Marrask. 7 p. 1896.
Syösten, vauhdikkaasti, hulmuten kuluu aika! En koskaan pysähdy enkä
ajattele! Pukeudun silkkiin ja annan miesten ihailla itseäni — ihailla
niin paljon kuin vaan voivat.
Määrätty maailma sulki minulta ovensa jättäen minut yksin puutteeseen
ja kaipaamaan; toinen maailma taas avasi minulle sylinsä. No hyvä,
niinpä heittäydyn sen kirjavaan elämään. Olen nuori ja nautin
nuoruudestani, olen nähnyt nälkää, surrut ja taistellut niin että olen
muuttunut rumaksi, kalpeaksi ja laihaksi. Nyt olen taas hurmaavan
nuori, huuleni ovat hohtavan punaiset ja silmäni loistavat.
Minulta ei puutu mitään. Minulla on lämpöä, valoa, hyvää ruokaa ja
kauniita vaatteita, — niin kauniita vaatteita! Olen aina rakastanut
naisten komeita pukuja; rakastanut ja vihannut niitä, siksi etten ole
voinut niitä saada. — — —
Tulevaisuutta en ajattele. Olenhan vielä nuori ja kukoistukseni ei
niin pian lakastu, aijon vielä kauan antaa miesten ihailla itseäni ja
tunkeilla ympärilläni. Nyt ovat he innostuneita, ihmettelevät, tätä
harvinaista lintua, sanovat että olen kauniimpi, hienompi ja älykkäämpi
kuin mitä minunlaiseni naiset tavallisesti ovat. — —
Asuntoni on ylellisen komea. Loikoilen tuntimääriä silkkipatjoillani.
Sitten poltan paperossini, maistelen likööriäni enkä sanottavasti
vaivaa päätäni ajatuksilla, ihailen paljaita jalkojani tahi käsiäni,
jotka ovat entistään valkoisemmat ja kauniimmat.
Niillä on oma elämänsä; ennen olivat ne ohuemmat, laihemmat ja
hermostuneemmat, nyt ne ovat pyöreät ja pehmeät — lepoa ja hyväilyä
varten luodut.
Tuon tuostakin käyvät "ystävättäreni" minua tapaamassa — sitä ei tässä
olotilassa voi välttää.
Löytyyhän toisissakin olosuhteissa yllimmän kyllälti ystävättäriä,
mutta yhtä tyhjänpäiväisiä ne ovat siellä kuin täälläkin.
Nuo tytön typykät, jotka nyt ovat vertaisiani, voivat joskus olla
hyvinkin hauskoja. Heikkoja, tyhmiä, turmeltuneita lapsia, samalla
kertaa kurjia ja säädyllisiä — —.
Harvoin minulla on aikaa ajatella — eikä minulla ole haluakaan
ajattelemiseen. —
Marrask. 15 p.
Kutsun häntä "pikku Pusseksi", hän on yhä edelleenkin ystäväni.
Oikeastaan on hullunkurista että hän sitä vielä on ja että hän
yhä pysyttelee minussa. Minä olen hänen rakastajattarensa ja hän
on yhdeksäntoista-vuotias. En käsitä miksi hänet pysytän luonani
vaikka olen jo häneen kyllästynyt ja tiedän että tämä kaikki häntä
vahingoittaa.
Pusse on aivan tavallinen, aikaseen tärveltynyt rikkaan miehen poika.
Hän uskoo rakastavansa minua mielikuvitusta kaikki.
Ja kuitenkin saattaa hänen tunteellisuutensa minut surulliseksi. Johdun
ajattelemaan itseäni yhdeksäntoista vuotiaana. Silloin minäkin rakastin
— Jumala minua armahtakoon! Ja minun rakastettuni oli turmeltunut ja
säälimätöin niinkuin minä nyt.
Hän tuhlaa minulle hyväilyjään, lahjoja ja kukkia.
Ero hänen tunteittensa ja minun silloisten tunteitteni välillä on siinä
että minä rakensin tulevaisuuttani rakkaussuhteeseeni, mutta sitä ei
voi Pusse tehdä.
Marrask. 22 p.
Väliin ajan hänet luotani ja sanon olevani väsynyt koko maailmaan. Joka
onkin totta. Voin olla hyvinkin väsynyt — tuskastua siihen mikä näyttää
minua enin huvittavan.
Mutta hän palaa takaisin — suuremmoisten lahjojen kanssa — tyhmän
lapsellisesta ja ylimielisesti puhellen ja niin pääsee hän taas
armoihini.
Jouluk. 2 p.
Pusse tapasi luonani toisen, ja tuli hirveän onnettomaksi. — En voinut
sitä välttää —
mieleni oli kyllä paha. Pitikin sattua, että hän juuri eilen tuli
luokseni. Hän aivan häiritsi. — Menetti kokonaan tasapainonsa — itki.
Olin rauhallinen ja koetin äidillisesti lohduttaa, seisoessani hänen
luonaan etehisessä. Tartuin käsilläni lempeästi hänen päähänsä ja
puhuin: "Pusse kulta, olehan järkevä, tämän täytyi tapahtua. Meidän
täytyy erota. Minun luonani ei onnea ole. Ystäväni, sinä olet vielä
nuori, — mieti asiaa, — mene naimisiin, jos haluat, mutta jätä minut.
En ole minkään arvoinen. Hyvä Jumala, olenhan sen monasti sinulle
sanonut ja nyt olet sen omin silmin nähnyt. Ota varteen mitä sinulle
nyt sanon Pusse!" Kysyt olenko kyllästynyt suhteeseemme. "Kyllä
ystäväni -— siihen ja moneen muuhun olen kyllästynyt. Anna toisten,
jotka voivat, kärsiä — sinä olet vielä liian nuori".
Hän meni — jonkun verran lohdutettuna; kahdeksan päivän kuluessa on hän
kaiketi unohtanut.
Olin oikein tyytyväinen itseeni istuessani toisen kanssa herkullisella
illallisella. Kuvittelin
tehneeni hyvän työn. Tyhjää puhetta — säälistäkö häntä kohtaan
annoin hänen mennä. Ei, olin yksinkertaisesti itse väsynyt koko juttuun.
Jouluk. 20 p.
Viime aikoina en ole osannut nukkua, olen liian veltto ja väsynyt.
Unettomina öinä kiusaavat väsyneet toivottomat ajatukseni.
Elän liiaksi — tai ehkä liian vähän — miten sen tahtoo selittää. Ja
siksi tunnen itseni sekä sielun että ruumiini puolesta väsyneeksi.
Kaikki tympäisee, miehet, ystävättäret, varieteet, illalliset ja
kaikki, ilma on kaikkialla paksua ja ilettävää — tahi oikeammin: täällä
ei ole ilmaa mitä hengittää.