"Mitähän minä hänelle vastaisin?" ajatteli Kaarina luettuaan kirjeen ja
pantuaan sen taskuunsa. Taitaapa hän elää ihmeellisissä maailmoissa,
mutta mitä minä siihen voin sanoa, joka en semmoista ole kokenut, muuta
kuin onnea vaan! niinkuin kihlatuille ainakin. Mutta eihän hän ole edes
kihloissa! Mitä jos se on vain tuota tavallista hakkailemista?
Kului muutamia päiviä ja Kaarinaa painoi kuin raskas taakka tieto
siitä, että hänen pitäisi vastata; mutta vasta toisena sunnuntaina hän
sai päätetyksi, että nyt tai ei ollenkaan. Hän haki paperia ja kynän ja
alkoi:
"Hyvä Helli!
Kiitos kirjeestäsi, jonka toista viikkoa sitten sain! Suo anteeksi,
etten ennemmin ole tullut kirjoittaneeksi.
Minullakin on ollut hupainen kesä. Kaksi kertaa olemme, koko perhe,
olleet huviretkellä. Sitä paitse olen minä monta kertaa ollut
onkimatkoilla ja marjoja poimimassa. Täällä olemme saaneet syödä
paljon sekä mansikoita että mustikoita. Vattuja on ollut vähemmän.
Eini oli täällä kaksi viikkoa, tahi oikeastaan kaksi viikkoa ja
kaksi päivää. Hän tuli yhtenä maanantaina ja läksi toisen viikon
keskiviikkona. Hän ja minä nukuimme yhdessä ja meillä oli hyvin
hauska, kun me valvoimme ja kerroimme juttuja toisillemme. Me
kitkimme puutarhassa kaikki taimilavat yhdessä ja sitä paitse me
teimme käsityötä. Minä olen tänä kesänä ommellut itselleni 6 uutta
paitaa koketin kanssa ja virkannut niihin pitsit. Minä olen myöskin
paikannut ja parsinut vanhaa, ja muutakin pientä työtä olen tehnyt.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmeellisiä kokemuksia kuin sinulla.
Minä olen rakastunut vain metsän puihin ja pensaihin ja kuuhun, se
kun loistaa taivaalla ja kuvastuu järven rasvatyyneeseen pintaan.
Nyt minulla ei ole mitään muuta kertomista. Hyvästi jää! Tervehdys
koulutoveriltasi ja ystävältäsi