Hän oli lueskellut jo kolme lukukautta saavuttaaksensa arvosanan,
eikä hän tehnyt tuon taivaallista, niin oli hänen lukukauden
päättyessä täytynyt tunnustaa velkansa. Silloin päätti isä
pelastaakseen poikansa asettaa hänet täysihoitoon asumaan vanhan
rovastinnan kotiin, kalliiksihan se kävisi mutta mitä tekikään
isä _omien_ lastensa hyväksi! Poika oli aina syyttänyt yksinäistä
lukukammiota, seuranpuutetta, kotiperheensä kaipuuta (perheessä oli
neljä sortavaa veljeä ja muutamia kirkuvia sisaruksia, ei hän voinut
muistaa minkä sukupuolisia ja kuinka monta niitä olikaan). Hän oli
nimittäin tullut lapsikamarista Upsalaan. Tosin oli hän kuullut
kymnasion toverien käyvän "paraatilla" tai juovan pienen sekulin
Andalusiskan luona, mutta hän ei ollut sen koommin koskaan ollut
mukana sellaisissa. Ylioppilaskekkereissä oli hän voileipäpöytää
syötäessä tullut tunnottomaksi ensin jouduttuaan huonoihin väleihin
toveriensa kanssa sentähden, ettei hän kuuluisan tarjoilijaneidin
kanssa ollut suvainnut juoda "naisten maljaa", sillä hän oli
idealisti, ja hän oli kyllin tyhmä siitä puhumaan tullessaan
Upsalaan, sillä hän ei tietänyt, että se oli siellä muuttunut
haukkumanimeksi. Poistaakseen tämän lapsikamaritunnustuksen kautta
saamansa tahran, täytyi hänen koettaa mukailla tovereita kaikessa.
Seurauksena siitä oli epäsäännöllinen elämä, mikä päättyi --
täysihoitoon.
Siten joutui hän asumaan ruustinnan perheeseen Fjärdingenissä.
Ero hänen entisen ja nykyisen elämänsä välillä oli suurenmoinen.
Ennen joi hän kello kahdeksan kahvinsa voineen ja leipineen
Novum'issa, nyt saatettiin hän kello yhdeksän mahtavasti katetun
pöydän ääreen, jossa oli viinaa, olutta, lämmintä ruokaa ja
kahvipannu jälkiruokana.
Seurassa oli tusinan verran muita ylioppilaita, keskustelu oli
vilkas, ja koska tavallisesti edellisenä iltana oli hiukan
ryypiskelty, niin ei mikään estänyt ottamasta puoli naukkusta.
Sellaisen voimakkaan aamiaisen jälkeen täytyi tehdä kävelymatka; tämä
ulottui tavallisesti niin kauvas Tukholmantielle, että kello löi jo
neljännestä yli kymmenen kun saavuttiin veräjätuvalle; oli siis liian
myöhäistä enään mennä luennolle!
Sitte meni hän kotiin, poltti kolme piipullista tupakkaa ja yritti
lukea, mutta tunsi itsensä väsyneeksi ja lepäili.
Kuinka olikaan, oli jo päivällinen käsissä.
Päivällisen jälkeen piti elää perhe-elämää kahvin ääressä ruustinnan
huoneissa, missä soitettiin quatremains'ia tai huilu-piano-duettoja.
Ruokakuumeen aikana syntyi pahoja ajatuksia ja joku ehdotti, että
seura juomalla puolen kannua punssia Nordbergissa tekisi lähempää
tuttavuutta. Niin kävi ja tuli ilta, oli syksylukukausi, ja silloin
ovat päivät tavallisesti lyhyitä, ja valoisana vuodenaikana on
yliopisto sulettu opiskelevilta.
Päivä oli kuitenkin pilattu, kukaan ei tullut illaksi kotiin,
kuitenkin luvattiin pyhästi olla toiste tätä tekemättä!
Seuraavana iltapäivänä oli eräs seurasta tenttinyt ja hänen täytyi
saada tarjota puolikannullinen päivällisen jälkeen. Sama syy, sama
vaikutus. Seurauksena tästä oli epäsäännöllinen elintapa ja ankara
katumus, vahvoja päätöksiä olla pistäytymättä kaupungille päivällisen
jälkeen, nyt täytyi lueskella.
Kalliille lupaukselleen uskollisena kulki miehemme huoneeseensa
miettimään miten paljon aikaa hän oli kadottanut supistettujen
aamupäivien tähden, sitä miettiessään vaipui hän syvään uneen.
Hän heräsi ilmeisen virkeänä ja terveenä niin sielultaan kuin
ruumiiltaan -- hirveä keksintö!
Sillä välin alkoi pimetä, hän sytytti ahkeruuden lampun, kääri
yönutun vyötäröilleen, pisti jalat pussiin, pyyhki tomut
kirjoituspöydältään, pani piippuunsa, puhdisti kyntensä ja asettui
hyvän omantunnon tyyneydellä lukemaan Atterbomin Siare och Skalder,
minkä kirjan hänen piti osata tutkinnossa.
Sattumoilta puhalsi pohjoinen tuuli ja ravisti suloisesti vanhaa
puukojua; sanalla sanoen kaikki sopi niin hyvin tekemään aseman
kunnioitusta herättäväksi, eikä hän mistään hinnasta maailmassa olisi
tahtonut tulla häirityksi paitsi siinä tapauksessa, että hänen olisi
täytynyt huutaa "sisään" ja avata ovi hämmästyneelle isälle.
Silloin naputetaan kolme kertaa hänen tuolinsa takaiseen seinään.
"Kuka siellä!"
"Minä! Oletko kotona?"
"Olen, mutta minä luen? Asutko sinä siellä, göteborgilainen?"
"Osaatko sinä pelata viiraa?"
"Totta maar!"
"Tule siis tänne, täällä on vaan itägööttiläinen, joka asuu seinän
takana."
Yhteensovittelu oli tehty -- siksi lukukaudeksi. Siitä syntyi
lukukauden kestävä viira -- muistiinpanoineen ja vähennyksineen.
Sen päivän jälkeen saattoi ruustinna salaisessa ilmotuksessaan isälle
voimakkaalla valalla todistaa, että poika aina pysyi kotosalla
illallisien aikana.
Päivät kuluivat nopeasti, sillä ne lyhenivät yhä, nyt kun oli jälellä
vain aamupäivät, mutta nekin saattoivat juosta mitä viattomimmalla
tavalla. Ruustinna vuokrasi nimittäin ison puurakennuksen, johon hän
oli sijottanut kaksitoista täysihoitolaistaan.
Koska hän piti palveluksessaan ainoastaan kahta palvelustyttöä ja
näiden täytyi avustaa ison aamiaisen tarjoilussa, saattoi tapahtua,
että huoneet jäivät siivoomatta, jos sinne joku aamiaisen jälkeen
palasi. Siivoomista odotellessa istuttiin naapurin luona ja
juteltiin, niinpä niin, pelättiinpä joskus viatonta lautapeliäkin.
Kuinka olikaan, aikaa ei riittänyt lukemiseen vaikka hän asuikin
perheessä ja vaikka häntä ei koskaan nähty ravintoloissa, siitä
syystä sai hän ansaitsemattoman kunnian päästä ahkeran miehen
kirjoihin. -- "Mitähän hän tekeekään siellä Fjärdingenissä, koska
häntä ei koskaan enään näy täällä virran puolella?", sanoi joku. "Hän
on sulkeutunut huoneeseensa ja ahkeroi."
Siten nimittäin saattoi ilman ansioita saavuttaa niin hyvän kuin
pahankin maineen.
Joskin hyvinvointi, pakina, soitto, kortinpelaaminen perheen
pyhän vaipan varjossa oli uhannut saattaa hänen nimensä isoon
jäännösluetteloon, niin jälellä oli vielä pahin seikka.
Illallista syötiin kotona yhä harvemmin, riippuiko tämä sitten
nuorten herrojen kyllästymisestä alituisesti uudistuvaan ruokaan
vaiko taipumuksesta ulkoelämään ja pelko soittoiltaman tähden, joiden
aikana täytyi seurustella salissa, eikä ilman suurinta varovaisuutta
eikä ilman painavampia syitä voinut poistua.
Suurella taidolla kokoonliitetty perhe-elämä uhkasi hajaantua ja
siihen ilmaantui vielä toinen räikeä epäsointu. Aamiaispöydän ääressä
saattoi hyvänluontoinen ruustinna lempeästi moittien ivata:
"Hyvää päivää, herra A. Kuinka olette nukkuneet?... Kas vaan, herra
B:eetä. Oletteko olleet matkoilla?"
Huoneeseen astuu kalpea olento väsyneesti kävellen, himmeästi
katsellen ja koittaa näyttää niin reippaalta kuin mahdollista.
"Olin asioitteni tähden Tukholmassa!"
"Oliko Tukholmassa hauskaa?"
"Olihan siellä!"
Hän loi katseensa maahan seuran tirskuessa.
"Tarjotkaa herra C:lle silliä; gööteborgilaisilla oli eilen sitsi.
Herrat olivat kai göteborgilaisen osakunnan talolla?"
"Minä istuin yksin kotona pastorin seurassa (vanhin täysihoitolainen,
pappi, joka luki pastoraalia) ja poikien kanssa (nuorimmat kävivät
koulua)."
Oli jotain liikuttavaa vanhuksen tavassa sanoa katkeruuksia; hän oli
lempeä nainen, sillä hän oli kokenut paljon.
Siitä syntyi hämmennys ja tietysti oli ikävää; tosin kokoonnuttiin
taas illalla kuuntelemaan haparoivia sonaatteja, peukaloita
pyöriteltiin ja käännettiin vanhaa valokuvausalbumia kannesta
kanteen; kaikki tahtoivat tuon hyvän eukon tähden pysytellä
paikoillaan niin kauvan kuin mahdollista eikä kellään ollut rohkeutta
eikä sydäntä lähteä tiehensä, niin että ensi kerran eläissään täytyi
hänen ottaa ensi askel ja sanoa hyvää yötä.
Sinä yönä syntyi vanhuksen aivoissa hornasta kotoisin oleva ajatus,
ettei nuorten miesten ollut hyvä olla yksinänsä -- ja hän ilmoitti
sanomalehdissä.
* * * * *
Kahdeksan päivää viimeisen ikävän illan jälkeen oli pienessä
yhteiskunnassa tapahtunut vallankumous. Kaikki saapuivat
säännöllisesti aamiaiselle parhaimpiin vaatteisiinsa puettuina,
parrat sievästi ajettuina, hiukset huolellisesti kammattuina;
keskusteltiin mutta ei väitetty kuten ennen neljänkyynärän pituisen
pöydän yli; ei nyt rymytty vaan puhuttiin puolikovalla äänellä ja
yritettiin sanoa nerokkaita asioita ja koitettiin siten saada huomio
puoleenvedetyksi enemmän lausutun sanan etevyyden kuin äänen voiman
kautta; oltiin ujoja, kilpailtiin ylenmäärin kohteliaisuuksissa,
oltiin luonnottomia, teeskenteleviä, tyhmiä -- pöydän ääressä istui
kaksi tyttöä. Ja kunnon ruustinna oli onnellinen.
Illallisen jälkeen ei puuttunut seurasta ketään eikä sen jälkeenkään!
Mutta sitte neuvoteltiin aamun koittoon saakka, mitenkä nuoria naisia
huvitettaisiin. Oli työskenneltävä osastottain. Osasto A. panisi
toimeen mäenlaskun, B. kirjottaisi näytelmäkappaleen ja toimittaisi
seuranäytännön hyviksi ajoiksi ruustinnan lukukausitanssiaisia varten
j.n.e. Kaikki olivat kadottaneet järkensä paitsi pastori.
* * * * *
Oli päästy marraskuun alkupäiviin. Lukukautta pidettiin tyhjiin
rauenneena. Viirapeliseura hajosi! Harjoteltiin kappaleita, elettiin
humussa ja sumussa, kerrottiin toinen toisille salaisia tunnustuksia,
ja vihdoin huomasi sankarimme kauhukseen, että hän oli rakastunut.
Hän ei kestänyt epätoivoansa, vaan hänen täytyi avata sydämmensä
porstuasta oikealla asuvalle toverilleen.
Tämä kuunteli hänen tunnustustansa huulilla kummallinen hymy,
välinpitämättömänä, säälivänä. Vihdoin hän kysyi:
"Kehenkä?"
"Vaaleaveriseen!"
"Samaan minäkin."
He surkuttelivat toisiansa ja he lohduttivat toisiansa ja he
päättivät työllä ja ahkeruudella tukahuttaa hivuttavan tuskan, niin,
hän tahtoi nyt heti mennä luennolle, mutta hän menisi ensin hakemaan
luentovihkonsa, jonka hän oli unohtanut vierashuoneeseen. Turhaan
toveri koetti häntä estää tästä järjettömästä yrityksestä.
Vapisevin askelin kulki hän kerrokseen, seisahtui vierashuoneen
ulkopuolelle, naputti ja hän alkoi kysyä, uskaltaisiko hän häiritä
naisia.
Viisi miehen ääntä vastasi yhtä aikaa:
"Sisään!"
Lattialla oli ompeluspuut, niiden ympärillä istui viisi toveria
neuloen seinäverhon pohjaa, vieressä ruustinna tyttöineen, he kerivät
silkkiä.
Kolmena iltana perätysten liikuskeli hän ulkosalla ja hurjasteli;
neljäntenä iltana tuli hän kotiin kantaen Laterna Magicaa, jonka hän
oli ostanut Rosenbergista. Illallisen jälkeen toimitti hän näytännön,
mutta se otettiin vastaan hyvin kylmästi ja arvostelevasta, iltoina
sitä ennen oli jo nähty _kaksi_ samallaista näytäntöä!
Sillä aikaa kuin hän mietti ja murehti, toimi viisi.
Mutta hän oli kekseliäs. Hän tiesi ruustinnan menevän torille joka
aamu kello 8. Hän epäili tyttöjen olevan seurassa saadakseen oppia.
Mikä esti häntä menemästä samaa tietä. Ei mikään.
Hän asettuu portille ja vartioi. Aivan oikein, sieltä tulevat
ruustinna ja tytöt kolmen toverin seuraamina, toiset olivat maanneet
liian myöhään.
"Kas vaan, siinähän on herra... niin aikaisin liikkeellä!"
Hänen aikeittensa perille oli päästy! Nyt oli jälellä vain paras
valtti. Hän pyysi ruustinnan ja tytöt osakuntansa tanssiaisiin,
sinne ei päästetty muukalaisia. Nyt oli hänellä tyttö ansassa, ja
toverit, ei hän niiden lukua tuntenut, kävelivät ulkona kadulla ja
kurkistelivat valaistuihin ikkunoihin. Tämä oli suloista. Ilosta
lähtee hän juhlapäivälliselle, juo liian paljon viiniä ja saapuu
liian myöhään tanssiaisiin! Voiton varmuudessa oli hän unohtanut
pyytää tanssivuoroa. Seuraus: mitään tanssivuoroa ei ollut jälellä
häntä varten, naiset olivat loukkaantuneita ja hänen täytyi lähteä
ennen illallista!
Viisi toveria oli aivan oikein vartioinut ulkopuolella, he tarjosivat
hänelle hyväntahtoisesti käsivartensa, mutta hän hylkäsi tarjoumuksen
ja lähti kävelylle epätoivoisena, mielessä kuolemanaatoksia. Hän
kulki kirkkomaalle, käveli kiviaidalla Fjärdingstullista johtavaa
tietä pitkin ilman, että hänen onnistui taittaa niskansa, hän tutki
Rakkarinokan alapuolella sijaitsevia ojia, kunnes hän kadotti
muistinsa ja heräsi -- lauluun.
Hän makasi lumikinoksessa asuntonsa ulkopuolella; valo heijasti
naisten akkunoista ja hänen vierellänsä seisoi viisi toveria laulaen
serenaadilauluja.
* * * * *
Joulukuun alkupäivinä sai poika isältään käskyn kirjottautua
kenraalitullivirastoon.
Neljätoista päivää ennen joulua kosi pastori ja sai rukkaset!
Ja ne viisi, ne jatkoivat.