_Arsène Lupin_.'
Arsène Lupin se siis juttua johtikin! Hän se vankikopistaan hoiteli
ensimäisessä uutisessa julistettua huvi- tai murhenäytelmää. Mikä
onni! Jokainen riemastui. Lupinin kaltaisen taiteilijan avulla täytyi
näytöksestä tulla sekä hauska että hämmästyttävä.
Kolmea päivää myöhemmin sisälsi "Grand Journal" seuraavan kirjeen
Arsène Lupinilta:
**
'Sen uskollisen ystävän nimi, johon viittasin, on ilmotettu
minulle. Hän oli suurherttua Hermann III, Zweibrücken-Veldenzin
suurherttuakunnan hallitseva (vaikka valtaistuimelta pidätetty)
valtias ja ruhtinas Bismarckin täyttä ystävyyttä nauttiva uskottu.
Hänen talonsa tutki läpikotaisin kreivi von W-- kahdentoista miehen
keralla. Tämän etsinnän tulos oli kielteinen, mutta paperien
todistettiin kuitenkin olevan suurherttuan hallussa.
Minne kätki hän ne? Tämä on ongelma, jota tällä haavaa ei luultavasti
kukaan maailmassa kykenisi ratkaisemaan.
Minun täytyy pyytää neljäkolmatta tuntia sen ratkaisemiseen.
_Arsène Lupin_.'
Ja neljänkolmatta tunnin kulutta ilmestyi luvattu paljastus:
**
'Kysymyksessä olevat kirjeet on kätketty Veldenzin, Zweibrückenin
suurherttuakunnan pääkaupungin läänityslinnaan. Linna tuhottiin
yhdeksännellätoista vuosisadalla osittain.
Mihin on ne siellä kätketty? Ja mitä suorastaan sisältävät nuo
kirjeet? Näitä kahta ongelmaa selvittelen parhaillaan; ja ratkaisun
julkaisen neljän päivän kuluttua.
_Arsène Lupin_.'
Mainittuna päivänä ihmiset tungeksivat ostamaan "Grand Journalin"
numeroita. Kaikkien pettymykseksi ei siinä ollutkaan luvattua
tiedonantoa. Sama äänettömyys seuraavana päivänä.
Mitä oli tapahtunut?
Se tuli tietoon poliisiprefektin virastossa sattuneen varomattomuuden
kautta. Santén vankilanjohtaja kuului saaneen varotuksen, että
Lupin oli yhteydessä apuriensa kanssa niiden kirjenippujen avulla,
joita hän valmisti. Mitään ei oltu saatu ilmi; mutta oli ajateltu
parhaaksi kaikessa tapauksessa kieltää kaikkinainen työskentely tältä
sietämättömältä vangilta.
Tähän vastasi sietämätön vanki:
"Koska minulla ei nyt ole mitään tekemistä, niin voinpahan
pitää huolta oikeudenkäynnistäni. Olkaa hyvä ja antakaa tieto
asianajajalleni, maître Quimbelille."
Se oli totta. Lupin oli siihen asti kieltäytynyt ryhtymästä mihinkään
tekemisiin maître Quimbelin kanssa, mutta suostui nyt tapailemaan
häntä ja valmistelemaan puolustustansa.
* * * * *
Seuraavana päivänä maître Quimbel hilpeällä äänellä pyysi Lupinia
tuotavaksi lakimiesten huoneeseen. Hän oli vanhanpuoleinen mies ja
käytti hyvin voimakkaita silmälaseja, jotka saivat hänen silmänsä
näyttämään tavattoman isoilta. Hän asetti hattunsa pöydälle,
levitti salkkunsa auki ja alkoi heti tehdä ennakolta huolellisesti
valmistelemiansa kysymyksiä.
Lupin vastaili tavattoman auliisti, vieläpä vapaaehtoisesti
ilmoitteli monen monituisia erityisseikkoja, jotka maître Quimbel
sanelun mukaan merkitsi paperilappusille.
"Ja sanotte siis", jatkoi lakimies, pää papereihin hautautuneena,
"että siihen aikaan..."
"Sanon, että siihen aikaan..." vastasi Lupin.
Vähin erin, luonnollisin ja tuskin huomattavin liikahduksin, hän
tuki kyynäspäänsä pöytää vasten. Hän laski käsivartensa verkalleen
alas, pujotti kätensä maître Quimbelin hatun alle, pisti sormensa
nahkanauhan rakoon ja otti sieltä tuollaisen pitkittäin taitetun
paperisuikaleen, joita hatuntekijä sovittaa nahan ja sisustuksen
väliin silloin kun hattu on hiukkasen liian iso.
Hän kääri paperin auki. Se oli ennakolta sovitulla salakirjotuksella
laadittu sanoma Doudevillelta:
'Olen sisäpalvelijana maître Quimbelilla. Voitte pelotta vastata
samalla keinolla.
L. M., murhaaja, se antoi ilmi kirjekuoritempun. Olipa hyvä, että
ennakolta älysitte tämän siirron!'
Kirjelmässä oli vielä tarkka selostus Lupinin paljastusten saamasta
vastaanotosta.
Lupin otti taskustaan samanlaisen paperisuikaleen, jossa oli hänen
ohjeitansa, pisti sen hiljaisesti edellisen sijalle ja veti kätensä
jälleen pois. Temppu oli tehty.
Ja Lupinin kirjeenvaihto "Grand Journalissa" alkoi viipymättä jälleen:
**
'Pyydän yleisöltä anteeksi, etten pitänyt lupaustani.
Santé-palatsin postiolot ovat surkean vajanaiset.
Olemme kuitenkin lähellä loppua. Minulla on käsissäni kaikki
asiapaperit, jotka vääjäämättömästi ilmaisevat totuuden. Minä en
julkaise niitä vielä. Kuitenkin olkoon sanottuna, että kirjeiden
joukossa on muutamia, jotka lähetti kanslerille eräs hänen
oppilaakseen ja ihailijakseen selittäytynyt, joka oli määrätty useita
vuosia myöhemmin vapauttamaan itsensä väsyttävästä holhoojasta ja
hallitsemaan yksinänsä.