Nokinaamoin työstä palaa
kaupunkilaisproletaari,
korkealta päivänkaari
säteitänsä vielä valaa.
Mutta maantievarsi-mailla
maatyömies nyt vielä raataa,
heinää hiessäpäin hän kaataa
koneen kuuliaisen lailla.
Liikkui huomaamatta, hiljaa
ohitsensa ajan henki.
Samana kuin ennen renki
korjaa korskan heinää, viljaa.
Menköön kuinka monta kertaa
laellensa mailma suuri,
rengin horisontti juuri
siit' ei siirry vaaksan vertaa.
Ajoilt' Aatamin on peru
juhtamaisuus juurin sitkein,
vuosituhantenkaan kitkein
muuta rengistä ei heru.
Oma itsensä hän ain' on.
Maata, kansaa hyödyttää hän,
mutta osattomaks' jää hän,
alin astinlauta vain on.
Ohitsensa ajan henki
liikkui huomaamatta, hiljaa.
Milloin vapauden viljaa
korjaa kalleinta myös renki?