Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1922.
I
Kaksi mahtavaa palloa oli kääntynyt toisiaan kohti, sillä hra Kenosen
kuuluisat ja jalomuotoiset kasvot olivat päin aurinkoa.
Hra Kenosen ilmehikkäät silmät supistuivat äkkiä pieniksi
rakosiksi, hänen päänsä kallistui jäykästi taaksepäin, hänen
sieraimensa laajenivat, niiden seinämät vapisivat -- ja seuraavassa
silmänräpäyksessä tärisytti kauhea räjähdys ympäristöä...
Ikkunat helisivät, maa tuntui järkkyvän, luonnonmullistus oli
tapahtunut: hra Kenonen oli aivastanut.
Tämän jälkeen vallitsi sekunnin pituinen kaamea hiljaisuus, niinkuin
tulivuoren ensimmäisen purkauksen jälkeen. Sitten otti hra Kenonen
nenäliinan taskustaan ja pärskähteli ja päristeli vielä hetken aikaa,
niinkuin merellä, kun myrsky on tauonnut, mainingit vielä kotvasen
pitävät vesimassoja levottomuudessa.
Pyyhittyään vihdoin nenänsä ja viiksensä sekä pistettyään nenäliinan
takaisin taskuunsa tunnusteli hra Kenonen kaulustaan ja havaitsi
vaistomaisen aavistuksensa toteutuneen. Hänen irtokauluksensa toinen
napinraksi oli ratkennut auki, ja kauluksen toinen pää viipsotti
irrallaan, suuntautuneena avaruutta kohti, ikäänkuin julistaakseen koko
luomakunnalle hra Kenosen yli-inhimillisen aivastuksen mahtia ja voimaa.
Hra Kenonen kirosi. Todennäköisesti olisi hän kironnut muutenkin,
mutta nyt oli hänellä mielestään sitä suurempi syy käyttää voimallista
sanontatapaa, kun tämä oli ainakin kahdeskymmenes samalla tavoin
napinreiän kohdalta revennyt kaulus.
Hra Kenonen oli nimittäin viime aikoina, hänelle itselleen
tuntemattomasta ja käsittämättömästä syystä, tuntuvasti lihonut,
ja samassa suhteessa oli hänen kaulansakin paisunut paksummaksi.
Hänen irtokaulusvarastonsa oli alkanut käydä ahtaanlaiseksi, ja
milloin hänelle aivastuksen hetki tuli, läheni myöskin onnettomuuden
silmänräpäys kaulukselle, aivastuksen äkillisesti paisuttaessa hänen
hyvinkehittyneitä kaulalihaksiaan.
Mutta nyt oli hra Kenosen kärsivällisyys loppunut, ja löydettyään
vielä eheän kauluksen ja saatuaan sen äkkiä, tempoen ja kasvoiltaan
uhkaavanpunaiseksi muuttuen kaulaansa, teki hän ratkaisevan päätöksen,
minkä toteuttamisesta tuskin mikään mahti maailmassa olisi voinut häntä
estää, ja lähti kaupungille ostaakseen riittävän määrän uusia, pari
numeroa suurempia kauluksia.
Helsinki on ei ainoastaan Suomen tasavallan pääkaupunki, vaan myöskin
sellainen kaupunki, jossa on runsaasti niitä liikkeitä, jotka myyvät
herrain irtokauluksia, kaiken kokoisia ja kaiken muotoisia, yksin- ja
kaksinkertaisia, korkeita ja matalia, kovia ja pehmoisia.
Hra Kenonen poikkesi ensimmäiseen tällaiseen matkan varrella olevaan
kauppaliikkeeseen ja esitti asiansa.
-- Kuinka suuria? kysyi neiti tavalla, joka osoitti hänen ennenkin
myyneen kauluksia.
Hra Kenonen ilmoitti haluamansa suuruuden.
Neiti vilkaisi muutamien lähimmillä hyllyillä olevien kaulusrasioiden
päätyihin, pudisti päätään ja sanoi:
-- Ei meillä ole niin suuria.
Sitten hän kääntyi seuraavan asiakkaan puoleen tiedustellen, mitä tämä
haluaisi.
Hra Kenonen tuijotti tuokion ajatuksettomasti hyllyihin, jotka olivat
täynnä kauluksia sisältäviä pahvikoteloita, teki kokokäännöksen ja
painui kadulle.
Seuraavassa kaupassa ei myyjätär edes vilkaissut koteloihin. Kuultuaan
numeron hän sanoi lakoonisesti:
-- Ei ole.
Kolmannessa myymälässä kävi samalla tavalla.
Hra Kenonen veti syvään henkeään ja lähti etsimään neljättä.
Neljännessä myymälässä availi neiti neljä tai viisi kaulusrasiaa ja
kysyi sitten, eikö hra Kenonen tulisi toimeen kahta numeroa pienemmillä
kauluksilla.
Hra Kenonen vastasi, että hän voisi omistamillaan, kahta numeroa
pienemmillä kauluksilla avata oman myymälänsä. Hän ei kuitenkaan
maininnut, että siinä myymälässä voitaisiin myydä vain sellaisia
kauluksia, joitten napinreiät olivat revenneet. Sitten kysyi hra
Kenonen olosuhteisiin nähden maltillisesti, eikö neiti voisi neuvoa,
mistä hän saisi ostaa tarpeeksi suuria kauluksia.
Neiti arveli, ettei niin suuria kauluksia todennäköisesti ole
olemassakaan.
Hra Kenonen tuhautti sieraimiinsa kuin sonni, joka on nähnyt
vilahduksen punaista vaatetta, ja sanoi, että jos neiti otaksuu, että
hänen kaulansa on paksuin herrasmiehen kaula tällä taivaankappaleella,
niin neiti varmasti erehtyy, sillä hra Kenonen on omin silmin nähnyt
paljoa paksumpiakin. Ja mistäs ne paksumpien kaulain omistajat sitten
saavat kauluksensa?
Hra Kenonen astui synkkänä ulos myymälästä ja jatkoi alakuloisena
vaellustaan, tuntien olevansa maailman murjoma olento, sekä ajatellen,
että hänen nähtävästi täytyisi kulkea loppuikänsä ilman kaulusta ja
karttaa ravintoloita ja konsertteja ja teatterinäytäntöjä ja hopeahäitä
ja muita moninaisia tilaisuuksia, joihin kulttuuri-ihminen ja tunnettu
helsinkiläinen ei kernaasti voi saapua ilman kaulusta, ainoastaan
sakilaistapainen kirjava huivi kaulassaan. Samassa hänen katseensa,
hänen surunvoittoiset silmänsä keksivät viidennen muotitavaraliikkeen
näyteikkunan, ja hän päätti tehdä vielä yhden yrityksen, ennenkuin
jättäisi koko asian sille kannalle, jolle nurja kohtalo näytti sen
määränneen.
Tässä kaupassa kysyi kohtelias nuori mies, lakaten vilkuttamasta silmää
toisen myymälätiskin takana olevalle neidille, hra Kenosen asiaa,
kumartuen samalla eteenpäin sennäköisenä kuin olisi hän valmistautunut
hyppäämään tiskin yli ja kapsahtamaan hra Kenosen kaulaan.
Peräydyttyään kaiken varalta askeleen taaksepäin sanoi hra Kenonen,
mitä häneltä puuttui, jolloin nuori mies syöksyi kuin ampiainen
suorittamaan etsiskelyjä. Viiden minuutin kuluttua tiedusteli hän
uudelleen hra Kenosen ilmoittamaa numeroa, ja kysyi sitten toisen
myymälätiskin takana seisovalta neidiltä, luuliko tämä niin suuria
numeroita olevan varastossa.
Neiti sanoi, että tietenkin niitä on, mutta ovat ne kai jossakin
syrjemmällä, koska niitä vain harvoin kysytään.
Kuultuaan tämän ryhtyi nuori mies kaksinkertaisella tarmolla jatkamaan
etsiskelyltä. Milloin hän sukelsi tiskien alle kuin hylje, milloin
kapusi hamaan katonrajaan oravan nopeudella ja rohkeudella.
Ja muutaman minuutin kuluttua asetti hän hra Kenosen eteen parin
tusinan kappaleen suuruisen varaston juuri sellaisia kauluksia,
jollaisia hra Kenonen oli halunnut.
Kauluspaketin valmistumista odottaessaan lausui hra Kenonen
aavistavansa nyt, että yhtä suuria kauluksia oli nähtävästi ollut jo
ensimmäisessä myymälässä, josta hän oli niitä tiedustellut, samoin
kaiken todennäköisyyden mukaan myöskin toisessa, kolmannessa ja
neljännessä. Miksi ei hän ollut niitä saanut? Siksi, selitti hra
Kenonen ääni harmista värähdellen, etteivät asianomaiset myyjät
olleet viitsineet ottaa tarkempaa selkoa varastosta ja lähteä yhden
kauluskaupan takia kapuamaan esimerkiksi katonrajaan, vaikka olisivat
varmaan tienneetkin haluttua tavaraa siellä olevan.
Lausuttuaan lopuksi nuorelle miehelle auliin tunnustuksen hänen
osoittamastaan palvelevaisuudesta sekä toivomuksen, joka osaksi oli
ennustuksen luontoinen, että nuori mies kohoaisi alallaan yhdeksi
yhteiskunnan tukipylväistä ja saisi 50 vuoden vanhana kauppaneuvoksen
arvonimen ja 60 vuoden vanhana Valkoisen Ruusun ritarimerkin ja
kuollessaan puolitoista palstaa elämäkertaa lehtiin ja kunnialliset
hautajaiset Vanhassa kirkossa ynnä kaksi kohtalaista hevoskuormaa
hautaseppeleitä kansalaisilta ja liiketuttavilta, lähti hra Kenonen
ulos, riiputtaen kauluspakettiaan vasemman kätensä nimettömästä...
Kadulla tapasi hra Kenonen kauppias Joh. W. Ovelan ja kertoi hänelle,
mitä vaikeuksia hänellä oli ollut voitettavanaan saadakseen Helsingin
kaupungista irti pari tusinaa kovia kauluksia. Hän huomautti
itsekin toimineensa nuoruudessaan kauppa-apulaisena ja olevansa
siis asiantuntija tällä samoinkuin eräillä muillakin aloilla.
Samalla hra Kenonen röyhisti rintaansa ja sanoi, ettei hän ikinä
olisi voinut kohota nykyiseen asemaansa ja varallisuuteensa, jos
hän olisi suhtautunut työhönsä vieraan palveluksessa sellaisella
välinpitämättömyydellä, jollaisesta hän tänään oli nähnyt eräitä
esimerkkejä. Kauppiaan kannattaisi maksaa hyville apulaisilleen
kaksinkertainen palkka, sillä ne ne ovat, jotka asiakkaita hankkivat
ja tekevät liikkeen suosituksi. Hra Kenonen löi Joh. W. Ovelaa
olalle, niin että tämän polvet notkahtivat ja sanoi, että Ovelan
olisi pitänyt olla näkemässä, kun hän, Kenonen, aikoinaan toimi
liikeapulaisena. Siinä oli nimittäin eri vilske. Eikä hän tehnyt
minkäännäköistä eroitusta tähän vilskeeseen nähden, olipa sitten
kysymys märkänokkaisesta pojasta, joka pyysi kymmenellä pennillä
makeisia, taikka paksumahaisesta rusthollarista, joka teki sadan markan
ostokset. Mutta nytpä hän sitten onkin se mikä on. Sillä eiväthän ne
hänen prinsipaalinsakaan voineet ajanpitkään olla huomaamatta, mikä
mies hän oli ja millainen vetomagneetti liikkeellä hänessä oli, ei
vähemmin naisväen suhteen. Sentähden oli häntä jo nuoruudestaan lähtien
kohotettu kunniasta kunniaan, kunnes hänellä oli tilaisuus yrittää
itsenäisenä liikemiehenä ja hämmästyttää velttoa maailmaa...
Ja hra Kenonen mullisti profeetallisesti silmiään ennustaen, että
sellaisista nuorista miehistä kuin se, joka hänelle kaulukset etsi,
tulee aikaa voittaen konsuleita, kauppaneuvoksia ja miljonäärejä, mutta
hidasveriset ja kylmäkiskoiset luonteet, joiden sielussa ei ole sitä
oikeata tulikipunaa, jäävät iankaikkisesti entisiin oloihinsa.
Joh. W. Ovela, joka ei hra Kenosen pitkähkön esityksen aikana ollut
kertaakaan suutansa avannut, teki sen nyt ja lausui:
-- Joko sinä olet murkinoinut? Minä tiedän soveliaan paikan.
-- Siis sinne käykäämme, sanoi hra Kenonen.