Kun hra Kenonen oli onnellisesti saatu vuoteeseen, johon hän
silmänräpäyksessä nukkui, ja kun rouva Kenonen oli vääntänyt
oven lukkoon ulkoapäin ja pistänyt avaimen taskuunsa, ryhtyi hän
pommittamaan kapteenia kysymyksillä.
Kapteeni vastasi vältellen ja peräytyi omaan hyttiinsä sekä yritti
syventyä laivakirjoihin, mutta rouva Kenonen, joka ei ollut sillä
tuulella, että olisi jättänyt aloittamansa asian kesken, seurasi häntä
sinnekin ja niin sanoaksemme asetti kapteenin seinää vasten.
Viiden minuutin kuluttua oli kapteeni kertonut kaiken mitä tiesi, sekä
sitäpaitsi ilmoittanut, että laivalla on pärekori, jossa on kukko.
Kukko oli tuotu laivalle juuri vähää ennen laivan lähtöä kaupungista,
ja oli tuoja sanonut, että kukko on hra Kenosen parhaitten ystävien
muistolahja armaasta erotessa. Tuoja, joka oli ollut pöhöttyneen
näköinen, hyvinpuettu mies, oli nauranut ja sanonut, ettei kukkoa pidä
antaa Kenoselle ennenkuin hänen lähtiessään laivasta, sekä vakuuttanut
Kenosen kyllä persoonallisesti tuntevan tämän kukon, kunhan vain saa
sen nähdä, ja silloin varmaankin riemastuvan suuresti.
Kolmen tunnin kuluttua heräsi hra Kenonen kukon kiekaukseen.
Nähdessään tuttavannäköisen kukon laivahytin pesukaapin kannella
ummisti hra Kenonen silmänsä ja huokasi ajatuksissaan, että hän on
kyllä kuullut eräitten näkevän kärpäsiä ja valkoisia hiiriä ja pieniä
äijiä ynnä muita sellaisia, mutta kukkonäyistä ei hän ollut koskaan
kuullut puhuttavan. Hra Kenonen teki itsekseen pyhän lupauksen,
ettei hän tästälähin nauti mitään maitoa väkevämpää, korkeintaan
sitruunalimunaatia, ja piti silmänsä pitkän aikaa kiinni.
Vihdoin arveli hän kukkoilmestyksen kadonneen, mutta se oli erehdys,
sillä kun hra Kenonen jälleen avasi silmänsä, tepasteli kukko
lattialla, noukkien sieltä joitakin murusia.
Hra Kenonen, joka tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen, aikoi jälleen
sulkea silmänsä, mutta samassa aukeni hytin ovi ja rouva Kenonen astui
sisään kylmänä ja majesteetillisena kuin Yön Kuningatar.
Tunnin kuluttua laski laiva sen kaupungin laituriin, joka oli sen
reitin päässä, ja kun kaikki muut matkustajat olivat astuneet laivasta
maihin, ilmestyi hra Kenonenkin, kantaen kainalossaan kukkoa, jonka
jalat olivat rihmalla yhteensidotut.
Kukko piti huomiotaherättävää meteliä, ja kun hra Kenonen näki
laiturilla olevan väkijoukon, yritti hän kääntyä takaisin, mutta rouva
Kenonen, joka tuli hänen perässään, teki ankaralla liikkeellä tämän
aikomuksen tyhjäksi.
Hra Kenonen rukoili itkunsekaisella äänellä, että kukko pantaisiin
vasuun, mutta rouva Kenonen vastasi jäätävän kylmästi, että vasu on
joutunut hukkaan ja että kukko kyllä kulkee erinomaisesti hra Kenosen
kainalossakin.
Hra Kenonen huokasi tavalla, joka olisi voinut liikuttaa jaguaariakin,
mutta joka ei tällä kertaa saanut rouva Kenosen sydäntä heltymään.
Ja painaen hatun niin syvälle silmilleen kuin mahdollista sekä
tavattomasti vääristellen naamaansa, ettei häntä tunnettaisi,
käveli hra Kenonen kiireellisin askelin, rva Kenosen seuraamana,
kaupunginhotellia kohti, hirveästi kaakattava ja rapisteleva kukko
kainalossa.
* * * * *
Rouva Kenosen järkähtämättömän vaatimuksen, että hra Kenosen olisi
ollut kukko kainalossa matkustettava Helsinkiin asti, tekivät tyhjäksi
rautatieviranomaiset, jotka kaikista rva Kenosen esityksistä huolimatta
ja hra Kenosen salaiseksi, sanomattomaksi mielihyväksi pysyivät
jyrkästi päätöksessään, että kukko oli pantava vasuun ja vietävä
junailijavaunuun.
Mutta kun oli tultu Helsinkiin ja päästy Rautatietorille, otti rva
Kenonen kukon vasusta, lahjoitti vasun ohikulkevalle köyhälle muijalle
ja pisti kukon hra Kenosen kainaloon.
Sitten lähtivät he kulkemaan kotiin ja loppuselvityksiä kohti. Rouva
Kenonen käveli oikealla puolen suorana, kylmänä ja järkähtämättömänä.
Hra Kenonen käveli vasemmalla puolen kumarassa, kuin olisi
yhdeksästoista vuosisata painanut hänen hartioitaan. Vasemmassa
kainalossaan oli hänellä kukko, joka kirkkain silmin katseli
pääkaupungin ihmeitä. Hra Kenosen oikeassa kädessä oli nenäliina, jolla
hän lakkaamatta niisti nenäänsä, pitäen nenäliinaa niin leveänä, ettei
hänen kasvoistaan näkynyt muuta kuin vähän silmiä.
Hra Kenosen ystäville ja tuttaville voidaan ilmoittaa, että hra Kenonen
nyttemmin on ehdottomasti raitis. Hänellä on erään raittiusseuran
jäsenkortti, jonka rouva Kenonen on panettanut kehyksiin hra Kenosen
huoneen seinälle, ja erään toisen raittiusseuran kortti, jota hra
Kenosen on aina pidettävä lompakossaan. (Rouva Kenonen tarkastaa
lompakon kolmesti viikossa).
Mitä kukkoon tulee, niin teetti rouva Kenonen sille häkin ja ripusti
häkin hra Kenosen huoneen ikkunaan.
Hra Kenonen koetti esittää, että kukon pitäminen asuinhuoneessa on
vastoin poliisijärjestystä, mihin rouva Kenonen vastasi, että koska
asuinhuoneissa saa pitää kanarialintuja ja papukaijoja, niin saa pitää
kotimaista kukkoakin.
Viikon kuluttua se kukko kuoli äkkiä. Eräänä aamuna tavattiin se
kylmänä vainajana häkkinsä pohjalla. Rva Kenonen tarkasti sen,
löytämättä siitä kuitenkaan ulkonaisia väkivallan merkkejä.
Rouva Kenonen kääri kukon sanomalehteen ja vei sen eläinlääkärin
tarkastettavaksi. Eläinlääkäri tarkasti sen ja ilmoitti, että
kukko on saanut annoksen myrkkyä, joka olisi voinut riistää hengen
täysikasvuiselta härältä.
Rouva Kenonen kääri kukon jälleen sanomalehteen ja vei sen
täytettäväksi.
Nyt on se kukko täytettynä ja merkillisen elävän ja luonnollisen
näköisenä hra Kenosen huoneessa kirjakaapin päällä puisella
jalustallaan, ja niille vieraille, jotka pysähtyvät sitä ihmetellen
katselemaan, selittää hra Kenonen sen olevan suuren harvinaisuuden,
joka on löydetty "Pompeiuksen raunioista".