Oi, usein hämyss' yön,
kun unta en saa silmiin,
niin säihkeess' sädevyön
käy entispäivät ilmiin:
pojan ihanteet,
hymy, kyynelveet
ja lemmenmuistot armaat;
sulo silmät nään,
luo hautain jään,
miss' uinuu kylmät parmaat!
Noin usein hämyss' yön,
kun unta en saa silmiin,
kuin kautta vihmevyön
nään entispäivät ilmiin.
Kun muistan ystävät
ja ilot huimapäiden,
jotk' kuoloon häipyivät,
kuin lehdet valtaan säiden,
mun on, kuin sen,
mi viipyen
jäi juhlasaliin vielä:
valo hämärtäy,
kukat kelmeiks käy,
ja yksin hän on siellä!
Noin usein hämyss' yön,
kun unta en saa silmiin,
kuin kautta vihmevyön
nään entispäivät ilmiin.