aikoina, etten suorastaan ole jaksanut kirjoittaa Teille, vaikka olisin
tahtonut onnitella Teitä näytelmänne hyvästä ja ansaitusta
menestyksestä. Pappilan tuvassa on suuresti huvittanut yleisöä; koko
aikana naurettiin sydämen pohjasta ja hienommatkin tuntijat ovat
tyytyväisiä. Oivallinen pikkunäytelmänne jää epäilemättä ohjelmistoon.
Vaikka aihe ehkä on lainattu, voitte täydestä syystä katsoa sitä
alkuperäiseksi, kun henkilöt ovat niin peräti omituisia."
"Onneksi oli rva Kahilaisella sekä taitoa että rohkeutta näytellä
Leenaa niin hyvin kuin hän sen teki. Leveällä huumorilla ja samalla
kertaa niin luontevasti. Teillä olisi varmaan ollut iloa nähdessänne
häntä. Myöskin Rautio [Aaro] oli kerrassaan hyvä. Lattu oli luonteva,
mutta ei puhunut sujuvasti Savon murretta. Muutkin osat suoritettiin
moitteettomasti."
Helmikuu alkoi huomattavalla premiäärillä, kun 1/2 annettiin K. von
Gutzkovin murhenäytelmä _Uriel Acosta_, mutta aika oli niin nurja,
ettei tämä aatteellisesti merkillinen, jännittävä kappale esitettynä
neljänä iltana kertaakaan koonnut edes hyvänlaista huonetta. Nimiroolin
Ahlberg näytteli kylläkin intohimoisesti, mutta myöskin osalta
totuntatapaan deklamoiden; rva Salolta, Judithina, oli toivottu enemmän
lämpöä; Leinon Ben Akiba oli mieltäkiinnittävää, taitavaa työtä. --
Runebergin päivänä (Vänrikki Stoolin kuvaelmia, Saimaan rannalla ja
ylioppilaslaulua) oli huone kumminkin täysi. Oikea myötätuuli tuli toki
vasta kuun lopulla, kun näyttämölle ilmaantui uusi, suuriarvoinen
alkuteos, nimittäin J. H. Erkon 5-näytöksinen "runo" _Aino_.[159] Tämä
merkillinen näytelmä, jossa Erkko -- laulajana ja ajattelijana samalla
kertaa -- on luonut tähän saakka kauniimman ja arvoltaan pysyvimmän
runoelman, mikä Kalevalan pohjalle on rakennettu, saavutti harvinaisen
menestyksen ensi-illasta, 24/2, alkaen, jolloin runoilija oli
myrskyisten suosionosotusten esineenä. Se meni näet tänä keväänä
Helsingissä 11 kertaa ja maaseudulla 8, siis yhteensä 19. Tämä on sitä
oudompi kuin kappaleessa, niinkuin aineestakin voi päättää, on vähän
toimintaa ja runsaasti lyriikkaa, joka ylipäätään näyttämöllä on
huonossa huudossa. Mutta ei mikään sääntö poikkeuksetta! Erkon lyriikka
on tässä niin sulavaa ja henkevää, että se vastustamattomasti lumosi
yleisön. Kumminkin on kiitos annettava esittämisellekin, sillä
näyttämöllepanon ja näyttelemisen ansioksi on luettava, että runoelman
hieno tunnelma säilyi puhtaana ja pääsi vaikuttamaan täydellä
voimallaan. Erittäin on vilpitön tunnustus myönnettävä Olga
Poppiukselle, joka oli unohtumattoman lempeä, puhdas viehättävä Aino,
ja Leinolle, joka Väinöönsä osasi niin yhdistää erilaiset piirteet --
mahtavan päällikön voiman ja valon sankarin ylevyyden ja virkeyden,
mutta myöskin valtaan päässeen tunteen tuottaman heikkouden ja kokeneen
miehen tyyneyden vastoinkäymisessä -- ettei hän kertaakaan vajonnut
ylhäisestä olemuksestaan. Niiden ohella onnistuivat toisetkin: Halme --
Jouko, rva Kahilainen -- Pohjolan emäntä, Saimi Järnefelt -- Sinikka,
Weckman -- Kirri ja Rautio -- vanha Jouko.
Vasta 15/3 tuli uusi ohjelma: H. Sudermannin 4-näytöksinen draama
_Koti_, joka vuoden vanhana oli jo siksi kuuluisa, että se meillä
esitettiin samaan aikaan kummassakin teatterissa. Magdaa (joka
sittemmin tuli yhdeksi Ida Aalbergin loistorooleja) näytteli rva
Rautio, esityksessään painostaen enemmän ja onnistuneemmin tyttären- ja
äidin- kuin loistavan maailmannaisen-piirrettä. Leino esiintyi
everstinä, Ahlberg pastori Heffterdinginä, Franck v. Kellerinä, nti
Kunnas Mariana. Valvojassa O. Relander vertasi toisiinsa teatterien
esitystä ja tuli hän jotenkin samaan tulokseen kuin aikoja ennen
E. Nervander, että näet ruotsalaiset näyttelijät osottivat enemmän
rutiinia, kuvasivat paremmin hienoston elämää, mutta suomalaisten
käsitystapa oli syvempi, tunne lämpimämpi. -- Ensi-illan menestys oli
hyvä, mutta seuraavat kolme huonetta olivat kumminkin huonoja.
Samoin kuin edellisenä vuonna oli tehty Elinan surmaan nähden, Bergbom
nytkin teki pikaturneen näytelläkseen mieltäkiinnittäviä uutuuksia.
Siten annettiin _Kuopiossa_ 17/3-19/3 Aino kaksi ja Uramon torppa yhden
kerran sekä _Mikkelissä_ 21/3-22/3 kumpikin näytelmä yhden kerran.
Puhdas voitto oli 1,300 mk -- "nätti summa kyllä!" niinkuin
teatteripiireissä oli tapana lausua Laululintusesta lainatuin sanoin.
-- Bergbom kävi siis itse Minnan kaupungissa, mutta tällä kertaa
entiset ystävät eivät edes tavanneet toisiansa. Erääseen kirjeeseen
Mikkelistä Emilielle Kaarlo on pannut seuraavan jälkikirjoituksen:
"Minnaa en tavannut. Hän tahtoi kohdata minut, mutta minä epäsin
(afböjde)."
Helsingissä annettiin 5/4 vielä yksi kotimainen alkuteos, nimittäin
näyttelijä _Kaarlo Halmeen_ 5-näytöksinen näytelmä _Purimossa_.
Kappaleeseen oli niinkuin vasta-alkajan kokeeseen ainakin koottu paljon
henkilöitä ja effektikohtauksia, jotka jälkimäiset olivat enemmän
tuskastuttavia kuin jännittäviä laadultaan. Näytteleminen oli
tavallisuuden mukaan realistisen voimakasta, ja esittivät päärooleja
Ahlberg (rustmestari roisto), rva Rautio (edellisen uhri, Hilma),
Weckman (Roope). Näytelmä meni vain kaksi kertaa.
Sen jälkeen sanottiin hyvästi pääkaupungille ja lähdettiin _Turkuun_,
jossa ei oltu käyty pitkään aikaan. Siellä annettiin 12/4-7/5
13 näytäntöä. Ohjelmisto sisälsi mitä viime aikoina oli parasta
näytelty: Elinan surma (3 k.), Aino (2 k.), Uramon torppa, Wilhelm
Tell, Koti, Prinsessa Ruusunen[160] y.m. Tavaststjernan draama, jolla
alotettiin, ei kuitenkaan tuottanut 400 mk enempää, mutta Aino
seuraavana iltana antoi 800 ("nätti summa kyllä", Kaarlo kirjoittaa
Emilielle), ja Elinan surma meni melkein loppuunmyydylle huoneelle (yli
1,000 mk). Ylipäätään menestys oli hyvä, kun alkuun oli päästy.
Kaarlolla oli tietysti puuhaa, niinkuin aina; mutta näyttää hänellä
silti olleen aikaa nähdä muitakin ihmisiä. Niin hän esim. kirjoittaa:
"Betty Elfving on sama vanha, kelpo Betty kuin aina. Olen joka päivä
hetken ollut hänen luonansa."
Turusta seurue muutti _Viipuriin_, jossa 5/5-28/5 näyteltiin 12 iltana.
Siellä alotettiin Ainolla. Bergbom oli lähettänyt "Ainolaiset" muitten
edellä Viipuriin, ennen kun viimeiset näytännöt Turussa oli annettu.
Kun sitte kaikki olivat saapuneet sinne, Bergbom valittaa yleisöä
kylmäksi, "erittäin turkulaisten intoon verraten". Huoneet olivat
huonoja. Elinan surma herätti sentään täälläkin "innostusta niinkuin
muualla". Lopputulos oli siksi hyvä, että palkat ja laskut suoritettiin
ilman apua Helsingistä. -- Viimeisessä näytännössä esitettiin Elinan
surma kolmannen kerran. Päivä, toukokuun 28, oli muistorikas
_Leinolle_, jonka 20:nes vuosi teatterin palveluksessa silloin umpeni.
Kun näytännöt teatterin puolesta olivat päättyneet, antoi seurue omasta
puolestaan vielä pari näytäntöä Viipurissa ja sen jälkeen lähti osa
näyttelijöitä vielä kauemmas itäänpäin, kesäkuulla vieraillakseen
paikkakunnilla, joilla ei koskaan oltu käyty. Siten annettiin
2/6-7/6 neljä näytäntöä Käkisalmessa, 11/6-15/6 yhtä monta Sortavalassa
ja 17/6-18/6 kaksi Pitkässärannassa. -- Bergbom puolestaan ilmotti
sisarelleen aikovansa tehdä "baltilaisen turneen", s.o. matkustaa
Inkerin ja Viron (Tarton, Räävelin) kautta Helsinkiin. Hänen teki mieli
kerran nähdä noita seutuja. Noin 10 p. kesäk. hän toivoi olevansa
kotona.
* * * * *
Päättyneen näytäntökauden lopputulos oli taas huonompi kuin lähinnä
edellisinä vuosina. Vajaus kasvoi melkein kaksi vertaa suuremmaksi, se
kun tilivuoden lopussa teki 18,852:04 mk. Syynä oli se, että
Helsingissä ylipäätään oli näytelty niin huonoille huoneille.
Näytäntöjä annettiin kaikkiaan 126 ja niissä 21 kertaa _Uramon torppa_;
19 _Aino_: 13 _Prinsessa Ruusunen_; 9 Wilhelm Tell; 7 _Pappilan
tuvassa_; 6 _Elinan surma_, Liittolaiset, Koti; 5 _Vieraita odottaessa,
Uusi pirtti, Saimaan rannalla_, Mustalainen, Venetian kauppias,
Laululintunen; 4 _Nummisuutarit, Kuopion takana, Berta Brander_,
Ukkosilma, Uriel Acosta; 3 _Murtovarkaus_, Kansanedustaja Leveau, Fritz
ystävämme, Armeliaita rouvia; 2 _Runebergiana, Purimossa_, Villisorsa,
Elämä on unelma, 1 _Papin perhe, Tietäjä, Lea_, Remusen kotiripitykset,
Voimakkaita naisia, Parjauspesä.
Näistä 33 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 13.
Tämän näytäntökauden ohjelmistossa näyttäytyy huippuunsa kohonneena se
kehitys, jonka 14-vuotista kulkua olemme tässä kertomuksemme jaksossa
seuranneet. Kansallisen näyttämötaiteen kehittäminen muodosti
toisen puolen Bergbomin harrastusta, toisen puolen kansallisen
draamakirjallisuuden elähyttäminen. Mitä edelliseen tulee, oli jo ennen
saavutettu yhtä huomattavia ja huomattavampiakin tuloksia, mutta
jälkimäiseen katsoen oli nyt päättyneen työkauden ohjelmisto verraton
ennätys. Koko toinen puoli ohjelmistoa käsitti näet kotimaisia
kappaleita ja näistä oli _kuusi_ uusia, alkuperäisiä näytelmiä --
niiden joukossa Aino, jonka arvo on pysyvää laatua, ja Uramon torppa,
joka kansankuvauksena vetää vertoja parhaimmille mitä meillä on
kirjoitettu. Mutta vielä paremmin kuin tästä, näkyy kansallisen
ohjelmiston kehitys siitä, että 126 näytännöstä esitettiin 79:ssä
kotimaisia koko illan näytelmiä, ja sitä paitse muissa näytännöissä
viisi kotimaista pikkukappaletta yhteensä 20 kertaa. Jos laskemme nämä
20 pikkukappaleen esitystä vastaavan 5 kokonaista näytäntöä, joka ei
suinkaan ole liiaksi -- koska tavallisesti 3 pikkukappaletta muodosti
yhden ohjelman -- niin tulemme siihen päätelmään, että _kaksikolmatta
osaa_ näytännöistä oli ohjelman puolesta kansallisia! Että
ulkomaalainen ohjelmisto, joka esitettiin viimeisessä kolmannessa
osassa näytäntöjä, oli laadultaan arvokasta, sitä tarvitsee tuskin
mainita. Olihan siinä edustettuna Schiller, Shakespeare, Calderon,
Sheridan, Gutzkow vanhemmista ja Ibsen, Jules Lemaitre, Ostrowski,
Sudermann y.m. uudemmista.
Kun ajattelemme lähtökohtaa, kun muistamme miten 21 vuotta ennen oli
todistettu suomalais-kansallisen näyttämön mahdottomuutta muun muassa
sillä väitteellä, että suomenkielistä draamallista kirjallisuutta ei
ollut olemassa, niin on myönnettävä, että tulos oli suurenmoinen.
Liiottelematta saattaa sanoa, että Suomalaisen teatterin ohjelmisto
kansallisen aineksen runsauteen nähden tänä vuonna voitokkaasti
kilpaili suurten kulttuurimaiden näyttämöjen kanssa, sillä onhan
tunnettu, että Théâtre français on ainoa, joka koko vuoden tulee
toimeen omalla, ranskalaisella. Näyttäähän siltä että Bergbomilla oli
täysi syy olla tyytyväinen; mutta kumminkaan emme luule hänen liioin
iloinneen tästä menestyksestä. Olihan juuri tähän aikaan sattunut
seikkoja, jotka suoraan lausuivat hänelle: tähän saakka, eikä edemmäs!
Juuri nyt olivat Numers ja Minna Canth vetäytyneet pois Suomalaisesta
teatterista, ja lopussa oli yhteistyö Bergbomin ja heidän välillään,
yhteistyö, joka oli kantanut niin kauniita hedelmiä kotimaisen
ohjelmiston hyväksi. Niinikään olivat Ida Aalberg ja Adolf Lindfors
luopuneet yhteistyöstä hänen kanssaan, ja edellinen keräsi juuri tänä
keväänä omaa suomalaista seuruetta, millä hän aikoi syksystä alkaen
ensin näytellä Helsingissä ja muualla kotimaassa ja sitten ulkomailla.
Me tunnemme jo Bergbomin luonteenlaadun ja tiedämme kuinka hän myöntäen
jokaiselle hänen vapautensa pidättäytyi ketään tuomitsemasta. Mutta
vaikka hän vaikeni, tunsi hän syvästi mitä tämä merkitsi sille
tehtävälle, jolle hän oli elämänsä uhrannut. Se merkitsi, että
lahjakkaimmat voimat, jotka olivat seisoneet hänen rinnallaan, eivät
olleet omakseen ottaneet kansallisen näyttämötaiteen asiaa, vaan
erosivat siitä ajaakseen takaa omia mielitekojaan. Kuinka riemukasta
olisikaan ollut, jos _kaikki_ olisivat pysyneet yhdessä, jos kaikkia
olisi sama päämäärä innostuttanut! Ei, niin ei saanut olla. Kyllä on
siitä huolta pidetty, etteivät puut kasva taivaaseen asti.
Viiteselitykset:
[1] Pienen, nykyään harvinaisen lentokirjasen nimi on: _"Luettelo
seuranäytelmiksi sopivista kappaleista sekä neuvoja seuranäytelmäin
toimeenpanemiseen"_, Helsingissä 1879. -- Bergbomin arvostelun mukaan
olivat neuvot "makalöst praktiska" (verrattoman käytännöllisiä).
[2] Berliniläinen kirjakauppias (ei tanskalainen, niinkuin sanotaan
II s. 200).
[3] Alexander Strakosch, s. 1844 Unkarissa, oli ensin etevä näyttelijä
(Sonnenthalin oppilas) ja sitten, rammaksi tultuaan, kuuluisa lausunnon
opettaja. Hän toimi Lauben apumiehenä ensin Leipzigin ja myöhemmin
Wienin Stadttheaterissa.
[4] Näyttelijä Arthur Lundahl kuoli Tampereella 24 p. heinäk. 1879.
[5] Nti Börjessonin kirjoittama 2-näytöksinen ruotsalainen näytelmä,
jonka Kaarlo oli ehdottanut otettavaksi nti Avellania varten ja jonka
hankkiminen tuotti Emilielle paljon vaivaa, syystä kun se oli
painamaton.
[6] Ylioppilas K. Oronstedt, pankinjohtajan vapaaherra J. Cronstedtin
poika, oli alkanut innokkaasti harrastaa suomenkieltä ja
kirjallisuutta. Ainoa hedelmä, joka ennätti kypsyä, oli Beaumarchais'in
mestariteoksen Sevillan parturin suomennos. Se oli näet valmiimpi kuin
Emilie luuli. Keväällä 1880 se esitettiin Suomalaisessa teatterissa ja
ilmestyi sittemmin painettuna. Vuosi tapaturman jälkeen pystyttivät
Keuruulaiset vainajalle muistopatsaan Kangasjärven Kangassaareen. Siinä
on paitse nimeä ja kuolinpäivää kirjoitus: Kansalaiselle kansalaiset.
[7] Nimipastori, sitten provasti Herman Roschier oli Bergbom-sisarusten
äidin serkku. Hän oli 1864-79 suomalaisten siirtolaisten saarnaaja
Itä-Siperiassa.
[8] Eräässä toisessa kirjeessä mainitaan muutaman hienosti sivistyneen
naisen Tukholmasta nähtyään Parjauspesän lausuneen: "Jos suomalaiset
vain kävelisivät paremmin, niin olisivat he kerrassaan meitä etevämpiä
näyttämöllä."
[9] Alkuteos_, Den lilla Finskan, julinteriör i en akt_, on painettu
Morgonbladetin ensi numeroihin s.v.
[10] Nervander, joka näki näytelmän kummassakin teatterissa
(ruotsalaisessa se päättyi niin varhain, että hän ennätti Arkadiaan
siksi kun siellä alettiin), on eri kirjoituksessa (Mbl. 12/2) verrannut
esityksiä toisiinsa. Asettamatta nti Aalbergin Juliaa erittäin
korkealle katsoo arvostelija kuitenkin hänen luomaansa "sievää,
iloista, vapaata kuvaa" etevämmäksi kuin nti Wesslerin esittämää, joka
kyllä oli "tyylikkäämpi", mutta samalla värittömämpi ja vähemmän
uskollinen runoilijan luomaan verrattuna. Hra Agard, jonka
kiitollisimpiin rooleihin von Dann luettiin, oli tietysti parempi ja
arvokkaampi kuin Leino, joka oli sekä kokematon että nuori tähän
tehtävään. Axelin esittäjät, Arppe ja Ahlberg, olivat molemmat
heikkoja, eroten toisistaan siinä että edellisen lausunta oli parempi,
jälkimäinen lämpimämpi esityksessään. Mitä vihdoin kokonaisuuteen
tulee, oli se sävyltään runollisempi ja hienompi ruotsalaisella
näyttämöllä, mutta suomalaisella tuli rauhallisen ja onnellisen kodin
lämpö enemmän tuntuviin.
[11] Pikku piirteenä mainittakoon, että tarantellatanssin, jonka Ida
Aalberg esitti niin tulisesti, oli hän harjotellut aikanaan koko maassa
tunnetun rva Alina Frasa-Ahreniuksen johdolla. Tämä kuittasi 14/4 8:sta
harjotustunnista à 3 mk. yhteensä 24 mk.
[12] Tarkottaa Nervanderin käsitystä Nooran luonteesta, jonka hän on
esittänyt erityisessä pitkässä kirjoituksessa.
[13] Kun neiti Aalberg toisessa näytöksessä lankee polvilleen
Krogstadin eteen, hän tuskin menettelee tekijän tarkotuksen mukaan.
Ibsen, joka pienimpään saakka ohjaa näyttelijän liikunnot, olisi
varmaankin maininnut sen, jos hän olisi sentapaista ajatellut. -- Kun
Rank lausuu: "Minun loppuni on tulossa", terottaa näyttelijätär Nooran
sydämettömän repliikin "Teidänkö?" lisäämällä "Vai niin", joka tekee
kohtauksen vielä vastenmielisemmäksi.
[14] Salanimien ja merkkien takana piilevistä tunnemme vain kaksi:
"Ernst" oli tämän kirjan tekijä ja "Ignotus" (jota moni luuli J. V.
Snellmaniksi!) A. Hagman. Nervander esiintyi nimettömänä.
[15] Merkitty "Spartacus", mutta nähtävästi naisen kirjoittama.
[16] Kaunis kolmatta palstaa käsittävä puhe on painettu U. S:ssa 24/4.
[17] Venäläisen teatterin oopperanäytännöt alkoivat 30/3 ja annettiin
ensiksi Faust täpötäydelle huoneelle!
[18] Kokous pidettiin 11/4 ja oli siinä saapuvilla noin 50 henkeä.
Valmistelevat laskelmat olivat Bergbomin, Faltinin ja Saltzmanin
tekemät. Enemmistö hyväksyi ehdotuksen kaksikielisestä oopperasta, jota
vastaan yksityiset suomenmieliset ilmaisivat tyytymättömyytensä, heistä
kun oopperan kieli olisi pitänyt olla yksistään suomi.
[19] Vaillinki nousi yli 30,000 mk; mutta se ei tuottanut suurta huolta
teatterin ystäville, sillä johtaja N. Kiseleff suoritti sen omista
varoistaan.
[20] Painattamisoikeuden suomennoksiinsa Törmänen oli myynyt Hämäläisen
omistajalle A. W. Lindgrenille, joka 1878 oli alkanut julkaista
(sittemmin O. Y. Hämäläisen jatkamaa) näytelmä-kokoelmaa_, Suomalainen
teatteri-kirjasto_, johon seuraavina vuosina painettiin 20
suomalaisella näyttämöllä esitettyä kappaletta -- useimmat Törmäsen
kääntämiä.
[21] Emme ole saaneet käsiimme näiden vuosien pöytäkirjoja, jotka
luultavasti sisältävät seikkaperäisempiä tietoja.
[22] Wendla Katarina Rautio, s. 10/2 1864 Pietarissa, oli mekanikko
Sven Bengtssonin ja Gustava Karolina Wallinin tytär ja kävi ensin
Pietarin ruotsalaisen kirkkokoulun sekä sitten Hämeenlinnan ruots.
tyttökoulun.
[23] Tästä lähtien emme enään niinkuin edellisinä vuosina ota
tilinpäätöstä tekstiin, vaan painatamme eri vuosien tilinpäätökset
yhteen jaksoon teoksen loppuun.
[24] Merkitä ansaitsee, että nti Aalberg ei suinkaan ensin ollut
halukas esiintymään. Rva Seebach oli kovin ollut asiaa vastaan ja
pelottanut nuorta näyttelijätärtä. Opettajatar olisi mieluummin nähnyt
hänen näyttelevän saksan kielellä kuin suomen, joka muka voisi
suututtaa tulisia unkarilaisia!
[25] Tarkottanee sitä että Ida Aalbergin ja Leinon [Kööpenhaminassa]
poissaolon tähden täytyi harjottaa toisia täyttämään heidän sijansa. --
Leino oli opintomatkallaan kolme kuukautta ja liittyi jälleen
seurueeseen marraskuulla, Porissa. Hänen kotipitäjässään, Lapualla,
kerättiin arpajaisten kautta neljättäsataa markkaa näyttelijän
matkakustannuksiin.
[26] Brahejuhlan proloogin sepitti Wilho Soini.
[27] "Der Fechter von Ravenna" oli rva Winterhjelmin toivomuksesta
käännetty suurella kiireellä suorasanaisesti, sillä runomittaiseen
suomentamiseen ei ollut aikaa. Emilie Bergbom sai syyskuun lopulla eri
henkilöitä jakamaan työn keskenään: "K. Suomalainen otti kääntääkseen
1:sen näytöksen, Slöör 2:sen ja ehkä 3:nnen, Soini 5:nnen ja kenties
4:nnen; V. Löfgren lupasi ainakin pitää huolta siitä että 4:jäskin
tulisi suomennetuksi." Tietysti joku sitten tasotti kieltä.
[28] Ainoastaan ohimennen muistutamme tässä, että Finsk Tidskrift
katsoi sopivaksi uuden vuoden ensi numerossa niin loukkaavasti puhua
rva Winterhjelmin vierailusta, että hänen miehensä K. A. Winterhjelm
katsoi syytä olevan lähettämässään kirjoituksessa puolustaa häntä ja
myöskin suomalaista puoluetta. Morgonbladet (2/3) on ottanut koko
Winterhjelmin kirjoituksen ja julkaisee samalla myöskin Peranderin
hyvästijättöpuheen.
[29] Kirjeessä Bergbomille Kiljander kertoo jo ennenkin kirjoittaneensa
pikkukappaleita, jotka kuitenkin olivat joutuneet tulen saaliiksi. Niin
olisi arvattavasti tämänkin käynyt, jollei Minna Canth olisi sen
pelastanut. Tekijä antoi Bergbomille täyden vallan tehdä korjauksia,
jota valtaa tämä tietysti käytti kappaleen hyväksi.
[30] Julkaisu, jonka ruotsalainen nimi oli: _Tomten. Den 2:dra Februari
1881_, käsitti 21 sivua ruotsalaista ja 14 suomalaista tekstiä.
Teatterihistoriallista oli siinä: _Cendrillon, Z_. Topeliuksen Ida
Aalbergille omistama runoelma; _Tvänne minnesblad_, Emlekylin (E.
Nervander) muistelmia Aleksis Kivestä ja yksityisistä pidoista Kaarlo
Bergbomin kunniaksi 1869 Lea näytännön jälkeen; _Till Evelina Alma
Fohström_, tz'n (K. Hertzbergin) käännös laulajattarelle omistetusta
italialaisesta runoelmasta; _Afsked från Ida Aalberg_, saman käännös
unkarilaisesta runoelmasta; _Tili Naëmi Ingman_, ?:n sepittämä; _Tili
Lydia Lagus_, Emlekylin kirjoittama 14/9 1873; _Rouva H. O.
Winterhjelmille_ Suomalaisen teatterin jäseniltä, V. Soinin laatima
runoelma (kts. s. 70); _Neiti Ida Aalbergille_ 2/1 1880 (kts. s. 41).
[31] J. V. Snellmanin kunniaksi hänen täyttäessään 75 vuotta 12/5.
Nimien keräys tarkotti Snellmanille osotettua adressia Suomen naisilta.
[32] Porvoon lukion lehtori A. F. Borenius, kuollut 3/4 1881, oli
Snellmania kaksi vuotta nuorempi.
[33] Vaalissa, joka tapahtui 11/4, saivat enimmät äänet Gr. W. Walle
(343), E. G. Palmén (342) ja L. Kivekäs (319), lähinnä heitä olivat
J. J. Serlachius (301), M. G. Schybergson (292) ja A. Lille (275).
[34] Painettu Valvojassa 1881.
[35] Emilie lausuu eräässä kirjeessä puheen johdosta: "'Puolueeton'
Lagus luonnollisesti ei saanut puheessaan tilaa mainita, että
kotimainen näyttämö on olemassa taikka toivottaa sille onnea kun se
vierailee Viipurissa, yhtä vähän kuin hän kotimaisten taiteilijain
joukossa muistaa Ida Basilieria ja Emmy Achtéta! Uskomatonta on että
semmoisia henkilöitä kunnioitetaan isänmaanystävinä."
[36] _Niilo Edvard Sala_ (Sarelius), s. 1856 Kemijärvellä, oli
kruununnimismiehen poika. Käytyään Tornion alkeiskoulun hän köyhyyden
tähden luopui lukutiestä ja meni Chr. Ev. Barckin kirjapainoon Oulussa
latojanoppiin. Siellä hän työskenteli viidettä vuotta samalla omin
neuvoin kartuttaen kirjatietojaan. Sen jälkeen hän kunnialla kävi
Jyväskylän seminaarin ja pääsi kansakoulunopettajaksi Poriin. Siellä
hän näki Suomalaisen teatterin näyttelevän ja innostui niin
näyttämötaiteeseen, että hän syksyllä 1881 antautui teatterin
palvelukseen.
[37] Lähettikö Bergbom jo tämän kirjeen ohella joitakin muistutuksia
(eri lehdelle kirjoitettuina, niinkuin hän joskus myöhemmin teki), se
on epäiltävää, koska hän toisissa kirjeissä ehdottaa lisäyksiä ja
muutoksia mainitsematta mitään entisistä.
[38] _Lucina Hagman_ (Minna Canthin elämäkerta) sanoo Penttula-noidan
mallina olleen poppamies Kumpulaisen, josta s. 55 sanotaan, että hän
oli Jyväskylästä kotoisin, mutta s. 111 että rva Canth oli tavannut
hänet Kuopion lähellä. Kirjailijatar itse koskettelee asiaa kirjeessä
Bergbomille 16/5 1882 seuraavin sanoin: "Olen kuullut, että prof.
Ahlqvist olisi hyvin suutuksissaan siitä, että meidän oivat tietäjämme
ovat saaneet niin huonon taikka oikeammin ilkeän edustajan
Murtovarkaudessa. Täällä päin on vielä paljo tietäjiä, ja kaikkia niitä
kansa kammoo ja pelkää, ja ovat ne sangen huonomaineisia. Samaa muistan
jo lapsuudessani niistä kuulleeni. Ennen muinoin he kenties ovat olleet
toisenlaisia. Erinomaisen intelligentia he epäilemättä vieläkin ovat.
Kummallista on nähdä heitä haltioissaan! Hiukset nousevat pystyyn, koko
ruumis tärisee ja deklamatsioni on maailman mainiota! Ja tuo kaikki on
luontoperäistä taitoa -- sitä ei voi käsittää." -- Tästä voinee
päättää, että kuvaus ei ole _yhden_ mallin mukaan tehty, vaan nojaa
monipuolisempiin ja pitempiaikaisiin havaintoihin ja kokemuksiin.
[39] Rva Canth oli talvella 1880 muuttanut Jyväskylästä Kuopioon.
[40] Katkelma näytelmästä Kauppaneuvos Toikka -- luultavasti kaikki
mitä siitä valmistui taikka on säilynyt -- on painettu julkaisussa
"Suomalainen näyttämö 18 13/10 72 -- 18 13/10 97". Se käsittää
ensimäisen kohtauksen kauppaneuvoksen ja Amerikasta palanneen Kaipaisen
välillä.
[41] Taiteilijatar oli toista kuukautta viipynyt Tukholmassa, syystä
kun hän pelkäsi liian varhain alottaa työtä. Jo Kristianiasta hän oli
kirjoittanut, että hänelle oli tarjottu tilaisuus esiintyä Juliana
Tukholman kuninkaallisessa teatterissa -- joku rouva, joka oli nähnyt
hänet Juliana Helsingissä, oli muka puhunut hänen puolestaan.
Ymmärrettävästi johtokunta ei voinut pitää suotavana, että
näyttelijätär tuskin terveenä ryhtyisi niin vaaralliseen kokeeseen ja
se jäikin silloin sikseen.
[42] "Promemoria Regina von Emmeritziä varten: Näytös I. 2:sen ja 3:nen
kohtauksen väliaika vältetään, jos 1:nen ja 2:nen kohtaus esitetään
edustalla ja sen tausta nousee, niin että seuraava kohtaus esiintyy
peräalalla. -- Näytös II. Jotta hyökkäys ei tekisi fiaskoa, on olosuhde
paraasta päästä merkittävä levottomuudella ja pakenemisella sisällä
näyttämöllä -- alituinen pakenevien riento edestakaisin, alkaen
5:nnestä ja päättyen 9:nteen kohtaukseen. Säästävästi pamahduksia,
käytä mieluummin patarumpuja kestävän kanuunajyrinän jäljentämiseksi --
pari haavotettua ja joku kaatunut on saatettava näkyviin. -- Messua ei
pidä jättää pois niinkuin Uudessa Teatterissa -- se johtaa huomion pois
heikoista sotavarustuksista ja antaa hyökkäykselle jonkinlaista
todennäköisyyttä. -- Luultavaa on että Suomalainen teatteri on paremmin
kuin Uusi Teatteri onnistuva tässä vaarallisessa sotakokeessa. --
Toinen seikka, jonka Uusi Teatteri on laiminlyönyt, on näytöksen
lopussa välttämätön. Näyttämö kuninkaan ja haavotetun ruhtinaan
takana on oleva _kansan täyttämä_ ahdinkoon asti, koska Reginan
murhayrityksellä kuningasta vastaan ainoastaan semmoisessa tungoksessa
on joku näennäinen onnistumisen mahdollisuus. -- Näytös III. Koht. 5.
Valo kuninkaan huoneesta on näkyvä. -- Näytös IV. Koht. 6. Agardh on,
sen sijaan että olisi vetänyt ristin liidulla, käyttänyt rukousnauhassa
riippuvaa krusifiksia. -- Valitse kumpi näyttää sopivammalta.
Krusifiksi olisi parempi, jollei juurikään Hieronymukselta olisi otettu
_toinen_ krusifiksi. -- Näytös V. Koht. 4. Ripitys ja synninpäästö ovat
pakosta liiaksi supistettuja. Niitä ei siis pidä käsitellä lyhyesti ja
ohimennen, vaan yhtenä pääkohtana, johon pannaan painoa. Helmboldin
näennäisesti vähäpätöinen rooli on hyvin tärkeä katolisuuden kostona
Hieronymusta vastaan, -- niinkuin ruhtinaan kuningasta vastaan,
Kätchenin vastakohta Reginaa ja Bertelin Larssonia vastaan. -- Bertel
on heikosti kuvattu ja vaatii hyvää käsitystä. Harjota hyvin hänen
raporttinsa Stoltzenfelsista, joka ei koskaan ole tullut oikein
lausutuksi eikä oikein huomioon otetuksi ympäröivässä sotajoukossa
Uudessa Teatterissa. -- Koht. 7. Bertelin pitää lyödä käsivartensa
sivulle, kun Hieronymus ampuu. -- Koht. 14. Uusi Teatteri suvaitsi
viimein antaa kuninkaan _kävellä_ sisään. Situatsioni menettää kaiken
kärjen, jollei häntä kanneta. -- Koht. 11-14 on huomattava, että
Regina, joka ensin näkyy seisovana, Bertelin raportin lopussa vaipuu
alas penkille ja kuninkaan tullessa joutuu sotilaitten peittoon. Hän
jää istumaan tajuttomana, siksi kun hän huomattuaan kirjeen ryntää ylös
uudella voimalla, joka kirjettä lukiessa lannistuu ja sammuu. -- Moni
puute näyttämöllisissä laitoksissa voidaan peittää käyttämällä
riittävän lukuisasti harjotettuja statisteja."
[43] Nämä sanat ovat kirjeessä suomeksi kirjoitetut.
[44] _Aleksis Rautio_, s. 29/11 1857 Viipurissa, postiljooni Markus
Akkasen ja Karolina Ramsin poika, käynyt Wilken koulun ja 3 luokkaa
ruotsalaista yläalkeiskoulua, ollut apteekin oppilaana ja
kirjanpitäjänä. Tuli teatteriin 1/1 1882.
[45] Kats. _L. Hagman_, Minna Canthin elämäkerta, s. 137 ss.
[46] _Adolf Erik Lindfors_, kirjanpainajan poika Porvoosta, synt. 1857,
kävi ensin muutamia vuosia Helsingin alkeiskoulussa, oli sitte
valokuvaajanopissa ja meni vihdoin ruotsalaisen näyttelijän G.
Mallanderin yksityiseen teatterikouluun. Syksystä 1873 hän oli 7 vuotta
Ruotsalaisessa teatterissa saamatta tärkeämpiä tehtäviä, teki sen
jälkeen pari merimatkaa, esiintyi näyttelijänä Göteborgissa ja
laulajana Fiorinin italialaisessa oopperassa Helsingissä.
[47] Kirjottajan sanojen selvittämiseksi muistutettakoon, että H. D:n
päätoimittajan, R. Lagerborgin, kuoltua (5/11 1882) perustettiin
ultraviikinkiläinen lehti Nya Pressen, joka kohta yhtyi siihen
parjauskonserttiin suomenmielisiä vastaan, joka muissa samankarvaisissa
julkaisuissa jo ennenkin oli paisunut äärettömän äänekkääksi. Tähän
aikaan se näet oli kun ensiksi täydessä voimassaan esiintyi tyystin
suunniteltu harrastus tehdä suomalaisuuden ystävät epäluulon alaisiksi
niin hyvin venäläisten ja kotimaisten hallitsevien piireissä, kuin
kansan syvissä, itsetiedottomissa riveissä. He olivat muka valtiolle ja
yhteiskunnalle turmiollisia, "kavalia jesuiittoja", "sosialisteja",
"nihilistejä" ja semmoisina poissuljettavat kaikista vaikuttavista
valtion ja kunnallisista viroista.
[48] Uudenvuodenpäivänä ei ollut mitään näytäntöä, luultavasti
sairauskohtausten tähden.
[49] Nti Emma Katarina Chydenius, s. 1827 Turussa, oli tuomiokapitulin
notariuksen, sittemmin Jomalan kirkkoherran Jak. Gust. Chydeniuksen
tytär. Äiti oli Marg. Katar. Bergbom, senaattori Bergbomin, Kaarlo ja
Emilie Bergbomin isän, sisar. Emmy Chydenius oli serkkujensa uskollinen
ystävä ja nähtiin usein hiljaisena ja vaatimattomana heidän kodissaan.
Hän harrasti suomalaista kirjallisuutta, kävi ahkerasti suomalaisessa
teatterissa ja osotti lahjotuksellaan tahtovansa edistää kansallista
yritystä.
[50] Niin sanotaan kirjeessä, mutta Orleansin neitsyt näyteltiin vasta
1887 ja Paljo melua tyhjästä jäi kokonaan esittämättä -- yksi
lukuisista esimerkeistä, kuinka pienen teatterin johtajan täytyy
mukautua siihen mitä olot myöntävät. Sairaus- ja kuolemantapaukset y.m.
seurueen kokoonpanoon vaikuttavat seikat pakottivat luopumaan milloin
mistäkin tuumasta.
[51] Falck jäi kuin jäikin teatteriin. Hänen lahjansa tosin eivät
myöntäneet korkeaa nousua, mutta rajotetulla alallaan (vakavia
kansanmiehiä y.m.s.) hän harvinaisen rehellisellä työllään saavutti
kunnioitettavia tuloksia. Hän oli s. 7/7 1851 Helsingissä, oli ennen
ollut metallityöntekijä ja jonkun aikaa saanut opetusta Hillbergin
teatterikoulussa Tukholmassa.
[52] Kirjeistä on tekijällä ollut käytettävänä Minna Canthin Emilielle
(ja Kaarlolle) lähettämät. Ovatko Emilien kirjeet säilyneet, sitä emme
tiedä; Kaarlon kirjeitä Minna Canthille on meillä ollut 17 käsissämme
ja sen lisäksi muutamia alustelmia (konsepteja).
[53] Asian raukeamiseen vaikutti myöskin taudinkohtaus, jota rva Canth
itse arveli vesitaudiksi, mutta joka lienee johtunut reumatismista.
Kuitenkin lääkäri varotti häntä liiallisesta puuhaamisesta. Bergbomien
varotukset taasen nojasivat pääasiassa siihen kokemukseen, että
sanomalehden toimittaja ei saa luottaa sivulla olevien lupauksiin, vaan
täytyy hänen olla selvillä siitä että kaikki huolet jäävät hänen
hartioilleen. Tietenkin he pitivät myöskin Minna Canthin draamallista
tuotantoa silmällä. Naisten lehti olisi luultavasti tehnyt lopun siitä.
[54] Hilda Asp oli rakennusmestarin tytär Urjalasta, synt. 30/7 1862.
Käytyään ruotsalaista tyttökoulua Tampereella ja Helsingissä sekä
ruotsalaisessa jatko-opistossa, hän tuli 1881 suomalaisen tyttökoulun
opettajattareksi Kuopioon. Siitä virasta hän erosi mennäkseen
teatteriin. Seuranäytännössä hän oli m.m. näytellyt Sirkkaa niin hyvin,
että ystävät pitivät häntä (niin Minna Canth kertoo eräässä kirjeessä)
parempana kuin Ida Aalbergia (!).
[55] K. E. Frisk, s. 29/4 1860 Kuopiossa, oli kirjanpainajan poika,
ylioppilas 1880. Ennen kun rupesi näyttelijäksi Frisk oli alkanut astua
sanomalehtimiehen uraa, jolle hän erottuaan teatterista 1886 palasikin.
Nyk. Hels. San. toimitussihteeri.
[56] _Ada Sofia Cajander_, s. 4/9 1864 Kuopiossa, oli kanttori Samuel
Cajanderin ja Solima Fredrika Zinckin tytär, kotikaupunkinsa
suomalaisen tyttökoulun käynyt. Oli tullut teatteriin 1883, mutta meni
jo 1885 naimisiin lehtori J. A. Lylyn kanssa ja erosi seurueesta.
[57] Professori Lemström kokeili näihin aikoihin, eikö tulisoihduilla
voisi karkottaa hallaa pelloilta.
[58] Emilie ja rva Canth olivat sopineet, että tapaisivat toisensa
laulujuhlassa. Edellisen matka jäi kuitenkin tri Sanmarkin sairauden
tähden tekemättä. Ida Aalbergin rva Canth tapasi Jyväskylässä, ja hän
luki hänelle Työmiehen vaimon. Näyttelijätär lupasi esittää Homsantuun,
joka häntä suuresti viehätti.
[59] Sala aikoi palata takaisin Wieniin syys- ja lokakuulla vielä
nauttiakseen Levinskyn opetusta.
[60] Minna Vyyryläinen, s. 1864 Uuraassa, lautatarhan työnjohtajan
Kristian Vyyryläisen tytär, käynyt koulua Viipurissa ja ollut
Sortavalan seminaarissa, tullut teatteriin 1883, sittemmin eronnut
mennäkseen naimisiin.
[61] Samoin kuin nti Kurikka oli Lattukin Inkeristä kotoisin, s. 21/7
1857 Kolppanan seurakunnassa, vanhemmat, Saara Kämpäs ja Abraham Lattu,
inkeriläisiä talonpoikia. Käytyään Kolppanan seminaarin hän oli ollut
yhdeksän vuotta (8 Tuutarissa) kansakoulunopettajana. Paitse
näyttelijänä, toiminut teatterissa kirjastonhoitajana, eläkelaitoksen
esimiehenä y.m. Suomentanut näytelmiä venäjänkielestä.
[62] Vihkonen oli nimeltä _"Marraskuun 4 p:nä 1884. Varjokuvia.
Muutamia muistoja kuvissa ja sanoissa Suomalaisesta teatterista"_ ja
käsitti 30 siv., 8:o, ja sisälsi 12 varjokuvaa: Kaarlo Bergbom, Emilie
Bergbom, Oskari Vilho, Ismael Kallio, Aurora Aspegren, Arthur Lundahl,
Benjamin Leino, Bruno Böök, Ida Aalberg, Kaarola Avellan, Anni Hacklin,
Axel Ahlberg sekä elämäkerrallisia tietoja samoista henkilöistä.
Julkaisu oli E. Nervanderin toimittama.
[63] Muotokuvan tekijäksi pyydettiin Edelfeltiä, joka antoi myöntävän
vastauksen, mutta erinäisistä syistä työn suoritus lykkääntyi aina
v:een 1902, jolloin vihdoin syntyi se suuri, näyttelijätärtä Hedda
Gablerina esittävä maalaus, joka koristaa Kansallisteatterin lämpiötä.
-- Yhden seppeleen nauhoissa, jonka Ida Aalberg sai tässä ensimäisessä
riemujuhlassaan, luettiin seuraava runo:
Ei runotarta Suomen kantelen
Ennen muinoin seppelöitty laakerilla;
Hän lauloi hiljaa yössä salojen
Yksin hongat vaan ja kuuset saapuvilla.
Mutta aamu koitti, nousi päiväkin,
Astui saloista se impi kuultavillen,
Viritti soiton uusiin lauluihin,
Jakain intonsa kansan lapsosillen.
Ol' erinlaiset innon osingot,
Neito nuori suurimman sai rintahansa:
Hän lauluhun kun ryhtyi, hongistot
Laakerlehdoksi ne muuttui kerrassansa.
Nyt taide Pohjan hallat karkoittaa,
Johtain meidät linnoillensa ihanille.
Me kiitokseksi seppel sitokaa
Laakerinen neidon puhtaill' ohimoille.
[64] Tästä kappaleesta maksettiin tekijälle 200 mk.
[65] Lucina Hagman on Minna Canthin elämäkerrassaan laajanlaisesti
tehnyt selkoa sanomalehtikiistasta ja arvosteluista. Paha vain että
esitys paikottain on enemmän jatkettua polemiikkia kuin objektivista
selostusta.
[66] Työmiehen vaimosta maksettiin tekijälle 500 mk.
[67] Lucina Hagman, Minna Canth s. 237.
[68] Vaikkei sitä kirjeessä mainita, kuuluu kamariherra Silfverstolpe,
jolle Emilie Bergbom oli [kiireen tähden] sähköttänyt nti Aalbergin
tulosta, tehnyt paljon hänen hyväkseen. Toiselta puolen sanotaan, että
kuningas itse huomauttamalla että kuninkaallisella näyttämöllä nykyään
puhutaan _monta kieltä_ oli vaikuttanut sen, ettei näyttelijättären
sallittu esiintyä toista kertaa, niinkuin luvattu oli.
[69] Näyttääksemme kuinka yleistä osanotto oli, merkitsemme tähän
lahjat: Helsingin suom. alkeiskoulun oppilailta 140 mk, Viipuri 167,
Nakkila 80, Kangasala 240, Nurmes 100, Mäntyharju 480, Salo 600,
Ylöjärvi 125, Räisälä 389, Noormarkku 630, Iisalmi 150, Raisio 300,
Sääksmäki 100, Ulvila 110, Turku 3,505, Kuopio 1,920, Pori 1,200,
Helsinki 11,891, Mikkeli 470, Tampere 2,209, Viipuri 4,212, Albumin
myynnistä 65, Heinola 226, Sortavala 1,200, Oulu 244, Sakkola 505,
Urjala. 115, Janakkala 223, Käkisalmi 216, Mikkeli 377, Hauho 125,
Jyväskylä 854, Parikkala 255, Kurkijoki 351, Joensuu 1,015, Hamina 923.
[70] Seikkaperäinen kertomus veneestä koristuksineen Finlandissa 6/8.
[71] Sanat tarkottavat tapaturmaa, joka todella mahtoi tuntua
kamalalta sille, jonka piti kaikesta vastata. Sattui näet niin että
Lappeenrantaan lähetettävät keisarinnan veneeseen kuuluvat tavarat
jostakin erehdyksestä lähtivät Vaasaan päin! Onneksi ne voitiin
palauttaa, ennen kun se oli liian myöhäistä.
[72] _Saimi Piia Svan_, s. 12/6 1867, vanhemmat maisteri C. G. Svan ja
Emilia Charlotta Malin. Meni 1890 naimisiin taiteilija Eero Järnefeltin
kanssa, mutta jäi kuitenkin teatteriin v:een 1893.
[73] _Olga Finne_, s. 17/7 1866 Kangasalla, vanhemmat G. A. Finne ja
Wilhelmina Vesterling. Meni 1892 naimisiin nimituomari V. Poppiuksen
kanssa, mutta esiintyi senkin jälkeen useita vuosia näyttämöllä.
[74] Näinä aikoina alettiin puhua _vanhoista_ (ensiksi "vanhoista
johtajista") ja _nuorista_, joka jälkimäinen mainesana ensin sukelsi
esiin muodossa "Nuori Suomi", lähinnä kai alkunsa saanut sen johdosta
että Ruotsissa tänä vuonna oli perustettu julkaisu nimeltä "Nuori
Ruotsi".
[75] Niin m.m. Sala, joka samoin kuin Bergbom asui Keisarinkadun
varrella 77 rva Spohrin luona ("hyväntahtoinen sage femme"). Huumoriin
taipuva Kaarlo kertoo sisarelleen emännän arvostelun hiljaisesta
Salasta tekstissä mainitussa kappaleessa: "Und unser Sala! Er kann ja
auch liebkosen! Das hätte ich nie geglaubt! So ein Schäfchen!"
[76] Paras näistä oli Epäilijä, joskaan ei mikään kypsynyt tuote.
Bergbom olisikin ottanut sen näyteltäväksi, mutta kun se 21/1 1886
luettiin julki johtokunnan kokouksessa, johtokunta "ei katsonut
voivansa puolustaa sen esittämistä", koska "sen sisällys oli sitä
laatua, että se epäilemättä tulisi loukkaamaan useimpien teatterissa
kävijäin uskonnollisia tunteita".
[77] Eräs "Syrjäinen" [Minna Canth itse, niinkuin sitten ilmeni] oli
Kuopion Tapio lehdessä perustettavaksi aiotusta "nuoren puolueen"
lehdestä lausunut kiihkoiset sanat: "Jos tämän uuden lehden kanta tulee
olemaan vapaamielinen, sitä ilolla nuorempi sukupolvi tervehtii, sillä
vanhojen fennomaanien jäykkä konservatismi on ollut sille
tukehduttavana ikeenä, joka onkin painanut alas kaiken vireämmän
henkisen elämän alun suomalaisella puolella, ja ollut siis paljon
tukalampana vastuksena kuin ikinä ruotsinmielisten kylmä
välinpitämättömyys (!)" -- Tähän U. S. 1/7 vastasi osottamalla, että
vanhat fennomaanit eivät suinkaan olleet vastustaneet muuta kuin
erinäisiä "löyhän" vapaamielisyyden ilmaisuja ja ratkesi lopuksi
"Syrjäiselle" kohdistettuihin sanoihin: -- "koska hänen elämänsä
vanhojen fennomaanien vaikutuksen alla käy tukalammaksi kuin
ruotsinmielisten kylmässä välinpitämättömyydessä, niin emme ollenkaan
ihmettelisi, jos kohdakkoin saisimme nähdä hänen vapaamielisyytensä
kanssa siirtyneen viime mainittuun leiriin, jossa Nya Pressen 'häntä jo
on ilolla tervehtinyt'." -- Eihän tämä nyt ole samaa kuin "yhdistykää
ruotsinmielisiin!" vaan polemiikeissa tavallinen kaiku ennen
lausutuista hyökkäyssanoista.
[78] L. Hagman, Minna Canthin elämäkerta s. 241.
[79] Bergbom on unohtanut mainita, että kattokin tykkänään uusittiin.
[80] Kun katto uusittiin, korotettiin se myöskin näyttämön kohdalta,
niin että kulissit voitiin vetää suoraan ylisille tarvitsematta enää
kääriä niitä kokoon niinkuin ennen. Tämän vuoksi olivat vanhat kulissit
yläreunaltaan korjattavat, jota paitse uusiakin maalattiin.
[81] Tätä ennen oli nti Avellan säännöllisesti näytellyt Leaa.
[82] Aihetta "protesteihin" ja selityksiin antoi varsinkin
esitelmänpitäjän väite että jonkun ruotsalaisen naisyhdistyksen
vaatimus, että miesten avioliittoon mennessään pitäisi olla
siveellisesti yhtä puhtaita kuin naiset, oli _"hävytön ja mieletön"_.
[83] Jo kesäkuussa Auk. Aspegren julkaisi kehotuksen asiaaharrastaville
kannatuksellaan edistämään uutta teatterihanketta. Kts. U. S. 1887
n:o 140.
[84] Oulussa käytettiin nimeä "Parjaus parittajana".
[85] _Naimi Armida Stenbäck_, s. 5/10 1867 Rautalammilla, koulumestari
Lauri Stenbäckin ja Hilda Granbergin tytär. Tullut teatteriin jo 1885
ja opiskellut nti K. Avellanin johdolla; mennyt 1891 naimisiin
silloisen ylioppilaan sitten kielenkääntäjän ja maisteria V. M.
Kahilaisen kanssa, mutta pysynyt teatterissa v:een 1898.
[86] Liikemies, Robert Kiljanderin serkku.
[87] Finlandissa teatterin johtoa kovasti nuhdeltiin siitä, että
kappale oli näyteltäväksi otettu. Tämän kirjan tekijä taasen lausui
tunnustuksensa teatterille ("Suomalainen teatteri", U. S. 14/10), että
se oli antanut yleisön tutustua merkilliseen teokseen. Eikä Ibsen
mitenkään ollut kuvannut henkilöitään miellyttäviksi, niin että
näytelmä voisi "katsojia turmella".
[88] Arvostelija oli tämän kirjan tekijä.
[89] Runoilijan vastauskirje kutsumukseen on päivätty: Koivuniemellä
12 p. tammik. 1888.
Minä kiitän kutsumuksesta, jota, jos Jumala tahtoo, olen
noudattava koko pataljoonan kanssa lapsia ja lapsenlapsia.
Tälle joukolle tuottanee kai suurimman ilon sota toisessa
näytöksessä.
Ilmottakaa minulle millä välinäytöksellä saan tehdä lyhyen
käynnin näyttämölle kiittääkseni näyttelijöitä! Mutta älkää
huoliko näyttää minua esirippu ylhäällä!
Ei yksikään näyttämö ole esittänyt Reginaa niin huolellisesti
kuin Suomalainen teatteri. Sen ansio on ettei kappale jo ole
mennyt kaiken maailman tietä vanhana deklamatsioniläksynä.
Kiitos kaikesta ja paljosta enemmästä kuin köyhästä
Emmeritzistä!
Hoida kurkkuasi, sinä olet tarpeen tässä maassa! Ja sano
terveisiä Emilielle teidän
hartaalta Z. T:lta.
J. K. Ajattele jos Björnson nyt tulisi Expressillä!
Hänen pitäisi saada kuulla tshudien loihtivan!
[Huhu kävi jo tähän aikaan, että Björnson aikoi käydä Suomessa; mutta
hän tuli vasta toukokuulla.]
[90] Mahdoton on sanoa tinkimättä: _kaikki_, sillä ultraruotsinmieliset
tekivät parastaan häiritäkseen juhlaa. Kansakoulujen oppilaat
kiellettiin käymästä juhlatervehdyksellä, Taideyhdistys, jossa
Z. Topelius oli toiminut 33 vuotta, loisti poissaolollaan y.m. y.m.
[91] Näin Numers itse kertoo kirjeessä (17/4 1889) tekijälle, joka on
hänen nuoruudentuttaviaan.
[92] Väsyneenä odottamaan Numers 7/9 1885 oli kirjoittanut tekijälle ja
pyytänyt, että minä perisin hänen käsikirjoituksensa Hertzbergiltä ja
toimittaisin sen hänelle. Hertzberg lähetti sen kuitenkin suoraan
Numersille, joka silloin oli Vehmaisten asemalla. Kohta sen jälkeen hän
tuli Suinulan aseman päälliköksi.
[93] Katsomme velvollisuudeksemme mainita, että olemme Numersilta
turhaan pyytäneet käytettäväksemme Bergbomin kirjeet hänelle.
[94] Eerikki Pukesta maksettiin Numersille 500 mk, josta hän luovutti
ehdottoman näyttelemisoikeuden teatterille, mutta pidätti itselleen
(taikka myönnettiin hänelle) täysi oikeus painattaa se niin
suomen- kuin ruotsinkielellä.
[95] Tietäjästä suoritettiin Erkolle tekijäpalkkiona 500 mk.
[96] Kuultuaan Berlinissä, että Deutsches Theater aikoi heinäkuulla
näytellä Kööpenhaminassa, Kaarlo oli kirjoittanut Emilielle, että
Weckmanille oli annettava apua, niin että hän voisi olla pari kuukautta
Tanskassa, itse hän lupasi maksaa hänen meno- ja tulomatkansa. Weckman,
joka ei osannut vieraita kieliä, voisi näin hyötyä enemmän kuin
Saksan- tai Ranskanmatkan kautta. Weckman oli tietenkin iloinen
tarjoumuksesta. -- "Hän on vastaanottavainen hyviin vaikutelmiin
nähden", Bergbom arvostelee, "se näkyi, kun hän lyhyellä Pietarin
matkalla tutki Reviisoria."
[97] Laajempi selostus johtokunnan kokouksesta y.m. asiaan kuuluvasta
tavataan alempana 21:ssä luvussa.
[98] _Kaarle Halme_ (Sundgren), s. 4/12 1864 Hämeenkyrössä, tuli
palveltuaan Turun lääninhallituksessa ja oltuaan v.t. nimismiehenä
teatteriin syksyllä 1888.
[99] Tämän kirjan tekijä.
[100] Kirjan tekijä Valvojassa.
[101] Kirjan tekijä Valvojassa.
[102] Kirjan tekijä Valvojassa.
[103] Kirjan tekijä Valvojassa.
[104] Yhteisnäyttelemisen salaisuus forumkohtauksessa oli siinä, että
johtaja oli jakanut vähemmän kehittyneet avustajat ryhmiin, joita
varsinaiset näyttelijät johtivat. Samaa keinoa Meiningiläisetkin
käyttivät.
[105] Kuitenkin on merkille pantava että Zolan kappaleessa ei ole
mitään vallankumouksellista tendenssiä.
[106] Nti Alli Nissinen on kuitannut kolmannen näytöksen kääntämisestä
80 mk, ja rva Anni Levander näyttää kääntäneen 1:sen ja 2:sen näytöksen
[kuitissa on 3 näytelmän käännökset yhdistetty]. Luultavasti Sala
sitten viimeisteli suomennoksen.
[107] Tämä tarkottanee ei ensimäistä vaan jotakin myöhempää laitosta,
koska Numers luuli 3:ssa päivässä suorittavansa korjaustyön.
[108] Näitä päivän iskusanoja lisättiin kappaleeseen harjotuksissakin,
ja kuuluvat innostuneet näyttelijätkin siinä kilpailleen keskenään.
[109] Samassa kokouksessa, missä johtokunta määräsi Numersille tämän
palkkion, päätettiin hänelle antaa lisäksi 300 mk matkarahaksi, millä
hän matkustaisi Itä-Suomeen tutkiakseen kansanelämää.
[110] Kirje on laadittu tammikuulla 1892 Tampereella tapahtuneen
keskustelun jälkeen, jossa Bergbom turhaan oli koettanut "palauttaa
vanhan hyvän suhteen" Numersin ja hänen välillään.
[111] O. E. Tudeer Valvojassa.
[112] Toukokuulla johtokunta suostui ottamaan Kivisen teatterin
palvelukseen.
[113] Keräyspuuhan toimeenpanijat olivat rvat Anna Ahnger, Ida Aspelin,
S. Blomstedt, Hilma Gripenberg, Anna Stenroth ja Hilda Äyräpää jotka
huhtikuulla 1889 tekivät keskenään sopimuksen kehottaa ystäviänsä ja
ystävien ystäviä kutakin keräämään 10 markkaa teatterin vajauksen
vähentämiseksi. Niinkuin näkyy ei paljoakaan puuttunut, että kutakin
alkuunpanijaa kohtaan olisi kertynyt 1,000 markkaa.
[114] Tämä "torpparikomedia" on epäilemättä yksinäytöksinen
huvinäytelmä Uusi Pirtti (Nystudansen), joka tavallisuuden mukaan
valmistui paljon myöhemmin kuin luvattu oli. Se esitettiin näyttämöllä
vasta tammikuulla 1903.
[115] S. 2/9 1869 Kuopiossa; vanhemmat K. G. Blomqvist ja Johanna
Hoffrén. Liittyi Aspegrenin seurueeseen 1887.
[116] Toisessa kirjeessä Emilie lausuu paheksumisensa siitä, että
ruotsalaiset alkoivat näytelmän esittämisen vähän ennen. "Mutta siihen
emme voineet mitään. Esittämisoikeus oli erikseen myyty Venäjälle, ja
pitkä aika meni kirjeenvaihtoon siitä asiasta. Ruotsalainen teatteri
sitä vastoin käyttää Ruotsiin myytyä esittämisoikeutta. Jos olisimme
tahtoneet, olisimme voineet estää heidät näyttelemästä kappaletta."
[117] "Jacques Damour" oli yksi niistä neljästä pikkukappaleesta, jotka
muodostivat näytäntöohjelman, millä André Antoine Parisissa 30 p.
maaliskuuta 1887 perusti "Vapaan teatterin" (Théâtre libre). Myöskin
Vergan kuuluisan draaman oli Antoine 1888 näytellyt kaikkea sovinnaista
hylkäävässä teatterissaan.
[118] Syystä kun influensa oli hätyyttänyt häntä silloinkin kun hän
alkoi Papin perhettä kirjoittaa, sanoi hän sitä "oikeaksi
influensanäytelmäksi".
[119] Palkkiona suoritettiin Papin perheen tekijälle tähän aikaan
tavallinen summa, 600 mk.
[120] _Hemmo Kallio_ (Herman Puttonen), s. 2/4 1863 Jyväskylän pitäjään
Eerolan talossa, jonka Rautalammilta tullut isä oli saanut naidessaan
talon tyttären. Nälkävuosina meni talo menojaan, isä lähti maailmalle
työnhakuun, ja Hemmon täytyi kerjäten elättää itseänsä ja äitiänsä.
Sittemmin isä toki palasi, ja poika sai käydä 4 vuotta kouluakin
Jyväskylässä. V. 1878 hän pääsi oppilaaksi Weilin ja Göösin
kirjapainoon, 1882 hän muutti Helsinkiin, työskennelläkseen eri
kirjapainoissa, ja 1888 Kuopioon Backmanin vastaperustetun kirjapainon
johtajaksi. Tästä verraten turvatusta asemasta vastustamaton halu vei
hänet alalle, jolla taas oli oppilaana alottaminen. Kirjailijanakin
Kallio on toiminut, m.m. sovittanut Seitsemän veljestä näyttämölle.
[121] _Kirsti Sainio_, s. 24/7 1872 Helsingissä, vanhemmat työmies Erik
Johan Kjäll ja Erika Wass, suomalaisen kansakoulun käynyt ja yksityistä
opetusta nauttinut m.m. kielissä, Näyttämötaiteessa hän on nti K.
Avellanin oppilaita.
[122] _Cecilia Silén_, s. 13/8 1864 Helsingissä, oli Bergbom-sisarusten
suosikkeja. Tohtori risti hänet Sillaksi ja muisti häntä viimeisissä
määräyksissään. "Silla" puolestaan huvitti nti Bergbomia ja tohtoria,
kun tämä oli sairaana ulkomailla, kirjeillään teatterista.
[123] Tarkottanee sitä, että Kaarlon asuinhuone uudessa rakennuksessa
(Yrjönkatu 13) tulisi vaatimattomaksi.
[124] Rva Augusta af Heurlinin terveydentila oli edellisenä
talvikautena ollut hyvin huolestuttava.
[125] Ne kaksi kirjettä, joissa Bergbom kertoo kaikki mutkat, eivät voi
saada tässä tilaa, mutta pääseikka on kuitenkin mainittava. Syystä kun
oli nyrjäyttänyt polvensa, hän jäi yöksi Salzburgiin, joka on
ensimäinen asema Itävallan puolella. Mennessään hotelliin hän jätti,
niinkuin usein tehdään, koffertinsa aamuksi asemalle; mutta kun hän
aamulla kysyi sitä, oli se hävinnyt tietämättömiin. Asia oli sitä
ikävämpi, kun arkussa oli enin osa matkarahojansakin. Tästäkös syntyi
jupakka. Kun näet ruvettiin sähköteitse koffertia tiedustelemaan, alkoi
riita itävaltalaisten ja baijerilaisten virkamiesten välillä:
syytettiin toiset toisiaan hutiloimisesta. Eikä se siihenkään
rajottunut. Juuri näinä aikoina preussilaiset valittivat, ettei
baijerilaisilla rautateillä ollut tarpeellista 'kuria' (Zucht), vaan
oli muka välttämätöntä asettaa ne preussilaisen hallinnon alle.
Sentähden baijerilaiset olivat peloissaan, että juttu tulisi
julkisuuteen. Se taaskin teki, että Bergbomilla ei lainkaan ollut
aihetta syyttää viranomaisia välinpitämättömyydestä. Kyllä ne tekivät
parastaan, mutta päiviä kului ennen kun asia selvisi. Bergbomin
koffertti oli harmaja, ja Wienistä tuli harmaja matka-arkku, jota ei
kukaan ollut siellä perinyt. Se oli kuitenkin väärä. Oikea tuli viimein
-- Hampurista, ja nyt päästiin pulman perille. Bergbomin lähtiessä
Reichenallista oli ollut tavaton tungos asemalla, ja silloin vaihdos
oli tapahtunut hänen ja erään hampurilaisen herran harmajan koffertin
välillä. Asian selviäminen jälleen lykkääntyi sen vuoksi, että tuo
herra oli poikennut alkuperäisestä matkasuunnitelmastaan ja vasta
viivyttyään kuka ties missä tullut Hampuriin ja huomannut saaneensa
väärän koffertin. -- Hädissään Kaarlo oli sähköttänyt Emilielle ja
pyytänyt rahaa. Tämä hätäileminen, jolla hän oli säikähyttänyt
sisartaan, oli hänestä kaikkein ikävintä.
[126] Kirjoitus, joka päättyy kirjeenmuotoisesti, alkaa
päällekirjoituksella: "Elinan surma -- senaste uppsättning". Sana
"viimeinen" viittaa edellisiin samanlaisiin, jotka kai olivat v:lta
1889 ja joita Bergbom jo oli arvostellut. "Tämän suunnitelman keksin
kotimatkalla", sanotaan kirjeen lopussa.
[127] Kun kysymys Elinan surman synnystä oli tullut julkisuuteen, ja
Numers vaati käsikirjoituksen takaisin, Bergbom lähetti aikaisimman,
mutta antoi sitä ennen jäljentää sen ja herrojen J. Brofeldtin, I. K.
Inhan, Alex. Slotten ja J. N. Reuterin tarkastaa ja todistaa
jäljennöksen ja alkukirjoituksen yhtäpitäväisyys. Todistus on
allekirjoitettu Helsingissä 10 p. lokak. 1892.
[128] Tämä kuvaelma kuuluu nähtävästi myöhempään laitokseen, sillä se
on niin yhtäpitävä kolmannen kuvaelman kanssa valmiissa näytelmässä.
Sitä paitse siinä on viittaus sakaristokohtaukseen, joka on myöhempi
lisäys. Tarkotamme Klaun kysymystä, mihin Kirsti on toimittanut
"kerjäläisen, jonka varasti papilta".
[129] Niinkuin lyhyestä selostetusta näkyy, on toiminnan kulku
yhtämittainen ja selvä. Kumminkaan ei kuvaelmia ole kuin viisi, vaikka
viimeinen on merkitty "seitsemäs". Oliko tarkotus jakaa pari niistä
kahteen, vai onko kaksi hävinnyt? Jos jälkimäinen olettamus on oikea,
niin pitäisihän toiminnan kulussa olla aukkoja. Kun ei ole sitä
kirjettä, joka arvattavasti seurasi lähetystä, on vaikea ratkaista
asiaa. Ettei tässä kuitenkaan perusteellisempaa erehdystä voi olla, sen
näkee seuraavasta, se on siitä, että Numers itse todistaa sen mitä
valmiissa draamassa on eroavaa ja uutta olevan Bergbomin antamaa.
[130] Lause näyttää sisältävän ristiriidan kun siinä toiselta puolen
sanotaan että Bergbom on hyväksynyt kaiken ja toiselta puolen, että
Numers on sisällykseen nähden alistuva hänen ohjaukseensa. Asia käy
kuitenkin selväksi kun huomaa, että Numers sanalla "uppställning"
(exposé) tarkottaa _ainehistoa_, s.o. draaman henkilöitä eri
luonteineen ja heidän suhteitaan toisiinsa. _Siinä_ Bergbom ei ollut
ehdottanut mainittavaa muutosta, sitä vähemmän kuin kaikki päähenkilöt:
Klaus, Kirsti, Elina, Uolevi ovat kansanrunosta saatuja; kumminkin
sommittelu muutettiin melkoisesti, ja samalla tuli traagillinen
selkkauskin syvennetyksi.
[131] Keksimällä pakinoivat rouvat Bergbom rikastutti kuvausta samoin
kuin ehdottamalla rouvat Kuopion takana kappaleeseen.
[132] Kirstin väite että hän on Klaun puoliso yhtä hyvin kuin Elina,
vaikka ei pappi ollut vihkinyt häntä, tavataan jo Bergbomin
oopperasuunnitelmassa (kts. I s. 156).
[133] Kerjäläinen vastaa runon Kiesusta ("Kiesus äiänä käveli"), joka
kysyy mitä katuva Klaus itkee? -- Bergbom ajatteli häntä mieheksi,
joka mieron teillä kulkiessaan oli tutustunut hussilais- tai muuhun
1400-luvun lahkolaisoppiin. Kirjantekijä muistaa hänen kysyneen, olinko
missään kirjassa tavannut tietoja sen ajan lahkolaisista. Näin
käsitettynä tällä sivuhenkilöllä on merkitystä ajankuvauksen kannalta.
[134] Numersin oli niin vaikea luopua tulipalo-katastroofista, että
hän vielä viimeiseen puhtaaksikirjoitettuun kappaleeseen lisäsi:
"kerjäläisen puhuessa alkaa tulenhohde näkyä ja enenee enenemistään,
niin että esiripun hitaasti laskiessa yleisölle käy selväksi, että talo
palaa myrskyssä (!)"
[135] Puhdas tulo teki 960 mk. Jo keväällä oli Numers saanut
tekijäpalkkiona 600 ja jouluksi hallitukselta kunniapalkintona 2,000 mk
"erittäin" Elinan surmasta.
[136] Ehdotus saavutti myöhemmin hyväksymisen korkeimmassa paikassa.
[137] Tavallinen maksu Ida Aalbergin vierailuista näinä vuosina oli
150 mk illasta ja yksi "resetti" eli, niinkuin nykyään sanotaan,
"lahjanäytäntö."
[138] Muun muassa Numers puhuu eräästä käsikirjoituksesta, johon hän
oli tehnyt viimeiset korjauksensa ja jonka hän vähän ennen
näyttelemistä oli lähettänyt Bergbomille. Sen hän tahtoo takaisin,
koska hän muka oli lahjottanut sen eräälle naistuttavalleen. Ettei
Bergbom sitä antanut, riippui tietysti siitä, että se juuri oli sen
yhteistyön tulos, josta erimielisyys oli olemassa. Muutoin arvaamme
Bergbomin menettelyyn senkin vaikuttaneen, että Numers oli antanut
Kuopion takana kappaleen Arpelle, ja tuli tämä itse Helsinkiinkin
näyttelemään sitä ja siis Suomalaisen teatterin kanssa kilpailemaan,
ennen kun näytelmä oli suomenkielellä "loppuunnäytelty". Kun pitää tätä
esimerkkiä silmällä, ei ole lainkaan kummaa, että Bergbom teatterinsa
tähden piti kiinni luonnollisesta oikeudestaan Elinan surmaan.
[139] Koska tekstissä mainittujen lehtien huomautus että Suomalainen
teatteri olisi verraten vähäisellä palkkiolla lunastanut itselleen
tekijältä näyttelemisoikeuden, jolla se sitten oli ansainnut "kymmeniä
tuhansia" nykyaikana ehkä näyttää merkitsevämmältäkin kuin 1890-luvun
alussa, on tässä syytä muistuttaa että siihen aikaan 600 mk ei ollut
niinkään mitätön palkkio. Tosiasia on näet että Suomalainen teatteri
tässäkin kohden oli avaramielisempi kuin Ruotsalainen. Bergbom tahtoi
aina että maksettaisiin mahdollisimman runsaasti ja milloin ei
teatterin omista varoista katsottu voitavan antaa niin paljon kuin hän
olisi suonut, koetti hän vaikuttaa niin että tekijät muualta päin
saivat lisäpalkkiota. Siten oli hän myötävaikuttamassa siihen, että
sekä Minna Canth että Numers saivat palkintoja. Numers sai siten
Kuopion takana ja Elinan surma kappaleistaan, edellisestä 900 ja
jälkimäisestä 3,560 markkaa (kts. ylemp. s. 416). Mahdollista on että
nämäkin määrät tuntuvat pieniltä nykyään, jolloin kuulemamme mukaan
käännöksistäkin vaaditaan yhtä paljon kuin ennen alkuperäisistä
draamoista. Varmaa on kuitenkin että tekijät, heidän kirjeistään
päättäen, olivat sangen tyytyväisiä Bergbomin aikaiseen maksutapaan. --
Muutoin on huomattava, että suomalaisten kirjailijain palkkiot meillä
alkoivat nousta vasta sen jälkeen kun kustannusosakeyhtiö Otavan
perustamisen kautta (1890) tarpeellinen kilpailu kustantajain välillä
oli syntynyt. Tämän kirjan tekijä on tässä tavallaan asiantuntija,
sillä kun hän 1888 G. W. Edlundille tarjosi niin suuren (!) suomalaisen
kirjan kuin Johannes Takasen elämäkerran kustannettavaksi, sai hän sen
takaisin ivallisella hymyllä -- "Ei kannata, sehän on kokonainen
taidehistoria, jos itse maksatte painatuksen, niin otan sen
myytäväksi!" Silloin nolattu tekijä päätti, että suomalainen
kustannusyhtiö Helsingissä on perustettava, ja kahta vuotta myöhemmin
Otava alkoi toimensa. Sitä ennen Bergbom oli niitä harvoja, jotka
olivat kohdelleet suomalaisia kirjailijoita -- kirjailijoina.
[140] Meidän harventamamme.
[141] Numersilla oli ollut tekeillä kappale nimeltä "Snälla flickor".
[142] Tulen polttama lapsi pelkää tulta.
[143] _Olga Salo_, s. 29/12 1865, muurarimestari W. Piirosen tytär
Viipurista, yksityisen venäläisen koulun käynyt, vasta 16-vuotiaana
oppinut suomea, mutta niin hyvin siihen perehtynyt, että suomentajana
(venäjän- ja saksankielistä) ja kirjailijanakin toiminut. V 1887
liittynyt Aspegrenin seurueeseen, jonka jäsenenä jonkun aikaa nauttinut
rva Raa-Winterhjelmin opetusta Tukholmassa; naimisissa Oskari Salon
kanssa, joka vuotta myöhemmin muutti Aspegrenilta Suomalaiseen
teatteriin.
_Mimmi Lähteenoja_, s. 27/8 1865, korpraalin tytär Helsingistä,
kansakoulun käynyt, Aspegrenin seurueessa v:sta 1888.
_Otto Närhi_, s. Rautalammilla 1864, oli soittajana Kuopion
pataljoonassa ennen kun 1884 liittyi Aspegrenin Kansanteatteriin.
[144] Tämä rintakuva, jonka Runeberg teki omasta alotteestaan, on nyt
pronssiin valettuna Kansallisteatterissa. Se samoin kuin ennen mainittu
(kts. ylemp. s. 419), samassa paikassa nähtävä, Rob. Stigellin
muovailema Emilien rintakuva valettiin -- Emil Vikströmin välityksellä
-- pronssiin Brüsselissä 1908. Kustannuksiin käytettiin sisarusten
hautapatsaan pystyttämistä varten kerättyjä, ylijääneitä varoja.
[145] Nämä sanat tarkottanevat "Kovan onnen lasten" aikoja ja
teatterissa tapahtuneita sisällisiä rettelöitä, joissa seurueen jäsenet
näyttäytyivät kovin vähän ymmärtävän panna arvoa johtajaan, joka heillä
oli.
[146] Niin oli tehty edellisenäkin syksynä ja oli siis Minnan
väite, että kappaletta U. S:n arvostelijan "kiellosta" ei oltu
kansannäytännössä esitetty, väärä.
[147] Suora viittaus siihen mitä oli tapahtunut nähdään paitse parissa
edellisessä otteessa eräässä Minna Canthin kirjeessä Emilielle
(15/7 1891), jossa hän -- kerrottuaan miten Kuopiossa "nuorten"
piireissä tapahtuneissa neuvotteluissa kirjailijayhdistyksen
perustamisesta voitolle oli päässyt (Minnan vastustama) mielipide, että
yhdistys on käsittävä myöskin ruotsalaisia kirjailijoita -- lausuu: "On
se luonnollista nykyisissä oloissa tuo liittyminen sveeseihin.
Ajatelkaamme vaan Ahon asemaa viime valtiopäivillä [se on m.m. 'Yksin'
kirjan arvostelua, kun oli kysymys kirjailijapalkkioista]. Ja mitä
minun kokemuksiini tulee, niin -- nehän tunnette. Ei minulla ollut
Kovan onnen lapsissani puolellani muut kuin Nya Pressen. Ja kun
Suometar viime vuonna kertoo Suomalaisen teatterin hyvästä
menestyksestä, ei se katso maksavan vaivaa edes mainitakaan, että
siellä myöskin oli näytelty kotimainen kappale [Papin perhe!].
Muistuipa silloin mieleeni, kuinka sveesit olivat ottaneet
Tavaststjernan huonot 'Affärit' vastaan. Fennomaanit eivät pane mitään
arvoa kirjallisuudelle, he ennemmin tahtoisivat sen tukahuttaa, jos
mahdollista. Kun ei omalta puolueelta saa minkäänlaista sympatiaa, ja
kun ruotsinmieliset ovat siihen määrään ystävällisiä kuin he ovat,
miksi emme silloin tarttuisi ojennettuun käteen. Että minä sen teen
haikealla mielellä on luonnollista, sillä minulla on vielä muistossa
entiset ajat, jolloin kaikki henkinen työ suomalaisella taholla sai
tukea ja kannatusta fennomaaneilta. Nyt päin vastoin. Niin ajat
muuttuvat. Nuoret ovat onnellisempia, sillä he voivat vapaammin
jättää entiset ystävät ja liittyä toisiin, taikka oikeastaan he
ruotsinmielisissä vasta saavat ystäviä. Muun muassa on nyt kysymys
Kalle Ahon 'Epäilijän' kääntämisestä ruotsinkielelle, jolloin se
myöskin tulisi otettavaksi Ruotsalaisen teatterin ohjelmistoon. Ei
suinkaan ole hänen syynsä, että näin käy. Eikä myöskään sovi ihmetellä,
jos hänestä, kaikista periaatteista huolimatta, sen jälkeen tulee
Ruotsalaisen teatterin palvelija. Syyt ovat ihmeteltävät ja ikävät, --
seuraukset ovat luonnolliset (!)." -- Näkeehän tästä, että Minna
Canthissa se kiihottunut mieliala kuvitteluineen, johon luopuminen
perustui, oli jo täysin kehittynyt kesällä 1891.
[148] Muillekin Sala kirjoitti jäähyväiskirjeitä, muun muassa nti
Emilie Stenbergille yhden, joka sisälsi viimeisiä sanoja ja
tervehdyksiä kullekin toverille erikseen.
[149] Nähtävästi kirjoittaja on Salaa varten sattuvasti käyttänyt
sanoja ja lauseita niistä muistosanoista, jotka Bergbom 1883 oli
kirjoittanut Vilhosta (kts. ylemp. s. 152). Bergbom itse ei ole voinut
Salasta kirjoittaa, aika ei olisi sitä myöntänyt.
[150] Meillä on käytettävänämme ainoastaan alustelma, johon korjauksia
on tehty. Mahdollista lienee, että joku kohta vielä muutettiin
puhtaaksikirjoittaessa, mutta pääasiassa sen sisällys epäilemättä on
sanasta sanaan semmoinen, jollaisena rva Canth sai sen luettavakseen.
-- Lukijaa kehotetaan silmäilemään Minna Canthin syytöksiä (siv. 444),
sillä kirjoitus kohdistuu niihin, toiseen toisensa perästä.
[151] Tämän jälkeen seuraa käsikirjoituksessa pyyhitty kohta, jossa
sanotaan, että kappaleen esittäminen Uudenmaan pataljoonan
seuranäytännöissä yksinkertaisemmin on siten selitettävissä, että
ruotsinmielisillä upseereilla ei ollut aavistustakaan Kovan onnen
lapsista, "oliko se kala vai lintu!"
[152] Arvostelija, jota tässä tarkotetaan, oli maisteri Rinne, joka
1890-91 kirjoitti teatterista U. S:een. Kun lokakuulla 1890 oli
näytelty Calderonin Elämä on unelma ja Shakespearen Hamlet, katsoi hän
syytä olevan muka yleisön nimessä moittia ohjelmistoa liiallisesta
klassillisuudesta. "Suomalaisen teatterin ystävä" (tämän kirjan tekijä)
esiintyi 11/11 ohjelmiston puolustajana sitä paremmalla syyllä kuin
tunnettu oli, että klassilliset näytelmät olivat säännöllisesti
menestyneet paremmin kuin uudenaikaiset. -- Se joka piti Papin perhettä
vähemmän sopivana kansannäytännöksi, lienee kuitenkin ollut toinen
tilapäinen arvostelija. Kun näet Papin perhe syksyllä 1891 oli
kansannäytäntönä annettu, julkaisi eräs "katselija" U. S:ssa pitkän
kirjoituksen, jossa hän laajasti puhuu niistä kasvatusperijohteista,
jotka hänen mielestään kappaleessa tulevat näkyviin. Arvattavasti luuli
Minna Canth tämän hänelle hyvin epäsuosiollisen kirjoituksen
vaikuttaneen Bergbomiin. Syy ettei Papin perhettä voitu
näytäntökaudella 1891-92 _useammin_ kuin yhden kerran esittää
kansannäytäntönä, oli kuitenkin tekstissä mainittu, Salan
ulkomaanmatka.
[153] Niille, joista Bergbomin sanat tuntuvat liian ankarilta,
muistutamme mitä tri Rolf Lagerborg ruotsalaistemme hirmulapsena
(enfant terrible) lausuu Framtid lehdessä 1906 n:o 19 puhuessaan
ruotsalaisten tulevaisuudesta kun suomalaisuus pääsee voitolle:
hallitsevien jälkeläisinä he muuttavat mieluummin pois kun taipuvat
"entisten renkiensä" alle, "kasvatettuina ylenkatsomaan suomalaisuutta"
on heistä, ruotsinkielen alistettu asema "arvokkaisuuden ja ihmisarvon
uhraus". -- Bergbom oli siksi kokenut, että hän, niinkuin vanha
lausetapa kuuluu, "tunsi Pappenheimiläisensä".
[154] Kuinka Minna Canth kahdeksan vuotta ennen -- silloin kun hän
todella rakasti Suomalaista teatteria -- puhui siitä, näyttää seuraava
ote kirjeestä Emilie Bergbomille (28/6 1884): "Ollakseni oikein
runollinen vertaan Suomalaista teatteria ihanaan puuhun, jossa me
kaikki olemme oksia ja jossa Tohtori ja Emilie ja Ida Aalberg ovat
kaikkien suurimpia oksia. Kuinhan en minä oksa vaan kuivettuisi ja
karsittaisi pois." -- Todellisuudessa hän itse repäisi itsensä irti
"ihanasta puusta".
[155] Valaiseva on erään tunnetun ruotsinmielisen vastaus kun
keskustellessa Bergbomin ja Numersin välisestä riidasta kysyttiin:
"Mutta mitä sitte, jos Numersilta ei enää mitään valmistuisikaan, kun
hän jää yksin?" -- "Se on yhdentekevä, kun vaan ei Suomalainen teatteri
ansaitse rahaa hänen kappaleillaan!"
[156] Lähteissämme ei ole mitään tietoja siitä että Bergbom olisi
vaikuttanut tämän draaman syntyyn. Kumminkin tiedämme niin tapahtuneen,
sillä samoin kuin hän kävi Numersin luona neuvottelemassa uusista
draamoista, kävi hän syksyllä ja talvella 1891-92, jolloin näytelmä
kirjoitettiin, Tavaststjernan luona, joka silloin asui Malmilla. Kirjan
tekijä on kuullut tämän Bergbomin omasta suusta. -- Runoilija koetti
aluksi kirjoittaa näytelmänsä suomenkielellä. Hän lähetti näet
23/11 1891 neljä "suorasti suomeksi" kirjoitettua kohtausta K. Leinolle
tarkastettavaksi. Myötäseuraavassa kirjeessä hän sanoo: "Koko tämä
juttu syntyi siitä, että minä tunsin ajattelevani suomeksi, kun panin
ruotsalaisia sanoja Pihlin ja Lehtimaan suuhun". (Nykyaika 1898 s. 241
ss.) Sittemmin hän kuitenkin luopui yrityksestään ja pyysi Ahoa
suomentajaksi.
Uramon torppa oli ensimäinen näytelmä, jonka esittämisoikeudesta
tekijän ja teatterin välillä (tanskalaisen mallin mukaan) laadittiin
välikirja. Näytteeksi suomennamme sen tähän:
Sopimus Suomalaisen teatterin ja minun välilläni oikeudesta
esittää 4-näytöksistä draamaani Uramon torppa.
I. Niin pian kun johtokunta on hyväksynyt kappaleeni näyteltäväksi,
saan minä palkkiona viisisataa (500) mk.
II. Jokaisesta kolmestakymmenestä (30) ensimäisestä näytännöstä,
joko ne tapahtuvat Helsingissä taikka maaseudulla, saan minä
kymmenen (10) prosenttia teatterin bruttotulosta tekijäpalkkiona.
III. Kaikista seuraavista näytännöistä saan viisi prosenttia
teatterin bruttotulosta.
Yllämainituilla ehdoilla luovutan minä tämän draamani
esittämisoikeuden Suomessa Suomalaiselle teatterille, kuitenkin
niin että sen yksinomainen esittämisoikeus on voimassa Helsingissä
viisi vuotta eteenpäin tästä päivästä lukien, maaseudulla kolme
vuotta.
Helsingissä 7 p. marrask. 1892.
Karl A. Tavaststjerna.
Tämän sopimuksen hyväksyy:
(Johtokunnan jäsenten nimet.)
[157] Tammikuulla olisi otettu uudempi Ibsenin näytelmä Rakennusmestari
Solness esitettäväksi, jos Ida Aalberg olisi suostunut näyttelemään
Hilda Wangelia, mutta vastaus oli kieltävä.
[158] Tekijäpalkkiona maksettiin K. Aholle 400 sekä M. Vuorelle ja
Numersille kummallekin 150 mk.
[159] Erkko oli niin erinomaisen arkaluontoinen, ettei hän pyytänyt
eikä ottanut neuvoja runoilijatoimessaan. Ainoa tapa millä Bergbom
lienee vaikuttanut tähän näytelmään oli se, että hän pyyhkimällä eli
poisjättämällä eräitä lyyrillisiä kohtia teki sen otollisemmaksi
näyttämölle. Oikeus "pyyhkimiseen" onkin, niinkuin tiedetään, niitä,
joista teatterinjohtaja viimeksi luopuu!
[160] Kaarlo toimitti kaikki asiat kirjoittamalla nti Elfvingille.
Eräässä kirjeessä 30/4 tavataan seuraava lystillinen kohta, joka koskee
Prinsessa Ruususta: "Ruususessa tarvitaan lapsibaletti. Tahdotko sanoa
sen affishörskalle, niin että hän ajoissa hankkii tanssijoita. Meillä
pitää olla kahdeksan 6 à 7-vuotista, kuusi 9 à 10-vuotista, kuusi
12-vuotista -- kaikki tyttöjä. Sitäpaitsi kymmenen poikaa noin
6--10-vuotista. Joka illasta, olkoon harjotus taikka näytäntö, maksamme
25 penniä. Jos sattumalta joku _taitava_ täysikäinen olisi saatavissa,
niin voidaan häntäkin käyttää -- jokapäiväisistä löntyistä emme huoli."