Ken on myrskyssä yön niin myöhäiseen?
Isä ratsain kulkevi lapsineen;
sitä hoitavi huolin lemmekkäin,
sitä painaa rintaansa, viihdyttäin.
Miks, poikani, kätkössä noin sun on pää? --
Isä, katsos, etkö haltiaa nää?
Se on keijuinkuningas, kruunuin, vöin! --
Näät usvaa vain, jota nousee öin. --
»Tule, vieno laps, niin pois sun vien!
Monet leikit leikimme siimeissä tien;
kukat kauniit kukkii, miss' soluu vuo,
somat vaatteet kultaiset äitini suo.»
Oi, taatto, oi, taatto, sa kuulithan nyt
nuo keijuinkuninkaan viehättelyt! --
Jää rauhaan, pieno, rauhoitu, oi;
syyslehvissä tuulen viuhina soi. --
»Tule, sievä poika, ma vien sun pois!
Mun tyttöni hellät ne hoivanas ois;
yön karkelot johtaa he veikein suin,
sua viihtävät lauluin ja liekutteluin.»
Oi, taatto, oi, taatto, sä etkö nyt nää,
miten haltian tyttäret häämöttää? --
Sa poikani, poikani, näänhän tuon,
ne on raidan rauskoja vieressä vuon. --
»Sua lemmin, mua viehätät, armas, sa pien;
ja jos tulla et mieli, sun ryöstäen vien.»
Oi, taatto, oi, taatto, hän nyt minut sai!
Teki keijuinkuningas pahaa, ai! --
Isä kauhuin kiidätti ratsuaan,
oli tuskiva laps hänen rinnoillaan.
Hädin vaivoin ehtii kartanohon;
isän rinnoilla lapsi kuollut on.