Elämä on sinistäkin ja värähtävää. Se katsoo syvillä silmillä ihmisen
sydämeen ja sytyttää kalpeat kukkaset siinä.
Niinkuin tumma lampi hämärässä metsässä, jonka pinnalla suuret ulput
avaavat valkeat silmänsä, semmoinen on elämä, syväkatseiseksi
herättävä. Tai niinkuin korkean plataanipuiston myrttihämärä siimes,
hymisevän hiljainen. Niinkuin korkean temppelin ylhäinen pilaristo,
jonka juurelle polvistuu, kaikki sanat sammuvina huulilta, ja rinta
vaan täysinäisen hiljaiseksi hyminöityvänä, semmoinen on elämä.
Elämä on ihmettä. Niinkuin hiljentyneen meren hämärät syvyydet, jotka
viheriöinä temppeleinä avautuvat katsojan alle, semmoisena avautuu
elämä ihmisen edessä. Elottoman suur- ja kylmäsilmäiset neidot heräävät
siellä salaperäisten vihervähämäräin syvänteiden peitosta, nousevat
kalpeine kasvoineen ihmisen eteen ja katsovat merikosteilla silmillään
liikkumattoman totisina häntä silmään ja sieluun, merenvihervät hiukset
kosteilla olkapäillä.
Unen silmät katsovat elämässä ihmistä sieluun kuin suuret
suur'silmäiset lummekukkaset. Siniseksi virkoo ihminen elämässä.