Poissa.
Krag ja Rosenkrantz läksivät nopeasti konttorista ja riensivät käytävän
läpi eteiseen. He kuulivat pakenijan askelet portaissa; hän kulki
hitaasti ja hillitysti, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut mitään
kiirettä. Ja samalla sekaantui tehtaankoneiden jymyyn ja kellon
viimeiseen sammuvaan kaikuun pihamaalta kuuluva askelten töminä, kun
kaikki työmiehet kiiruhtivat päivätyöhönsä.
Tällä kertaa ystävyksillä oli hyvä onni. Juuri kun he aikoivat seurata
pakenevaa pitkin portaita, tuli hissi ratisten ylös. Eräs
konttorihenkilö saapui. Hän tuijotti ällistyneenä molempiin miehiin ja
tuntiessaan toisen hän nosti lakkiaan. Mutta Krag ei välittänyt hänestä
vähääkään. Hän veti luutnantti Rosenkrantzin mukaansa hissiin ja
laskeutui alas hänen kanssaan. Saavuttuaan pihamaalle he näkivät
pakenevan miehen levollisena häviävän portista juuri sisälle tulevan
työväen joukkoon. Hän kulki edelleen aivan levollisena, eikä kukaan
kiinnittänyt häneen huomiotansa. Mutta nyt Krag ja Rosenkrantz
seurasivat aivan hänen kintereillään -- ja heillekin oli nyt eduksi,
että he saattoivat kätkeytyä työväen joukkoon, joka kopisevissa
kengissään liukui suuren, jyrisevän hirviön holveihin.
Kameleontti kiiruhti kulkuaan -- tällä kertaa hän ei ollenkaan hiipinyt
vainioiden yli. Krag ja Rosenkrantz seurasivat häntä jonkun matkan
päässä ja olivat innokkaasti keskustelevinaan.
-- Minä näin hänen kasvonsa tuokion ajan, sanoi Krag. -- Hän on
naamioinut itsensä. Hänellä on musta piikkiparta ja sitäpaitsi hän on
mustannut kulmakarvansa.
-- Onko hän sitten todellakin agronomi Bringe?
-- Se hän on.
-- Minulle pysyy täydellisenä arvoituksena, mitä hyötyä hänelle on
tästä ilveilystä.
-- Se on hänelle elämänkysymys, vastasi Asbjörn Krag.
-- Tavallinen agronomi, ylen kummallista.
-- Niin, jospa hän olisi tavallinen agronomi. Mutta hän ei olekaan.
-- Kuka hän sitten on?
-- Hän on kameleontti, vastasi Krag, siinä kaikki mitä hänestä tällä
hetkellä tiedän.
-- Ja hänen tähtensä te olette istunut sähkölennätinasemalla monet
tunnit?
-- Niin, hänen tähtensä. Hän on saanut sähkösanomia.
-- Jotka te olette lukenut?
Asbjörn Krag nyökäytti päätänsä.
Kameleontti kääntyi syrjätielle ja suuntasi kulkunsa suoraan
Jernegaardia kohti. Tiellä ei nyt ollut ketään ihmisiä, niin että
vaanijoiden täytyi olla varovaisia. Mutta kulkija ei katsonut taakseen
ainoatakaan kertaa, ja sitäpaitsi Krag oli oikea mestari kulkemaan
maantietä ja juttelemaan ikäänkuin olisi aivan sattumalta liikkeellä.
Hän pysähtyi silloin tällöin viittaillen yli vainioiden ikäänkuin
selittäen luutnantille jotakin syvämietteistä maanviljelystieteellistä
kysymystä, ja luutnantti nyökäytti päätään kiitollisena tiedonannoista.
Saavuttuaan metsästä pappilan kohdalle he säpsähtivät aivan
vaistomaisesti, sillä kaikissa pappilan ensimäisen kerroksen ikkunoissa
oli tuli.
-- Kello kuusi aamulla, mutisi Krag. -- Jotakin täytyy olla tekeillä.
Olipa hyvä, että tulitte mukaan. Nyt meidän täytyy mennä kahtaanne.
Minä seuraan kameleonttia. Ja te menette papin luo.
-- Mutta millä tekosyyllä?
-- Voitte sanoa olleenne aamukävelyllä. Huomasitte pappilan kovin
valaistuksi ja arvelitte jotakin olevan tekeillä, jonkun olevan
sairaana esimerkiksi. Se kuuluu hyvin luonnolliselta.
Luutnantti Rosenkrantz ei pitänyt tehtävästä, mutta hän tahtoi
kernaasti näytellä osansa loppuun, ja pappilan tiellä hän erkani
Kragista. Salapoliisi seurasi kameleonttia, joka äkkiä joudutti
askeleitaan päästäkseen nopeasti pappilan ohi, ja Rosenkrantz kulki
puutarhan läpi valoa kohti.
Lähestyessään taloa Rosenkrantz kuuli sieltä ääniä ja tuli yhä enemmän
vakuutetuksi siitä, että jotakin erinomaista oli tekeillä.
Hän tuli papin työhuoneeseen. Ovi oli auki. Siellä ei ollut ketään,
mutta toisen huoneen ovi oli selkoselällään ja hän kuuli sisältä useita
kiihtyneitä ääniä. Hän pysähtyi hetkeksi ja kuunteli.
Hän kuuli papin äänen. Vähän ajan kuluttua kuului insinööri Stenerin
ääni. Hän säpsähti, mutta hämmästyi perinpohjin kuullessaan myöskin
Louise neidin äänen. Hän aikoi juuri vetäytyä takaisin, mutta samassa
insinööri Stener tuli huoneeseen. Hän jäi seisomaan ällistyneenä
kynnykselle nähdessään kilpakosijansa, luutnantti Rosenkrantzin.
-- Tekö täällä? kysyi hän.
Rosenkrantz kertoi hieman nolona juttunsa aamukävelystä ja
sairaus-arvelustaan.
-- Ei, rakas ystävä, sanoi pappi ilmeisesti pakoittautuen hymyilemään,
-- täällä me kaikki olemme terveinä. Mutta jotakin ikävää on
tapahtunut.
-- Mitä on tapahtunut? kysyi luutnantti.
-- Jotakin _hyvin_ ikävää, toisti pastori. Samassa Louise neiti tuli
huoneeseen. Hänen silmissään oli omituinen loiste. Hän oli selvästi
kiihdyksissä.
-- Paroni Rosenkrantz aamukävelyllä, sanoi hän hymyillen, mutta hänen
äänessään oli ivaa. -- Ensi kerran nyt kuulen puhuttavan sellaisesta --
ettehän vain liene iltakävelyllä? Eikös aamulehtiä Pariisin klubissa
lueta tähän aikaan.
Rosenkrantz kumarsi.
-- Kuten haluatte, neiti, sanoi hän. -- Totta on, etten ole ollut
vuoteessa.
Pappi katsoi ymmärtämättä toisesta toiseen. Louise neiti osoitti
puhelinta ja sanoi kääntyen insinööriin:
-- Telefonoikaa, se on varminta.
Insinööri läheni empien konetta.
Louise neiti ymmärsi hänet. Hän nauroi hermostuneesti.
-- Oletteko mieletön, insinööri, sanoi hän. -- Paroni on meidän
perheemme uskollinen ystävä. Saatamme häneen huoleti luottaa. Hän on
sitäpaitsi vaitelias, sillä hän on aatelismies.
-- Kenties voisin auttaa, mutisi Rosenkrantz.
-- Tuskin, vastasi Louise neiti, te ette ymmärrä tästä mitään.
-- Mistä minä en ymmärrä?
Louise neiti näytti taistelevan itkua vastaan.
-- Niin, kun minä nyt sanon teille, että kaikki on poissa, _kaikki_,
niin ette kuitenkaan ymmärrä, mitä minä tarkoitan.
-- Mikä on poissa? kysyi Rosenkrantz.
-- Paperit, vastasi Louise neiti, kaikki paperit.