:
Meidät,
Oi, Baal, sun silmäs hehku virvoittaa.
Elissa ylhäinen! Sa armon tuot
Kuin taivas sateellansa elvyttää
Maan nääntyvän, sadetta huokaavaisen. —
Näin huulemme sa tuskaan vääntyneet
Taas toivon hymyyn liennät, vereviksi
Kuin paisuvainen hedelmä ne saatat.
(Innostuneena, käskevänä.)
— Mutt' miss' on tulomalja? Tahdon juoman
Ma sekoittaa. — Ja orjattaret?
HELIKE:
Valmiit
Ne valtiatartaan on seuraamaan.
Sisälle käy, saat siellä tulomaljan
Sa omin käsin valmistaa.
(Sophonisbe ja Helike poistavat palatsiin.)
ALITTA (lähestyen lähettiä):
Sa sano,
Massiva-poikan' onko turvassa?
Hänestä tiedätkö? Sai suojassa
Kuningas Masinissan, veljeni,
Tuo pololapsi sotaan seurata.
LÄHETTI:
Ilipan luona, kaksitoistias
Massiva vangiks joutui Scipion.
ALITTA (kauhistuttuaan ja viitattuaan lähetin poistumaan):
Voi Baal, Astarte. Teissä synty on
Ja hoiva ihmisen. Voi teissäkö? —
Astarte! Kyyhkyset sun temppelissäs
Saa suojan; pääsi päällä turvallisna
He olla saa, mutt' ihmislapsen syökset
Sa turmioon. — Voi, Baal! Sun tulisilmäs
Ei ihmistainta saata versomaan,
Vaikk' marron maan saat kukat tuottamaan.
— Vai vanhentuneet ootteko ja heikoiks
Jo tulleet, ylimmäiset. — Siispä suokaa
Ett' Melkart poikanne meit' auttaa saa.
Tai varjolles Elissalle, Astarte,
Täys voimas anna, hän vois äitiä
Ja naista ymmärtää. — Mutt' turhaan huudan.
Ei jumalat, ei ihmiset mua auta!
(Lyyhistyy marmori-istuimen viereen.)
HELIKE (näyttäytyy portailla, kiirehtii Alittan luo):
Mi taakka noin sua painaa, ruhtinatar?
ALITTA (yhä itsekseen):
Nyt sirkeet silmänsä kuin katsovat!
Voi, tylyt miehet sua loukkaavat
Ja Roomaan vievät.
(Ylös ponnahtaen.)
Mulle poikani
Takaisin antakaa, mua auttakaa!
HELIKE:
Mit' tapahtunut on? Oi, sano.
ALITTA:
Vangiks
Massiva joutunut Ilipan luona — — —
HELIKE:
Oi, ruhtinatar, tuskas ymmärrän —
— Mutt' sanotaan, on lempee Scipio,
Hän lapselle ei pahaa tahdo, usko
Viel' palaa poikas.
(Kuuluu Ammonin torven ääni).
— Torvi Ammonin
Päämiehen saapuneeks jo ilmoittaa.
Sielt' apu kaikille nyt tulee.
(Sophonisbe tulee orjattarien seuraamana, pysähtyy portaitten alapäähän)
Katso
Jo saapuvat. Nyt tyynny, ruhtinatar. —
(Alitta ja Helike poistuvat palatsin taakse vievää tietä myöten —
Hasdrubal saapuu oikealta seurassaan pari kolme päällikköänsä ja
muutamia arvokkaita Karthagon kansalaisia.)
SOPHONISBE:
Oi, terve sulle, Baalin kunnia.
Kotisi kynnyksellä tyttäres
Sua vartoo, niinkuin toivo hartain vartoo
Siivekkään riemun pyhää pauhinaa.
— Juo tervetulomalja, valtias.
(Tarjoo maljan.)
Suo tyttärelles isän siunaus. —
HASDRUBAL (Syvästi hartaana):
Sinulle, Karthagolle siunauksen
Jumalten tulisäteet langettaa
(Kääntyy jumalien puoleen)
Baal, Hammon, Samai'm ja Eshmun. Te
Ylemmät olevaista, kuitenkin
Ydin ja lähde kaiken olevaisen.
Kolm'yhteys sa kaikki kaartavainen!
Kuin kaikki Baalit edessäsi nöyrtyy
Kuin lämpöänsä maa sun puolees huokuu
Ja autereena aavat ulapat
Sun syliis kaipaa, samoin minäkin —
Vain rahtu, solu palvojistas näistä —
Isäini tuhkan kautta vannoen
Nyt uhrin lupaan, joka suopeaks
Sun silmäs kirkastaa. Yön helmasta
Äärille pilven nouskoon uhrin katku.
Värisköön ilma huudoist' uhriteuraan
Ja kuolonkorahdukset kuulkoon korvas. —
Maa verta juoda saa, ett' kylläisenä
Sieraimes tuoksun tuntee huumaavan.
— Pelastus Karthagon on vastauksesi
(Kääntyen tyttärensä puoleen)
Niin, tyttärein, lie ollut alituinen
Sun mieles ahdistus?
SOPHONISBE;
Yön pimetessä
Kuin seisoo eksynyt, niin minäkin
— Opasta puuttuihan, kun sinä puutuit.
HASDRUBAL:
Jumalten suomat lohduttajat, papit,
Miss' silloin viipyivät? Vai soiko sanat
Salaisten syntyin kuuron korville?
SOPHONISBE:
Salaiset opit, lauselmat ja menot
Jo varhain opin, mutta kuulin myös:
Ei mitään jumalista tietää voi,
Jos ovat, ovat liiaks kaukana
Ja ylhiä, ei ihmiskärsimys
Heit' huoleta. — —
(Levottomuutta joukossa.)
HASDRUBAL (suuttuneena):
Jo lakkaa!
(Muuttuneella äänellä)
Ymmärrän,
Sun aatokses on Didon tyttären,
Ettei meit' auta vieraat jumalat. —
Niin hurskautes myös armoin palkitaan.
Sun käsivartes hennon valkeus
Pelastus Karthagon on ainoo nyt.
(Muitten puoleen kääntyen)
Käteensä Baal on koston antanut.
Heikoimman Baalin silmä kirkastaa,
Kun ihmein kansan ahdistuksesta
Hän vapahtaa. — Jo meidät Scipio
Löi Espanjasta. Uusin aikein nyt
Siciliassa miekkaa teroittaa.
Pian tänne Agathokleen jälkiä
Hän seuraa. — Mutta sokeudella kerran
Tyranni Agathokles lyötiin, niin
Myös Scipio nyt kulkee turmioon.
(Erittäin kansalaisille)
Kansalle näännetylle lupaus
Tää tervetulolahjan on. Se tiedoks'
Nyt kansan saattakaa, koht' täyden tiedon
Siit' annan. Ensin keskustella tahdon
Vanhinten kanssa.
(Kansalaiset poistuvat. Päälliköille)
Joukot valmistakaa
Päämiehet, juhlaan. Sana lähettäkää
Astarten papille, ett' tyttäreni
Hartaasti kaipaa opetustaan nyt.
(Päälliköt oikealle. Samalla antaa Sophonisbe merkin orjattarilleen
poistua. Hasdrubal kävelee edestakaisin etualalla, kiivaasti
Sophonisbelle.)
Tahdotko multa kansansuosion
Sa hävittää, kun sanoin pilkkaavin
Yhteistä uskoamme herjaat.
SOPHONISBE:
Isä,
En herjaa lain, vain tahdoin selittää — —
HASDRUBAL (keskeyttäen):
Puhettas hämärää en kuulla tahdo.
Parempaa tehtävää nyt mulla. Oiti
Saat tahtoni sa kuulla: liittolaisen
Voit meille hankkia sa mahtavan,
Jos Iempes annat majaa muuttaa, sen
Ampsagan tältä rannalt' toiselle
Suot liittää — — —
SOPHONISBE (änkyttää kuin iskun saaneena):
Mitä. Mitä tarkoitat?
En mitään ymmärrä — - —
(Istuu marmori-istuimelle.)
HASDRUBAL:
Ma liiton tein,
— jos lyhyeen ma kerron — Siggassa
Syphaxin kanssa. Rooman liitosta
Sun kättäs vastaan luopui hän ja avuks
Tuo tuhatta viiskymmentä hän miestä.
(Hasdrubal kävelee kiivaasti edestakaisin.)
SOPHONISBE (ponnahtaa ylös):
Te valta-aatteen aatteettomat miehet,
Te kansantunnon tunnottomat pylväät!
Teill' luonnoton on muoto. Kun nään teidät,
Nään sadun kauhun, siipiselkäkäärmeen.
(Hetken vaiettuaan)
Mutt' te jos rajat poljette, en minä.
HASDRUBAL (kylmästi):
Ei tarvis siipiä, ei luikerrusta:
Numidiassa lännest' itäkolkkaan
Nyt yksi herra hallitsee. Se herra
On Syphax, herra sinun myöskin. Muista:
Nyt Masinissa vailla valtakuntaa
Ja sotavoimaa pakolaisna harhaa.
— Medjerdan seutuvilla samoilee.
SOPHONISBE (epätoivoisena):
Siis tottako tää julma tieto.
HASDRUBAL:
Totta
Ja todemmaks sen vielä näät.
SOPHONISBE (jälleen toivovana):
Mutt' isä!
Takaisin hänet auta valtaan, niin
Numidian hän heimot kaikki tuo
Meit' auttamaan.
HASDRUBAL:
Kuin lapsi haastat. — Muuta
Ei keinoa kuin kylmä valtataito:
On lyödyt liittolaiset uhrattava
Ja uudet luotava.
SOPHONISBE:
Tää kovaa on,
tää hulluutt' on!
HASDRUBAL (käveltyään kiivaasti, pysähtyy):
Lie kovaa tuo kuin sanot,
Mutt' kovempaa ois tuho Karthagon.
(Samassa Sankhuniathan astuu sisään oikealta temppelistä, Hasdrubal
menee häntä vastaan, puhuu kuiskaten papille, viitaten Sophonisbeen
päin)
SOPHONISBE (lyyhistyy istuimen viereen painaen kädet ohimoilleen):
Miks sumeaks käy maailma. Jo kuulen
Kuin tohisevat tuulet kauhun. Peitä
Mua pimeys. Sun sylissäsi kaaos
Suin ammottavin huokaa, sen ma kuulen,
Sen tunnen ma kuin tuskan sielussain. —
Jo, hauta määrätön, se ahmaise!
Se kurimukses täyttää tarkalleen,
Sen mitta myös, näät, määrätön kuin sun.
Miks tuijotat kuin tuhatsilmä-aave.
Koht' uskallat? Ei, ei! Jo pysähdy.
Viel' viivy! (Kirkaisten.) Jumalat!
(Hetken vaitiolon jälkeen tyynemmin, kuin väsyneemmin.)
Niin Jumalat
Unohdetut, viel' älkää rangaisko
Ett' teistä luovuin pois. Nyt äly loppuu,
Siks teissä turva vain, oi jumalat —
Voi kuulkaa lastanne. Sen ansaitsenkin!
Nyt muistakaa, jo viime aikoina
Monesti teit' oon maininnut — niin — ja —
Ja varmaan rukoillut. — Elissa! Nimes
On ollut pyhä mulle, lapsena
Niin hartain mielin — muistathan — ma uskoin:
Astarten ilmestys sa olet, pyhin
Lihaksi tullut sinuss' on. Niin myös
Sun pappis opettaa! Et nainen vain,
Vaan jumalatar, — niin nainen, — jumalatar
Oh kuinka sanoisin — mun sisarein,
Mutt' korkee, ylhäinen, nyt saavu jo,
Tää taakka rinnaltani nosta — Sulle
Mit' uhraisin? — — —
(Sankhuniathan on lähestynyt.)
SANKHUNIATHAN (laskien kätensä rukoilevan olalle):
Sua ihmislasta, nään,
Astarten armo pyörryttää — — —
SOPHONISBE (itsekseen toistaen):
Mit' uhraan?
SANKHUNIATHAN (nostaa hänet ylös):
Laps nääthän, että sinut pyhittää
Elissa tahtoo nyt ja kaltaisekseen
Sun saattaa, armoitettu. Kerran myös
Astarten kyyhky punainen Elissan
Soi pyhäks tulla, itsens' uhraten
Kun äidiks Karthagon hän jäi. Nyt äidiks
Myös Sophonisbe tulla saa, sen lupaa
Mun kauttain jumalatar sulle.
SOPHONISBE:
Mutta
hän roviolle nous, ett' vieras mies
ei muistoa Siharbaan tahrais, nyt
päinvastaistako jumalat taas vaatii?
SANKHUNIATHAN (hillityn ankarasti):
Laps, järkeillä et saa, ei jumalat
Ain' vaadi samankaltaista. Siks papit
On tulkkinansa, että tahtonsa
Sais ihmislapset tietää.
SOPHONISBE:
Minä tiedän:
Petosta jumalat ei kuiski teille!
SANKHUNIATHAN (äärimmäisessä vihassa):
Helleenein saastaisuutta suusi tulvii. —
HASDRUBAL (keskeyttäen):
Sa malta, Sankhuniathan. — Tyttärein,
Niin uljas ennen, tänään miksi pakoon
Käyt onneasi. Armas Sophonisbe!
Syliini kiirehdi, niin ymmärrät,
(Sophonisbe taka-alalle isänsä luo)
Hyvyyttä vain tää sydän sulle lyö.
SANKHUNIATHAN (Seisottuaan hetken synkkänä kääntyy äkkiä
lempeänä toisten puoleen):
Oi, Sophonisbe, oppilaani. Katso
Jo kuoloon sumenee nää vanhat silmät,
Joit' toivo häikäissyt on heikoiksi
Ja jotka pettymys nyt kyynelvirroin
Sokaisee, kaksin verroin pettymys,
Kun tiedän, että voittaa Scipion
Sa voisit, Scipion — — —
SOPHONISBE (ylös ponnahtaen):
Ah, Scipio!
Sa käärmesyntyinen.
SANKHUNIATHAN (kiihoittavasti):
He sanovat:
Myös jumalsyntyinen. — — —
HASDRUBAL:
Oi, Sophonisbe,
Jo aavistus sun olennostas löi
Tuon mahtavan.
(Sankhuniathan ja Sophonisbe katsovat ihmeissään)
Niin, enhän kertonutkaan
Tuot' tapahtumaa kummaa vielä, että
Yht' aikaa Scipio ja ma — niin sattui —
Syphaxin luokse Siggaan tultiin. Hän
Kuin minä liittolaiseks aikoi saattaa
Tään ruhtinaan. Ma lyöty, voittaja
Taas hän, siks loistavat hän tarjota
Voi liittoehdot ruhtinaalle. Niin
Jo Syphax Roomaan näytti taipuvan;
Ja ylväs Scipio taas voittajaks
Jäi mielessänsä. Mutt' kun poistui hän,
Niin siteet solmitut kuin hauras lanka
Sun viitteestäsi katkes. Scipion
Niin voitit jo.
SANKHUNIATHAN:
Nyt voittos arvoiseks
Sa näytä itsesi. — Myös petturuus
Nyt kosta Masinissan. — —
SOPHONISBE (kauhistuttuaan):
Valhetta
Sun suusi puhuu pappi, katkua
Ja löyhkää syöksee se kuin Molokin
Sin' ahnas rautakita.
SANKHUNIATHAN:
Valheesta
Jos kuitenkin viel' totuus syntyy?
SOPHONISBE:
Pappein
Totuutta hurskas valhe hellästi
Kai syleilee, mutt' kuolevaisilla
On raja niiden välillä.
SANKHUNIATHAN:
Mutt' entä
Jos tosi näyttää valheelta vain siksi
Ett' itseäsi pettäin silmäs suljet,
Kun kauhun totuus verhotonna tois.
SOPHONISBE:
Jos ihminen tai nilja mato maan,
Olento, luomus, karvaltansa soma
Tai inhoittava mulle kauhun tuo,
Kaikk' kauas sysään ma, on iljetys
Tuo luonnon luomaa taikka luonnoton
Kuin petos ihmisen.
SANKHUNIATHAN:
Siis, Hasdrubal,
Päämiehet mikatanein tänne tuota,
Niin nähdä saat, miss' on se lietesuo
Mi myrkkyusvistansa siittänyt
Petoksen hengen on ja kapinan.
HASDRUBAL (lyö käsiänsä yhteen, vartija ilmestyy):
Päämiehet mikatanein templin suojiin
Nyt tuotakoon.
(Viittaa oikealle.)
ALITTA (tulee vasemmalta):
Mua kuule, valtias.
Ei riemullani äärtä nyt, ei rajaa.
Massiva-poikan' kohta nähdä saan.
Nyt vihdoin, vihdoin tuskanöitten jälkeen
Taas rauha, hymy olemuksein täyttää —
— Suojasta, min tää ylväs talo soi,
Sua, Hasdrubal, nyt kiitän. Veljeni
Ja kerran poikani sen palkitsee.
HASDRUBAL:
Puhetta kiittävää ei ansaitse,
ett' turvatonta naista suojaan. Mutta,
ken sulle, ruhtinatar, saattoi nyt
tään ilosanoman -?
ALITTA:
Oh sekamiellä
Ma kaikki kerron nyt — sen Prokles toi,
Tuo nuori filosoofi.
(Nyökäten vasemmalle)
Orjat häntä
tuoll' matkan taakasta viel' virvoittavat.
(Sophonisbe, joka tuskin mitään kuullen on oleskellut taka-alalla,
säpsähtää, samoin pappi).
SANKHUNIATHAN (kysyy äkkiä):
Ken prinssin nuoren riisti Scipiolta?
ALITTA:
Siin' ihmeinen on johto jumalten.
Nuoruutta poikan' sääli Scipio
Ja vapaaks päästi soman huimapään,
Viel' lahjoin, koruin, suojajoukoin näyttäin
Jaloa mieltään.
(Vartija käy Hasdrubalin luona ilmoittamassa, että mikatanein
päämiehet on tuotu).
SANKHUNIATHAN:
Mieltään viekasta
Ja ovelaa kai tarkoitat, jos kiihkon
Et naisekkaan suo mieltäs sekoittaa.
On poikas vapaus vain side liiton,
Min perusta Ilipan luona jo
Loi veljes petosmielin. Liehakoi
Kuin Turdetanein luihu Attenes
Hän kätyreitä Scipion, ja armon
Sai petturi
(Sophonisbelle tarkoittaen)
Luon' jumalsyntyisen —
— Nyt, Sophonisbe tyttärein, sun kasvos,
Sun Tanit-kasvos tummuu murheeseen.
Oi tänne käy, tuo tuska häädä pois.
Tää inhempaa kuin luonnon iljetys
— kuin äsken sanoit — Herra Karthagon,
Suur' Melkart sinut uhrin taakasta
Näin vapahtaa. Nyt yhteen sointuu tuntees,
Velvollisuutes. — Epäilykses hauta
Syvemmäks vielä uurretaan, kun näytän,
Ett' mikatanit, jotka kukistit,
On saman vihanviljan akanoita.
HASDRUBAL:
On aika heitä tutkia, jo kolme
Päämiehistään on tuotu templin suojiin.
(Hasdrubal oikealle, nousee laajoja korkeahkoja temppelin portaita,
joiden ylimmälle rapulle on ilmestynyt kaksi vartijaa leveän oven
kummallekin puolelle).
SANKHUNIATHAN (lähtiessään Hasdrubalin jälkeen):
Nyt, tyttärein, sun voittoretkes alkaa.
Koht' äidit, lapset sua rukoilevat,
Ylistys uhrilauluin, urholauluin
Maanpiiriin kaiuttaa sun mainettas.
Kaikk' kansat jälleen, joita vaivoin nyt
Astarten seppelkäsi ohjaa, yhtyy
Nimessäs. Tuliharja leijona
Lyö maahan murskaks tylsäsarvi-härän
Kuin sinä nyt lyöt käärme-Scipion.
Pyhyyttä yhtä kansat kunnioittaa
Ja yhtä viisautta, haavetta
Astarten tyttären ja papin.
(Hän laskee siunaten kätensä Sophonisben pään päälle ja sivelee hänen
hiuksiaan vieden kätensä olkapäälle asti. Sophonisbe jää jäykistyneenä
seisomaan tumman sypressin eteen, Sankhuniathanin poistuessa kiireesti
temppeliin).
ALITTA (katsoo kauhistuneena Sophonisbeen):
Voi!
Äl' usko tuota kamoittavaa tulvaa,
Tuot' riihatonta riehuntaa, ei onnes
Voi siitä nousta — —
(Sophonisbe katsoo yhä oudosti eteensä. Alitta tulee neuvottomaksi).
Missä viipyy Prokles?
Helike myös? Sa heitä kaipaat nyt.
(Rientää nopeasti vasemmalle).
SOPHONISBE (yksin, aluksi kuin unesta, kylmästi, harvakseen):
Ken täällä haastoi? Puhui onnesta. —
On onni tulos harvain sattumain,
Tuo haave-onni, joka turhaan vuottaa,
Uneksii, tyhjiin raukenee. (Innostuen) Mutt' katso!
Mua kutsu kiirehtii: jo lähde, riennä,
Teit' pyörremyrskyn seuraa, kammoksuin,
Syvyydet tunne merien, joit' tutkii
Vain Proteus ja Atlas, paino tunne,
Raskaampi suuren kärsiväisen taakkaa.
— Mutt' riemun raivo aavista ja tunne,
Kun niljat onkalot ja vedet aina
Hämärtäväiset jättää saat ja nousta,
Ain' nousta, nousta, kunnes laukan näät
Yli' merten paisuvaisen rinnan, kunnes
Maan leveeharteisen, sen manttelin,
Sinervän, vaahtipäärmeisen, sa matkaan
Taas vaihdat myrskytaivaisihin.
ALITTA (edellä, kiiruhtaen Proklesta ja Helikeä, heille)
Täällä!
Hän täällä seisoo, lohdutusta kaipaa — —
PROKLES (tulee kiirehtien Sophonisben luo, lämpimästi):
Unikko kädessäin ja tähkät saavun
Ma oppilaani luokse, rauhan tuon
Ja rauhaa sulta etsin, valtiatar.
SOPHONISBE (kylmästi):
Ei rauhaa mulla. —
PROKLES:
Mielenrauhas löydät,
Jos katsot sielus pyhättöihin.
SOPHONISBE:
Pyhä
On korkeempi kuin minä.
PROKLES:
Korkein kai on
Ihantees, mutta kauneudesta sielus
Vain sekin kertoo.
SOPHONISBE:
Minun ei se lie,
Jot' en voi saavuttaa.
PROKLES:
Ken muu sen loi
Kuin sa?
SOPHONISBE:
Ohjaajat maan ja taivaan.
PROKLES:
Mistä
Sen tiedät?
SOPHONISBE:
Uskon. Siinä hurman' on.
PROKLES:
Alhaista luontoa on hurma, samaa
Kuin himo, jota ontto tyhjyys seuraa.
SOPHONISBE:
Taistella tahdon, vaikka kuolon siipi
Pään päällä löisi.
PROKLES:
Taistoon ihanaan
Rinnalla sankarin sua kutsumaan
Ma tulin.
SOPHONISBE:
Ryövärluolaan värjymään
Kai veisit minut.
PROKLES:
Valtakuntaan saavut,
Miss' itseäs ei pettää tarvis.
SOPHONISBE (kuin taisteluhaasteen heittäen):
Mutta
Petoksin liittosana syödään!
PROKLES:
Niinkö
Sun aatoksesi lanka kiertää? Kiertää
Sotkuista vyyhteä, jot' selvittää
Et taida syytöksillä. Kuule siis:
Vuoks Karthagon kun tuhlas voimiaan
Menetti ruhtinaani valtikkansa.
Avutta jätetään hän nyt ja palkaks
Kuin kätyriä kohdellaan. Näin liitto
Rikottu. Masinissa Roomaan liittyy. — —
SOPHONISBE (keskeyttäen):
Totuutta julmaa haastoi pappi siis.
Näin petturin sa kuljet asioissa. —
PROKLES (arvokkaasti):
Kuningas Cirtan suurempaa kai miettii
Kuin ryömiä tään pappisvallan eessä.
Päämääriin suuriin kulkee hän, sen tiedät.
Ei valtateillä joka polveketta
voi tarkoin kysyjälle näyttää. Mutta
kenenkä lempi liittää sankariin,
hän liikaa kysymättä seuratkoon.
SOPHONISBE (yhä vihan vimmassa):
Mun sokoks arvaat? Kotikaupunkini
Ma raunioilla lemmenleikkiä
Vain löisinkö? —
PROKLES:
Jos lemmit tulevaa
Sa valtiasta Afrikan, niin lemmit
Myös pelastajaa Karthagon. Hän toivoo
Vain lempes ikuisuutta. Siitä voimaa
Hän suuriin töihin ammentaa.
ALITTA:
Oi, kuule,
Sydämen ääntä kuule. Kaikki muu
Vie harhaan täällä.
HELIKE (lähestyy Proklesta, häneen painautuen):
Hänen voittavan
Kaks onnellista tietää. —
PROKLES:
Kauvan jaksat
Sa vuottaa, armas!
HELIKE:
Kestät sinä vielä,
Niin kauan myös Heliken sydän.
SOPHONISBE (on katsonut Proklesta ja Helikeä kyyneltyen):
Rakkaat —
Kaikk' onnenlapset, toivo ihmeinen
Myös mulle antakaa ja suru suokaa
Tuo hiljainen, jok' kyynelpisarille
Niin kirkkaan loisteen antaa, katsokaa:
On katkerat ja kovat kyyneleeni.
PROKLES (riemukkaasti):
Sen arvasin, sen tiesin, taivas kirkkain
On yllä Attikan, on sielu kirkkain
Athenen tyttärellä.
SOPHONISBE (jäykistyen jälleen):
Karthagon,
Elissan tytär olen, jaksa en
tavoittaa eettermaailmoita.
PROKLES:
Kuule
Siis pelastukses sanomaa. Ett' tänne
Kitaan ma pappein uskalsin, se vain
Käy päinsä varjoll' teeskelyn, ett' yhä
On muka liitto luja kuninkaani
Ja Karthagon. Siis apua ma etsin
Kuningas Masinissalle ja vaadin
Myös aviokseen morsiantaan, jonka
Hän sadoin haavoin, urhoteoin lie
Jo ansainnut. Jos tämä vaatimus
Saa röyhkän vastauksen, onpa varoiks
Jo salaliitto tehty orjain kesken;
Sen avull' leiriin kuninkaani sinä,
Me kaikki pian turvaan päästään.
SOPHONISBE:
Kuinka
Sun uskoo kuninkaasi aikeet, juonet
Salaiset jumalkäärmeen vaalijalle,
Min pyhä velvoitus on suojata
Tään kansan elämää kuin kuvan sen
Hän ravitsee ja vaalii.
PROKLES:
Rakkaus lyö
Kyyn matavaisen pään, ei salajuonet.
SOPHONISBE (kuin iskun saaneena kääntyy poispäin, tukahtuneella
äänellä.)
Oivasti suuntaat vasamaisi iskut. —
(Orjat ovat taustalla liikehtineet, sytytelleet parfyrimaljoihin
loimuavia liekkejä, niin että syntyy pimeän tullen kiihoittava
valaistus. Muutamat sinoberilla sivellyt puiden rungot herättävät
nyt kaamean tunnelman kuparipylväiden päässä olevien valopallojen
vielä valoja heijastellessa. Kauvimpana häämöittää Ammonin
temppelistä ja satamasta valoja. — Marsyas astuu esiin.)
MARSYAS (Prokleelle nopeasti):
Käy huhu kaupungilla: Scipio
On noussut maihin rannikolla. Kansa
On kuohuissansa.
PROKLES:
Kautta Zeun! Siis vihdoin. —
Nyt salatiet te tarkkaan tutkikaa.
Kaikille saata käsky: valmiit olkoot,
Osansa kukin tietäköön, koht' alkaa
Pimeys ja sekasorto.
(Marsyas katoo. Naiset lohduttavat etualalla Sophonisbeä. — Hasdrubal
ja Sankhuniathan laskeutuvat keskustellen temppelin portaita alas.
Prokles kiiruhtaa näitä vastaan muutaman askeleen.)
PROKLES (teeskennellyllä kohteliaisuudella tehden seemiläiseen
tapaan juhlallisen tervehdysliikkeen.)
Kuninkaani
Rukoilla tahtoo Melkart-suojaajaa
Puolesta Karthagon.
HASDRUBAL:
On herra meidän
Vihollistemme päät pian ripustava
Purtensa keulaan.
SANKHUNIATHAN (ivallisesti):
Suo mun kummastella,
Miks seurueesta kuninkaasi yks
Vain muukalainen valtiaaltansa
Tuo tervehdyksen.
PROKLES:
Mieli lähettää
Hän lauhan lampaan, muuten kaitsee hän
Vain laumaa leijonain ja pantterein.
SANKHUNIATHAN:
Syyt' eikö pelkoon, että karitsaiset
merkiksi liiton täällä uhrataan.
PROKLES:
On aatos oiva se, jos sattumalta
Ei lie vain susi lampaan vaattehissa.
Kaksluontoisuutta suosii kuitenkin
Kai kansa tää. Jos oikein muistan, hiljan
Näin taideteoksen, mi kuvasi
Hevosta, jolla kamelin on pää
Ja jalat elefantin.
(Sankhuniathan näyttää vihastuvan ja tahtovan vastata.)
HASDRUBAL:
Kuninkaasi
Sisarta, ruhtinatarta kai saavuit
Sa noutamaan. On hänellä tie vapaa
Heimonsa luo, jos salahankkeisiin
Ei Karthagoa vastaan yhdy veli,
Sun herras Masinissa.
PROKLES:
Enemmän
Hän vuottaa liittolaiseltaan, viel' toista
Yht' selvää seikkaa: aviokseen hän
Myös kihlattua morsiantaan vaatii.
On ansainnut hän onnen voitetun
Jo ikiomaksensa.
HASDRUBAL:
Ansio
On sen, ken maahan roomalaiset lyö.
Voimasta kuninkaas ei piirtokaan,
Ei rahtu muutu kansain kohtalossa.
PROKLES:
Jos ystävä ei Masinissa, niin
Hän vaara musta on, se muistakaa!
(Sankhuniathan vetää Prokleen syrjään. Hasdrubal siirtyy naisten luo.
Melua alkaa kuulua kaupungilta, oikealta.)
SANKHUNIATHAN (Prokleelle):
Vie aattees lennokkaat sun kuvitelmiin
Joit' uskoa vain lapsi voi.
(Vetäen Proklesta vielä syrjempään, kuiskaten)
Mutt' kuule
Salainen sana, joka onnes luo.
— Äl' hämmästy. Mit' ovat periaatteet?
Vain paIvel'joita, joita käsketään.
Päämäärä vain on totta, elämää. —
Mit' ovat sotijat ja ruhtinaat?
Vain välikappaleita, nukkia,
Joit' älyn vipu saattaa elämään. — —
PROKLES:
Noin aatella voi epikurolainen. —
SANKHUNIATHAN:
Siis kuule: Masinissan miekan kautta
Olympon jumalat sa tahdot siirtää
harteille Atlas-vuoren. —
PROKLES (ikäänkuin leikitellen):
Vakuutan:
Ei jumalista mitään tietää voi.
SANKHUNIATHAN:
Siis et sa kiellä etkä myönnä heitä,
Se riittää. Sulle ylipapillisen
Sanani annan: Profeetaksi tulla
Saat kansan tään, jos tyhjyydeksi teet
Numidian villin hourupään, jok' ei
Sun oppias saa koskaan valtaan täällä.
PROKLES (ivallisesti):
Ma kiitän ylimmäistä pappia
Astarte jumalattaren. Proofeetan
Virkaani oitis myös ma astun, näin
Ennustamalla:
(Koroittaen ääntään, muihin päin kääntyen)
Roomalaiset nousseet
On maihin rannikolla! Rooman merkit
Nyt tänne kiirein kiitää.
(Kaikki lamautuvat, äänettömyys. Oikealta alkaa kuulua melua).
Melu tää
totuutta puhuvani todistaa.
SANANTUOJA (tulee kiirehtien, syöksähtää etualalle, katsomatta
erikoisesti kehenkään):
Miss' on päämies?
Hannolta, ratsuväen päälliköltä
Tuon viestin. Roomalaiset Afrikassa!
Kiireesti apua ma anon.
HASDRUBAL (epätoivoisena):
Ei
Voi luottaa suojaväkeen Karthagon.
SOPHONISBE (äkkiä innostuksen valtaamana esiin):
Te pyhä joukko eloon nostakaa!
Omista miehistä se luokaa, niinkuin
Isämme loivat, sille antakaa
Taas korkeet valkokilvet kultaisin
Ja purpuraisin koristuksin. Ne
Kuin veriuhri puuntaa. Vihollinen
Rinnoista pantsarvoimakkaista säikkyy,
Kavahtaa, niinkuin ammonaikaisten
Sankarten eestä. Pyhä joukko luokaa — —
VARTIJA (syöksähtäen esiin, melu kadulta kuuluu yhä selvemmin):
Kaduilla rahvas mellakoipi, se
Puutarhaan tahtoo. Vartio ei kestää
Voi enää kauvempaa sen rynnistystä.
Jo pakolaisten joukko saapunut
On Utikasta päin ja villitsee
Väestön tähän riehuntaan.
HASDRUBAL:
Mit' tahtoo
Tuo joukko täältä?
VARTIJA:
Joukon johtajat
Uhkaavin sanoin vaativat sun luokses.
He kuulla tahtovat sen lupauksen,
Jost' annoit tervetulolahjanas
Kansalle ilmoittaa.
HASDRUBAL:
Nyt mene, riennä,
joukolle ilmoita, ett' aikanaan
pelastus täyttyy.
(Melu yltyy ryskinäksi ja hyökkäävän lauman askelten töminäksi.
Oikealle taka-alalle tunkeutuu tiheä joukko, joka näyttää leviävän
taajaksi laumaksi. Uhkaavia kasvoja näkyy lyhtyjen heikosti
valaisemasta hämärästä. Kuuluu murinaa, milloin kovempaa, milloin
hiljempää. Yleinen sanattomuus.)
HELIKE (Vetää Prokleen vasemmalle etualalle, kuiskaten hätäisesti):
Minä aavistan:
Tuo raivo joukko yltyy kauhuntöihin
(Sankhuniathan ja Hasdrubal astuvat temppelin portaitten luo.)
Sua surma uhkaa nyt. Sa muukalainen
Tääll' olet, vihamiehes pappi.
PROKLES:
Tiedän.
Alitta lähestyy, vie hänet pois.
Teutates vartoo, tietää tehtävänsä,
Kun kiihtyy sekasorto, lähtevät.
— Viel' tehtävää on täällä mulla, hänet
(Viittaa Sophonisbeen)
Pelastaa tahdon. Hän jos seuraa mua,
Sa seuraat myöskin; hän jos luopuu meistä,
Jäät tänne. — Kerran saavun, sinut saan.
(Alitta ja Helike poistuvat).
I ÄÄNI:
Miss' turmio nyt Scipiota vaanii?
(Kansa säestää).
II ÄÄNI:
Uhkailit turhaan, päämies Karthagon!
(Pilkkanaurun remahdus).
I ÄÄNI:
Lupailit pelastusta vihdoinkin,
Miss' on se nyt?
(Uhkaavia ääniä).
SANKHUNIATHAN (nopeasti Hasdrubalille):
Suur' aatelisto riistää
Sult' tahtoo kansansuosion ja sodan
Näin kesken lopettaa. Se turvata
Maatilansa, nääs, tahtoo Libyassa.
— Takaisin voita kansan suosio.
(Hasdrubal ja Sankhuniathan nousevat ylemmäksi temppelin portaille.
Melu yltyy. Prokles siirtyy Sophonisben luo.)
III ÄÄNI:
Miss' sotajoukkos on? Vain raihnaat rippeet
Toit tänne mukanas.
(Melu äärimmäinen, Sankhuniathan yrittää turhaan puhua).
PROKLES (melun hiljempää jatkuessa):
Näät, valtiatar,
Tää kansa riidoin riehuu, perikatoon
On tuomittu sen ahnas valta. — Turhaan
Uhraisit onnes sille. —
SOPHONISBE (intomielisesti):
Onni armas!
Sen taivas soi, se minun on, sen tahdon!
SANKHUNIATHAN (melun vaimetessa):
Soaistu kansa — —
II ÄÄNI:
Näännytetty kansa.
(Melua).
SANKHUNIATHAN:
Soaistu kansa, sanon minä, kansa,
Jok' kiittämättömästi sysäät pois
Astarten armon. Tuskaa väräjää
Nyt maa, se synnin saastaa juonut on
Ja huokaa. Mutt' Astarte ihmeen teki.
Nostatti lemmen lemmenjumalatar,
Taivutti etees, kansa, ruhtinaan,
Jot' sadat heimot maahan kumartaa.
— Sai Hasdrubalin, Gisgon pojan, huone
Hält' armon kirkkaimman: Sielt' etsi hän
Elissan uuden Karthagolle.
(Ihmetyksen kohina käy läpi joukon).
III ÄÄNI:
Kuulkaa!
Ilmestys jumalten kuin muinoin. —
SOPHONISBE (Ojentaa käsivarsiaan kuin selvitystä anoen, tuskan ja
riemun sekaisella äänellä):
Katso!
Tuo herkkä joukko uskoo ilmestyksiin.
PROKLES:
On joukkoin sielu niinkuin lapsen mieli.
Kaikk' ihmettä on sille, mik' ei kuulu
Sen arkiaskareihin, ilon syyt
Ja tuskan aiheet puoliks vain se tuntee.
(Sophonisbe laskee epätoivoisena kätensä).
SANKHUNIATHAN (jatkaa):
Uus' liittolainen saapuu sotijoineen,
Numidian Syphax kymmentuhantiset
Tuo laumat mukanaan ja taistelee,
Kun viittaa valtiatar Sophonisbe.
ÄÄNIÄ JOUKOSTA:
Miss' viipyy valtiatar!
SOPHONISBE (innostuen):
Kansa kutsuu!
PROKLES:
Viel' elää Masinissa, muista se.
SOPHONISBE:
Hän onko sama kaunis, uljas mies
kuin ennen?
PROKLES:
Rohkeempi kuin ennen muinoin,
suur' onnen uneksija, onneton,
jos tänne jäät.
HASDRUBAL:
Näin täytän nyt mä suuren
Pelastusaikeeni, jost' ilmoitin.
Juhlaan ma kutsun teidät, kansalaiset,
Puutarha tää saa ilopaikka olla — —
ERI ÄÄNET:
Eläös kauvan valtias, on voitto
Sun pääsi seppelöivä.
(Melu yltyy, paisuu).
— Sophonisbe!
Miss' viipyy valtiatar! Armollinen
Elissan tytär. — Tanit-kasvos näytä!
(Kaikuva ääni)
Lyö Scipion sun käsivartes!
SOPHONISBE (ponnahtaen etualalle):
Lyön!
Lyön Scipion, lyön maahan jättiläisen.
Sua kansa kutsuu!
PROKLES (taka-alalta):
Virvatulen näät.
SOPHONISBE (tuijottaen kauvas katsomoon päin):
Nään kansain vihollisen, jonka lyön.
PROKLES:
Lyöt kaunotukka-prinssin, itses myös.
SOPHONISBE (toistaen tuskan vallassa):
Lyön kaunotukka-prinssin —
PROKLES;
Myöskin aatteet
Joit' opit multa — — —
(Kansan huuto alkaa jälleen. Iloisia ääniä, juhla alkaa, orjia
liikehtii takana. Hasdrubal ja Sankhuniathan laskeutuvat alemmaksi
portailla).
ÄÄNIÄ KANSASTA:
Maahan Scipio!
Ristille Scipio ja roomalaiset!
Elissan armoitettu. Kunniaan
hän nouskoon!
HASDRUBAL (Nousee jälleen ylemmäksi portaille. Hän näkee Sophonisben,
kansa ei, lempeällä tuskalla ojentaa kätensä Sophonisbeen päin):
Tyttärein, miss' viivyt yhä.
(Sophonisben kasvot kirkastuvat, tekee liikkeen lähteäkseen,
huomaa murheellisesti katsovan Prokleen ja kavahtaa.)
HASDRUBAL (riemastueena):
Hän saapuu jo!
KANSA (myrskyisästi):
Hän saapuu jo! Hän saapuu.
Hän saapuu. — Kuulkaa! Jumalatar saapuu.
SOPHONISBE (Rientää hurman vallassa isäänsä kohti, asettuu
korkeammalle.)
Täss' seison, kansa.
(Suosion myrsky).
MARSYAS (viinikannu kädessä, kuin ohimennen):
Kansan vilinään
He kätkeytyivät, tie on kaupungille
Nyt juhlan aikaan vapaa.
PROKLES (nopeasti):
Hyvä. Kaikki
Nyt samoin paetkaa, sa johdat, yksin
Ma tulen jäljestänne. Yhdyn teihin
Laaksossa Makarin, siell' vuottakaa.
(Marsyas poistuu. Helike tulee Prokleen luo, keskustelevat).
SANKHUNIATHAN (melun hiljennyttyä):
Yön helmasta nyt uhriliekki nouskoon
Jumalten puoleen. Hurma täyttäköön
Jokaisen sielun, autuus määrätön,
Jot' ei lie tuta saanut suku tää,
Min arka sielu säikkyy ihmisverta,
Jok' kitsaan uhrin antaa, penseä
On kiittämään. — —
I ÄÄNI:
Suur' Hannibal jo kielsi
lapsuhrit.
ÄÄNIÄ:
Lapsiamme emme uhraa!
SANKHUNIATHAN:
Jumalten armo säästää raskaimmasta.
Viholliset on herra hyljännyt,
Käsiinne antanut, ne uhrataan.
Kahdeksan sataa kapinoitsijaa
Kahleissa vuottaa tuomionsa päivää,
Nyt heti, koston hetki tullut on,
Ja mikatanit ristille saa nousta.
Tän' yönä vielä heidät naulitaan.
Kun Libanonin Tanit kasvonsa
Maan ylle nostaa, kun Astarte herää,
He näyn nähdä saa, jok' kuolevaista
Kamoittaa, heidät sovittaa. Viel' elää
Valittu kansansa, he näkevät:
Vanhurskaan teitä kulkee kansa tää.
ÄÄNIÄ:
Ristille kaikki kapinoitsijat!
SANKHUNIATHAN:
Tie jumalien käydä raketaan.
Mutt' tien sen päähän kidutuksin kulkee
Mies muukalainen, joka väärin opein
Sokaissut puhtaan uskon on ja lyönyt
Ylimmät sokeudella.
HELIKE (Prokleelle):
Pakene,
Oi pakene!
PROKLES:
En vielä. Kuulla tahdon
Ma tuomion, min lausuu Sophonisbe.
SANKHUNIATHAN (jatkaa):
Helleenein maasta epäuskon toi
Ja riettautta Prokles kreikkalainen,
Jok' kulki monet vuodet kaduillanne,
Kääns' sydämet kuin rietas pahe kääntää.
Nyt vielä kätyrinä vehkeillyt
On valtiota vastaan. Kuolemalla
Tää muukalainen kuolkoon.
ÄÄNIÄ:
Kuolkoon hän!
SOPHONISBE (nousten korkeana, käskevästi):
Kenenkä säästän ma, hän säästyköön.
Hiuskarvankaan ken hältä notkistaa,
Hän kaatuu käskystäin kuin kohta kaatuu
Mun kauttain Scipio. —
(Sankhuniathan laskeutuu portailta nopeasti, tulee etualalle, jossa
joutuu Prokleen eteen. Molemmat katsovat toisiansa äänettöminä. Pappi
vasemmalla palatsiin).
ÄÄNIÄ:
Hän elää saa
Niin tahtoo valtiatar Sophonisbe.
— Eläös kauvan Didon tytär!
(Kansa alkaa remuten juhlia. Sophonisbe astuu näyttämön poikki
isänsä rinnalla).
SOPHONISBE (tultuaan Prokleen kohdalle riistää kaulakoristeensa,
ojentaen sen Prokleelle):
Tämä
Vie kuninkaalles. Niinkuin käteni
Tään ketjun katkoi, niin myös liitto, josta
Tää merkki on, nyt murtuu, hajoaa.
(Ojentaa koristeen Prokleelle).
PROKLES (katsellen koristeen kuvaa):
Unohdit, mitä puhuu kuva tää.
Vain muista, katso valkojoutsenta,
Jok' kaarikauloin ilman merta halkoo,
Toivetta kahden ihmissielun kantaa
Koht' onnenmaita. — Samaa kuvaa hän
Myös kantaa rinnallaan.
SOPHONISBE:
Ei joutsen hento,
Ei herkät kuvitelmat mua johda,
Vaan sallimus mun nostaa korkeuteen.
PROKLES (murheellisena):
Näen kaiken poistuvan, mi meitä sitoi. —
SOPHONISBE:
Tee niinkuin käskin. Kuninkaasi luo
Vapaasti lähde.
PROKLES (viitaten Helikeen):
Luoksesi jää hän.
Sua lohduttaa hän vielä saa. Kun hänet
Ma noudan, noutaa hän myös Sophonisben.
SOPHONISBE (voimakkaasti):
Te naisen lapseks arvaatte. Ma näytän:
Suurtöihin luotu voi myös nainen olla.
(Poistuu palatsiin).
ERI ÄÄNET (juopuneesti):
Enemmän viiniä tuo orja! — Oiti
Tuo rodolaista tänne! — Hienohelmat
Astarten tanssimaan.
(Helike painuu sanattomana Prokleen syliin. Hetkinen. Prokles poistuu.)
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Näyttämö:
Masinissan leiri Medjerdan lähteillä erämaan laidassa. Oikealla
korkea kallio. Sen vieressä Masinissan teltta, tämän takana muita
telttoja. Oikealla etualalla istuin. Tausta: oikealla siintäviä
vuoria, vasemmalla keitaita, takana rannaton erämaa. Viistoon
taustalla, kulkien oikealta vuorilta päin vasemmalle lähelle
varsinaista näyttämöä, juoksee Medjerdan lähdejoki, sen rannoilla
tamariski-pensaita. Vasemmalla näkyy pääty joen yli vievästä
sillasta ja koristettu portti. Aamun kajastus.
Väliverhon noustessa vartija seisoo vasemmalla taka-alalla. Hänellä
on yllään vaskikilvistä tehty asenuttu, mutta puku muuten huonossa
kunnossa, repaleinen. Vyöllä tikareita ja miekka, jousi kainalossa.
Nojaa keihääseensä.
MASSIVA: (12-vuotias, vilkas hyvin kehittynyt poika, puettuna
roomalaismalliseen pukuun. Tulee teltastaan. Katsoo vasemmalle
taustalle, iloisesti):
Aurinko nousee! Katso vartija!
I VARTIJA:
Kajastus sieltä puuntaa vasta, prinssi.
Viel' aamutuulenhenki rotkoissa
Tuoll' kiertää. — Äsken tähdet sammuivat,
Se maan saa hetkeks kylmää huokumaan,
Siks kunnes kaukomerten helmasta
Sukeltaa aurinko.
MASSIVA:
Sa katsoitko
Myös taivahille, kun Orion sammui?
I VARTIJA:
En tiedä, prinssi, mikä on Orion.
MASSIVA:
Se tähti on, sen näytti mulle Prokles,
Jok' opettaa niin paljon asioita.
(Masinissa astuu teltastaan, jää katselemaan hymyillen poikaa,
joka ei häntä näe).
Näin nosti kättään hän päin taivasta,
Päin loistavata tähteä ja sanoi:
"Massiva loistaen viel' tietään kulkee,
Juurkuin Orion tuolla seurueineen."
Kas, näin sen suuren tähden ympärillä
Viel' lauman pienempiä tähtiä.
Kun sitten tarkkaan oikein katsoin, näin,
Siell' ratsain kulki suuri sankari
Ja jäljessänsä peitset välkkyväiset!
MASINISSA (Astuu äkkiä varjosta valoon, nostaa Massivan kainaloista
takaapäin korkealle ilmaan, jolloin Massiva kirkaisee):
Jo nostan pikku sankarin. Sa katso,
Näät Aitiopein maan.
(Laskee Massivan alas).
MASSIVA:
Vain aavikon
Ma näin ja aamuruskon. — —
MASINISSA (leikkiä laskien):
Sankariksi
Ken tahtoo taistella, yl' erämaan,
Yl' aamuruskonkin hän katsokoon.
MASSIVA:
Sa näätkö vielä kauemmaksi?
MASINISSA:
Joskus. —
Nään kansan rauhaisen ja onnellisen
Valossa ikuisessa asuvan.
MASSIVA:
Siell' onko myöskin sankareita?
MASINISSA (hymyillen):
Kaikki
He ovat sankareita. —
MASSIVA:
Sinne lähden
Ma oiti, maansa valloitan — tai sitten
Kun suureks kasvan lähden varmaan. Missä
He asuvat?
MASINISSA:
Tuoll' Aitiopein maalla
— niin kertoo tarina — maass' asuvat,
Min ylle ensin päivä kiiruhtaa,
Kun nousee merestä.
(Käyden vakavaksi)
Mutt' vaikea
On sinne matka. — Minä tiedän sen. —
(Laskee kätensä Massivan päälaelle)
Sa helpompaa saat tietä taivaltaa. —
(Kääntyy pois, istuu telttansa vasemmalle puolelle, painaa
kyynärpäänsä polvelleen, leukansa käden varaan):
MASSIVA (kääntyen nopeasti vartijan puoleen):
Sa noita haasteluita ymmärsitkö?
I VARTIJA:
En, prinssi hyvä, valtiaall' on taas
Tuo kumma pää, ei taisteluita käy,
Vaan aatoksissaan kulkee.
MASSIVA (Rientää Masinissan luo, uteliaana):
Kuulepas.
Mit' tietä päästään sinne ihmemaahan?
MASINISSA (kuin jatkaen mietteitään):
Viel' pitkältä on matkaa tehtävä.
Viel' loistaa Syphax minun linnassain,
Hyeena-sielussansa turmaa hautoo —
(Nousee ylös voimakkaasti)
Mutt' ulvot sinäkin kuin peto raihnas
Viel' ratsuin kavioissa.
MASSIVA (innostuneena):
Hänet lyömme
Me maahan murskaks.
MASINISSA (koskettaa Massivan olkapäätä):
Sinä armas poika! —
(Massiva kääntyy katsomaan yhä kirkastuvaa auringon nousua.
Masinissa jatkaa mietteitään).
On kummallista mielenlaatu tää. — —
Rikastuu ansiottaan Karthago. —
Tuo ahnas, raihnas kansain painajainen
Viel' seisoo, punnitsee kuin jumala
Mun onneani valtavaa'assansa.
Vain nappula ma oon sen laskelmissa.
Näin itä, länsi, koko maailma
Mua painaa, niinkuin painaa Atlas-vuori
Pienintä hiekkajyvää. — Kuitenkin
Tääll' istun laidall' erämaan kuin poika
Jok' kesken leikin, alla poutapilven
Luo lapsekkaan ja rohkeen kuvitelman.
MASSIVA (Kääntyy äkkiä):
Tän' aamuna jos saapuisivat vielä!
Et sano tarkkaan, koska tulevat.
Voi, sano, että ratsuin kiidätän
heit' vastaan. —
MASINISSA:
Itsekään en tarkoin tiedä. —
Mutt' varmaan tulevat. Sa varro myös
Nyt juhlamielin. Lahjat Scipion,
Nää kultakäädyt, puku korea
Vain ylläs pidä, niinkuin prinssinä
Sa oisit Cirtan linnan. Kohta sinne
Sa pääset ratsain, joka purppuroin
On koristeltu.
MASSIVA:
Paljon kerrottavaa
Äidille on nyt mulla. Korut näytän. —
Hänelle kerron kuinka taisteltiin!
(Menee oikealle, ryhtyy hakkaamaan kivellä kallionkylkeen, mutta
alkaa pian kuulostella painaen korvansa maata vastaan):
MASINISSA (kävellen edestakaisin):
Koht' inhoittavan ryöstön tään saan jättää. —
Kun roomalaisten laivat saapuvat,
Niin alkaa leikki, sota oikea.
— Vapaaksi nostan jälleen heimoni!
MASSIVA:
Kapsetta kavioitten kuuluu. (Nousee ylös) Tuolta!
(Osoittaa oikealle).
MASINISSA:
Madaura tulee veromatkaltaan.
MASSIVA:
Vuorelle tuonne nousen katsomaan.
(Kiiruhtaa teittäin taitse oikealle).
MASINISSA (jatkaen mietteitään):