H. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.
H. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä
ollut, ole tullut teillä käyneeksi.
H. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen
illalla, herra...
H. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään
ystävän teiltä ostamaan...
H. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen
ystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on
vaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani.
Sellaisilla perustuksilla...
H. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi
laiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa
H. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot,
konsa minä tanssin...
H. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon
rahat.
H. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois!
(Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea,
kuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä
koiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni!
(Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen).
Varkaita, varkaita!
H. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.
Viides kohtaus.
R. Patelin. H. Patelin.
R. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää
vielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.
(Menee).
Kuudes kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita,
varkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.
H. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani?
Ja mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette,
virkakumppalini!
H. Patelin. Minähän se olen.
H. Bärttylin. Ja noin varustettuna.
H. Patelin. Kun minä luulin.
H. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?
H. Patelin. Minä luulin kuulleni var...
H. Bärttylin. _Militant causarum patroni!_ se on: asianajajat ovat
syypäät sotaan.
H. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän
oveani.
H. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?
H. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.
H. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.
H. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.
H. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.
H. Patelin. Ja ketä vastaan?
H. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.
H. Patelin. Keitä hirtättää.
H. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.
H. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä
olin erehtynyt.
H. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi
kirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.
H. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.
Seitsemäs kohtaus.
H. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on
puhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.
Kahdeksas kohtaus.
Kati. Antti.
Kati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella
päästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin,
joka sen mahtaa.
Antti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja
minä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin
hänelle maksaa.
Kati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet
herra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.
Antti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että
minä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.
Kati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet,
saadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan
naimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.
Yhdeksäs kohtaus.
Antti ja Patelin.
H. Patelin. Noh, tuon lurjuksen minä tunnen. Sinähän se olet minun
palveliani Katin sulhanen.
Antti. Minähän se olen, herra, minä.
H. Patelin. Te olitte kaksi veljestä, jotka minä pelastin vankeudesta.
Toinen teistä jätti minulle maksamatta.
Antti. Se oli veljeni.
H. Patelin. Te olitte sairaat lähtemään vankeudesta ja toinen teistä
kuoli.
Antti. Minä se en ollut.
H. Patelin. Kyllähän minä sen näen.
Antti. Minä olin kuitenki paljon kipiämpi kuin veljeni. Mutta sanalla
sanoen, minä tulin teitä pyytämään ajamaan minulle asiaa isäntääni
vastaan.
H. Patelin. Sinun isäntäsi, se on talollinen tässä lähellä.
Antti. Se ei asu tästä kaukana, ja minä maksan teille hyvin.
H. Patelin. Sen minä olen vaativaki. Tule nyt puhelemaan asiasi, ja
ilman valehtelematta.
Antti. Tietäkää herra, että isäntäni maksaa mulle hyvin tiukalta
palkkaa. Sitä korjatakseni ja vahingoittamatta isäntääni, minä teen
välistä pieniä kauppoja erään rikkaan tilaajan kanssa.
H. Patelin. Mitä kauppoja sinä teet?
Antti. Teidän luvalla, minä estän isäntäni lampaat kuolemasta kapiin.
H. Patelin. Siinä ei ole mitään pahaa, ja miten sinä sen teet?
Antti. Elkää suuttuko, minä tapan ne silloin kun rupeevat kuolemaan.
H. Patelin. Se on hyvin varma keino. Mutta etköhän sinä niitä tapa
varten ja sitte sano isännällesi niiden kuolleen kapiin, saadaksesi ne
viskattavaksi ulos ja sitte jakaa myödyksi omaksi hyödyksesi.
Antti. Sitähän isäntäni syyttää, sentähden että toissa yönä, minun
pannessa lampaita kiini, hän näki kun minä olin yhden -- sanonenko minä
kaikki?
H. Patelin. Jos tahdot minun ajamaan asiaasi, niin se on välttämätöin.
Antti. Toisena yönä näki taas kun otin yhden suuren pässin joka oli
ihan terve. Minä vakuutan, etten tiennyt mitä tehdä -- minä panin, ihan
hellästi -- veitseni sen kaulaa vasten, -- enkä minä tiennyt miten se
tuli, mutta se kuoli yhtäkkiä.
H. Patelin. Minä kuulen. Mutta ken sinun näki sitä tekevän.
Antti. Isäntäni oli lymyinnyt navettaan: hän sanoi minun tehneen
samaten kymmenelle tusinalle lampaalle joita hän kaihosi. Ja muuten, te
tunnette että se on mies joka puhuu aina totta. Hän löi minua (näyttää
päätänsä) kuin näette ja minun täytyy mennä tohtorin paranuksen ala.
Sentähden, minä rukoilen, te olette asianajaja, tehkää että hänelle käy
pahasti ja minulle hyvästi ja etten minä tulisi mitään maksamaan.
H. Patelin. Minä ymmärrän hyvin asiasi. Siinä nyt on kaksi tietä.
Ensimäinen ei maksasi sinulle yhtä penniä.
Antti. Rukoilen nöyrimmästi, ottakaamme se tie.
H. Patelin. Olkoon vaan! sinun omaisuutesi on varmaan kaikki rahassa?
Antti. Se en totta.
H. Patelin. Se sinun pitää hyvin peittää.
Antti. Kyllä kaiketi minä sen teen.
H. Patelin. Isäntäsi täytyy maksaa kaikki kulungit.
Antti. Sen parempi.
H. Patelin. Ettei se sinulle maksa niin äyriä.
Antti. Sen minä soisinki.
H. Patelin. Hänen täytyisi, jos tahtoisi, sinut hirtättää.
Antti. Ottakaamme nyt se toinen tie, minä rukoilen.
H. Patelin. Noh, näet sinä -- sinut viedään tuomarin eteen.
Antti. Kyllä kaiketi.
H. Patelin. Muistat sinä mitä sinulle neuvon?
Antti. Minulla on hyvä muisti.
H. Patelin. Kaikkiin kysymyksiin, tehköön niitä sinulle tuomari,
isäntäsi eli sen asianajaja elikkä minä, elä vastaa mitään kuin sen
mitä olet kuullut niiltä eläimiltä joita paimennat. Sinä tunnet niiden
kielen ja voit tekeytyä vaikka lampaaksi.
Antti. Se ei ole juuri työlästä.
H. Patelin. Tuo haava päässäsi antaa minulle tilan pelastaa sinun
kaikesta vastuuksesta. Mutta minä vaadinki että sinun tulee sitte
maksaa minulle hyvin reimasti.
Antti. Vaikka hengelläni, sen pitää tapahtuman.
H. Patelin. Tuomari käypi pian istumaan, elä laiminlyö tulla esiin.
Sinä tapaat minut siellä. Hyvästi! Elä unhota tuoda minulle rahat.
Antti. Minä teen niin kuin olette minua neuvoneet.
Kymmenes kohtaus.
Antti (yksin). Kuin työläs kunnon miehen on elää!