Punastuen ilosta Pitou kiitti upseeria, joka hymyili uudelleen ja
lähti kiitämään heti seuraavaa määräpaikkaansa kohden. Näin Pitou
oli kunniansa kukkuloilla; hän sai suoranaisia tiedonantoja kenraali
Lafayettelta ja ministereiltä, ja nämä tiedonannot auttoivat
mainiosti Pitoun suunnitelmia ja ylpeitä haaveita.
Mahdotonta on kuvata vaikutusta, jonka tämä upseerin tulo teki Pitoun
valitsijoihin. Me luovumme siitä.
Mutta kun katseli kiihottuneita kasvoja, loistavia silmiä, koko
väestön kiiruhtamista Pitoun luo ja sitä syvää kunnioitusta,
jota kaikki heti osoittivat Ange Pitoulle, olisi epäuskoisinkin
huomiontekijä saanut varmuuden siitä, että tästä lähin Pitou oli
hyvin huomattava henkilö.
Valitsijat pyysivät toinen toisensa jälkeen saada katsella ja
koskettaa ministerin sinettiä, ja sen Pitou hyvin armollisesti salli.
Ja kun joukon lukumäärä oli supistunut vain läheisimpiin, sanoi Pitou:
"Kansalaiset, suunnitelmani ovat onnistuneet odotusteni mukaan.
Kirjoitin kenraali Lafayettelle, että tahdoitte perustaa
kansalliskaartin ja olitte valinneet minut päälliköksenne. Lukekaahan
ministeristöstä minulle tulleen kirjeen päällekirjoitus."
Hän ojensi kirjeen, jonka päällekirjoitus oli:
'Herra Ange Pitoulle,
Haramontin kansalliskaartin päällikölle.'
"Kenraali Lafayette on siis hyväksynyt ja tunnustanut minut
kansalliskaartin päälliköksi", sanoi Pitou. "Kenraali Lafayette
ja sotaministeri ovat siis hyväksyneet ja tunnustaneet teidät
kansalliskaartilaisiksi."
Pitkä ilon ja ihastuksen huuto tärisytti Pitoun mökin seiniä.
"Mitä aseisiin tulee", jatkoi Pitou, "niin tiedän keinon, jolla
ne saan. Te nimitätte heti luutnantin ja kersantin. Nämä kaksi
apulaistani seuraavat minua tehtävääni täyttämään."
Läsnäolevat katsoivat epävarmoina toisiinsa.
"Mikä on sinun mielipiteesi, Pitou?" kysyi Maniquet.
"Tämä ei kuulu minuun", sanoi Pitou arvokkaasti; "vaaleihin en saa
vaikuttaa. Pitäkää kokous ilman minua. Nimittäkää mainitsemani
molemmat päälliköt, mutta valitkaa kunnolliset. Muuta sanottavaa
minulla ei ole. Hyvästi!"
Sanottuaan tämän kuninkaallisella äänellä Pitou viittasi kaikkia
sotilaitaan poistumaan ja jäi yksikseen suuruuteensa verhoutuneena
niinkuin Agamemnon.
Hän ui omassa loistossaan, valitsijoiden ulkosalla väitellessä
pienistä vallan murusista siinä sotilasmahdissa, joka tästedes
hallitsi Haramontia.
Vaali kesti kokonaisen tunnin. Luutnantti ja kersantti nimitettiin.
Ne olivat: kersantti Claude Telliert ja luutnantti Désiré Maniquet.
Sitten he tulivat ilmoittamaan asiasta Pitoulle, joka hyväksyi vaalin
ja lausui:
"Nyt, hyvät herrat, emme saa hukata hetkeäkään."
"Emme, emme, ryhtykäämme heti harjoituksiin!" sanoi muuan eniten
innostunut.
"Odottakaahan", lausui Pitou. "Ennenkuin ryhdymme harjoituksiin,
hankkikaamme pyssyt."
"Se on paikallaan", sanoivat päälliköt.
"Mutta eikö pyssyjä odotellessa voi harjoitella kepeillä?"
"Tehkäämme kaikki sotilaallisesti", vastasi Pitou, joka nähdessään
yleisen innostuksen ei vielä pitänyt itseään kyllin kykenevänä
opettamaan sitä, mistä ei vielä ymmärtänyt yhtään mitään.
"Naurettaviahan ovat sotilaat, jotka harjoittelevat käyttämään
tuliaseita kepeillä. Älkäämme heti alussa tehkö itseämme
naurettaviksi!"
"Aivan oikein", vastattiin hänelle. "Pyssyt ensin!"
"Tulkaa siis minun kanssani, luutnantti ja kersantti", sanoi hän
käskettävilleen. "Te toiset odottakaa paluutamme."
Joukko vastasi kunnioittavalla myöntymisellä.
"Päivästä on vielä jäljellä kuusi tuntia. Siinä ajassa ennätämme
käydä Villers-Cotteretsissa toimittamassa asiamme ja palata."
"Eteenpäin, mars!" huusi Pitou.
Haramontin armeijan esikunta läksi heti matkaan.
Mutta kun Pitou luki uudelleen Billotin kirjeen, ollakseen varma
siitä, että näin suuri onnen määrä ei ollut unta, huomasi hän
seuraavan, Gilbertin kirjoittaman lauseen, jota hän ei aikaisemmin
ollut nähnyt:
"Miksi herra Pitou on unohtanut antaa tohtori Gilbertille tietoja
Sébastienista ja miksi Sébastien ei kirjoita isälleen?"