Mies aitauksen ääressä.
-- Te käytätte aikanne hyvin, sanoi luutnantti Rosenkrantz Kragille, --
istutte kaksi tuntia sähkölennätinasemalla ettekä sähkötä sanaakaan.
Sallikaa minun tehdä tämä leikillinen kysymys: Mitä sitten olette
tehnyt?
-- Sallikaa minun antaa leikillinen vastaus, sanoi Krag. --
Sähkölennätinasemalla saattaa myöskin istua odottamassa sähkösanomaa.
-- Te siis odotatte sähkösanomaa?
-- Odotan.
-- Onko se ehkä jo tullut?
-- On, se on tullut, mutta ei minulle.
Luutnantti Rosenkrantz katsoi hymyillen ystäväänsä. Mutta Krag
ainoastaan pudisti hieman päätään, ikäänkuin kaikki olisi ollut
paljasta leikkiä.
-- Minä menen sedän luokse, sanoi Louise neiti, hän ei voi oikein hyvin
tänään.
-- Mikä häntä vaivaa, neiti?
-- Ei mikään erityisesti, luullakseni. Joskus hän tulee hieman
pahoinvoivaksi, niin että hänen täytyy levätä vuoteella. Se kestää
suunnilleen päivän. Ja silloin tuo vanha ruudinhaistaja on kauhealla
tuulella. Hänen täytyy lakkaamatta nähdä ihmisiä ympärillään.
-- Sitten teidän myöskin täytyy häntä lohduttaa, rakas neiti. Älkää
lähtekö hänen luotaan.
Louise oli jo ovella, mutta Kragin lausuessa viimeisiä sanojaan hän
äkkiä pysähtyi.
-- Älkää lähtekö hänen luotaan, mitä se merkitsee?
-- Se ei merkitse mitään muuta, rakas neiti, kuin että vanhaa miestä on
aina huolellisesti hoidettava, milloin hän tulee sairaaksi. Etenkin
pimeänä, kylmänä talvena.
Louise neiti säpsähti hieman, seisoi hetkisen hiljaa, mutta läksi
sitten äkkiä heidän luotaan.
Asbjörn Krag tarttui ystävänsä käsivarteen, meni hänen kanssansa
erääseen huoneeseen ikkunan luo ja viittasi ulos.
-- Katsokaapa pientä sähkölennätinasemaa tuolla kaukana, luutnantti
Rosenkrantz. Siinä pikku rakennuksessa minä vihdoinkin olen saanut
arvoitukseeni ratkaisun.
-- Niinpä kenties kerrotte minulle kuka täällä öisin kummittelee?
-- En vielä. Hedelmä ei ole vielä kypsä.
-- Mutta jos se on saapasjalkamies, Krag, mitä sitten?
Krag hymyili ihmeellistä hymyä.
-- Niin, sitten, vastasi hän, sittenhän minun on myöskin kerrottava syy
hänen esiintymiseensä, eikä minulla vielä ole mitään todistusta siihen,
että ajatukseni siitä on oikea.
-- Te etsitte niinmuodoin todistusta?
-- Etsin.
-- Milloin odotatte saavanne sellaisen?
-- Sellaista tarvitsee harvoin kauan odottaa. Sanokaamme vuorokauden
kuluessa.
Krag aikoi lähteä, mutta luutnantti Rosenkrantz tarttui hänen
käsivarteensa.
-- Entä Louise neiti? kysyi hän hieman levottomalla äänellä.
-- Mitä siihen tulee, vastasi Krag, niin luulen, että voitte
valmistautua lähtemään. Arveletteko edelleen matkustavanne kevyin
sydämin?
-- Kevyin, hieman alakuloisin sydämin.
-- Hyvä, sitten ei ole mitään vaaraa. Voittehan lohduttautua Maximissa.
Krag meni huoneeseensa, jossa kirjoitteli kirjeitä monta tuntia.
Kenraali jäi vuoteeseen koko päiväksi. Luutnantti Rosenkrantz ja
Asbjörn Krag saivat syödä päivällisen Louise neidin seurassa. Nuori
tyttö osoitti ihmeellistä mielenmalttia. Ainoallakaan kasvojen ilmeellä
hän ei osoittanut, että yölliset tapahtumat olisivat tehneet häneen
vaikutusta. Kumpikaan herroista ei myöskään maininnut siitä mitään. He
puhelivat kaikenlaisista muista asioista. Louise neiti kertoi kenraalin
olevan kauhean huonolla tuulella sen vuoksi, että hänen täytyi olla
vuoteessa.
Alkoi hämärtää varhain, ja se merkitsi levotonta yötä. Jo neljän aikana
ajelehtivat tummat pilvet taivaalla, ja aurinko katosi. Koko maisema
peittyi harmaaseen, villaiseen hämärään, joka tekee pohjolan
talvi-illat niin lohduttomiksi. Viiden aikana sytytettiin tehtaan
tulet, kerrottiin, että sillä oli suuria tilauksia, jonka vuoksi
työmiesten täytyi tehdä ylityötä.
Kun Louise neiti jäi istumaan setänsä vuoteen ääreen ja Asbjörn Krag
oli työnsä kimpussa, kuljeksi Rosenkrantz sinne tänne eikä tiennyt
miten kuluttaisi aikaansa. Hän päätti kirjoittaa muutamia kirjeitä,
mutta pian hän heitti pois kynän. Hän ei saattanut olla ajattelematta
mitä oli tapahtunut ja mitä mahdollisesti tapahtuu -- hänestä tuntui,
kuin ilmassa olisi jotakin uhkaavaa. Hän antoi sytyttää kaikki lamput,
niin että oli kuin Jernegaardissa juhlittaisiin. Ulkona tuuli ajeli
pilviä yli lakeuksien ja ravisteli rakennuksen leveitä päätyjä.
Vihdoin hän otti turkin yllensä ja läksi kävelemään hieman ennen
illallista. Kulkiessaan pihan poikki hän huomasi tulen palavan Asbjörn
Kragin huoneessa. Hän jäi hetkiseksi seisomaan ja näki miten varjo
liukui nopeasti ikkunan ohi; sitten kaikki oli jälleen hiljaista.
Luutnantti kulki läpi puistokäytävän, tuli siitä maantielle ja rupesi
aivan sattumalta kävelemään pappilaan vievää tietä. Kun hän näki tulen
ystävällisesti tuikkivan pappilan ikkunoista, heräsi hänessä äkkiä halu
käväistä papin luona. Taloa ympäröi lankkuaitaus; se oli puutarhan
sisällä, hieman tien syrjässä.
Luutnantti Rosenkrantz aikoi juuri avata portin, mutta silloin hänestä
näytti, kuin jokin varjo olisi liikkunut puutarhan toisella puolella
ohi papin huoneen valaistujen ikkunoiden. Hän seurasi varjon suuntaa,
se liukui valkoista hankea myöten tummien puiden alle. Luutnantti
Rosenkrantz oli näkevinään miehen, keski-ikäisen miehen, joka kulki
etukumarassa, varmaankin siksi, ettei tahtonut koskettamalla jäisiä
oksia synnyttää mitään ritinää. Tässä hiipivässä käynnissä puitten alla
oli jotakin niin silmäänpistävän epäilyttävää, että Rosenkrantz tunsi
sydämensä tykyttävän ja ajatteli itsekseen: Tapahtuukohan tässä
rauhallisessa pappilassakin salaperäisiä asioita.
Hän vetäytyi hieman taaksepäin ja kumartui aitausta vasten, jotta häntä
ei näkyisi. Raoista hän saattoi nähdä olennon liikkeet. Mies kulki
hyvin varovasti. Hän pysähtyi monta kertaa, ikäänkuin olisi katsellut
taaksensa, ja hyppäsi vihdoin nopeasti ja taitavasti aitauksen yli.