Molemmat naiset terästivät kaiken huomionsa kuullakseen kunnioitetun
perheen isän määräykset. Pitou kyllä tiesi, kuinka vaikea hänen
tehtävänsä oli. Hän oli nähnyt sekä muori Billotin että Catherinen
työssä. Hän tunsi toisen hallitsemistottumuksen ja toisen kiihkeän
itsenäisyyden.
Catherine, lempeä, työteliäs, hyvä tyttö, oli juuri näillä
ominaisuuksillaan saavuttanut hyvin suuren vaikutusvallan kaikkiin
talon jäseniin. Mitä onkaan hallitsemishalu muuta kuin luja tahto
olla tottelematta?
Toimittaessaan asiansa Pitou tiesi varsin hyvin tuottavansa toiselle
suuren tyydytyksen ja toiselle täyden mielipahan.
Kun muori Billot siirrettäisiin vastuuttomaan asemaan, muuttuisi
hän tavallaan luonnottomaksi, epäsuhtaiseksi olennoksi. Se suurensi
Catherinea Pitoun silmissä. Mutta nykyhetkenä ei Catherine sitä
tarvinnut.
Pitou edusti talossa nyt Homeroksen airutta, joka oli suuna,
muistina, mutta ei järkenä. Hän lausui asiansa näillä sanoilla:
"Rouva Billot, herra Billotin tarkoitus on, että te näkisitte
mahdollisimman vähän vaivaa."
"Mitä hän sillä tarkoittaa?" kysyi kunnon nainen hämmästyen.
"Mitä nuo sanat _nähdä vaivaa_ merkitsevät?" kysyi nuori Catherine.
"Sitä", vastasi Pitou, "että tämänlaatuisen talon hoitaminen tuottaa
paljon huolta ja vaivaa, että on tehtävä kauppoja..."
"Entä sitten?" kysyi emäntä.
"Suoritettava maksuja..."
"Entä sitten?"
"Järjestettävä työt..."
"Entä sitten?"
"Koottava vilja..."
"Kuka väittää sitä vastaan?"
"Ei tietysti kukaan, rouva Billot. Mutta kauppojen tähden täytyy
matkustaa."
"Minulla on hevonen."
"Maksaessa täytyy väitellä."
"Minulla on hyvä suu..."
"Töitä järjestettäessä..."
"Olenhan tottunut valvomaan töitä."
"Ja viljan korjaamisessa, no, se on eri asia, täytyy laittaa ruokaa
työmiehille, auttaa ajomiehiä..."
"Ei tuo minua säikytä, kun sillä autan kunnon miestäni", huudahti
kelpo vaimo.
"Mutta, rouva Billot... yhtäkaikki..."
"Mitä yhtäkaikki?"
"Sellainen työmäärä... ja... kun on jo ikää..."
"Ahaa!" sanoi muori Billot katsoen silmäkulmien alta Pitouhun.
"Auttakaahan minua, neiti Catherine", sanoi nuori mies, joka huomasi
voimiensa vähenevän sitä mukaa kun tilanne kävi vaikeaksi.
"En tiedä, millä tavoin autan teitä", lausui Catherine.
"Asian laita on niin", sanoi Pitou, "että herra Billot ei ole
valinnut rouva Billotia näkemään niin paljon vaivaa..."
"Kenet siis?" keskeytti emäntä vapisten samalla sekä ihastuksesta
että kunnioituksesta.
"Hän on valinnut toisen, joka on voimakkaampi ja joka vastaa samalla
itseään ja teitä. Hän on valinnut neiti Catherinen."
"Tyttäreni Catherinen taloa johtamaan!" huudahti vanha emäntä, ja
hänen äänessään soi sekä epäluuloa että kateutta.
"Teidän johdollanne", kiirehti nuori tyttö punastuen lisäämään.
"Ei, ei", sanoi itsepintaisesti Pitou, joka kerran päästyään vauhtiin
osasi jatkaa täydellä voimalla. "Ei suinkaan. Minä toimitan asian
ihan tarkalleen. Herra Billot valtuuttaa neiti Catherinen hänen
sijastaan ja paikallaan johtamaan kaikkia talon töitä ja asioita."
Nämä totuuden tehostamat sanat tunkeutuivat emännän sydämeen. Ja
niin hyvä oli hänen luonteensa, että siinä ei herännyt katkeraa
kateutta tai polttavaa suuttumusta; päinvastoin valta-aseman
luovuttaminen teki hänet alistuvaiseksi, tottelevammaksi ja miehensä
erehtymättömyydestä varmemmaksi.
Voiko Billot erehtyä? Voisiko Billotia olla tottelematta?
Nämä kaksi ajatusta vain oli kunnon naisella pantavana omia
mietteitään vastaan. Ja koko vastustus raukesi.
Hän katsoi tyttäreensä, jonka silmissä ei näkynyt muuta kuin
vaatimattomuutta, luottamusta, hyvää onnistumisen tahtoa, hellyyttä
ja horjumatonta kunnioitusta. Ja silloin hän kokonaan alistui.
"Herra Billot on oikeassa", sanoi hän. "Catherine on nuori, hänellä
on hyvä pää; onpa hän vielä itsepäinenkin."
"On kyllä", sanoi Pitou, joka tiesi sillä mielistelevänsä Catherinen
itserakkautta, samalla kun sai lausua kohteliaisuuden.
"Catherine", jatkoi muori Billot, "liikkuu matkoilla helpommin kuin
minä; hän jaksaa paremmin kuin minä juosta päiväkaudet työmiesten
jäljestä. Hän myy suuremmalla voitolla ja ostaa huokeammalla. Hän saa
kaikki itseään tottelemaan."
Catherine hymyili.
"No niin!" jatkoi kunnon nainen tarvitsematta tukahduttaa edes
huokausta; "nyt Catherine siis saa juosta pitkin peltoja, hoitaa
kukkaroa, olla aina matkoilla! Tyttäreni on muuttunut pojaksi!..."
Pitou lausui rohkaisevasti:
"Älkää peljätkö mitään neiti Catherinen puolesta. Olenhan minä täällä
ja seuraan häntä kaikkialle."
Ange odotti tällä jalolla uhrautumisella tekevänsä syvän vaikutuksen,
mutta Catherine katsoikin häneen niin oudosti, että Pitou joutui
ymmälle.
Nuori tyttö punastui, mutta ei sillä tavalla kuin nainen kuullessaan
mielistelevän lauseen, vaan puna oli hiukan syvempi, ilmaisten
sielussa liikkuvan jotakin muuta, suuttumusta ja kärsimättömyyttä,
halua puhua ja tarvetta olla vaiti.
Pitou ei ollut hienonmaailman mies eikä näitä erotuksia ymmärtänyt.
Mutta kun hän huomasi, ettei Catherinen punastuminen merkinnyt täyttä
hyväksymistä, lausui hän:
"No mitä?" Ja hän hymyili herttaisesti, niin että hänen suuret
hampaansa näkyivät paksujen huulien välistä. "No, te olette vaiti,
neiti Catherine?"
"Ettekö siis käsitä, herra Pitou, puhuneenne tyhmyyksiä?"
"Tyhmyyksiäkö?" sanoi rakastunut mies.
"Herra nähköön", huudahti muori Billot, "ettehän voi toki ajatella
tyttäreni liikuskelevan kaikkialla henkivartijoineen!"
"Mutta edes metsässä!" sanoi Pitou niin viattoman varmasti, että
synti olisi ollut hänelle nauraa.
"Sisältyykö sekin isännän määräyksiin?" kysyi muori Billot, joka
täten osoitti osaavansa laskea leikkiäkin.
"Sellainen toimi olisi laiskan toimi", sanoi Catherine; "isäni ei ole
voinut sellaista valita herra Pitoulle, eikä hän sellaista tointa ota
vastaan."
Pitou katsoi silmät selällään Catherinesta muori Billotiin. Kaikki
hänen kauniit unelmansa romahtivat kasaan. Catherine käsitti
todellisena naisena Pitoun pettymyksen täydellisesti.
"Herra Pitou", sanoi hän, "Pariisissako te olette nähnyt nuorten
tyttöjen pilaavan maineensa kuljettamalla sillä tavalla nuoria miehiä
seurassaan?"
"Mutta ettehän te ole mikään nuori tyttö", lausui Pitou, "koska
olette talon emäntä."
"Lopetetaan nyt jo", sanoi muori Billot äkkiä; "talon emännällä on
paljon puuhaa ja hommaa. Tulehan tänne, Catherine, niin luovutan
sinulle talon isäsi määräysten mukaan."
Pitou katseli liikkumatta ja ihmetellen menoja, jotka maalaisesta
yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikuttivat juhlallisesti.
Muori Billot otti avaimet esille ja antoi ne toisen toisensa
jälkeen Catherinelle, tilittäen hänelle liinavaatteet, viinipullot,
huonekalut ja ruokatavarat. Hän vei tyttärensä vanhan kaappipöydän
luo, 1738:n tai 1740:n hienoa työtä, jossa ukko Billot säilytti
papereitaan, kultarahojaan, kaikkea, mikä kuului perheen rahavaroihin
ja arkistoon.
Vakavana Catherine otti vastaan toimeensa kuuluvan vallan ja sen
salaisuudet. Hän kyseli tarkasti äidiltään, tuumi jokaisen vastauksen
saatuaan, ja näytti siltä kuin hän kerran tiedon saatuaan olisi sen
sulkenut muistinsa ja järkensä syvyyteen kuin aseen, jota tarpeen
tullen voi käyttää.
Kun esineet olivat tilitetyt, vei muori Billot hänet katsomaan
karjaa, joka huolellisesti tarkastettiin. Terveet ja sairaat lampaat,
karitsat, vuohet, kanat, kyyhkyset, hevoset, härät ja lehmät.
Mutta tämähän oli vain muodollisuus. Kaikkia näitä talon toimia oli
nuori tyttö jo kauan itsekseen hoitanut.
Ei kukaan tuntenut niin hyvin kuin Catherine siipikarjaa kaakotuksen
sävystä; karitsat hän tunsi jo kuukauden vanhoina; kyyhkyset tunsivat
hänet niin hyvin, että toisinaan keskellä pihamaata alkoivat
kierrellen lentää hänen ympärillään, toisinaan taas asettuivat hänen
olkapäilleen, tervehdittyään häntä ensin maassa erikoisella nykivällä
liikunnallaan.
Hevoset hirnuivat Catherinen lähestyessä. Hän yksinään sai kaikkein
äksyimmätkin tottelemaan. Eräs niistä, joka varsasta asti oli talossa
kasvatettu ja tullut virmaksi ratsuksi, rikkoi kaikki esteet tallissa
päästäkseen Catherinen kädestä syömään tai hänen taskustaan etsimään
leivänmuruja, joita siellä aina oli.
Ehdottomasti täytyi hymyillen katsella, kun tämä kaunis,
vaaleatukkainen tyttö, jolla oli siniset silmät, valkoinen kaula,
pyöreät käsivarret ja somat kätöset, tuli esiliina täynnä jyviä
lammen rannalle sille kohtaa, missä paljon astuttu ja kovettunut
hiekka rapisi jyviä siihen heitettäessä.
Silloin näki kaikkien kananpoikien, kyyhkysten, vapaina olevien
lampaitten kiiruhtavan lammen luo. Lintujen nokat iskivät maahan,
karitsojen punainen kieli nuoleksi kauroja tai tattarijyviä. Tämä
jyvistä tumma maa tuli parissa minuutissa yhtä valkoiseksi ja
puhtaaksi kuin heinämiehen vati hänen lopetettuaan ateriansa.
Muutamilla on silmissään voima, joka joko lumoo tai kauhistuttaa. Ja
ne voivat niin väkevästi vaikuttaa eläimeen, että se ei ajattelekaan
vastustamista. Onhan moni meistä nähnyt vihaisen härän alakuloisesti
katselevan lasta, joka vaaraa ymmärtämättä hymyilee sille! Sen tulee
sääli. Onhan moni meistä nähnyt saman härän katselevan kavalasti
rotevaan maamieheen, joka sitä tiukasti silmäilee ja sanaakaan
sanomatta pitää sitä alallaan. Härkä painaa päänsä alas, näyttää
ryhtyvän hyökkäämään, mutta sen jalat ovatkin juurtuneet maahan
kiinni; se vapisee, sitä huimaa, se pelkää.
Catherine vaikutti toisella näistä tavoista koko ympäristöönsä.
Hän oli samalla niin rauhallinen ja varma, niin voimakas ja
tarmokas, niin arkailematon ja peloton, että eläin hänen edessään ei
ajatellutkaan tehdä mitään pahaa.
Tätä omituista lumoustaan hän etupäässä käytti ajatteleviin
olentoihin. Tämän neidon sulo oli vastustamaton. Ei ainoakaan seudun
miehistä ollut hymyillyt puhuessaan Catherinesta, ei kellään pojalla
ollut huonoja ajatuksia hänestä; ne, jotka rakastivat häntä, olisivat
tahtoneet saada hänet vaimokseen, ja ne, jotka eivät rakastaneet,
saada hänet sisarekseen.
Pää kumarassa, kädet riipuksissa, ajatukset siellä täällä, seurasi
Pitou nuorta tyttöä ja hänen äitiään tarkastusmatkalla.
Hänelle ei ollut sanottu sanaakaan. Hän esiintyi kuin murhenäytelmän
sotilas, ja hänen kypäränsä tekikin hänet suuressa määrässä sellaisen
näköiseksi.
Sitten tarkastettiin rengit ja palvelijattaret.
Muori Billot käski kaikkia asettumaan puolikehään ja meni itse
keskelle.
"Rakkaat lapset", sanoi hän, "isäntämme ei palaa vielä Pariisista,
mutta hän on valinnut teille käskijän sijaansa. Se on tyttäreni
Catherine, joka tässä on nuorena ja voimakkaana. Minä olen
vanha, ja muistini on huono. Isäntä on tehnyt oikein. Emäntä on
tästälähin Catherine. Hän ottaa rahat vastaan ja maksaa. Minä
ensimmäisenä kuulen hänen määräyksensä ja noudatan niitä. Ne, jotka
niskoittelevat, joutuvat tekemisiin hänen kanssaan."
Catherine ei lisännyt sanaakaan. Hän suuteli hellästi äitiään. Tämä
suudelma vaikutti voimakkaammin kuin kaikki sanat. Muori Billot itki,
Pitou oli heltynyt. Kaikki palkolliset osoittivat suosiotaan uudelle
hallitukselle.
Heti Catherine ryhtyi toimeen ja jakoi kullekin tehtävänsä. Jokainen
sai määräyksensä ja lähti sitä täyttämään parhaansa mukaan, niinkuin
aina uuden valtiaan astuessa toimeen.
Kun Pitou oli jäänyt yksin, lähestyi hän Catherinea ja sanoi:
"Entäs minä?"
"Tekö? Minulla ei ole mitään työtä teille."
"Mitä? Jäänkö siis laiskottelemaan?"
"Mitä tahdotte tehdä?"
"Samaa kuin ennen lähtöäni."
"Ennen lähtöänne oli äitini ottanut teidät huostaansa."
"Mutta tehän olette emäntä; antakaa minulle työtä."
"Minulla ei ole mitään teille, herra Ange."
"Miksi ei ole?"
"Siksi, että olette lukumies, parisilainen herra, jolle maalaistyöt
eivät sovellu."
"Onko se mahdollista?" sanoi Pitou.
Catherine nyökkäsi siten ilmaistakseen: Niin on asian laita.
"Minäkö lukumies!" kertasi Pitou.
"Epäilemättä."
"Mutta katsokaahan minun käsivarsiani, neiti Catherine."
"Se ei mitään merkitse!"
"Miksi, neiti Catherine", sanoi poikaparka epätoivoissaan, "pakotatte
minut sen perusteella, että muka olen lukumies, kuolemaan nälkään?
Ettekö siis tiedä, että filosofi Epiktetes palveli saadakseen ruokaa,
että satujen kirjoittaja Aisopos ansaitsi leipänsä otsansa hiessä? Ja
nuo molemmat herrat olivat kuitenkin minua paljon oppineemmat."
"Mitä sille mahdan! Niin on asian laita."
"Mutta herra Billot otti minut tänne taloon kuuluvaksi. Sitä varten
hän lähetti minut tänne Pariisistakin."
"Niin kai, sillä isäni saattoi kyllä pakottaa teidät tekemään
sellaista työtä, jota minä, hänen tyttärensä, en uskalla teillä
teettää."
"Älkää teettäkö minulla sellaista, neiti Catherine."
"Mutta silloinhan jäisitte toimettomaksi, ja sitä minä en tohdi
sallia. Isälläni oli isäntänä oikeus tehdä, mitä tahtoi, mutta sitä
minulla ei ole hänen sijaisenaan. Minä hoidan hänen omaisuuttaan; sen
täytyy tuottaa hänelle tuloja."
"Mutta minäkin olen valmis tekemään työtä, ja minä tuotan tuloja.
Näettehän, neiti Catherine, että lauseenne kiertävät väärää kehää."
"Mitä!" sanoi Catherine, joka ei ymmärtänyt Pitoun suuria lauseita.
"Mikä on väärä kehä?"
"Vääräksi kehäksi, neiti, sanotaan huonoa ajattelemista. Ei, antakaa
minun jäädä taloon ja teettäkää minulla mitä tahansa. Saatte silloin
nähdä, olenko minä lukumies ja laiskuri. Onhan teillä sitäpaitsi
kirjat ja tilit kunnossa pidettävinä. Minun erikoisalani onkin
laskutiede."
"Minun mielestäni se ei ole riittävä toimi miehelle", sanoi Catherine.
"Minä en siis kelpaa mihinkään?" sanoi Pitou.
"Eläkää täällä toistaiseksi", sanoi Catherine heltyen: "minä mietin,
ja ehkä keksimme jotakin."
"Te tahdotte miettiä tietääksenne, pidättekö minut täällä. Mutta
mitä minä olenkaan teille tehnyt, neiti Catherine? Ette te ollut
tuollainen ennen."
Catherine kohautti hiukan olkapäitään.
Hän ei voinut antaa mitään selityksiä Pitoulle, joka huomasi tämän
keskustelun väsyttävän häntä. Niinpä Catherine katkaisi sen sanomalla:
"Jo riittää, herra Pitou. Minä lähden Ferté-Miloniin."
"Riennän siis satuloimaan hevosenne, neiti Catherine."
"Ei mitenkään. Jääkää tänne."
"Ette siis salli minun seurata teitä?"
"Jääkää", sanoi Catherine käskevällä äänellä.
Pitou jäi kuin naulattuna paikalleen; hänen päänsä oli kumarassa, ja
hän sai estetyksi kyyneleen, joka kuuman öljypisaran tavoin poltti
hänen silmäluontaan.
Catherine jätti Pitoun siihen, meni ja käski tallirengin satuloimaan
hevosen.
"Minä olen mielestänne muuttunut, neiti Catherine", sanoi Pitou
itsekseen, "mutta te vasta olettekin muuttunut ja paljoa enemmän kuin
minä."