Englannissa, ja huhtikuussa vuonna 1906 vaati hallitus kolmelta
australialaisen siirtomaan kuvernööriltä lausuntoja siellä käytäntöön
otetun uuden veron vaikutuksista. Ja näiden hallituksen omien
asiamiesten lausunnoista (ne ovat julkaistut parlamentin Sinisessä
kirjassa, elok. 1906, nidos 3191), on Englannin hallitus ollut
tilaisuudessa näkemään, että tuon koloradolaisen tutkijakunnan
tiedonannot eivät ole mitään mielikuvituksen tuotteita. Erittäin paljon
painoa on näissä lausunnoissa pantu siihen seikkaan, että uusi vero
niin ehdottoman ehkäisevästi vaikuttaa maakeinotteluun. Mutta tämähän
maakeinottelu se juuri onkin pääsyy köyhän kansan maattomuuteen.
Aivan viimeisinä aikoina on Uusi Seelanti merkillisine tilastoineen
ollut yhä suuremman huomion esineenä. Erittäinkin on Englannin
maataomistavien lordien keskuudessa tämä juttu herättänyt levotonta
liikettä. Helppo on tähän asti ollut ylenkatseellisella vaikenemisella
painaa Georgen ehdotukset kuulumattomiin, mutta elävään tosiasiaan
nähden ei käy enää vaikeneminen. Sen kieltä ymmärtää ja uskoo koko
maailma. Vanhoillinen sanomalehdistö, erittäin maailmanlehti "Times"
koettaa parastaan saadakseen nuo U. Seelannin sosialiset uudistukset
epäilyksen alaisiksi tai ainakin niiden merkityksen vähennetyksi.
Mutta turhaan. Eilen luin lehdissämme jostain ulkomaalaisesta
aikakauskirjasta lainatun uutisen, jossa sanotaan, että "valtio- ja
sanomalehtimiehet maailman kaikilta kulmilta suuntaavat matkansa tähän
loitoimpaan europalaiseen siirtolaan, -- aivan kuin tiedemiehet
Pasteurlaitokseen Parisiin tai muuhun laboratorioon, missä tehdään
maailman kuuluja tieteellisiä kokeita, joiden tuloksilla voi olla
ratkaiseva vaikutus koko ihmiskunnan kohtaloon."
Mutta otaksukaamme nyt, että meidän eduskuntaamme nähden olisivat
oikeassa ne, jotka väittävät, ettei se pysty toimeenpanemaan mitään
perinpohjaisia yhteiskunnallisia uudistuksia, koska se ei ole mikään
välitön kansan eduskunta, vaan vallasta riitelevien puolueiden
taistelutanner. Otaksukaamme, että valtaluokat todella olisivat sen
tahallisesti tällaiseksi laittaneet, ja ettei sieltä koskaan tulisikaan
kuulumaan mitään muuta kuin riitoja siitä kenen maalaisohjelma on paras
ja riidan lopputulokseksi aina jäisi että maalaisolot pysyisivät
entisellään. Otaksukaamme, ettei köyhälistöpuolue koskaan voisi
päästä enemmistöön, koska kaikki puolueet sellaisessa eduskunnassa
aina hajaantuvat kahtia juuri silloinkuin ne ovat enemmistön
saavuttamaisillaan. Eiväthän tämmöiset otaksumiset olekaan kaikkia
niihin viittaavia oireita vailla. Olisiko silloin maalaisköyhälistön
asia toivoton? Eivätkö he siis milloinkaan pääsisi syntyperäiseen
oikeuteensa, maan itsenäiseen nautintoon? Jäisikö heidän asiansa
sittenkin riippumaan vaan siitä, milloin valtaluokat omantuntonsa
pakottamina luopuisivat maan ja luonnonrikkauksien anastuksesta?
Ei jäisi. Sillä köyhälistöllekin on varattu oma tiensä totuuteen ja
elämään.
Ja se tie on _lakko_.
Ei tosin sellainen yksistään taloudellinen lakko jossa äkkiä työstä
luopumalla koetetaan saada maanomistaja pakotetuksi ainoastaan
parannuksiin vuokraoloissa, vaan sellainen lakko, jonka tarkotusperänä
on _kokonaan ja ainiaaksi luopuminen yksityisen maanomistajan maita
viljelemästä_. Niinkuin esimerkiksi lakko sotapalveluksesta ei ole
ainoastaan taloudelliselta kannalta kansaa hyödyttävä, vaan on
etupäässä sen siveellisen voiman sanelema, niin myös kieltäytyminen
viljelemästä maata yksityisen mielivallan orjana on etupäässä
siveellisen _vapaudentunnon_ käsky, vaikka sen toteuttaminen kyllä
tuottaa myös taloudellisia etuja.
Kaikki, mikä suinkin voi edistää ja helpottaa tällaista vapautumista,
siihen on ryhdyttävä.
Lähin tarjona oleva, monessa tapauksessa hyvinkin mahdollinen keino
päästä vuokraamasta maata yksityiseltä ja kuitenkin pysyä vuokraajan
asemassa tarvitsematta tätä maata omakseen lunastaa, on liittyminen
sellaisiin maanviljelysosuuskuntiin, jossa osuuskunta tulee maan
omistajaksi ja sen jäsenet tämän maan eri osien vuokraajiksi.
Vuokraajan tulee siis vuokramaksuna suorittaa osuutensa 1) tilan
ostohinnan korkoihin, 2) tilan kruunun, kunnan ja kirkon veroihin.
Sanokaamme että tämä suoritus vastaa keskimäärin niitä veroja, joita
maanomistajat tavallisuudessa torppareiltaan vaativat. Silloin on
vuokraajan taloudellinen asema tosin sama kuin ennenkin, mutta hän on
vapaa personallisesta maanisännästä, hänen veronsa ei nouse ja hänen
lapsensa perivät vuokraoikeuden.
Sellaisten osuuskuntain perustamiseen pitäisi vapaamielisen hallituksen
myöntää varoja, niinkuin se nyt myöntää lainoja torppariyhdyskunnille,
jotka sitoutuvat lunastamaan valtion välityksellä ostetun maan
vähitellen omakseen. Vapaamielisen hallituksen pitäisi se tehdä, koska
se sisältää rauhallisen ratkaisun levottomuuksia uhkaavassa taistelussa
maanomistajain ja maattomien välillä eli yhteiskunnan kaikkein
kipeimmässä kysymyksessä.
Mutta vaikkei hallitus myöntäisikään tällaisille osuuskunnille pysyviä
lainoja, niin on niiden syntyminen sittenkin mahdollista. Se käteinen
osa kauppasummasta, mikä paitsi kiinnityslainaa tilan ostossa
tavallisesti tulee kysymykseen, voidaan hyvin monessa tapauksessa saada
kokoon siten, että varakkaammat osuuskuntaan liittyvistä torppareista
antavat varansa lainana omalle osuuskunnalleen.
Lähemmin määritellen on tässä tarkotettu osuuskunta seuraavanlaiseksi:
Osuuskunta käyttää maitansa antamalla niitä vuokralle omille
jäsenilleen. Jokaisella perheellä on yksi osuus, eikä useampia osuuksia
samalla jäsenellä saa olla. Myöskään ei vuokrata voi yksi jäsen enempää
maata kuin mikä maanviljelykseen käytettynä työmiesperheen kunnolleen
elättää. Vuokrat lasketaan ainoastaan vuokratun maa-alan suuruuden,
hedelmällisyyden, luonnonrikkauksien ja aseman edullisuuden, mutta ei
maahan pannun työn ja parannusten mukaan. Useampien halutessa vuokrata
samaa maa-alaa se annetaan sille osakkaalle, joka korkeampaa
maaperävuokraa tarjoo. Vuokramaksujen tarkistus tapahtuu sovittujen
ajanjaksojen (esim. joka 10 vuoden) kuluttua, jolloin ei saa
minkäännimellisellä lisäverolla rasittaa sitä arvolisäännystä, minkä
joku maa-ala on tämän ajan kuluessa saavuttanut siihen pannun työn ja
parannusten johdosta, vaan lisävuokran alaiseksi voi joutua vuokraajan
työstä riippumaton arvolisäännys, kuten esimerkiksi luonnonrikkauksien
enentymisestä tai uusien ilmaantumisesta, asutus- ja liikesuhteiden
muuttumisesta syntyvä lisäännys. Toisin sanoin: vuokramaksun alaisena
voi olla ainoastaan se mitä osakas käyttää hyväkseen osuuskunnan
yhteisestä omaisuudesta, jotavastoin kaikki se arvo minkä osakkaan työ
luopi, kuten rakennukset, pellon raivaukset ja muut parannukset jäävät
hänen yksityisenä omaisuutenaan verosta vapaaksi. Tämä kohta on siis
aivan päinvastainen kuin yksityiseltä maanomistajalta vuokratessa,
jolloin maanomistajan silmä heti iskeytyy pellonraivauksiin ja maan
parannuksiin ja verottaa ne ensimäiseksi. Osuuskunnan yhteistä
omaisuutta on 1) maaperä ja kaikki sen luonnonrikkaudet, metsät siihen
luettuina; 2) maatilaan tai maatiloihin ostettaissa kuuluneet
rakennukset ja maanviljelysirtaimistot, joita sen kuitenkin on
käyttäminen lainana varattomimmille jäsenilleen; 3) vuokramaksut,
joilla suoritetaan ostetun tilan tai tilain kruunun-, kunnan- ja
kirkonverot, yhteisten rakennusten palovakuutukset sekä lainain korot.
Mahdollinen ylijäämä käytetään osuuskunnan yleisiin tarkotuksiin.
Tietysti voidaan sääntöjen laatimisessa käyttää sopivia kohtia jo
olemassa olevien osuuskuntien säännöistä, sillä tarkalla erotuksella
vaan, että osuuskunnan verottamisoikeus ei milloinkaan saa koskea muuta
kuin maan arvoa, riippumatta siihen pannusta työstä. Siinä on pääasia.
Tämä tie se on minun ymmärtääkseni sopivin Laukonkin lakkolaisiin
nähden. Ympäristössä tarjotaan runsaasti maatiloja kaupaksi.
Syrjäiselle alkaa olla jo selvänä, että kysymyksen ollessa
maanomistajaluokan taistelusta maattomien luokkaa vastaan,
kihlakunnanoikeuden päätös tässä jutussa ei tule hovioikeudessa
mitenkään oleellisesti muuttumaan, paroni ei tule mihinkään
sovitteluihin taipumaan, varsinkin kun hänellä jo on kaikkialla uusia
torppareita, hallitus ei tule sukutilaa lakkolaisten kesken jaettavaksi
lunastamaan, eikä eduskunnan sosialistinen vähemmistö enemmistöä
vastaan mitään aikaansaamaan.
Tosin on häädettyihin lakkolaisiin nähden olemassa suuri vaikeus sen
puolesta, että useat heistä ovat miltei kaiken omaisuutensa menettäneet
ja että heiltä siis puuttuu varoja rakennuksiin, vaikkapa työkaluja,
jotain irtaimistoa, karjaa ja ajojuhtia useilla olisikin säilynyt.
Talveksi aijotut elintarpeet ovat, kuten ylempänä kuvattiin, kaikkineen
joutuneet uusien tulokkaiden haltuun, ja asumusten puute käy
talvikylmän lähestyessä yhä kipeämmäksi, niin että nyt, kun ihmiset jo
lakkaavat ajattelemasta "Laukon rettelöitä", ovat nuo kovan onnen
lapset vasta pahimpaan pulaan joutuneetkin. Mutta tässä kohden täytyy
nyt vapaamielisen varakkaamman yleisön tulla avuksi. Tarmokkaasti on jo
köyhä väki ympäri maata koonnut roposensa heidän avustamisekseen. Onpa
sosialistien piirissä koottu niinkin paljon että on saatu ostetuksi
heille parinkymmenen tuhannen maksava talo, jossa he nyt saavat
polisien ahdistamatta vapaasti kokoontua. On myös "osuuskauppa"
rakennettu ja "työväentalo" rakenteilla. Mutta se ei lähimainkaan
riitä. Asumuksia, vaikkapa väliaikaisiakin, _täytyy_ saada kuntoon.
Katottomaksi ei sivistyneen säädyn sovi jättää 80 korvenviljelijä
perhettä, jotka eivät ole mitään muuta pahaa tehneet kuin heränneet
vapauttansa kaipaamaan. Tätä tuntien onkin herkkätuntoinen
kansalliskirjailijamme Juhani Aho, samassa yllämainitussa
kirjotuksessaan, seuraavin lämpimin sanoin vedonnut yleisöön:
"Lakkolaiset ovat jo tarpeeksi kärsineet. On aika estää heitä tulemasta
aatteidensa suuremmiksi marttyyreiksi kuin jo ovat. Niiden tulevain
parannusten vuoksi, joille varmaan on antanut uutta vauhtia heidän
propagandansa torppariolojen ja sen seurauksena koko maan olojen
parantumisen hyväksi, ei ole liika vaatimus, ett'ei yhteiskunta jätä
puutteen alaisia yhden kunnan tai yhden kansalaisryhmän rasitukseksi,
vaan on kaikkien kansalaisten annettava apunsa hädän lieventämiseksi
siellä missä sitä on todella olemassa. Tämä kiusallinen kysymys _on
saatava_ pois päiväjärjestyksestä mitä pikimmin. Kun se on tapahtunut,
ryhdyttäköön järjestämään torppari- ja maanomistusoloja niin, etteivät
Laukon ilmiöt uudistu."
Ja samaan kehotukseen pyytää hartaasti yhtyä tämänkin kirjasen
kirjottaja, ollen puolestaan valmis, jos asianomaiset haluavat ja
yleisön luottamusta riittää, panemaan aikaa ja voimia asian
järjestämiseksi ylläkerrotulla tavalla.
_Arvid Järnefelt_.
Virkby, Kyrkstad, 29. IX. 1907.