Vieras ihminen.
Asbjörn Krag nousi.
-- Odota vähän, sanoi hän, missä mies on?
-- Isossa salissa, vastasi poika.
-- Siellä missä kaikki muotokuvat ovat, taulut --?
-- Niin, siellä missä kaikki vanhat herrat riippuvat kehyksissä.
-- Miksi et ole vienyt häntä muuhun huoneeseen?
-- Siksi että hän itse tahtoi odottaa siellä. Hän ei varmaankaan
uskalla kohdata kenraalia.
-- Hyvä. Mene nyt noutamaan luutnanttia. Mutta ota tämä kortti mukaasi.
Krag otti taskustaan nimikortin ja kirjoitti siihen kiireessä muutamia
sanoja: "Tahdon kernaasti olla läsnä."
Kohta kun Hans Kristian oli kadonnut, meni Krag läpi ruokasalin,
vierashuoneen, kenraalin työhuoneen ja viereisen huoneen. Jo pitkän
matkan päästä hän saattoi huomata ison salin oven olevan avoinna. Hän
hiljensi senvuoksi askeliaan ja tuli saliin niin hiljaa kuin
mahdollista. Hän pysähtyi ovelle ja katsoi odottavaan mieheen.
Insinööri Stener ei ollut ollenkaan kuullut hänen tuloaan. Insinöörillä
oli turkki yllä ja hattu kädessä. Hän seisoi selin Asbjörn Kragiin ja
katseli tarkkaavaisena erästä muotokuvaa -- vainajan, kenraalin
onnettoman veljen kuvaa. Mutta Asbjörn Kragista tuntui kummalliselta,
että hän seisoi niin lähellä taulua; oli kuin hän olisi katsellut
nimikirjoitusta tahi tehnyt jotakin muuta tutkimusta.
Krag astui pari askelta eteenpäin, ja vieras kääntyi äkkiä, hän oli
nähtävästi tullut yllätetyksi. Hän tervehti Kragia ja sanoi:
-- Minä olen insinööri Stener tehtaalta. Tahtoisin kernaasti puhella
paroni Rosenkrantzin kanssa.
-- Rosenkrantz tulee pian, vastasi Krag, minä olen lähettänyt häntä
noutamaan. Olen kandidaatti Storm, paronin ystävä -- uusi vieras
talossa. Minua ilahduttaa tehdä tuttavuuttanne.
Herrat puristivat toistensa kättä, ja Krag jatkoi rakastettavasti:
-- On hauskaa nähdä uusien yritysten kohoavan. Tehän olette rakentanut
oivallisen tehtaan. Tällä paikallahan ei ollut muutamia vuosia sitten
muuta kuin vanha myllyrähjä.
-- Ja nyt meillä on työssä kaksisataa ihmistä, vastasi insinööri. --
Tehdas on tuottanut hyvinvointia moneen kotiin. Mutta sittenkään ei
valitettavasti näytä siltä, kuin kaikki katselisivat leppein silmin sen
toimintaa.
-- Niin, te tarkoitatte kenraalia.
-- Hän tuottaa meille monia vaikeuksia. Kaikkea mihin vain kykenee. Hän
väittää, että olemme hävittäneet paikan kauneuden, ja siinä hän kenties
on oikeassa. Mutta kysykää noilta kahdeltasadalta ihmiseltä, minkä he
pitävät parempana, paikan kauneuden vaiko hyvän ansion, niin minä en
luule, että vastaus antaa mitään epäilemisen aihetta.
-- Sitä minäkään en luule, vastasi Krag. -- Olen täysin samaa mieltä
kuin tekin.
Samassa luutnantti Rosenkrantz tuli saliin. Hänen hämmästyneistä
kasvoistaan saattoi Asbjörn Krag huomata, ettei pikku Hans Kristian
ollut sanonut kuka odotti. Luutnantti tuli yllätyksestä iloisena
insinööriä vastaan ja tervehti häntä. Hän pyysi vierasta istumaan,
mutta insinööri jäi seisomaan.
-- Minä en vaivaa teitä kauan, sanoi hän. -- Tulen pelkän liikeasian
takia.
-- Silloin teillä on kenties jotakin sitä vastaan, että ystäväni on
läsnä?
-- Ei suinkaan. Kuten mahdollisesti olette kuullut, herra paroni, olen
minä vähän aikaa sitten tehnyt kenraalille tilanostotarjouksen.
-- Minä tiedän sen, vastasi Rosenkrantz, ja hämmästyin summan
suuruutta. Kartanohan on kieltämättä jokseenkin rappiolla. Te
tarjositte 300,000.
-- Sen taksoitussumman, niin. Minä en ole saanut kenraalilta vastausta
ja saatan kyllä arvella, ettei hän tahdo myydä.
-- Sitä hän ei tahdo, hän pelkää uusia tehtaita.
-- Oikein. Mutta nyt tulee lisäksi asia, että meidän _täytyy_, meidän
_täytyy_, herra paroni, saada kenraalin tila tahi osa siitä. Tehdas on
liian pieni, ja meidän täytyy saada uusia aloja laajentamista varten.
Te ette aavista, mitä tällä paikalla voi luoda, valtavia arvoja,
suurteollisuutta.
-- Sitä en epäile.
-- Koska kenraali ei tahdo myydä sitä minulle, niin olen päättänyt
kääntyä teidän puoleenne, herra paroni.
-- Herra insinööri, vastasi luutnantti, minä vielä vähemmin voin sitä
myydä.
-- Niinpä kyllä, mutta te voitte mahdollisesti auttaa minua
taivuttamaan kenraalia. Anteeksi, että käyn suoraan asiaan, mutta
tässä, kun on kysymys suurista arvoista, ei ole mitään muuta neuvoa.
-- Silloin teillä kaiketikin on tehtävänä paronille joku selvä ehdotus?
kysyi Krag ystävällisesti.
-- Niin, minä ehdotan, että paroni liittyisi minun, osakeyhtiööni.
Rosenkrantz säpsähti.
-- Minä en ole koskaan elämässäni toiminut liikeasioissa, sanoi hän,
minulla ei ole aavistustakaan liikekeinotteluista.
-- Sitä ei tarvitakaan, eikä tämä ole ollenkaan mitään keinottelua.
Kaikki tyynni rajoittuu siihen, että te ostatte jonkun verran
osakkeitamme, eikä teillä ole muuta vaivaa kuin voiton nostaminen. Me
jaoimme viime vuonna 12 prosenttia. Mutta siten tulemme pääasiaan; me
kaksi, herra paroni, me kaksi muodostamme konsortiumin Jernegaardin
ostamista varten. Te tarjoatte tilan hinnan, te voitte huoleti tarjota
400,000, siis paljon yli taksoitusarvion, ja taivuttaa kenraalin
ottamaan vastaan tarjouksenne. Ja jos teille onnistuu kartanon
ostaminen, pannaan uusi työ käyntiin.
-- Mutta herra insinööri, väitti Rosenkrantz vastaan, tällainen
toiminta on mahdollisesti sopusoinnussa kenraalin todellisten etujen
kanssa, mutta se olisi ainakin mitä suurimmassa ristiriidassa hänen
yksilöllisten toivomustensa kanssa, ettekä te voi pyytää, että minä
tässä asiassa asettuisin vanhan miehen toivomuksia vastaan. Minä saisin
mahdollisesti ostaa tilan, mutta en siinä tapauksessa, että kenraalilla
olisi aavistustakaan, että tänne rakennetaan uusia savutorvia, enkä
minä tahdo salata mitään.
-- Te voisitte joka tapauksessa ostaa kartanon. Minä annan tarpeelliset
summat käytettäväksenne. Teidän ei tarvitse sanoa kenraalille mitään,
hänen ei tarvitse tietää mitään. Pääasia on, että tila tulee teidän
haltuunne eikä ole enää kenraalin.
Luutnantti Rosenkrantz mietti hetkisen.
-- Tässä piilee jotakin.
-- Ei mitään muuta kuin minkä jo olen sanonut, nimittäin että tässä on
suuria mahdollisuuksia. Tahdotteko siis ajatella ehdotustani?
-- Minä ajattelen sitä. Mutta minun täytyy ainakin neuvotella kenraalin
veljentyttären kanssa, joka nyt on hänen perillisensä.
-- Luonnollisesti.
-- Ja sitten saatte kuulla minusta tarkemmin.
-- Mutta _jos_, herra luutnantti, _jos_ joku toinen tarjooja tulee?
-- Toinen tarjooja?
-- Niin.
-- Saatte olla rauhassa. Kenraali ei tahdo myydä. Ainoat, jotka voivat
taivuttaa hänet siihen, ovat hänen veljentyttärensä ja minä yhdessä.
Mutta jos joku tarjooja tulee, niin pidämme silmällä teidän etujanne,
niin pitkälle kuin se on mahdollista.
Insinööri kiitti ja lähti. Keskustelun loppuaikana hän oli tarkasti
kiinnittänyt huomionsa Asbjörn Kragiin, joka oli ääneti istunut ja
kuunnellut.
Hänen mentyään kysyi Rosenkrantz:
-- No, mitä arvelette?
-- Minä olen samaa mieltä kuin tekin, vastasi Krag.
-- Missä asiassa?
-- Että tässä piilee jotakin. On kyllä totta, että tehdas tarvitsee
suuria laajennuksia, mutta tämä erinomainen kiire on silmäänpistävä. On
selvää, että insinööri odottaa jotakin.
-- Mitä.
-- Hän odottaa, että jotakin tapahtuu. Rakas ystävä, saatatte olla
aivan vakuutettu siitä, että tarjooja on jo tulossa.
-- _Toinen_. Uskotteko sen?
-- Uskon, ja kun hän tulee, tiedämme monesta asiasta enemmän kuin mitä
nyt tiedämme.
Rosenkrantz meni hänen luokseen.
-- Silloin me tiedämme enemmän, mutisi hän. -- Nyt teidän
ajatuksissanne oli jotakin muuta.
-- Te olette oikeassa, vastasi Krag puoleksi omissa mietteissään. --
Tietäisinpä vain kuka tuo toinen tarjooja on, tietäisinpä vain _sen_,
tietäisinpä vain...
Hän jäi istumaan syviin ajatuksiin vaipuneena.
-- Rakas ystävä, sanoi Rosenkrantz hetkisen kuluttua. -- Minä luulin,
että te ette erityisesti välittäisi näistä talon salaperäisistä
tapahtumista, mutta nyt huomaan, että ne ovat alati ajatuksissanne.
-- Alati, vastasi Krag.
Äkkiä hän nousi seisaalleen.
-- Takka, huudahti hän, avoin takka?
-- Mitä tarkoitatte takalla? kysyi Rosenkrantz.
-- Teidän huoneenne takka, vastasi Krag selvästi yhäti omissa
ajatuksissaan ja hajamielisenä. -- Minun täytyy katsoa takkaa, jatkoi
hän. -- On joka tapauksessa omituista, etten ole sitä ajatellut ennen.
Pysykää täällä. Minä tulen heti takaisin.
Hän meni nopeasti huoneiden läpi, portaita ylös ja avasi luutnantin
asuntoon vievän oven.
Mutta kynnyksellä hän pysähtyi hämmästyneenä.
Sillä ikkunasta virtaavassa punaisessa kylmässä talvipäivän valossa hän
näki vieraan ihmisen.