Seisovatko puut harmaina, ja onko lintujen liverrys ilmassa tyhjää
tuskallista helinää? Parsifal seisoo ja katsoo, sininen ilma on
sammunut hänen silmiltänsä, ja kuolleena paahtaa uumottava aurinko
aution taivaan keskellä.
Miks'ei hän nöyrtynyt tuhaksi, kun hän hiipi Graalin temppelin
musertavan korkeuden alla? Korkean ankarana seisoi Anfortas, silmänsä
hänessä. Miks'ei hän kutistunut näkymättömäksi siinä Anfortaan silmiä
paetessaan?
Tyhjä lasinkiliseväinen maailma. Tyhjä tuhkainen maailma. Graalin
ankarakasvoisen pyhyyden edessä oli hän ollut tyhjä, keveyden köykäinen
höyhen. Verensä lentää polttavana häpeänä.
Vihastuksen mustassa yltymisessä nousevat nyrkkiin puristetut kädet
ylös. Vielä hän loimahtaa. Vielä hän loimahtaa! Nousee kuin punainen,
taivasta nuoleksiva valkea ja valaisee synkeästi sen tuskakiiluisen
maailman.
Tuskakiiluinen maailma! Taivaan autio laki runtelee yllä ja auringon
laimeanpistävä kuollut silmä tuikottaa sen keskellä. Metsät uikuttavat
nääntymyshaaveena ja niityt makaavat painajaisrintaisina.