Värähtämättömänä vaeltaa Parsifal maailmaa. Ankara Parsifal. Silmänsä
on kylmä ja sydämensä selkeä, liikutuksensa hän seisahtaa
kivettyneiksi. Niin on vaeltavan Parsifalin mieli liikkumaton ja kylmän
ankara, kuin korkean talviaamun raikas seesteinen ilma.
Mitä liikuttaa ihmistä elämä? Haihtuvaa ja hupenevaa ovat sydämen
väräykset. Haihtuvaa ja hupenevaa elämän hetket. Pysyy ylhäällä kuin
viiltävä kotka, joka ankararintaisena leikkaa ilmojen selkeitä
lakeuksia maahan katsomatta. Asettuu rinnassaan kuin liikkumaton meri,
joka lepää rajatonvoimaisena rauhana, ja rannattomassa povessaan kätkee
hillittömät myrskynousut.
Parsifal vaeltaa, päivät nousevat ja laskevat. Ei valaise hänen
silmäänsä ihmisliikutuksen välke. Ei sula hänen rintansa huokauksen
aaltona. Armahtamattomana ja voittamattomana ritarina kulkee hän
ihmisten ohitse, synkeänä masentaa hänen silmänsä, musertavana lankeaa
hänen kätensä. Puhdistajana ja rankaisijana kulkee synkeä Parsifal, ja
rikolliset ja mustamielet vapisevat hänen miekkansa edessä, mutta ilon
ja lempeydenkin arka silmä kuihtuu autiona, kun se kohtaa hänen
kylmäsulomattoman silmänsä.