Ruununvouti sattui juuri maantientarkastuksen aikana olemaan liikkeellä
piirissäni.
Lauri lautamiehen kanssa olimme taaskin "syynäämässä". Oli syksy, kuiva
ja kaunis syksy, jollaista hyvin harvoin sattuu. Maantiet olivat kuivat
ja sileät, jonkavuoksi niitä ei ollut kuin hyvin vähän tai ei ensinkään
korjattu.
Ruununvouti ajoi edellä, me Laurin raudikolla jälessä.
"No eihän tällekään tieosalle ole pantu someroa yhtään lapiollista",
huusi hän meille.
"Ei näytä siltä", huusi Lauri vastaan.
Ruununvouti pysähdytti hevosensa ja kysyi:
"Kenenkä tämä on tie?"
"Tämä on Ison-Herralan tieosa, ja Herrala on parhaimpia tienkorjaajia
koko pitäjässä", vastasin minä.
"Kaunis korjaaja! Ei hölynpölyä ole pannut tielleen, vaikka on
syynipäivä. Hänet on välttämättömästi haastettava oikeuteen tienkorjuun
laiminlyömisestä", käski hän.
Minä en uskaltanut puhua siihen mitään, mutta Lauri, joka oli
rohkeampaa poikaa, vastasi:
"Mutta tämä tiehän on sileä kuin pöytä. Ei minusta someroiminen nyt
tätä olisi parantanut."
"Niin, niin, mutta eihän tässä ole ojatkaan oikein hyvät", väitti
ruununvouti.
Ajettiin eteenpäin.
"Tässä taas on monta tieosaa, joihin ei ole mitään pantu. Kenen nämä
ovat?" huusi hän taas meille.
"Nämä ovat savukyläläisten teitä", kiljui Lauri vastaukseksi.
"Heidät on myöskin haastettava. Sellaisia hunsvotteja! Onko kumma, että
täällä ovat tiet huonot ja leikkaukset sinne tänne nojallaan! Tämmöinen
oorninki ei passaa", pauhasi hän, kääntyen kieseissään meihin päin.
Me kuuntelimme äänettöminä. Mitäpä siihen olikaan sanomista!
"Ja muuten... minulta unehtui sanomatta... on jokikinen, joka ei ole
tietänsä korjannut, haastettava käräjille... Ja yleensä saan minä
muistuttaa sekä vallesmannia että lautamiestä tarkoin noudattamaan
lakia ja asetuksia maanteitä syynätessä... Olen kuullut... minulle on
varmalta taholta kerrottu... että te ette ole millännekään... juotte
kahvia melkein joka mökissä, ja kuuluu välisti olevan viinaakin
matkassa... Mitä semmoisesta syynistä tulee... Minä muistutan nyt
viimeisen kerran..."
Hän tempasi kiukkuisesti ohjista eikä, tolvana, sanonut hyvästiäkään.
Minä aioin huutaa jälkeen, että ottihan Eno-Sakerikin ryyppyjä...
hittoko siinä on, ettemme mekin saa maistella, koska ystävällinen mies
tarjoaa.
"No nyt tulee käräjä-asioita... jumaliste... monta kymmentä", arveli
Lauri naureskellen.
"Tulee, ja tyhjään menevät -- saat uskoa."
* * * * *
Käräjäin lähetessä toimitin haasteen kaikille, jotka eivät olleet
teitänsä someroittaneet. Siitä nousi kauhea mellakka, ja ympäri pitäjää
kerrottiin, että monta kymmentä isäntää oli haastettu tienkorjuun
laiminlyömisestä. Syrjäpitäjällä sai huhu sellaisen voiman, että
varmana pidettiin, että minulle oli "noussut päähän", mikä merkitsee
samaa kuin että jo on mies ruvennut höperöimään. Kuuluu muissakin
asioissa jo näkyneen, ettei ole enää täysijärkinen. Ei se kestä
kaikkien veri olla vallesmannina...
Niin arveltiin.
Huhu tuli vielä enemmän todennäköiseksi, kun useita isäntiä kävi
puheillani, pyytäen asian jättämään sikseen. He kyllä korjaisivat
tiensä ilman käräjiä. Mutta en ollut kuulevinani heidän puheitaan.
Tekeysin omituiseksi mieheksi. En vastannut mitään. Viheltelin ja
katselin tuijottaen kattoon.
"Ei se ole oikeillaan enää tuo varavallesmanni", kuulin monen
poistuessaan sanovan.
Alkoivat käräjät.
Kun ennen oikeuden istuntoa käväisin tuomarin puheilla, arveli hän:
"Onpa nyt syyttäjällä asioita, kun yksistään maantienkorjuun
laiminlyömisestä on haastettu neljäkymmentä eri talokasta."
"Onhan niitä juttuja..."
"Sikamaista ja ennen kuulumatonta..."
"Haasteet on tehty ruununvoudin määräyksestä..."
"Mitä hänellä on tekemistä... Hyväthän täällä ovat tiet..."
"Olen minä vain päässyt kulkemaan."
Ensi istuntopäivänä oli ensimäinen tiejuttu. Se oli Ison-Herralan.
Joutilasta väkeä oli käräjätaloon kokoontunut tavattoman paljon. Piha
ja porstua oli täynnä uteliaita kuuntelemassa, miten noissa tieasioissa
alkaa käydä.
Iso-Herrala oli itse omassa laajassa persoonassaan tullut asiaansa
vastaamaan, vaikka hän tuskin koskaan ennen oli oikeudessa käynyt, ja
kerrottiin hänellä olevan kymmenen todistajaa matkassaan.
"Syyttäjä vastaan talokas Aatami Iso-Herralaa", kuului samassa poliisin
ääni porstuasta.
Yhtaikaa menimme Herralan kanssa sisälle.
Minä selitin, mistä oli kysymys ja että vaadin Herralalle edesvastausta
maantienkorjuun laiminlyömisestä.
"Joo, mutta minä näytän toteen, että minun tiessäni ei syyninaikanakaan
ollut mitään vikaa... sen minä näytän. Ja vanha vallesmanni on aina
kehunut minun tietäni, että se on hyvä. -- Kerrankin..." aloitteli
Iso-Herrala.
_Tuomari_: No olkaa nyt vaiti, että minä saan kirjoittaa. Kyllä te
sitten saatte vuorostanne puhua. (Kirjoittaa.)
_Herrala_: Puhuapa tietenkin, ja näytän toteen, ettei semmosta tietä
ole koko pitäjäässä, jos hoppu tulee...
_Tuomari_: Jos ette ole hiljaa, niin minä ajan teidät ulos...
_Herrala_: Minulla on kahdeksan todistajaa.
_Tuomari_ (poliisille): Käske kaikki todistajat sisälle.
Ne tulivat. Minulla ei ollut muita todistajia kuin Lauri lautamies.
_Tuomari_: Onpa niitä. Eiköhän vähempi olisi riittänyt!
_Herrala_: Sittenpähän tulee asiasta ensikerralla selvä, ettei tarvitse
pukata eikä lykätä toisiin käräjiin.
He saivat vannoa todistajanvalansa, ja torppari Juho Korpi jäi ensiksi
todistamaan.
_Tuomari_: Tietääkö todistaja, minkälaisessa kunnossa tämän
Ison-Herralan tieosa oli nyt viimeisessä tientarkastuksessa?
_Korpi_: Tiedän kyllä.
_Tuomari_: No sanokaapa sitten.
_Korpi_: Kerrassa niinkuin pöytä...
_Tuomari_: Pöytäkö? Taisi olla maalattukin!
_Korpi_: Ei sentään, herrassöötinki, mutta sileä se oli niinkuin...
niinkuin...
_Tuomari_: Sileä... sileä ja sileä. Mutta minä kysyn: Oliko sitä
tarkastuspäiväksi korjattu?
_Herrala_: Ei tämä siitä tiedä.
_Tuomari_: Minä kysyn todistajalta enkä vastaajalta.
_Herrala_: Niinpä tietenkin. Vaan minähän sen parhaiten tiedän.
_Tuomari_ (Korvelle): Vastatkaa, oliko Herralan tieosa korjattu
tarkastuspäiväksi?
_Korpi_: Vissimmästi, koska tie oli sileä niinkuin... niinkuin... Minä
olen ollut Herralassa monta vuotta kesämiehenä, ja aina on vanha
vallesmanni kiittänyt Herralan tietä...
_Tuomari_: Tietääkö todistaja muuta?
_Korpi_: Mitä tässä pitäisi tietää?
_Tuomari_ (kiivaasti): Menkää ulos!
_Herrala_ (hätäillen): Tietää tämä... tietää tämä... (Korvelle). Juho,
elä mene vielä.
_Tuomari_ (yhä kiivaammin): Ulos, sanon minä!
_Herrala_: Tietää se senkin ja ymmärtää, että minä korjaan tietäni aina
silloin kun siihen vian näen tulevan, en minä siihen syynimiehiä
tarvitse. Ja tiehän pitää olla aina hyvä eikä ainoastaan
syynipäivänä... niin vanha vallesmanni sanoi.
_Tuomari_: Käske toinen todistaja Ulrik Kipinä sisälle.
_Poliisi_ (ovella): Ulrik Kipinä sisään!
_Tuomari_: Oletteko Ulrik Kipinä?
_Kipinä_: En ole. Kipinäinen minä olen.
_Tuomari_: Vai niin. No tiedättekö tähän asiaan mitään?
_Kipinä_: Tiedän kyllä, että Herralan tie oli syynipäivänä ja jälkeen
kerrassaan hyvässä kunnossa...
_Herrala_ (lautamiehelle): Senhän minä sanoin, ja tietää sen
lautamieskin.
_Tuomari_: Oliko Herralan tietä syynipäiväksi korjattu?
_Kipinä_: Ei niinä päivinä, mutta sen ymmärtää kuka hyvänsä, ettei
someron pano niin kuivalle mitään auta, kun tiessä ei yhtään kuoppaa
ole. Sitten kun tuli sadepäivä, niin someroittiin tie vasiten. Muuta
minä en tiedä. Pyydän kulujani!
_Herrala_: Oikein puhuttu... jo minä ajattelinkin... Onhan siitä
kulkenut herrassöötinkikin ja nämä lautamiehetkin...
_Tuomari_: Eikö vastaaja saata pitää suutansa kiinni... vai kuinka? --
Todistaja saa mennä.
_Herrala_: Maltan minä olla hiljaakin juuri, vaan arvelen, että saan
minäkin jotakin puhua.
Loputkin todistajia käytettiin sisällä. Kaikki todistivat samoin kuin
Kipinäkin, muutamat vielä vakuuttivat, että Herralan tie oli kaikkein
paras koko pitäjäässä.
Tuli sitten Laurinkin vuoro.
Lauri kertoi laajasti, kämmeniään levitellen, kuinka syynipäivänä
ruununvouti oli sattunut kulkemaan ja määrännyt nimismiehen virkansa
puolesta haastattamaan kaikki, jotka eivät olleet tietänsä
someroittaneet.
_Tuomari_: Mitä itse teistä arvelitte?
_Lauri_: Meidän -- minun ja tämän varavallesmannin mielestä -- ne
olivat juuri hyvässä kunnossa, eikä someroiminen niin kuivalla mitään
hyötyä olisi tehnyt.
Meidät määrättiin poistumaan, ja oikeus teki päätöksen: kanne kumottiin
ja kulut kuitattiin. Avonaisesta oven raosta kuulimme tuomarin
lautakunnan kanssa haastelevan ja lopuksi sanovan:
"Eipä tämmöisten asiain vuoksi kannattaisi tulla oikeutta vaivaamaan.
Toiset tiejutut taitavat olla samanlaisia, vai kuinka?"
"Jonnin joutavia kaikki", kuuluivat lautamiehet vakuuttavan.
Ja tyhjään ne raukesivat kaikki.