Sa parvekkeella linnan
näit vanhan kuninkaan;
pois katseen synkän loi hän
yli synkän, pilvisen maan.
Rajuilma, kaukaa nousten,
tuli myrskynä kohisten;
hän miekan nojassa seisoi,
vait kahvaa kourien.
Käsi toinen, josta kirpos
jo valtikka itsestään,
se kultaista kruunua vielä
koki suojella raskaan pään.
Mut vaipan päärmään hiljaa
jo nuori puoliso käy:
»Olet lempinyt mua ennen,
et enää lempivän näy!»
-- »Vai lempi, huvit ja leikit?
Ei, armas, ne jätetään!
Rajuilma saapuu tänne
jo voimalla myrskysään.
»En parvekkeella linnan
ole kuningas kruunussain:
Ajan mullistuksissa näissä
olen arka ja voimaton vain.
»Vai lempi, huvit ja leikit?
Ei, armas, ne jätetään!
Rajuilma saapuu tänne
jo voimalla myrskysään.»